Kari Rydman: Valittuja pakinoita 3:

Fantasiaa ja laskentoa

Merenneidon luuranko * Miss Marplen toivoton tehtävä * Sääksmäen kauhuja * Matikka on kivaa * Yllätyskoe ja madonreikä * Littiöitten maasta * Humalainen joella * Kiinalainen juttu * * Tolkienin nerokas maailma

Takaisin alkusivulle


MERENNEIDON LUURANKO

Suomen Kuvalehden tietokilpailupalstalla kysyttiin kerran UPM-Kymmenen vaakunaeläintä. Oikeaksi vastaukseksi tarjottiin 'kotkaa'.

Vastaus oli tietenkin väärä. Eläinhän on toki 'aarnikotka' eli griippi, kreikaksi 'gryps'. Se on kotkanpäinen leijona, tuttu monista vaakunoista ja kuvista aina antiikista lähtien. Itse asiassa jo kreikkalaiset lainasivat sen idästä. Griipin tehtävänä oli alkuaan vartioida kultakaivoksia, minkä hyvin ymmärtää, kun lukee tietoja yhtiön tilinpäätöksestä.

Eläintieteellisesti ei griipissä ole mitään kummallista. Se kuuluu ilmiselvästi kissaeläimiin, ja sen kallonmuodon erikoislaadun nokkineen voi selittää sopeutumisesta juuri sen alkuperäisiin olosuhteisiin.
_ _ _ _ _

Yhtä vähän ihmettelemistä on minotauroksessa, Minoksen häränpäisessä ihmisessä. Sekin saattaa olla sopeutumisen tulos, eikä ihmisen kallonluiden muuttumisessa härkämäiseen suuntaan tarvita paljonkaan evolutionääristä voimaa, niin lähellä nautaeläimet sentään ovat ihmistäkin.

Kovin ihmeellistä kuitenkin on, ettei historia tunne 'Minoksen lehmää'. Koska lajin lisääntyminen näin on hiukan heikoilla, arvelen, että taru sittenkin juontuu muinaisista kivi- tai pronssikauden papeista, jotka esiintyivät härännaamiossa. Tuollaisia pappis-asuja löytyy meidänkin kalliomaalauksistamme.

Sama koskenee mm. egyptiläisiä jumalhahmoja. Joko sopeutuminen, tai sitten klerkkien petos. Eläintieteellisesti vaikeuksia ei liene.
_ _ _ _ _

Olennaisesti vaikeampi on selittää kentaureja ja enkeleitä. Edelliset ovat hevosia, joitten kaulan sijalla oli ihmisen yläruumis. Jälkimmäiset ovat siivekkäitä ihmisiä, joita tunnetaan jo muinaisesta Kreikasta (siivekäs voitonjumalatar Niké) ja Assyriasta asti.

Näitä olentoja tunnetaan molempia sukupuolia, joten lisääntyminen ei sinänsä liene ollut ongelma. Vaikeampi on ymmärtää niiden kuusiraajaisuutta. Enkelien kohdalla voisimme olettaa lapaluun kasvaneen pituutta. Tosin käsien käyttö ainakin lennon aikana saattoi olla ongelmallista. Sitä paitsi säilyneissä kuvissa ei näy jälkeäkään lentämisen vaatimista valtavista selkälihaksista.

Ihmeellisempiä ovat kentaurit. Mikäli ymmärrän, kaulanikamat ovat voineet jonkinlaisen 'mimicryn' avulla kehittää ympärilleen ihmisenmuotoisen lihakerroksen. Mutta entäpä kädet?

Hirvittää ajatellakin, että kentaurit sittenkin polveutuisivat jostakin kuusiraajaisesta eläinkunnan lahkosta. Miten silloin suhtautua ihaniin paljasrintaisiin "tyttö"-kentaureihin, joista vielä Walt Disneyllä on ollut havaintoja?
_ _ _ _ _

Luokittelun kannalta merenneidot ovat näennäisen helppoja. Samoinkuin delfiineillä ja valailla niillä täytyy pyrstöosan sisällä olla surkastuneet jäännökset takaraajoista. Tämän voisi keveästi selittää sopeutumisen tulokseksi kuten muillakin meri-imettäväisillä.

