Havaintoja vuodelta 2015 Suupohjan Lintutieteellinen Yhdistys | Joulukuu | Marraskuu | Lokakuu | Syyskuu | Elokuu | Heinäkuu |
| Kesäkuu | Toukokuu | Huhtikuu | Maaliskuu | Helmikuu | Tammikuu |

| Suupohjaan saapuneet lajit - kevät 2015 |
| Havaintoja koskevat lyhenteet | Havainnoijat |

Sivuja päivitetään havaintojen ilmoittamisen tahtiin. Retkeilysesonkina havaintoja kertyy lähes päivittäin, vilkkaimpaan aikaan tai erityisen mielenkiintoisten havaintojen yhteydessä useamminkin. Talven hiljaisina aikoina havaintoja lisätään kertyy usein muutaman kerran viikossa.

Hiiripöllö Kuva: Ismo Nousiainen

Erityisen mielenkiintoiset (esimerkiksi poikkeuksellisen aikaiset ja myöhäiset, suuret määrät) havainnot on lihavoitu. Harvinaisuudet ja suurharvinaisuudet on lihavoitu ja kursivoitu. Mikäli havaintopaikkaa tai havainnoitsijoita ei ole mainittu, se on sama kuin edellisessä havainnossa. Sää- ja jääoloja kommentoidaan ajoittain esimerkiksi retkien suunnittelua helpottamaan.

Näillä sivuilla julkaistut tiedot saattavat sisältää virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Jos julkaiset alueemme tietoja muilla foorumeilla pyydämme ystävällisesti lähettämään tekstin tarkastettavaksi Kari Korhoselle, jotta voimme varmistaa julkaistavien tietojen virheettömyyden.


Elokuu 2015

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

31.8.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Kilgrund (PSl, Ari Ahtiainen, Marja Salin) 7.00-21
- mustalintu 528 m 200 p, telkkä 1400 p, hanhi 29 m, tavi 90 p, sinisorsa 40 p, tukkasotka 21 m, pilkkasiipi 9 N+S, kaakkuri 2 m, merimetso 120 S, harmaahaikara 1 N, merikotka 10 p+m, tylli 82 p+m, isosirri 6 p, suosirri 63 p+m, suokukko 15 p, valkoviklo 3 p, liro 1 p, karikukko 1 p, haarapääsky 25 m, keltavästäräkki 15 p+m
- merihanhi 200 p; Tiukka (KK)
- pyrstötiainen 12 p; Kristiina, Itäpuoli (MLu)

- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (IN)
- västäräkki 127 p, keltavästäräkki 85 p, hemppo 11 p; Savikylä (JRi)

30.8.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, KK, JKe, MPj, JTu, PSl, ym.) 6.10-13.30
- arosuohaukka 1 m, mustalintu 1960 m+p, telkkä 735 p+m
- merikotka 32 p, tylli 119 m+p, suosirri 157 m+p
- metsähanhi 15 m, merihanhi 37 m, tavi 185 p+m, pilkkasiipi 35 N, tukkakoskelo 50 p, isokoskelo 120 N+S, kaakkuri 2 m, kuikka 6 N, silkkiuikku 70 p, merimetso 780 S+N, harmaahaikara 8 S+N, tundrakurmitsa 1 p, isosirri 32 mm, lapinsirri 2 p+m, kuovisirri 1 p, jänkäsirriäinen 1 p, suokukko 63 m+p, punakuiri 1 m, mustaviklo 2 m, valkoviklo 13 m+p, liro 6 p, karikukko 3 p, keskikokoinen + pieni kahlaaja 18+9 m, pikkulokki 1 N, merikihu 1 m, räyskä 3 m
- tylli 70 p; Trutklobbarna (KK, JKe, MPj, ym.) 13.50-14.50
- pikkusirri 1 p, suosirri 14 p, suokukko 50 p, vesipääsky 1 p

- töyhtöhyyppä 90 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)

29.8.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (KK, JKe, JTu, ym.) 6.20-14.20
- haarahaukka 1 p, aro/niittysuohaukka 1 m, merikotka 42 S+N
- valkoposkihanhi 139 m, harmaasorsa 1 m, sinisorsa 71 m, mustalintu 38 p, isokoskelo 45 N, kuikka 6 N+ sp 12, merimetso 398 m, harmaahaikara 31 p+m, ruskosuohaukka 4 m, tylli 51 p+m, kurmitsalaji 13 m, tundrakurmitsa 1 p, pikkusirri 2 p, suosirri 13 p, suokukko 44 p+m, mustaviklo 2 p, valkoviklo 2 p+m, liro 4 p, selkälokki 6 m, räyskä 1 m
- isokoskelo 56 p, harmaahaikara 15 p, merikotka 2 p; Skaftung, Inre Kaldhamn (SJa)
- tavi 660 p, sinisorsa 300 p, harmaahaikara 38 p; Hamnfjärden (KK)
- haapana 80 p, jouhisorsa 15 p, lapasorsa 20 p, tukkasotka 60 p, tylli 13 m+p, suosirri 14 p, suokukko 52 p, mustaviklo 7 p, valkoviklo 31 p, liro 8 p
- arosuohaukka 1 m; Lillsund
- kanadanhanhi 40 p, nuolihaukka 4 p, kapustarinta 7 p

- pähkinähakki 1 p; Närpiö, keskusta (UH)

- harmaahaikara 1 p; Kauhajoki, Hiukkajärvi (Markku Yli-Tuina)

28.8.
- haarahaukka 1 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (KK, JTu, ym.)
- merikotka 20 p, mustalintu 183 N+S, telkkä 220 m, isokoskelo 77 m, kuikka 7 m, merimetso 160 S, harmaahaikara 15 p, tylli 74 m+p, kapustarinta 5 m+p, tundrakurmitsa 1 p, isosirri 3 m, pikkusirri 3 m, suosirri 29 m+p, suokukko 68 m+p, punakuiri 3 m, kuovi 1 m, mustaviklo 2 p, punajalkaviklo 3 m+p, valkoviklo 23 p+m, liro 15 p, räyskä 1 p, suopöllö 1 p
- harmaahaikara 49 p; Hamnfjärden (KK, JTu, ym.)
- tavi 700 p, sinisorsa 350 p, haapana 50 p, jouhisorsa 10 p, tukkasotka 50 p, ruskosuohaukka 3 p, tylli 9 p, suosirri 1 p, suokukko 25 p, mustaviklo 6 p, valkoviklo 45 p, liro 6 p
- keltavästäräkki 60 p; Härkmeri
- kapustarinta 18 p, naakka 1200 p; Lillsund (KK)
- pyrstötiainen 10 p; Kristiina, Itäpuoli (MLu)

- tylli 38 p, tundrakurmitsa 1 p, suosirri 41 p; Närpiö, Piolahti (II)
- lapinsirri 2 p, suokukko 37 p, mustaviklo 5 p, valkoviklo 14 p, liro 9 p

- arosuohaukka 1 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- kapustarinta 3 p, töyhtöhyyppä 50 p, keltavästäräkki 47 p
- turkinkyyhky 1 p; Teuva, Perälä (PRu)
- pähkinähakki 2 p; Teuva, keskusta (KHi)

27.8.
- valkoposkihanhi 90 p; Kristiinankaupunki, Lillsund (KK)
- kapustarinta 18 p, keltavästäräkki 25 p

- töyhtöhyyppä 38 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)
- kottarainen 450 p, räystäspääsky 90 p, harmaasieppo 11 p
- kurki 94 p; Hangaskylä (IN)
- kurki 105 p; Kurikka, Jurva, Jurvanjärvi (IN)

26.8.
- harmaahaikara 95 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (PSl)
- isosirri 1 p, suosirri 2 p, suokukko 24 p
- kanadanhanhi 80 p, kapustarinta 8 p, suokukko 1 p; Lapväärtti

- pohjantikka 1 p, isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Östra Yttermark (IN)

- turkinkyyhky 2 p, pähkinähakki 3 p; Teuva, keskusta (JRi)

25.8.
Kristiinankaupunki, Kilgrund+ Domarkobban (Ari Ahtiainen, Marja Salin) 7.20-13
- haahka 2000 p, telkkä 800 p, mustalintu 26 S+N, silkkiuikku 100 p, nuolihaukka 3 p, meriharakka 1 m, tylli 26 p+m, isosirri 2 p, suokukko 6 p, taivaanvuohi 2 p, valkoviklo 3 p, karikukko 1 p, merikihu 2 p, kottarainen 60 p, pikkukäpylintu 110 m
- harmaahaikara 8 p, merikotka 2 p, kuovi 2 m; Skaftung, Inre Kaldhamn (SJa)

- pähkinähakki 2 p, isolepinkäinen 1 p; Närpiö, Pirttikylä (II)

- pähkinähakki 6 p; Teuva, Kauppila (KHi)
- isolepinkäinen 1 p; Horo, Siula (MKK)

24.8.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Kilgrund (Ari Ahtiainen, Marja Salin) 7.45-13.45
- telkkä 800 p, tylli 45 p, isosirri 2 p, lapinsirri 3 p, suosirri 7 p, suokukko 11 p, taivaanvuohi 3 p, pikkukuovi 1 m, valkoviklo 4 p, liro 1 ä, rantasipi 3 p, karikukko 3 p

- peltopyy 12 p; Teuva, Riippi, Krentaali (JKe)

