Tarina joka Simosta julkaistiin Hesyn jäsenlehdessä.

Kissojen sankarillista aatelia edusti tänä talvena Simo-kissa joka oli hortoillut sydäntalven pakkasilla Sipoon Nikkilässä jo ties kuinka kauan ennen löytymistään.
Ruokaa tai lämpöä se ei ollut nähnyt aikoihin, se oli sanomattakin selvää. Leikkaamaton kolli kun oli, se oli saattanut vaeltaa kymmenienkin kilometrien taipalia, joista kukaan ei ole osannut kertoa. 08.02.2000 Simon voimat olivat lopullisesti ehtyneet. Kukaan ei ollut ruokkinut sitä, silittänyt tai ottanut sisään lämpimään. Elottoman nahan verhoilemiksi luisiksi tikuiksi kuihtuneina sen jalat eivät enää jaksaneet kantaa jäisten hankien yli, vaan se raahautui viimeisillä voimillaan roskiskatoksen alle lepäämään. Lähialueen asukkaat olivat kyllä nähneet sen jo neljältä iltapäivällä, kuultiin myöhemmin. Kukaan ei vain ollut tehnyt asialle mitään vaan ihmiset olivat vain sivusta katsoneet kuinka kissaparka odotti pakkasessa kuolemaa.

Suojelusenkeli ehti onneksi ennen taivaallisia vaunuja. Tässä vaiheessa kissa oli maannut kohmeessa roskiskatoksessa jo useita tunteja.Sattumalta erään HESY:n kotihoitopaikan tuttava näki kissan ja soitti Ritva Björkbackalle, joka on tehnyt erittäin arvokasta eläinsuojelutyötä hoitaen kotonaan useita kissapentueita ja huolehtien niiden sijoituksesta uusiin, hyviin koteihin. Björkbacka lähti viipymättä noutamaan kissaa Nikkilästä. Kissaraasu tuskin oli enää kovin tiukasti elämän syrjässä kiinni, tuskin ymmärsi tai ainakaan uskoi todeksi pelastumistaan. Björkbackan kotona lämpö herätteli sen hitaasti takaisin elävien kirjoihin ja muistutti piinaavasta janosta. Kissa joi juomasta päästyäänkin kunnes nukahti taas autuaaseen, kodikkaaseen lämpöön ja lempeisiin silittäviin käsiin.

Seuraavana aamuna Ritva toi kissan Eläinsuojelukeskukseen eläinlääkärin tarkastettavaksi. Emme olleet uskoa silmiämme nähdessämme kissan, joka oli kuihtunut niin pieneksi ja höyhenenkevyeksi, ja joka kuitenkin vain kehräsi ja puski meitä suorastaan raivokkaalla innolla. Sen elimistö oli niin vakavassa nesteenpuutos- eli kuivumistilassa, ettei sen teoriassa olisi pitänyt pystyä edes seisomaan, ei oikeastaan edes elämään. Kaikki luiden ja nahan väliltä oli kadonnut matkan varrella, ihon läpi pystyi tuntemaan jokaisen lintumaisen ohuen luun ja jänteen. Silmät olivat uponneet syvälle, mutta niiden veitikkamainen pilke sai hymyn nousemaan huulille suoraan sydämestä. Kukaan ei ole niin kiitollinen kuin olento, joka on jo katsonut kuolemaa silmiin ja joka sitten on kuin ihmeen kaupalla tempaistu takaisin elämään, jolle on annettu rakkautta josta ei vaadita vastapalvelusta. Jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa toinen kissa, olisi ennuste ollut erittäin varauksellinen ja kissan kohtalo todennäköisesti synkkä. Simo Sankari muistutti meitä taas siitä kuinka poikkeus vahvistaa säännön ja kuinka toivoa ei koskaan saa heittää hukkaan, kun sitä on vielä jäljellä.

Kuten ehkä arvasitkin, kissojen sydänystävä Björkbacka otti Simo-paran kotiinsa hoitoon sen saatua ensiapua Eläinsuojelukeskuksesta. Simolla on pitkä tie kuljettavanaan jotta se saisi menetettyjen lihasten tilalle uudet entistä ehommat, mutta tärkeintä asiaa, elämäniloa se ei ollut suostunut kadottamaan, ei myöskään luottamustaan ihmisiin. Nyt sen tukena on paras mahdollinen rakastava perhe, josta se ehkä aikanaan luovutetaan uuteen, lopulliseen kotiin. Jos Ritvan sydän koskaan sallii luopua siitä...
(P. Ylikorpi, Hesy)

ETUSIVULLE