Mutta miten merenneidot tekevät SEN? Silloin tällöin hiipii mieleen kaamea ajatus: entäpäs jos ne sittenkin laskevat alleen kasan mätimunia Ahdin maiditettavaksi?

Uskon merenneitojen ihanuuteen vasta sitten kun näen sellaisen luurangon. Niitä on kuulemma ollut vanhoissa museoissa. Miksi niitä nykyään piilotellaan?

Takaisin alkuun


MISS MARPLEN TOIVOTON TEHTÄVÄ

Vanha neiti Jane Marple on tulossa Valkeakoskelle kaukaista sukulaista tapaamaan. Samalla hän voisi näppärästi ratkaista paikallisen murhan, hän ajattelee. (Sitä muuten yritti kerran myös vanha komisario Maigret, mutta hänen työnsä päättyi alkuunsa uuden tupakkalain vuoksi, eikä Simenon sen vuoksi kirjoittanut kirjaa "Maigret Hämeessä".)

Miss Marple parka. Hänen aikansa kuluu murhamielessä täysin hukkaan. Ei Valkeakoskella tapahdu sellaisia murhia, joita klassikot ratkaisevat. Vain sellaista tuhruista, säälittävää ja silmitöntä.

Ei täällä ole miljoonaperijöitä, Intiassa käyneitä seikkailijoita, ihmisiä joilla on salainen kaksoishenkilöllisyys. (Kaikilla on näet henkilötunnus, luottotiedot, ja valvontakameran raportit liikkeistään). Ei myöskään ole synkkiä vanhoja kartanoita, ei salakäytäviä, ei kääntyviä kirjahyllyjä.

Hetkinen. Onhan Sääksmäellä kartanoita! Onhan 50 vuoden takaisia asioita, evakkoja, joista vanhimmat ehkä saattaisivat muistaa jotain mikä tapahtui Viipurissa tai Terijoella vuonna -38, tai Karjalan miehityksen aikana -43 (siellähän oli väkeä Sääksmäeltäkin)!

Voipaalan ja Rapolan kartanoiden alla on vanhoja kellariholveja. Niiden irtonaisten kivien tai tiilien takana saattaa olla salaisia aukkoja, ehkäpä Terijoelta salakuljetettu kreivitär Vronskajan aarre...

Voipaalan taidekeskuksen kellariin sisustettiin muutama vuosi sitten Kauhujen Talo. Sitä rakensi Moskovasta tullut salaperäinen taiteilija Nikolai Armstein. Mitä hän todella puuhasikaan kellarissa...

Eräänä päivänä kauhusta kiljuvat näyttelyvieraat löytävät vanhasta holvatusta kellarista nuorehkon tuntemattoman miehen ruumiin. Hänen vierellään on seinästä irronnut kivi, jonka takana on tyhjä onkalo. Taiteilija Armstein on kadonnut kuin tuhka tuuleen...

Käy ilmi, että vainaja on Helsingissä asunut, syntyjään terijokelaisen, Sääksmäen Uskilassa maata viljelevän isännän kaukainen sukulainen.

No niin. Miss Marple on lähtenyt kotiinsa täysin turhautuneena steriiliin Valkeakoskeen, mutta onneksi paikalla sattuu olemaan erään terijokelaisen kirjailijan iäkäs tytär Katri. Hän epäilee jotakin, ja lähtee Hämeenlinnaan puhuttamaan vanhaa taiteilija Ahola-Valoa, jonka poikavuosien muistiinpanoista löytyy paljon mielenkiintoista...

Haa. Dekkarihan tästä syntyy, ja siihen saa paljon lisäsävyjä vanhan kulttuurin dokumenteista.

Nimeksi tulee: VOIPAALAN VAINAJA, tai: KAUHUKABINETIN KUOLLUT. Enää ei puutu kuin että joku sen kirjoittaa.

Takaisin alkuun


SÄÄKSMÄEN KAUHUJA

Kauhun ja fantasian erikoistuntijat tietävät filosofi S. Albert Kivisen, joka on kirjoittanut kulttinovellin "Keskiyön mato Ikaalisissa". Novelli liittyy H.P.Lovecraftin aloittamaan Chthulhu-traditioon.