23.8.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKo, KK, PSl, ym.) 5.50-11.30
- mustalintu 514 m+p, merikotka 23 p+m, metsähanhi 22 m, merihanhi 49 m, valkoposkihanhi 6 m, punasotka 1 m, tukkasotka 20 m, telkkä 211 S+N, kuikka 15 p+m +sp 4 p, silkkiuikku 80 p, merimetso 185 S+N, harmaahaikara 24 S+N, ruskosuohaukka 3 m, tylli 7 m, lapinsirri 1 m, suokukko 5 S+N, valkoviklo 25 m+p, liro 11 p+m, merikihu 6 N+S, selkälokki 8 S+N, kalatiira 44 m, lapintiira 4 m, ruokki 6 p+m, haarapääsky 65 m, haara/räystäspääsky 305 m, keltavästäräkki 15 m, hernekerttu 7 p, pensaskerttu 5 p, pähkinähakki 10 S, pikkukäpylintu 36 S
- harmaahaikara 90 p; Hamnfjärden (II, IE, JK, PSl)
- tavi 820 p, sinisorsa 390 p, haapana 64 p, lapasorsa 6 p, jouhisorsa 15 p, tukkasotka 104 p, suokukko 52 p mustaviklo 3 p, valkoviklo 6 p, liro 16 p

- pikku-uikku 3 juv p, harmaahaikara 4 p; Närpiö, Piolahti (II)
- nokikana 1 p, pikkutylli 1 p, tylli 17 p, pikkusirri 1 p, suosirri 2 p, suokukko 12 p, mustaviklo 5 p, valkoviklo 3 p, liro 5 p

- kaakkuri 2 p, silkkiuikku 23 p, harmaahaikara 1 p; Kauhajoki, Nummijärvi (JRi, JaR)
- lapinsirri 1 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- turkinkyyhky 2 p; Perälä, kt 67 (II)

22.8.
- harmaahaikara 76 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (KK) 20.45-21.25
- haarapääsky 2300 p, yöpymisparvi 2000-2500, lintuja tuli lisää, mutta näkyvyys loppui
- tavi 500 p, sinisorsa 600 p, haapana 60 p, jouhisorsa 25 p, lapasorsa 15 p, tukkasotka 40 p, isosirri 1 p, pikkusirri 1 p, suokukko 70 p, valkoviklo 8 p, liro 12 p
- haahka 800 p, telkkä 350 p; Kilgrund (Ari Ahtiainen, Marja Salin) 7.30-13
- mustalintu 107 S, pilkkasiipi 7 S+N, kaakkuri 1 p, kuikka 1 p +sp 3 m, silkkiuikku 30 p, merikotka 3 p, suosirri 1 m, suokukko 5 p, taivaanvuohi 8 p, mustaviklo 4 m, valkoviklo 12 m+p, Merikihu 2 p, käpytikka 14 p, mustapääkerttu 1 p
- hanhi 100 p; Härkmeri (KK)
- pähkinähakki 4 p, valkoposkihanhi 80 p; Lapväärtti

- pähkinähakki 2 p, naakka 1000 p; Teuva, keskusta (KHi)

21.8.
- harmaahaikara 92 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (JKo)
- tavi 435 p, sinisorsa 580 p, sorsalaji 220 p, haapana 40 p, harmaasorsa 2 p, lapasorsa 20 p, tukkasotka 110 p, merikotka 1 p, isosirri 6 p, suokukko 68 p, punajalkaviklo 5 p, valkoviklo 6 p, liro 7 p, käki 1 p

- valkoposkihanhi 320 p, merihanhi 175 p; Närpiö, Piolahti (II)
- pikkutylli 3 p, tylli 17 p, pikkusirri 3 p, suosirri 7 p, jänkäsirriäinen 1 p, suokukko 53 p, taivaanvuohi 6 p, mustaviklo 2 p, punajalkaviklo 1 p, valkoviklo 2 p, liro 27 p
- metsähanhi 10 m, käki 2 p, pähkinähakki 2 p; Östra Yttermark (IN)

- naakka 1200 p; Kauhajoki, keskusta (KTS)

20.8.
- harmaahaikara 44 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (JPi)

- pikku-uikku 1 p, valkoviklo 35 p; Närpiö, Piolahti (JKo, KJy)
- merihanhi 230 p, valkoposkihanhi 730 p, tylli 15 p, töyhtöhyyppä 20 p, lapinsirri 1 p, suosirri 2 p, rantasipi 5 p, räyskä 1 p, pähkinähakki 1 W
- kurki 32 p; Närpiö, keskusta (UH)

- nuolihaukka 4 p; Kauhajoki, Jokimaa (PRu)
- kapustarinta 8 p, töyhtöhyyppä 97 p; Kainasto, Aninkuja (KTS)
- mehiläishaukka 3 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (IN)

19.8.
- pikku-uikku 3 juv p, kaulushaikara 1 ä; Närpiö, Piolahti (JKe, Tomas Klemets)
- valkoposkihanhi 520 p, merihanhi 59 p, silkkiuikku 47 p, harmaahaikara 6 p, nokikana 4 p, pikkutylli 4 p, tylli 8 p, pikkusirri 1 p, lapinsirri 5 p, suosirri 2 p, suokukko 68 p, punajalkaviklo 3 p, valkoviklo 4 p, liro 9 p, viiksitimali 1 ä

- harmaahaikara 4 p; Isojoki, Kodesjärvi (PSl)
- sinisorsa 30 p, kaakkuri 2 p, sääksi 1 p

18.8.
- harmaahaikara 22 p; Kristiinankaupunki, Hamnfjärden (PSl)
- sinisorsa 350 p, tavi 300 p, haapana 25 p, tukkasotka 127 p, jouhisorsa 20 p
- kanadanhanhi 18 p, valkoposkihanhi 25 p, keltavästäräkki 20 p; Härkmeri

- pikku-uikku 2 ad 3 juv p, kaulushaikara 1 Ä; Närpiö, Piolahti (II, JKe)
- tukkasotka 86 p, telkkä 155 p, silkkiuikku 34 p, harmaahaikara 7 p, ruskosuohaukka 2 p, nokikana 2 p, pikkutylli 5 p, tylli 9 p, pikkusirri 3 p, lapinsirri 8 p, suosirri 2 p, jänkäsirriäinen 1 p, suokukko 84 p, taivaanvuohi 12 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 14 p, liro 6 p, keltavästäräkki 45 p, rytikerttunen 1 Ä
- turkinkyyhky 2 p; Ylimarkku, keskusta (MKK)

- peltopyy 4 p; Kauhajoki, Yrjänäiskylä (TA)
- pähkinähakki 1 N; Teuva, Kauppila (IN)
- kurki 18 p; Horo, Siula (MKK)

17.8.
- valkoposkihanhi 350 p, kanadanhanhi 60 p; Kristiinankaupunki, Lillsund (PSl)

- pikku-uikku 2 p, suokukko 82 p; Närpiö, Piolahti (II, PSl)
- tukkasotka 180 p, harmaahaikara 5 p, nokikana 2 p, pikkutylli 3 p, tylli 15 p, pikkusirri 3 p, lapinsirri 7 p, suosirri 3 p, taivaanvuohi 1 p, valkoviklo 6 p, liro 16 p

- ruisrääkkä 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)

16.8.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (KK, MPj, ym.) 5.30-11
- käpytikka 477 S+N, mustalintu 105 S 110 N
- tavi 500 p, sinisorsa 450 p, harmaahaikara 45 p; Hamnfjärden (KK, MPj)
- haapana 15 p, lapasorsa 5 p, jouhisorsa 10 p, tukkasotka 40 p
- sinisorsa 30 p, harmaahaikara 2 p; Pohjoislahti (PSl)

- kaulushaikara 1 Ä, keltavästäräkki 110 p; Närpiö, Piolahti (PSl, II)
- valkoposkihanhi 330 p, merihanhi 170 p tavi 80 p, silkkiuikku 25 p, merikotka 3 p, pikkutylli 3 p, tylli 10 p, lapinsirri 5 p, suosirri 2 p, suokukko 18 p, taivaanvuohi 19 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 9 p, liro 23 p, rytikerttunen 1 Ä

- peltopyy 17 p; Kauhajoki, Hangaskylä (KTS)
- töyhtöhyyppä 122 p; Teuva, Norinkylä (KTS)
- kehrääjä 1 p; Kurikka, Koirivuori (KTS)

15.8.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Storbådan (II, VF, JKe, JKo, MPj) 5.40-11.30
- merikotka 9 p, silkkiuikku 105 p, selkälokki 127 p, käpytikka 154 m
- merihanhi 55 m, sinisorsa 44 m, alli 5 p+m, mustalintu 138 S+N, pilkkasiipi 5 N, telkkä 72 S, kaakkuri 5 S+N, kuikka 2 S+E, harmaahaikara 7 p+N, tylli 40 p, kapustarinta 15 m, isosirri 2 p, lapinsirri 7 p+m, suosirri 36 p+m, suokukko 37 p+m, taivaanvuohi 6 m, punajalkaviklo 2 p, valkoviklo 23 p+m, liro 5 p+m, karikukko 10 p, keskikokoinen kahlaaja 25 m, merikihu 6 p+m, naurulokki 135 m, kalalokki 250 p, räyskä 7 m, kala/lapintiira 115 m, pohjantikka 1 S, luotokirvinen 2 p, rytikerttunen 1 Ä, pähkinähakki 4 S+N, urpiainen 17 p
- tavi 80 p, harmaahaikara 11 p; Trutklobbarna (KK) 20.15-21.15
- tylli 1 p, lapinsirri 2 p, taivaanvuohi 16 p+m, valkoviklo 16 p+m, liro 30 p
- haarapääsky 2000 p, harmaahaikara 16 p; Hamnfjärden
- tavi 700 p, sinisorsa 500 p, muut vesilinnut 100 p
- kanadanhanhi 80 p, valkoposkihanhi 250 p; Lapväärtti (PSl)

- huuhkaja 1 Ä; Närpiö, Kåtnäs (II)

