Syöpään kuolleen poikani Jan Rydmanin (1959-2007) muistolle kirjoittamassani kappaleessa vaihtelevat lyyrisen onnelliset, ja ahdistavan uhkaavat sävyt. Eräänlaisena deus ex machinana toimii pojalle vuonna -61 tekemäni kehtolaulu keskiaikaiseen latinankieliseen runoon "Dormi, puer, dormi". Sen avulla, pitkien urkupisteitten ylle rakentuu lopulta vapauttava ja rauhoittuva "luonnonlyyrinen" pitkä diminuendo.
Tanssillinen ja sentimentaalinen tuokiokuva, muistuma varhaisesta nuoruudesta 1950-luvun alussa. Sooloklarinetti on "kertojan" eli pojan roolissa. Poika kokee ilmestyksenomaisena tytön (oboe), ja tanssii hänen kanssaan hurmaavaa valssia. Tanssin päätyttyä tyttö katoaa pojan näköpiiristä, mutta jää pysyvästi hänen muistoihinsa: juuri ennen loppua oboen ääni kuuluu lyhyenä kaikuna.
Kappale on varsinkin keskivaiheillaan yksinkertaisen tonaalinen, ymmärrettävistä syistä. Suurin vaikeus sävellystyön kuluessa oli päästä eroon Ravelin "La Valsen" vaikutuksesta... Scherzo sentimentale on omistettu tytön todelliselle esikuvalle, kirjallisuuden professori Raili Elovaaralle.
Lyhyt tunnelmakuva, jossa englannintorvi ja klarinetti laulavat sooloja ja kietoutuvat toisiinsa. Jousiorkesterin tehtävänä on tulkita vaihtuvat affektit. Kappale on varsin yksinkertainen ja tonaalinen, eikä sillä ole mitään kunnianhimoista modernistista tavoitetta. Sävellystyön yhteydessä mielikuvat liitelivät muinaisen Kreikan, Dafniksen ja Chloën ideaalimaisemassa, ja antiikkiin viittaa myös kappaleen nimi, joka on peräisin Horatiuksen runousopista: "Ut pictura poesis", "Runo on kuin kuva".
Kantaesitykseen Rovaniemellä (Lapin kamariorkesteri, Storgårds) kirjoitin seuraavan:
Ryhdyin elokuussa 2006 kirjoittamaan "jotain" jousiorkesterille, sellaista
"imevää" jatkumoa. Nopeasti huomasin, että tuollainen teksti houkuttelee
enempäänkin kuin vain jonkunlaisen tunnelmapalan tai alkusoiton tekemiseen.
Musiikista alkoi tulla henkilökohtaisempaa ja "tunnustuksellisempaa", ja
tämä vaikutti sekä kappaleen muotorakenteeseen että sen nimeen. Hymnuksen
lopulla kuuluu selloista gregoriaaninen 'tonus peregrinus'-sävelmä, jota 1.
viulut jatkavat. Tämä melodia on useimmiten yhdistetty kuoleman aiheisiin,
joten Hymnuksen voisi katsoa olevan eräänlainen hyvästijättö tai
testamentti. Siihen viittaa myös nimi "Minäkin olin Arkadiassa", taiteen
myyttisillä ihanneseuduilla. Hymnus syntyi hyvin nopeasti, muutamassa päivässä,
ja opin siitä että kun metodi on ajateltu selväksi, itse työ saattaa olla
helppoakin. Kaiken lisäksi on hyvä tehdä tällainen 'hyvästijättö' hyvissä
ajoin ennen kuin sellaisen todellinen aika on tullut: jos tulee parempia
ideoita, hyvästijättöjä voi tehdä sitten vanhuuden mittaan useampiakin...
Sääksmäki Soi! -musiikkipäivillä 2005 piti trio Annemarie Åström (viulu), Henna Jämsä (klarinetti) ja Tiina Karakorpi (piano) Voipaalan taidekeskuksessa huikean konsertin - josta seurauksena oli että aloin heti itse kirjoittaa heille uutta triosonaattia. Työ kävi takaperin: ensin syntyi finaali, sitten kummallinen kaanonviritelmä, sitten varsinainen hidas osa, ja lopulta marraskuussa -06 ensimmäinen ja merkittävin osa.
Syntymäpäiväkonsertissani 15.10.06 trio esitti kolme jälkimmäistä osaa, pianossa Sonja Fräki, ja kolme viikkoa sen jälkeen sain valmiiksi ensimmäisen osan. Sen perusideana on muistuma Bachin 6. brandenburgilaisen konserton alkuosasta, tiukka ja hurjasti imevä kaanonrakenne. Sen oheen kehittyi sitten muuta materiaalia, ja kokonaisuudesta tuli ehkä tuotantoni lennokkainta soitantoa.
Toinen osa käyttää aineksinaan Bachin, Berwaldin ja Bergin aihelmia, ja huippukohdat ovat versioita eräästä Uranus-muunnelmastani (op.99). Kolmannen osan kaksi kaanonteemaa periytyvät vanhasta historiasta. Siinä "huippukohdat" ovat myös muistumia vanhemmasta musiikista.