Ikaalisten kauhuja ollenkaan väheksymättä haluan huomauttaa, että nimenomaan Sääksmäki ikivanhoine historioineen on Hämeessä kauhun todellinen tyyssija.

Voipaalan kartanon kummituksesta "neiti Nervanderista" on vuosien mittaan tullut uusia havaintoja, joitakin aivan äskettäinkin. Suoritin kerran pintapuolisen tutkimuksen, jonka tarkoitus oli selvittää talossa kuuluvien ihmisäänten ja huokausten alkuperä. Rauhoitin säikähtänyttä talonmiespariskuntaa kertomalla, että ilma kulkee hormeissa ja paneelien alla sijaitsevissa ilmanvaihtokäytävissä, ja aikaansaa heitä pelottavat äänet.

Todellisuudessa sain selville jotain, josta en ainakaan toistaiseksi uskalla kertoa mitään - ei vähiten hulluksi leimaamisen pelossa...

Olen ollut muinaislinnassa monta kertaa keskiyöllä. Kerran näin virvaliekkien kajon linnanhaudan keskellä sijaitsevan "kaivon" suunnalta. Tiesin, ettei sinne sovi uteliaan käydä, mutta kadun pelkuruuttani nyt, silläkin uhalla ettei tätä kertomusta olisi koskaan kirjoitettu...

Runsaat kymmenen vuotta sitten olin johdattamassa täällä vierailevaa puolalaista poikakuoroa Rapolan linnaan. Kerroin heille linnan ja sitä ympäröivien muinaiskalmistojen ikivanhasta pyhyydestä, ja että minulle oli muuan vanhus kerran sanonut, ettei sinne pitäisi mennä ollenkaan - "koska siellä on käärmeitä".

Juuri kun olin kertomassa, että näin yritetään "järkeistää" ikivanhoja ja jo selittämättömiksi muuttuneita tabuja, pojat alkoivat kiljua. Heidän keskellään Voipaalan rinteen heinikossa makasi valtavin koskaan näkemäni kyy. Asiaan kuuluu, etten ikinä aikaisemmin enkä myöhemmin ole nähnyt ensimmäistäkään käärmettä linnassa, vaikka olen tutkinut sen ja ympäristön metri metriltä...

Johdatan opastamani turistit linnaan aina muinaisen pääportin kautta. Tapani on ollut ääneen ilmoittaa, että "tulemme ystävinä ja kunnioittaen Vanhoja". Usein on puitten latvuksissa silloin käväissyt humiseva tuuli, ikäänkuin vastauksena.

Kerran unohdin loitsun, ja silloin muuan opastettavista liukastui kuusenjuureen ja nyrjäytti lievästi jalkansa. "Vanhat" muistuttivat minua käyttäytymissäännöistä...

Sienestin Rapolan puoleisella rinteellä entisen esimieheni kanssa vuonna -79. Eräästä tiheiköstä kuului ikäänkuin hirven puuskutusta. Väistimme varovasti syrjemmäksi, mutta pikku hiljaa kuitenkin kiersimme tiheikön, vähän väliä hirven äänen kuullen, kunnioittavan etäisyyden kaiken aikaa pitäen. Silloin vasta huomasimme, että tiheikkö oli niin pieni, ettei sinne olisi mahtunut ensimmäistäkään hirveä...

Joskus tulen vielä kokoamaan yhteen Sääksmäen kauhistuttavat ja mystiset tapaukset ja niiden mahdolliset selitykset. Ehkäpä teen myös uskaliaan tutkimusretken Linnan uumeniin samanmielisen joukon kanssa...

Takaisin alkuun


MATIKKA ON KIVAA

Olen äskettäin jälleen kerran kuullut valituksia siitä, että koulun matematiikka on kovin vaikeaa, ja varsinkin tytöille.

Olen itse opettanut matematiikkaa koulussa, ja tiedän kokemuksesta että suuri osa vaikeuksista johtuu ennakkoasenteista ja opetuksen suoraviivaisuudesta. Tietysti aine vaatii harjoittelua, tyyppiä "112 + 10022 = " tai "laske funktion f(x) arvo, kun vesimaksut ovat..."