14.8.
- harmaahaikara 25 p; Kristiinankaupunki, Skaftung, Inre Kaldhamn (SJa)
- valkoposkihanhi 610 p, kuovi 2 p; Lillsund (PSl)
- liejukana 1 p, edelleen; Lapväärtti (PSl)

- suokukko 29 p, liro 24 p; Närpiö, Piolahti (II)
- tylli 8 p, suosirri 1 p, valkoviklo 3 p

- vihervarpunen 180 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- merimetso 1 p; Teuva, Horo, ns (Kalevi Kuusela)
; - valkoviklo 1 p; Isojoki, Lauhanvuori, Isoneva (Ari Viljanen)

13.8.
- töyhtöhyyppä 170 p, liro 4 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)

12.8.
- sinisorsa 58 p, nokikana 2 p; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti (PSl)

- kapustarinta 22 p, suokukko 8 p; Kauhajoki, Kainasto (IN)
- kottarainen 1300 p; Kurikka, Myllysalo (ALa)

11.8.
- punakuiri 11 m, töyhtöhyyppä 70 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- kapustarinta 75 p, töyhtöhyyppä 150 p; Kainastonjokilaakso (PU)
- töyhtöhyyppä 400 p, suokukko 100 p, kurki 50 p; Hangaskylä
- harmaahaikara 1 SE; Teuva, Äystö (IL, Esko Laurila )

10.8.
- pikkutiira 1 p, merihanhi 230 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- suokukko 7 p, valkoviklo 1 p, pähkinähakki 6 W
- valkoposkihanhi 150 p; Skrattnäs

- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Yrjänäiskylä (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä, huuhkaja 1 p; Jokimaa
- kehrääjä 1 p; Lumikangas
- töyhtöhyyppä 135 p, naakka 1000 p, kottarainen 100 p; Filppula (Hannu Tuomisto)
- pähkinähakki 2 p, tikli 4 p; Karijoki, Myrkky (KRu)

9.8.
Kristiinankaupunki, Siipyyn torni+ Storbådan+ Domarkobban (JKo, JKe, MPj) 5.20-11.30
- pulmussirri 1 p, merimetso 1540 S, merihanhi 93 S, harmaahaikara 2 S, merikotka 3 p, tylli 12 p, tundrakurmitsa 8 m, isosirri 4 p, lapinsirri 2 p, suosirri 18 p, suokukko 10 m+p, mustaviklo 1 p, punajalkaviklo 8 p, valkoviklo 22 m+p, metsäviklo 1 m, karikukko 3 p, vesipääsky 2 p, merikihu 4 m, räyskä 3 m, kala/lapintiira 90 p, riskilä 6 p, haarapääsky 90 m, haara/räystäspääsky 105 m, pähkinähakki 2 N+S

- mustapyrstökuiri 1 m, merimetso 170 S+p; Närpiö, Nämpnäs, Knappelgrund (JV)

- töyhtöhyyppä n. 800 p, suokukko muutamia; Kurikka, Myllykylä (Päivi Peltoniemi)

8.8.
- harmaapäätikka 1 N; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (JKo) 5.30-8.20
- merimetso 135 N+S, harmaahaikara 2 S, sääksi 1 S, tylli 1 m, tundrakurmitsa 1 m, lapinsirri 3 m, valkoviklo 5 m, räyskä 6 m, käpytikka 19 N+S + keskikokoinen tikka 5 S+N, haarapääsky 45 S, haara/räystäspääsky 65 S, pikkukäpylintu 34 S
- merihanhi 105 p, valkoposkihanhi 10 p; Siipyy, Länsikylä
- ampuhaukka 1 p, tikli 4 p; Lillsund (II)
- liejukana 1 p, edelleen; Lapväärtti (II, JKe, PSl)
- valkoposkihanhi 180 p, merihanhi 10 p

- arosuohaukka 1 p; Kauhajoki, Piikkilänkylä (JKe)
- töyhtöhyyppä n. 400 p, peltopyy 15 p, kapustarinta 3 p
- isolepinkäinen 2 p; Kauhajärvi, Kullaankorpi (IN)
- tylli 11+2 p, liro 2+6 p; Teuva, Profeetanneva+ Lammasneva (JKe)

7.8.
- merikihu 9 m, tiirat 210 m; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo) 6.00-8.30
- mustalintu 51 S, pilkkasiipi 37 S+N, merikotka 3 p, tylli 19 m+p, lapinsirri 3 p, punakuiri 16 m, pikkukuovi 1 ä, punajalkaviklo 3 p, valkoviklo 12 pp+m, liro 5 p,
- valkoposkihanhi 35 p; Siipyy, Kiili
- liejukana 1 p, pähkinähakki 1 NW; Lapväärtti
- aro/niittysuohaukka 1 E; Kristiina, keskusta (PSl)
- sinisorsa 20 p, nokikana 1 p, tikli 1 ä; Pohjoislahti (PSl, TVi)

- tylli 1 p; Kauhajoki, Savikylä (IN)
- isolepinkäinen 1 p; Kurikka, Jurva, Närvijoki (IN)

6.8.
- tundrakurmitsa 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyy lintutorni (Pekka Nuuttila)

- töyhtöhyyppä 450 p, suokukko 11 p, kuovi 7 p; Kauhajoki, Savikylä (IN)

5.8.
- liejukana 1 p, vuoden 1.; Kristiinankaupunki, Lapväärtti (SJa)
- punakuiri 1 p; Härkmeri, Flyttjorna (Ville Wallinmaa)

- maakotka 1 p, nuolihaukka 2 p; Kauhajoki, Ylimysjärvi (ARR, HAR, ym.)
- kaakkuri 8 p, harmaahaikara 1 p; Nummijärvi
- muuttohaukka 1 p, ampuhaukka 1 p, töyhtöhyyppä 110 p; Savikylä (JRi)
- pähkinähakki 7 p/k; Teuva, Kauppila (KHi)

4.8.
- etelänkiisla 1 p; Kristiinankaupunki, Selkämeri (Ville Wallinmaa)
- valkoposkihanhi 276 p; Lapväärtti (Jari Helstola)

- ampuhaukka 1 p, harmaahaikara 1 p; Närpiö, Nämpnäs, Öskatan (PKn, MKa)

- töyhtöhyyppä 800 p, tylli 1 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JRi)
- kurki 33 p, kapustarinta 8 p, suokukko 3 p, valkoviklo 3 p, liro 14 p
- ampuhaukka 1 S, pähkinähakki 1 S; Teuva, Kauppila (KHi)
- ampuhaukka 1 p; Kurikka, Ponsineva (ALa)

3.8.
- pähkinähakki 1 p; Kristiinankaupunki, keskusta (Tapani Ojala)

2.8.
- etelänkiisla 2 p; Kristiinankaupunki, Selkämeri (Ville Wallinmaa)

- pähkinähakki 1+3 p; Närpiö, Näsby+ Ylimarkku (II)
- turkinkyyhky 1+1 p; Västra Yttermark+ Ylimarkku
- hemppo 2 p; Pirttikylä (KLå, ym.)
- ruisrääkkä 1 Ä, hemppo 18 p; Pirttikylä (II)

- kottarainen 600 p, kapustarinta 43 p, töyhtöhyyppä 122 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- töyhtöhyyppä 700 p, kuovi 56 m+p; Kainastonjokilaakso (JRi, Sari Känsälä)
- sinisorsa 93 p, kurki 28 p, tylli 3 p, kapustarinta 18 p, mustaviklo 55 p, valkoviklo 11 p, liro 33 p, uuttukyyhky 3 p, isolepinkäinen 1 p
- sinisorsa 28 p, ampuhaukka 1 p, isolepinkäinen 1 p; Jokimaa (JRi)
- ampuhaukka 1 p, kapustarinta 45 p, töyhtöhyyppä 117 p, suokukko 8 p; Ratikylä
- kuovisirri 1 p, valkoviklo 3 p, liro 6 p, kottarainen 250 p; Hangaskylä

1.8.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKe, VF, KK, JKo, MPj) 5.30-10.30
- merimetso 4000 p, merihanhi 26 m, sinisorsa 16 p, tukkasotka 36 S+N, kaakkuri 2 S, kuikka 5 N+S, harmaahaikara 3 S, mehiläishaukka 1 S, merikotka 6 p, meriharakka 3 p, tylli 17 p, suosirri 49 p+m, mustaviklo 2 p, punajalkaviklo 7 p+N, valkoviklo 5 m+p, merikihu 8 p+m, naurulokki 137 p, räyskä 5 p, rytikerttunen 2 p
- harmaahaikara 20 p, isokoskelo 28 p; Skaftung, Inre Kaldhamn (SJa)

- arosuohaukka 1/ p; Närpiö, Pirttikylä, Högback (PB)

- naakka 1000 p; Teuva, keskusta (KHi)

Alkuun



Heinäkuu 2015

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

31.7.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni+ Domarkobban (VF, JKo, JKe, ym.)
- merihanhi 111 S, alli 1 S, mustalintu 3 S, pilkkasiipi 7 S, harmaahaikara 17 S+N, merikotka 4 p, nuolihaukka 3 p, meriharakka 2 m, tylli 10 p, isosirri 2 p, suosirri 20 p+m, pikkukuovi 4 m, valkoviklo 10 m, vesipääsky 1 p, merikihu 17 p+m, naurulokki 86 S, ruokki 8 N, kottarainen 120 p
- virtavästäräkki 1 p, merihanhi 120 p; Siipyy (JKo, ym.)
- suosirri 158 m+p, harmaahaikara 5 p; Trutklobbarna (PAH) 4.45-7
- merihanhi 96 p, valkoposkihanhi 104 p
- tylli 6 p, isosirri 3 p, pikkusirri 1 p, kuovisirri 1 p, valkoviklo 5 m