Finaali oli trion ensin valmistunut osa, ja antoi nimensä koko sonaatille. Siinä kolme solistia esiintyvät kuin commedia-näytelmän hahmot, ja kilpailevat keskenään sekä erillään että yhdessä. Saattaa olla, että musiikissa on muistumia Hatshaturianin triosta, jonka nuoret naiset niin komeasti esittivät heinäkuussa -05.
Trion tyylikirjo on siis hyvin laaja, varhaisklassismista romantiikan kautta moniin 1900-luvun modernistisiin ilmaisukeinoihin asti. Tämä musiikin rakennustapa on seurannut minua aina 1960-luvun alusta saakka, ja se on tuottanut monille kuulijoille suhtautumisvaikeuksia. Musiikkini on kuitenkin kauttaaltaan vakavasti ajateltua, väliin vereslihaistakin, mutta ei luulisi yllättävän tunnistamisen hymynkään tekevän paljon pahaa uudelle musiikille.
Tein tämän juhla-alkusoiton Sääksmäki Soi! -musiikkijuhlan avauskonserttiin 15. heinäkuuta 2005. Kirjoitin ohjelmalehtiseen seuraavan tekstin:
"Alkusoitto on tehty Sääksmäki Soi! -musiikkipäivien avajaiskonserttia varten. Nimensä mukaisesti se käyttää Sääksmäkeen liittyvää tematiikkaa, ja ennen kaikkea se on eräänlainen Ritvalan helkasävelmän apoteoosi. Joku voi löytää kappaleesta historiallisen ohjelmankin, muinaisuuden hämäristä, vedestä ja vesilinnuista, paimenista alkaen aina kristinuskon tuloon ja nykyisyyteen saakka. Merkittävä osuus on esimerkiksi roomalaiseen liturgiaan kuuluvalla Maria-sävelmällä - Neitsyt Maaria emonen oli se lempeä hahmo, jonka puoleen rahvas mielellään kääntyi. Juhla-alkusoitto on pulmatonta musiikkia, ja sen tarkoitus on toivottaa vieraat tervetulleiksi Hämeen tarunomaiseen sydämeen, ja valmistaa heidän mielensä muiden konserttien syvällisempään taiteelliseen antiin."
Materiaalina siis on sääksmäkiläisille tuttua musiikkia, kuten Ritvalan helkavirsisävelmä eri muodoissaan, kansansoitteita (Sääksmäen marssi), Lutherin virsi, Ave Maria -graduaali jne. Ulospäin suuntautuvaa, hauskaa ja välillä nättiä musiikkia, kuten genreen kuuluu.
Osittain Keskiyläsaksalaiseen sarjaani Under der linden (op.76, 1982-87) perustuva kolmiosainen Maria-laulu. Tekstit perustuvat Walther von der Vogelweiden (1170 - 1230) runoelmiin Bogner-Ton ja Der Leich. Musiikki tapailee tyyliltään keskiajan ja renessanssin sävyjä. Kantaesitys 26.12.2005 Sääksmäki (Ritvalan Kööri)
|
Nû loben wir die süezen maget der ir sun niemer niht versaget. Si ist des muoter, der von helle uns lôste. Daz ist uns ein trôst vor allem trôste dez man dâ ze himel ir willen tuot. Nû dar, die alten mit den jungen daz ir werde lop gesungen. Sist guot ze lobenne, sist guot. [Bogner-Ton] Marjâ, chünegîn, Marjâ, süeze himelsfrouwe! Dich lobet der hôhen engel schar, doch brâhten si dîn lop nie dar daz es volendet wurde gar, swaz lobes sî gesungen ûz allen ordenungen ze himel und ûf der erde. [Der Leich] Marjâ, chünegîn, Marjâ, süeze himelsfrouwe! Nû biten wir die muoter und ouch der muoter barn, sî reine und er vil guoter daz si uns tuon bewarn. Alsô diu sunne schînet durch ganz geworhtez glas, alsô gebar diu reine Krist diu magt und muoter was. [Der Leich] Marjâ, chünegîn, Marjâ, süeze himelsfrouwe! |
Nyt ylistämme suloista neitsyttä, jota hänen poikansa ei kuunaan hylkää. Hän on sen äiti, joka meidät helvetistä lunasti. Tämä on meille lohtujen lohtu: taivaassa tehdään hänen tahtonsa mukaan. Nyt, kaikki vanhat sekä nuoret, laulakaa hänen ylistystään! Häntä on hyvä ylistää; hän on hyvä. Maria, kuningatar, Maria, suloinen taivaanrouva! Sinua ylistää ylhäisten enkelten joukko, toki eivät ylistäneet niin että ylistys olisi täydellinen. Nyt hänen ylistystään lauletaan kaikkialla, niin taivaassa kuin maan päällä. Maria, kuningatar, Maria, suloinen taivaanrouva! Nyt pyydämme äidiltä ja myös äidin lapselta (äiti puhdas ja poika ylen hyvä), että he suojaisivat meitä. Niinkuin aurinko loistaa hienosti viimeistellyn lasin läpi, niin hän, puhdas, synnytti Kristuksen, hän, joka oli neitsyt ja äiti. [Suom. Rydman] Maria, kuningatar, Maria, suloinen taivaanrouva! |