- pähkinähakki 4 p; Närpiö, keskusta (II)

- maakotka 1 E, kapustarinta 7 p, töyhtöhyyppä 38 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)

30.7.
- pulmussirri 3 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Storbådan (JKe, PAH)
- tylli 21 p, tundrakurmitsa 2 N+S, isosirri 3 p, suosirri 43 p, taivaanvuohi 4 p, pikkukuovi 8 m+p, liro 3 p, ruokki 11 p, käpytikka 11 S, kivitasku 11 p
- etelänkiisla 1 p, ruokki 25 p; Selkämeri (Ville Wallinmaa)
- valkoposkihanhi 160 p; Lillsund (IN, HV)

- harmaahaikara 3 p; Närpiö, Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- tylli 15 p, isosirri 5 p, suosirri 45 p, kottarainen 160 p; Kaldonskär

29.7.
- idänuunilintu 3 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, JKe)
- suosirri 340 p, harmaahaikara 9 p+m, meriharakka 8 m, tylli 8 p, tundrakurmitsa 2 p+m, isosirri 6 p, pikkusirri 2 p, kuovisirri 2 p, suokukko 1 p, punajalkaviklo 5 p, valkoviklo 2 p,räyskä 6 p, kottarainen 180 p
- harmaahaikara 23 p, suosirri 193 p; Trutklobbarna (PAH) 4.50-7.30
- merihanhi 83 p, valkoposkihanhi 23 p, meriharakka 5 p, tylli 6 p, tundrakurmitsa 1 p, isosirri 5 p, pikkusirri 1 p, suokukko 3 p, punakuiri 7 p, pikkukuovi 2 p, mustaviklo 1 m, valkoviklo 7 p, merikihu 5 p
- harmaahaikara 14 p; Skaftung, Inre Kaldhamn (SJa)
- merihanhi 90 p, valkoposkihanhi 40 p

- peukaloinen 2 p; Karijoki, Siltaneva (IN)
- harmaahaikara 1 S; Kurikka, Luopa (ALa)

28.7.
- etelänsuosirri 1 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, SSt) 14.20-18.30
- suosirri 487 p, harmaahaikara 1 p, meriharakka 4 p, tylli 26 p, tundrakurmitsa 2 p, isosirri 9 p, pikkusirri 2 p, lapinsirri 1 p, kuovisirri 5 p, pikkukuovi 1 ä, punajalkaviklo 5 p, valkoviklo 6 p, liro 5 p, rantasipi 6 p, räyskä 3 p
- suosirri 350 p, isosirri 5 p; Trutklobbarna (SJa) 20.00-21
- harmaahaikara 11 p, tylli 12 p, tundrakurmitsa 2 p, kuovisirri 2 p, punakuiri 13 p+m

- suosirri 230 p, isosirri 5 p; Närpiö, Kaldonskär (JV)
- kyhmyjoutsen 30 p, merihanhi 70 N, merimetso 40 N, tylli 3 p, tundrakurmitsa 1 p, pikkusirri 2 p, kuovisirri 5 p, valkoviklo 1 p, kottarainen 80 p
- valkoposkihanhi 30 p, harmaahaikara 1 p; Nämpnäs, Sundfjärden

27.7.
Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF, JKo) 4.30-10.30+ 14.00-19
- pulmussirri 5 S, suosirri 2493 S, tylli 93 S, isosirri 33 S, kala/lapintiira 855 S
- harmaasorsa 1 S, tavi 18 S, tukkasotka 30 S, mustalintu 139 N+S, harmaahaikara 3 S, merikotka 5 p, meriharakka 5 S, tundrakurmitsa 11 S, lapinsirri 2 S, kuovisirri 15 S, suokukko 9 S, punakuiri 37 S, punajalkaviklo 3 S, valkoviklo 7 S, karikukko 4 S, merikihu 33 S+p, pikkulokki 5 S, ruokki 24 S

- kapustarinta 92 p, töyhtöhyyppä 153 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- punajalkaviklo 1 p, räkättirastas 300 p
- töyhtöhyyppä 380 p, lapinsirri 1 p, suosirri 18 p; Kainastonjokilaakso (JMi)
- sinisorsa 40 p, tylli 3 p, suokukko 26 p, taivaanvuohi 4 p, kuovi 3 p, valkoviklo 2 p, liro 10 p, sepelkyyhky 130 p, kottarainen 400 p
- kapustarinta 3 p, pikkukuovi 6 p, liro 7 p; Mustaisneva (IN)
- peukaloinen 2 p; Teuva, Kumpelinmaat (IN)
- tylli 2 p, valkoviklo 4 p; Profeetanneva (JKe)

26.7.
- etelänsuosirri 1 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna+ Siipyy (II, KK, ym.)
- suosirri 266 p, harmaahaikara 10 p, tylli 14 p, tundrakurmitsa 4 p, isosirri 10 p, pikkusirri 1 p, lapinsirri 1 m, kuovisirri 6 p, suokukko 2 m, punakuiri 8 p, punajalkaviklo 5 p, valkoviklo 8 m, liro 60 m+p, naurulokki 135 m, kalatiira 20 m
- pikkutiira 1 m; Siipyy, Jonnsborg

- kottarainen 400 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- kapustarinta 164 p, töyhtöhyyppä 244 p
- töyhtöhyyppä 530 p, kurki 10 p, kapustarinta 14 p; Kainasto
- töyhtöhyyppä 960 p, kapustarinta 23 p, suosirri 1 p, taivaanvuohi 22 p; Hangaskylä
- harmaahaikara 1 E, ruisrääkkä 1 p, tylli 1 p, valkoviklo 1 p, liro 9 p, huuhkaja 1 p
- isolepinkäinen 1 p; Isojoki, Suojoki (TTu)

25.7.
Kristiinankaupunki, Storbådan+ Domarkobban (II, KK, JKo, MPj, ym.) 6.20-13
- pulmussirri 9 p+m, idänuunilintu 3 p, alli 1 S, mustalintu 12 N, pilkkasiipi 20 N, merimetso 1000 N, harmaahaikara 2 p+m, merikotka 2 p, meriharakka 3 p, tylli 9 p, isosirri 1 p, pikkusirri 2 p, lapinsirri 1 p, kuovisirri 5 p, suosirri 144 p+m, jänkäsirriäinen 1 p, mustaviklo 2 m, punajalkaviklo 4 p, valkoviklo 5 p+m, merikihu 7 p+m, selkälokki 62 p, ruokki 18 p, riskilä 20 p, luotokirvinen 2 p, luhtakerttunen 1 p, kultarinta 1 p
- virtavästäräkki 1 p; Siipyy (JKo, ym.)
- harmaahaikara 3 p, tavi 70 p, sinisorsa 150 p; Hamnfjärden (II, KK, ym.)
- merihanhi 324 p, pikkukuovi 1 p, valkoviklo 3 p, mustaviklo 1 p; Härkmeri+ fjärden
- pähkinähakki 10 + 5 p/m; Lapväärtti+ Lillsund
- ruisrääkkä 3 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä; Välikylä (JKe)

- tundrakurmitsa 1 p, isosirri 4 p, suosirri 25 p; Närpiö, Kaldonskär (JV)
- tylli 6 p, valkoviklo 2 p, liro 4 p, kottarainen 35 p

- uuttukyyhky 2 p, räkättirastas 250 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- kapustarinta 31 p, töyhtöhyyppä 135 p
- kuikka 4 p, keltavästäräkki 5 p; Isojoki, Mustansaarenkeidas (TTu)

24.7.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (KK, JKo, ym.)
- merihanhi 22 p, ristisorsa 7 p, merimetso 1700 N+S, harmaahaikara 5 p, merikotka 6 p, meriharakka 3 p, tylli 5 p, pikkusirri 1 p, lapinsirri 1 p, kuovisirri 3 p, suosirri 60 p, suokukko 3 p, pikkukuovi 1 p, mustaviklo 1 m, punajalkaviklo 6 p, valkoviklo 11 p, liro 4 p, merikihu 14 p, isolepinkäinen 1 p, kottarainen 80 p
- virtavästäräkki 1 p, kehrääjä 2 p, pähkinähakki 3 NE; Siipyy (VF, EF, ym.)

- merihanhi 350 p, valkoposkihanhi 4 p; Närpiö, Piolahti (RS)
- harmaahaikara 1 p, mustaviklo 3 p, valkoviklo 2 p
- pähkinähakki 5 p; Närpiö, keskusta (II)

- ampuhaukka 1 p; Kauhajoki, Aronkylä (JRi, JaR)
- töyhtöhyyppä 2000 p, noin 4 km2 alueella; Hangaskylä (JRi, JaR, JPi)
- kottarainen 600 p, kapustarinta 96 p, tylli 1 p, suosirri 3 p, suokukko 12 p, taivaanvuohi 26 p, valkoviklo 1 p, liro 7 p
- räkättirastas 400 p; Ratikylä (JPi)
- kapustarinta 85 p, töyhtöhyyppä 346 p; Kainasto
- sepelkyyhky 40 p, räkättirastas 200 p, kottarainen 100 p
- pikkutylli 4 p, tylli 1 p, valkoviklo 4 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)

23.7.
Kristiinankaupunki, Domarkobban+ Storbådan (JKo, SSt) 6.30-11.20
- idänuunilintu 2 p, alli 2 S, mustalintu 6 S, harmaahaikara 3 p+N, merikotka 2 p, meriharakka 5 p, tylli 14 p, isosirri 3 p, pikkusirri 2 p, lapinsirri 5 p, kuovisirri 2 p, suosirri 101 p+m, mustaviklo 1 N, punajalkaviklo 7 p, valkoviklo 6 p, rantasipi 14 p, merikihu 7 m+p, selkälokki 21 p, riskilä 18 p, luotokirvinen 2 p
- merisirri 1 S, syksyn 1.; Storbådan (AJL)

- tervapääsky 400 p, töyhtöhyyppä 116 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- töyhtöhyyppä 1150 p, sateen kastelemalla oraspellolla; Hangaskylä
- sinisorsa 45 p, kapustarinta 26 p, kuovi 31 p+m, suopöllö 1 p, pensastasku 20 p
- kurki 24 p; Kainasto, Pöllönneva (IN)

22.7.
- merimetso 4050 N; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo) 7.30-9.45
- pulmussirri 1 p, tylli 12 p, tundrakurmitsa 6 m+p, isosirri 12 p+m, lapinsirri 1 p, kuovisirri 2 p, suosirri 102 m+p, punakuiri 1 m, punajalkaviklo 6 p, valkoviklo 5 p, rantasipi 10 p, merikihu 8 p, naurulokki 260 m, kottarainen 130 p

- kurki 43 p; Närpiö, Velkmossen (KLå)

- ampuhaukka 1 p, vihervarpunen 100 p; Teuva, Kauppila (KHi)
- ruisrääkkä 1 Ä; Riippi, Krentaali (JKe)
- kehrääjä 1 p; Karijoki, Siltaneva (JPi)

21.7.
- pulmussirri 1 p; Kristiinankaupunki, Siipyyn lintutorni (VF) 4.30-9
- merihanhi 50 p, harmaasorsa 1 p, tukkasotka 22 S+N, alli 2 N, mustalintu 42 S+N, kaakkuri 3 N, kuikka 5 N, silkkiuikku 61 p+m, härkälintu 10 p+m, harmaahaikara 1 N, merikotka 3 p, meriharakka 7 m+p, tylli 2 p, isosirri 14 p+m, kuovisirri 1 p, suosirri 44 m+p, valkoviklo 10 m, merikihu 7 p, ruokki 28 S+N, kottarainen 120 p

- silkkiuikku 65 p harmaahaikara 10 p; Närpiö, Piolahti (II)
- merihanhi 49 p, mustaviklo 5 p, valkoviklo 2 p

20.7.
- isosirri 65 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, SJa) 7.40-10.20
- pulmussirri 1 p, tylli 16 p, tundrakurmitsa 4 p, lapinsirri 1 p, kuovisirri 3 p, suosirri 106 p+m, pikkukuovi 1 ä, mustaviklo 1 N, valkoviklo 2 p, karikukko 4 p
- käenpiika 1 Ä; Siipyy, kylä (JKo, KJy)
- kuovisirri 1 p, suosirri 35 p; Trutklobbarna (SJa)
- valkoposkihanhi 18 p, törmäpääsky 7 p; Kristiina, keskusta (Eero Vainio, Sirpa Pulkkinen)

- ruisrääkkä 1 Ä; Närpiö, Kallmossen (II)

- kehrääjä 11 Ä, huuhkaja 1 p; Kauhajoki, Nummikangas (JRi)
- pähkinähakki 1 p; Teuva, keskusta (KHi)

19.7.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKo, KK) 8.30-11.30
- valkoposkihanhi 80 p, ristisorsa 8 p, harmaasorsa 1 p, alli 1 S, harmaahaikara 4 p, merikotka 3 p, tundrakurmitsa 1 m, isosirri 14 m, kuovisirri 21 m+p, suosirri 47 m+p, punajalkaviklo 6 p+m, valkoviklo 5 m+p, merikihu 17 p+m, isolepinkäinen 1 p
- pähkinähakki 1 p; Pyhävuori (SSt)

- hemppo 1 p; Närpiö, Pirttikylä (KLå, ym.)

- vihervarpunen 150 p; Kauhajoki, Säkkijärvi (JRi)
- kottarainen 100 p; Nummijärvi, Syysperä
- kurki 7 SW; Hiukkajärvi (Markku Yli-Tuina)

18.7.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna+ Domarkobban (II, KK, JKo, SJa) 6.15-11.40
- ristisorsa 12 S, lapasotka 1 S, alli 4 S, mustalintu 31 N+S, kaakkuri 6 p+m, silkkiuikku 57 p+N, harmaahaikara 18 p+m, tylli 14 p+m, lapinsirri 10 p, suosirri 15 p, suokukko 3 p, valkoviklo 16 p+m, karikukko 8 p, luhtakerttunen 2 p
- harmaahaikara 11 p; Skaftung, kalasatama
- merihanhi 120 p; Härkmeri (KK)

- merihanhi 295 p, tukkasotka 150 p, telkkä 120 p; Närpiö, Piolahti (JRi)
- kanadanhanhi 9 p, valkoposkihanhi 15 p, haapana 18 p, silkkiuikku 85 p, harmaahaikara 9 p, kurki 11 p, räyskä 2 p

- käenpiika 1 p, isolepinkäinen 1 p; Karijoki, Kakkori (IN)

17.7.
- viitasirkkalintu 1 Ä; Närpiö, Ylimarkku, Österå (II)

- kurki 53 p; Kauhajoki, Hangaskylä (KKt)
- kottarainen 800 p, töyhtöhyyppä 64 p; Savikylä (JRi)
- turkinkyyhky 2 p; Teuva, keskusta (KHi)

16.7.
Kristiinankaupunki, Storbådan+ Domarkobban (JKo, VF) 4.00-11.15
- pulmussirri 2 p, haahka 4000 p, selkälokki 112 p, vesipääsky 2 p
- merihanhi 16 N, tukkasotka 70 N+S, alli 2 N, mustalintu 82 N+S, pilkkasiipi 45 N+S, kaakkuri 3 p+S, kuikka 12 p+m, silkkiuikku 43 p+m, härkälintu 6 m+p, harmaahaikara 4 N, meriharakka 4 p, tylli 17 p, pikkusirri 2 p+m, lapinsirri 9 p+m, suosirri 65 p+m, suokukko 7 p, punajalkaviklo 10 p+m, valkoviklo 8 S, liro 3 p, rantasipi 6 p, karikukko 19 S, merikihu 12 p, ruokki 89 p+m, riskilä 26 p, luotokirvinen 5 p
- harmaahaikara 12 p, lapasorsa 12 p; Hamnfjärden (PSl)
- merihanhi 35 p, haapana 10 p, tavi 35 p, sinisorsa 40 p, valkoviklo 2 p
- töyhtöhyyppä 105 p, suokukko 5 p; Härkmerifjärden

- luhtahuitti 1 Ä; Närpiö, Järvön (Anders Stenlund)

15.7.
- vihervarpunen 80 S; Kristiinankaupunki, keskusta (PSl)
- kehrääjä 4+3 Ä; Susivuori+ Lintuvuori (IN)

- merihanhi 200 p, telkkä 190 p, silkkiuikku 73 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- tavi 40 p, tukkasotka 70 p, harmaahaikara 3 p, valkoviklo 2 p, räyskä 3 p

- kapustarinta 12 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi, JaR)

14.7.
- turkinkyyhky 2 p; Närpiö, Näsby (II)
- pähkinähakki 1 p; Närpiö, keskusta

13.7.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, SJa, SSt) 7.10-10.35
- idänuunilintu 3 p, kaakkuri 2 S, harmaahaikara 13 N, tylli 3 p, suosirri 2 p

- harmaahaikara 8 W; Närpiö, Nämpnäs (Siv ja Aimo Kaikuranta)

- töyhtöhyyppä 935 p, liro 51 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JRi)
- sinisorsa 7 p, kapustarinta 21 p, lapinsirri 3 p, suosirri 2 p, suokukko 7 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 5 p, naurulokki 800 p, kalalokki 400 p, selkälokki 2 p, harmaalokki 200 p, runsaiden sateiden jälkeen märillä pelloilla
- maakotka 1 W; Teuva, Luovankylä (JJ)

12.7.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (JKo, JKe, KK, Pia Hoppa) 6.10-10.00
- haahka 3000 p, tervapääsky 1436 N, tukkasotka 18 S, alli 1 S, mustalintu 42 S, silkkiuikku 55 p, merikotka 5 p, nuolihaukka 3 p, lapinsirri 1 S, kuovisirri 6 p+m, suosirri 56 p+m, jänkäsirriäinen 1 p, pikkukuovi 2 N, valkoviklo 5 m+p, rantasipi 4 p, merikihu 18 p, ruokki 35 N+S, viitakerttunen 1 Ä, kottarainen 60 p

- peukaloinen 2 Ä; Närpiö, Nämpnäs, Strandvägen (II)
- kehrääjä 3 p; Närpiö, Tjärlax (Tommy Vikars)

- töyhtöhyyppä 352 p, selkälokki 1 p; Kauhajoki, Aninkuja (KTS)
- selkälokki 1 p; Havuskylä (IN)
- kottarainen 400 p, kaakkuri 1 p; Ikkeläjärvi (JRi, JaR)
- pikkukuovi 2 N, pikkulokki 4 p

11.7.
- haahka 3000 p; Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (KK) 5.20-9.10
- kanadanhanhi 28 p, mustalintu 62 S, silkkiuikku 45 p, meriharakka 7 p, töyhtöhyyppä 25 S, pikkusirri 1 p, lapinsirri 3 m, kuovisirri 6 p, suosirri 113 p+m, punakuiri 1 ä, pikkukuovi 7 m, punajalkaviklo 6 p+m, valkoviklo 3 m, merikihu 21 p, luhtakerttunen 1 p, viitakerttunen 1 Ä, kultarinta 1 Ä, kottarainen 130 p
- valkoviklo 4 p, pikkulokki 6 p; Hamnfjärden (KK)
- kehrääjä 1 Ä; Metsälä (IN, TLe)
- törmäpääsky 18 p; Pohjoislahti (SN, ym.)
- mustapääkerttu 1 Ä; Skrattnäs

- silkkiuikku 90 p, telkkä 150 p; Närpiö, Piolahti (II, SN, ym.)
- kyhmyjoutsen 21 p, merihanhi 74 p, tavi 31 p, tukkasotka 18 p, harmaahaikara 2 p, valkoviklo 1 p, räyskä 2 p, rytikerttunen 1 Ä
- mustalintu 1 p, räyskä 1 p, isolepinkäinen 1 p; Risnästräsket (IN, TLe)

- kurki 10 p, töyhtöhyyppä 220 p, kottarainen 300 p; Kauhajoki, Hangaskylä (JKe)
- kapustarinta 4 p, suokukko 1 p, valkoviklo 4 p; Teuva, Kauppila (JKe)
- haarahaukka 1 E; Isojoki, Mustansaarenkeidas (JKo, ym.)

10.7.
- suosirri 324 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo) 5.10-8.00
- idänuunilintu 2 p, etelänkiisla 1 N, mustalintu 14 S, tylli 4 p, isosirri 1 p, pikkusirri 1 p, kuovisirri 7 p, pikkukuovi 2 S, punajalkaviklo 5 p, valkoviklo 4 p, merikihu 8 p

- peukaloinen 1 Ä; Närpiö, Öjskogsparken (II)

- suosirri 7 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- töyhtöhyyppä 70 p, suokukko 5 p, liro 11 p; Kauppila
- suosirri 1 p, suokukko 1 p, valkoviklo 6 p; Pontus
- isolepinkäinen 1+1 p; Isojoki, Vanhakylä+ Kodesjärvi (IN, TLe)

9.7.
- suosirri 170 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo) 13.40-16.50
- tylli 4 p, isosirri 5 p, pikkusirri 1 p, kuovisirri 1 p, punakuiri 1 p, punajalkaviklo 6 p, valkoviklo 4 p
- haarahaukka 1 SW; Siipyy, Länsikylä (VF)

- naakka 1200 p; Kauhajoki, Aninkujan lintutorni (JRi)
- kalatiira 4 p, töyhtöhyyppä 169 m+p, räkättirastas 250 p, naurulokki 266 p; Savikylä
- töyhtöhyyppä 273 p, kottarainen 800 p; Hangaskylä
- tuulihaukka 10 p, kurki 19 p, tylli 2 m, kapustarinta 6 p, punakuiri 2 p, kuovi 58 p+m
- töyhtöhyyppä 280 m+p, räkättirastas 200 p, peltosirkku 4 p; Kainasto
- kuovisirri 3 p, suosirri 16 p, liro 5 p; Teuva, Profeetanneva (JKe, KHi)

8.7.
- suosirri 34 p; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo) 5.20-8.40
- meriharakka 8 p, tylli 5 p, punajalkaviklo 6 p, merikihu 7 p, kottarainen 55 p
- idänuunilintu 1 ad +3 pm, pikkusirri 2 p (HL)
- valkoposkihanhi 36 p; Siipyy, Kiili

- töyhtöhyyppä 250 p, ruisrääkkä 1 Ä; Teuva, Komsi (JJ)

7.7.
- kuhankeittäjä 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- kuikka a11 SW; Skaftung (SJa)

- kuovisirri 3 p (vuoden 1.), suosirri 26 p; Närpiö, Piolahti (JKe, KHi)
- telkkä 220 p, silkkiuikku 70 p, harmaahaikara 1 p, valkoviklo 2 p, liro 6 p

- naurulokki 309 p, selkälokki 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- kuikka 1 p; Hiukkajärvi (Markku Yli-Tuina)

5.7.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (KK, II, ym.) 4.45-10
- muuttohaukka 1 NE, mustalintu 423 m+p, pilkkasiipi 34 N+S, tukkakoskelo 44 S, harmaahaikara 9 N+S, tylli 1 p, lapinsirri 4 m+p, suosirri 20 p, pikkukuovi 4 m, punajalkaviklo 3 m, valkoviklo 4 m, liro 2 m, ruokki 67 p+m, rytikerttunen 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, kottarainen 28 p

- kapustarinta 3 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- suopöllö 1 p; Hangaskylä (IN)
- liro 15 p; Möykkykylä (Markku Yli-Tuina)
- lapinsirri 2 p, valkoviklo 1 p; Teuva, Profeetanneva (JKe)
- sepelkyyhky 210 p; Lautta (IN)
- viitakerttunen 2 Ä; Komsi (JJ)
- ruisrääkkä 1 Ä; Isojoki, Kirkonkylä (TTu)

4.7.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (VF, KK, JKo, Ali, MPj) 4.00-10.30
- etelänkiisla 1 S, haahka 5000 p, merimetso 2000 p
- tavi 25 p, lapasotka 2 S, alli 3 S, mustalintu 886 S, pilkkasiipi 347 N+S, tukkakoskelo 205 S, kaakkuri 6 N+S, kuikka 3 N, meriharakka 6 p, tylli 4 p, lapinsirri 1 p, suosirri 25 p+S, punakuiri 1 p, punajalkaviklo 3 p, valkoviklo 7 S, karikukko 2 p+S, merikihu 8 p, pikkulokki 24 S+p, ruokki 99 S+N, riskilä 9 p+m, luhtakerttunen 1 Ä
- luhtahuitti 1 Ä, nuolihaukka 3 p, käenpiika 1 Ä; Storsjö (JKo)
- käenpiika 1 Ä; Siipyy, kylä

- suosirri 2 p, valkoviklo 17 p; Närpiö, Piolahti (II)
- harmaahaikara 1 p, pikkutylli 1 p, tylli 1 p, taivaanvuohi 7 p, punajalkaviklo 3 p, mustaviklo 1 p, metsäviklo 3 p, liro 3 p

- töyhtöhyyppä 136 p; Kauhajoki, Kokonkylä (JRi)
- riekko 1 p, kalatiira 8 p; Iso Kaivoneva
- kaakkuri 3 p, mustakurkku-uikku 6 p, kapustarinta 7 p, kuovi 2 p, pikkukuovi 3 p, punajalkaviklo 6 p, valkoviklo 5 p, liro 8 p, pikkulokki 14 p, keltavästäräkki 6 p
- ruisrääkkä 4 Ä; Teuva, Korvenkylä (JKe)
- viitakerttunen 1 Ä; Riippi
- ruisrääkkä 1 Ä; Teerenpaikka (JJ)

3.7.
- mustapääkerttu 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)

2.7.
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- kurki 15 p; Teuva, Luovankylä (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä, töyhtöhyyppä 80 p; Korvenkylä

1.7.
- idänuunilintu 1 Ä; Kristiinankaupunki, Härkmeri (IN)
- merihanhi 48 p; Granöskatan (Marja-Leena Kaihlamäki)
- ruisrääkkä 2 Ä; Perus (IN)

- silkkiuikku 50 p; Närpiö, Piolahti (II)
- ampuhaukka 1 p, punajalkaviklo 5 p, valkoviklo 4 p

- kurki 47 p; Kauhajoki, Päntäne (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Männikkö (JMi)
- ruisrääkkä 1 Ä; Kainasto, Ratikylä (KTS)

Alkuun



Kesäkuu 2015

Sisämaan havainnot (erilleen poimittuna)

30.6.
- peukaloinen 1 Ä; Kristiinankaupunki, Siipyy (II)

- sepelkyyhky 298 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- haapana 11 p, sinisorsa 20 p, suokukko 1 p, kuovi 23 p, valkoviklo 2 p, liro 5 p

29.6.
- merimetso 4200 S+N; Kristiinankaupunki, Siipyy, Kiili (Mikko Kataja, ym.)
- valkoposkihanhi 90 p; Lillsund (PSl)
- valkoposkihanhi 110 p, pyrstötiainen 7 p; Savilahti
- pikkutiira 1 p; Pohjoislahti

- selkälokki 2 p, merilokki 1 p; Kauhajoki, Kainastonjokilaakso (JRi)
- naurulokki 250 p, kalalokki 350 p, harmaalokki 200 p, haapana 12 p, sinisorsa 14 p, suokukko 3 p, mustaviklo 1 p, kottarainen 120 p, hemppo 2 p
- sinisorsa 14 p, mustakurkku 5 p; Kainasto, Sysimäki
- kurki 23 p; Hangaskylä
- selkälokki 6 p, kalalokki 400 p, naurulokki 250 p, harmaalokki 70 p
- kottarainen 350 p, räkättirastas 270 p; Ratikylä
- ruisrääkkä 3+1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Kokonkylä+ Jokimaa (JMi, SMi)
- ruisrääkkä 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Kokonkylä+ Jokimaa (JMi, SMi)
- töyhtöhyyppä 140 p, kuovi 14 p, lokit 1200 p; Teuva, Varsala (IN)
- ruisrääkkä 1 Ä; Karijoki, Myrkky, Päkki (IN)

28.6.
- mustalintu 85 S; Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo, MPj) 7.30-11.20
- laulujoutsen 10 p, suosirri 6 p+m, punajalkaviklo 4 p, valkoviklo 1 p, liro 1 p, karikukko 4 p+m, merikihu 8 p+m, rytikerttunen 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä

- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Hyyppä, Ratuskylä (IN)

- töyhtöhyyppä 303 p, ruisrääkkä 2 Ä, suokukko 1 p; Luomankylä (JMi, SMi)

27.6.
- pohjantikka 2 p; Kristiinankaupunki, Siipyy (JKo, SSt)
- ruisrääkkä 1 Ä, satakieli 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Välikylä (TLe, JJ)

- valkoposkihanhi 250 p, meriharakka 63 p; Närpiö, Piolahti (IN, HV)

- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Talvisilta (ARR, HAR)
- turkinkyyhky 1 p; Aronkylä (JPi)
- kottarainen 140 p; Kokonkylä (IN)
- kuovi 28 p, valkoviklo 2 p, lokit 1500 p; Kauhajoki, Kainaston jokilaakso (JMi)
- töyhtöhyyppä 55 p; Teuva, Riippi, kt67 (IN)
- turkinkyyhky 1 p; Perälä (TLe)

26.6.
- ruisrääkkä 1 Ä; Kristiinankaupunki, Metsälä (TLe, JJ)

- viitakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, keskusta (IN)

25.6.
- kuhankeittäjä 1 p; Kristiinankaupunki, Storsjö (Rune Lund Ja Sirpa Luoma-Keturi)

- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Savikylä (HV)
- sirittäjä 1 Ä; Ikkeläjärvi, Kauranlahti (IN)
- kurki 13 p; Teuva, Horo, Siula (PP)

24.6.
- ruisrääkkä 2 Ä; Kristiinankaupunki, Lapväärtti (JKe)
- valkoposkihanhi 45 p; Tiukka
- kultarinta 1 Ä; Nedsjö

- valkoposkihanhi 230 p; Närpiö, Piolahti (PSl)
- kyhmyjoutsen 61 p, laulujoutsen 19 p, silkkiuikku 46 p
- turkinkyyhky 1 p; Närpiö, keskusta
- kultarinta 2 Ä; Nämpnäs

23.6.
- nuolihaukka 3 p; Kristiinankaupunki, Blomträsket

- valkoposkihanhi 170 p; Närpiö, Piolahti (JKe)
- telkkä 120 p, punajalkaviklo 3 p, mustaviklo 3 p, suokukko 11 p, liro 8 p, räyskä 9 p

- kottarainen 60 p; Kauhajoki, Kokonkylä, allas (HAR, ym.)
- viiriäinen 1 Ä; Teuva, Kauppila (KHi)
- idänuunilintu 1 Ä; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- isolepinkäinen 1 p; Hanhimaa
- pikkusieppo 1 Ä; Haapajärvi
- ruisrääkkä 1+1 Ä; Isojoki, keskusta+ Heikkilä

22.6.
- kuovi 23 m; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- kottarainen 80 p; Hangaskylä (IN)
- sirittäjä 1 Ä; Teuva, Maankulma (IN)
- maakotka 1 p; Kurikka, Pirttimaa (Paavo Ahonen)

21.6.
Kristiinankaupunki, Domarkobban (JKo) 9.50-12.30
- merihanhi 57 ad+pm p, ristisorsa 4 p, harmaasorsa 4 p, tavi 80 p
- tylli 4 p, suosirri 11 S+p, punajalkaviklo 2 p, mustaviklo 1 p, valkoviklo 2 p

- kurki 25 m; Närpiö, Pirttikylä (KLå)

- ruisrääkkä 1 Ä; Kauhajoki, Kokonkylä (HAR, ARR)
- idänuunilintu 1 Ä; Kauhajoki, Kalkunmäki (IN)
- suokukko 9 p, kapustarinta 2 p; Nummijärvi (Milla Järvinen)
- luhtakerttunen 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)

20.6.
- viitakerttunen 1 Ä; Närpiö, Böle (II)
- sirittäjä 1 Ä; Västra Yttermark

- jouhisorsa 1 NE, ruisrääkkä 1 Ä, satakieli 1 Ä; Kauhajoki, Savikylä (JRi)
- selkälokki 1 p; Harjankylä, Laturi (JRi)
- tukkasotka 6 p, valkoviklo 2 p; Hiukkajärvi (Markku Yli-Tuina)
- pohjantikka 1 p, peukaloinen 4 p; Teuva, Parrankorpi (IN)
- pohjantikka 1 p; Kirkonkylä, Vähämäki

19.6.
- sarvipöllö 1 Ä, satakieli 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Kristiinankaupunki, Tiukka (II)
- luhtakerttunen 3 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Tiilitehtaanmäki- Pohjoislahti

- mustakurkku-uikku 6 p, kehrääjä 1 Ä; Kauhajoki, Hiukkajärvi (Markku Yli-Tuina)

18.6.
- ruisrääkkä 3 Ä, pensasirkkalintu 4 Ä; Kristiinankaupunki, Välikylä (HL)

- kehrääjä 2 Ä; Teuva, Perälä, Palomäki (IN)

17.6.
- pikkusieppo 1 Ä; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti, luontopolku (II)
- kultarinta 1 Ä, pyrstötiainen 1 p; Nedsjö- Skrattnäs

- viitakerttunen 1 Ä; Närpiö, Kalax (II)
- idänuunilintu 1 Ä, rytikerttunen 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä; Nämpnäs, Sundfjärden

16.6.
- pikkusieppo 1 Ä; Kristiinankaupunki, Pohjoislahti, luontopolku (II)
- satakieli 1 Ä, mustapääkerttu 10 Ä, sirittäjä 4 Ä

- turkinkyyhky 2 p; Kauhajoki, Aronkylä (IL)

15.6.
- luhtakana 1 p, helmipöllö 1 Ä; Kristiinankaupunki, Storsjö (SN)
- viiriäinen 1 Ä, ruisrääkkä 2 Ä; Siipyy
- kehrääjä 1 p, pensassirkkalintu 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä
- pikkusieppo 1 p; Pohjoislahti, luontopolku (MLu)

- uuttukyyhky 2 p, kottarainen 30 p; Kauhajoki, Hangaskylä (IN)
- pikkusieppo 1 p; Teuva, Pontus (IN)
- isolepinkäinen 2 p; Harjaisneva

14.6.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund+ Trutklobbarna (KK, PSl) 4.45-10
- merihanhi 20 S, haahka 62 S, mustalintu 152 S +sp 58 N, pilkkasiipi 7 S, telkkä 577 S, kuikka 24 p, harmaahaikara 1 S, mustaviklo 2 S, ruokki 13 p
- harmaasorsa 1 p; Hamnfjärden (PSl, KK)
- haapana 20 p, tavi 20 p, sinisorsa 32 p, lapasorsa 5 p, haarapääsky 110 p
- kuikka 7 p+W, pikkulokki 30 p, tervapääsky 50 p; Härkmerifjärden (PSl)
- suokukko 5 p, mustaviklo 2 p, valkoviklo 1 p
- ruisrääkkä 1 Ä; Lålby (TLe, SPo)
- ruisrääkkä 1 Ä, satakieli 2 Ä; Savilahti (ORa, ym.)
- luhtakerttunen 3 Ä, viitakerttunen 3 Ä, kultarinta 1 Ä
- rytikerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 2 Ä; Pohjoislahti (PSl, ORa, ym.)
- ruisrääkkä 3 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä; Välikylä (TLe, SPo)

- satakieli 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä; Närpiö, Tjärlax (RLI, TSl)
- viitasirkkalintu 2 Ä; Nämpnäs
- mustapääkerttu 1 Ä; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)

- pikkusieppo 1 p; Teuva, Suksenjärvi (TLe)
- satakieli 2 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Perälä, jokivarsi (TLe, SPo)
- sepelrastas 1 p; Teuva, keskusta (TP)
- ruisrääkkä 1 Ä; Äystö (IL)

13.6.
Kristiinankaupunki, Ljusgrund+ Trutklobbarna (II, KK, MPj) 4.30-9.15
- lapinuunilintu 1 m, kevään 1.
- harmaasorsa 4 p, haahka 76 N, mustalintu 18 N, pilkkasiipi 71 N, telkkä 269 S, isokoskelo 52 N, merimetso 96 N, mustaviklo 5 p, n 700 p, satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, harmaasieppo 26 m, kottarainen 32 S, vihervarpunen 78 N, pikkukäpylintu 327 N+NE, isokäpylintu 14 NE
- viiriäinen 2 Ä, pensassirkkalintu 1 Ä; Siipyy (SSt, ym.)
- ruisrääkkä 3 Ä, kehrääjä 1 Ä
- helmipöllö 1 Ä, kehrääjä 3 p; Storsjö+ Heden (Matti Mäkelä)
- peltosirkku 1 Ä; Liden (II, MPj)
- valkoposkihanhi 30 p, törmäpääsky 16 p; Kristiina, keskusta, Pitkäsilta (IN)
- tikli 2 p; Kristiina, keskusta (Antti Ihantola, ym.)
- pensassirkkalintu 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä; Kristiina, Karhusalmi (HL)

- kottarainen 30 p; Närpiö, Piolahti (RLi, TSl)
- harmaasorsa 1 p, meriharakka 11 p, mustaviklo 3 p, räyskä 5 p, tikli 2 p

12.6.
- pikkukäpylintu 64 NW; Kristiinankaupunki, Siipyy, kylä (JKo)
- käenpiika 1 Ä, satakieli 1 Ä, kultarinta 1 Ä
- ruisrääkkää 2 Ä, satakieli 1 Ä; Skaftung (SSt, KK, ym.)
- viitasirkkalintu 1 Ä, viitakerttunen 3 Ä
- ruisrääkkä 1 Ä; Lillsund (KK)
- viiriäinen 1 Ä, ruisrääkkä 1 Ä; Lålby (PSl)
- ruisrääkkä 1 Ä; Lapväärtti, Kullen
- ruisrääkkä 3 Ä, kehrääjä 2 p, pensassirkkalintu 1 Ä; Välikylä
- ruisrääkkä 1 Ä, kehrääjä 3 p; Peninkylä
- kehrääjä 3 p; Susivuori

- satakieli 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Närpiö, Kalax (II)
- idänuunilintu 1 Ä; Nämpnäs, Sundfjärden (JV)
- peltosirkku 6 p; Östra Yttermark

- ruisrääkkä 1 Ä, viitasirkkalintu 1 Ä; Karijoki, Myrkky (PSl)
- pikkusieppo 1 Ä; Kurikka, Iso Pättikangas (KRu, PRu)

11.6.
- luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Närpiö, Västra Yttermark (II)
- satakieli 1 Ä, peltosirkku 2 Ä; Ylimarkku
- peltosirkku 2 Ä; Pirttikylä

- ruisrääkkä 1 Ä, käki 3 Ä; Kauhajoki, Heikkilänkylä (TA)
- hemppo 1 p; Teuva, keskusta (KHi)
- punajalkaviklo 1 Ä, mustaviklo 1 Ä; Isojoki, Mustansaarenkeidas (II) 5.20-7.30
- kaakkuri 2 p, kuikka 1 W, peukaloinen 1 Ä, pikkukuovi 4 p, pikkulokki 6 p, pikkukäpylintu 98 W

10.6.
- luhtakana 1 Ä, luhtahuitti 1 Ä; Kristiinankaupunki, Storsjö (II)
- helmipöllö 1 Ä, kehrääjä 3 p, viitakerttunen 2 Ä
- viitasirkkalintu 1 Ä, luhtakerttunen 5 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Siipyy
- viitasirkkalintu 3 Ä; Skaftung
- ruisrääkkä 2 Ä, satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 5 Ä
- kehrääjä 2 p, satakieli 1 Ä; Härkmeri
- peukaloinen 1 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 3 Ä
- viiriäinen 1 Ä (kevään 1.), viitasirkkalintu 1 Ä; Lålby (II, PSl)
- kehrääjä 1 p, satakieli 1 Ä, viitasirkkalintu 1 Ä
- viitasirkkalintu 2 Ä; Tiukka- Savilahti (II)
- peukaloinen 1 Ä, sirittäjä 1 Ä, luhtakerttunen 7 Ä, viitakerttunen 4 Ä
- käenpiika 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, kultarinta 1 Ä; Nedsjö

- peukaloinen 2 Ä, sirittäjä 1 Ä; Närpiö, Piolahti-Skrattnäs (II)
- ruisrääkkä 2 Ä, töyhtöhyyppä 55 p; Pirttikylä (RLi, AL, ym.)

- sarvipöllö 1 p; Kauhajoki, Savikylä (JRi)

9.6.
- viitasirkkalintu 1 Ä; Kristiinankaupunki, Lålby (PSl)
- luhtakerttunen 1 Ä, ruisrääkkä 1 Ä; Lillsund

- kultarinta 1 Ä; Närpiö, Ståbacka (II)
- huuhkaja 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Kalax (II)
- ruisrääkkä 2 Ä, satakieli 2 Ä, viitasirkkalintu 2 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Nämpnäs

- kehrääjä 2 p; Kauhajoki, Lauhanvuori (IN)
- ruisrääkkä 3 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- pensassirkkalintu 1 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 5 Ä
- kehrääjä 2 p; Isojoki, Lauhanvuori (IN)
- mustapyrstökuiri 1 p; Hanhikeidas

8.6.
Kristiinankaupunki, Siipyy-Storsjö-Heden-Kallträsk (JKo, SSt)
- viitasirkkalintu 1 Ä, luhtakana 2 Ä, luhtahuitti 2 Ä, ruisrääkkä 3 Ä, lehtokurppa 15 p, viirupöllö 1 Ä, kehrääjä 10 Ä, satakieli 1 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 3 Ä, kultarinta 1 Ä
- viitasirkkalintu 1 Ä; Kristiina, keskusta+ Savilahti (HL)
- satakieli 8 Ä, luhtakerttunen 7 Ä, viitakerttunen 8 Ä

- pyrstötiainen 1 p; Närpiö, Bodbacka, Hedet (JKe)
- luhtakerttunen 2+3 Ä; Norrnäs+ Töjby (II)

- luhtakerttunen 1 Ä; Kauhajoki, Pukkilankylä (VYT)
- kuovi 6 m; Savikylä (JRi, JaR)
- viitakerttunen 1 Ä; Teuva, Luovankylä (TP)
- luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Karijoki, Myrkky (KRu)
- sääksi 1 p; Ylikylä (VYT)

7.6.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (II, KK, ym.) 7.00-10.45
- harmaasorsa 2 p, merikotka 2 p, mustaviklo 1 p
- tervapääsky 600 p, merikotka 4 p, haarapääsky 100 p; Härkmerifjärden

6.6.
Kristiinankaupunki, Trutklobbarna (II, KK, ym.) 7.30-11.15
- ristisorsa 4 p, harmaasorsa 2 p, telkkä 240 S, uivelo 1 S, harmaahaikara 1 S, tylli 2 p, mustaviklo 1 Ä, punajalkaviklo 4 p, merikihu 12 p, viitakerttunen 1 Ä
- viitasirkkalintu 1 Ä; Storsjö- Siipyy (SSt, VF, KK, II, ym.)
- luhtahuitti 1 Ä, ruisrääkkä 3 Ä, helmipöllö 1 Ä, kehrääjä 8 Ä+p
- luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä
- viitasirkkalintu 2 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 2 Ä; Skaftung (II, KK, ym.)
- satakieli 1 Ä, rytikerttunen 1 Ä; Härkmerifjärden
- tervapääsky 500 p, haarapääsky 1100 p, räystäspääsky 200 p, törmäpääsky 150 p
- valkoposkihanhi 110 p; Lillsund
- satakieli 2 Ä, luhtakerttunen 1 Ä, viitakerttunen 3 Ä; Savilahti (HL)
- pensasirkkalintu 1 Ä, luhtakerttunen 2 Ä, viitakerttunen 3 Ä; Tiukka, keskusta
- ruisrääkkä 3 Ä, pensassirkkalintu 3 Ä; Tiukka, Välikylä

- kurki 16 p; Kauhajoki, Nummijärvi, Syysperä (IN)
- metsähanhi 3 p; Ylimysjärvi
- ruisrääkkä 2 Ä; Teuva, Lautta (JKe)
- hemppo 2 p; Teuva, keskusta (KHi)
- pikkusieppo 1 Ä; Isojoki, Haapajärvi (Ville Vasko)

5.6.
- luhtakana 2 Ä, luhtahuitti 1 Ä; Kristiinankaupunki, Storsjö (II, KK, ym.)
- haahka 2500 p, telkkä 400 p, harmaasorsa 2 p; Siipyy, Jonnsborg
- viitasirkkalintu 1 Ä; Skaftung

- peltosirkku 2 Ä; Närpiö, Bäckliden (JKe)

- satakieli 2+1 Ä; Kauhajoki, keskusta+ Aronkylä (JRi, JaR)
- ruisrääkkä 2+1 Ä, viitakerttunen 1 Ä; Jokimaa+ Kokonkylä
- satakieli 2 Ä; Pukkilankylä (VYT)
- isolepinkäinen 1 p; Hyyppä, Sepänkylä (IN, HV)
- isolepinkäinen 2 p; Teuva, Kirkonkylä, Kytöneva (IN)
- luhtakerttunen 1 Ä; Karijoki, Myrkky (KR)
- laulujoutsen 7 p; Ylikylä (IN)

4.6.
- viitasirkkalintu 1 Ä; Kristiinankaupunki, Tiukka- Savilahti (II)
- käenpiika 1 Ä, luhtakerttunen 3 Ä

- kehrääjä 1 Ä; Kauhajoki, Vakkurinkylä (ASe)
- idänuunilintu 2 Ä; Teuva, Äystö (JKe)
- selkälokki 1 p; Korvenkylä
- pikkusieppo 1 Ä, kurki 28 p, lapintiira 4 m; Suksenjärvi
- tervapääsky 70 p, haarapääsky 150 p, räystäspääsky 60 p, peukaloinen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä
- viitakerttunen 1 Ä; Riippi, Peltoloukko (TP)

3.6.
- nokikana 1 p; Närpiö, Skrattnäs (PSl)
- räyskä 4 p; Piolahti

- peltosirkku 1 Ä; Teuva, Kauppila (KHi)

2.6.
- kultarinta 1 Ä; Kristiinankaupunki, Västervik (PSl)
- viitakerttunen 1 Ä; Kristiina, keskusta

- punajalkaviklo 6 p, valkoviklo 2 p; Kauhajoki, Kampinkeidas (JRi)
- metsähanhi 10 p, riekko 1 p, kapustarinta 4 p, pikkukuovi 4 p, liro 6 p, pikkulokki 20 p, kalatiira 6 p, keltavästäräkki 15 p, isolepinkäinen 1 p
- kurki 28 p, pikkulokki 35 p, naurulokki 130 p; Ylimysjärvi
- laulujoutsen 14 p, peltosirkku 1 p; Nummilahti
- käenpiika 1 p; Rahikka
- kalasääski 1 p; Hiukkajärvi (Markku Yli-Tuina)
- törmäpääsky 6 p; Harrinjärvi
- kultarinta 1 Ä; Teuva, keskusta (KHi)
- idänuunilintu 1 Ä; Kurikka, Pitkämö (KRu)
- kultarinta 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä, sirittäjä 1 Ä
- satakieli 1 Ä, viitakerttunen 1 Ä, mustapääkerttu 1 Ä; Jyllinkoski

1.6.
- kattohaikara 1 p; Kauhajoki, Kauhaneva (ARR, HAR, ym.)


Lisää havaintoja...

Alkuun



Takaisin | Etusivu | Hakemisto |
Viimeksi muokattu 1.2016 © Ismo Nousiainen | Kommentit ja viestit Ismo.Nousiainen@dlc.fi