Mutta ennenkuin harjoituksia päästään tekemään, oppilaitten on saatava OIVALLUS siitä mistä oikein on kysymys. Yleensä tämän oivalluksen jälkeen oppilaat hämmästyvät opittavan asian yksinkertaisuudesta.

Oivallusta auttavat esimerkiksi matemaattiset anekdootit tai asian muuten nurin päin kääntävät tehtävät. Eräs täkäläinen opettaja sijoitti vapaaehtoisten sanallisten tehtävien joukkoon erään eestinkielisen. Minusta tämä oli mainio pedagoginen oivallus. Tämä tehtävä vaati vähän pohdiskelua, mutta saattoi hyvin palkita ratkaisijansa.

Tärkeintä kuitenkin on, että oppilas huomaa, että annetun tehtävän - kuten monet asiat tässä elämässä - voi jäsentää uudelleen, helpommin käsiteltäväksi ja yksinkertaisemmaksi. Sellaisesta on myös matematiikan piirissä lukemattomia erilaisia esimerkkejä, mutta tässä vain pari.

Carl Friedrich Gaussista (1777-1855) kerrotaan, että hän lapsena koulussa joutui laskemaan yhteen kaikki luvut yhdestä sataan. Gauss teki luovan ratkaisun, hahmotti tehtävän uudelleen, ja totesi sen olevan yksinkertainen päässälasku.

1 + 99 = 100, 2 + 98 = 100, ja niin edespäin aina lukupariin 49 ja 51 asti. 49 kappaletta 'satoja' tekee yhteensä 4900. Laskematta jäi 100 ja 50, eli summa on 5050.

Lukija voi tehdä oman kokeensa ja laskea yhteen luvut 1 - 1000. Edellisen pohjalta päässälaskun pitäisi sujua muutamassa sekunnissa, ja summa on samantyyppinen kuin yllä.

Lopuksi kerron sievän ja näppärän matemaattisen anekdootin, jonka luin kolmisenkymmentä vuotta sitten eräästä matematiikanopiskelijoiden lehdestä, ja jota sittemmin olen käyttänyt monissa yhteyksissä.

Kaksi vanhaa tuttavaa tapasi toisensa pitkästä aikaa. He vaihtoivat kuulumisia, ja sitten syntyi seuraava keskustelu:

"Onko Sinulla lapsia?"
"On. Kolme."
"Minkä ikäisiä he ovat?"
"Sanotaan näin: heidän ikiensä tulo on 36, ja summa sama kuin meidän talomme numero - senhän Sinä toki muistat!"
"Toki muistan... (miettii) ...mutta en silti pysty laskemaan lastesi ikiä."
"Anteeksi, unohdin mainita, että vanhin lapsista soittaa pianoa."
"Siinä tapauksessa tiedän lastesi iät."

Anekdootti on yksinkertainen aritmeettinen tutkimustehtävä, ja sopii kertolaskun ja tekijöihinjaon hallitseville lapsillekin. Mutta se palkitsee ratkaisijansa kivasti, kun hän oivaltaa miten pianonsoitto liittyy matematiikkaan.

Takaisin alkuun


YLLÄTYSKOE JA MADONREIKÄ

Opettaja sanoi:

"Ensi viikolla teillä on sitten tästä aiheesta yllätyskokeet".

Oppilaat miettivät asiaa porukalla, ja sitten rohkein heistä tuli opettajainhuoneeseen.

"Yllätyskokeita ei voi pitää", hän sanoi. Kun opettaja kovin ihmetteli asiaa, oppilas selitti:

"Jos koetta ei ole pidetty torstai-iltapäivään mennessä, me kaikki tiedämme, että se pidetään perjantaina, jolloin se ei ole mikään yllätys. Sen vuoksi yllätyskoe on järjestettävä viimeistään torstaina. Mutta jos keskiviikkoon mennessä ei ole pidetty koetta, me tiedämme että se on torstaina. Silloin se taaskaan ei ole yllätys, sillä perjantainahan ei voi yllätyskoetta pitää. Mutta jos koetta ei ole pidetty tiistainakaan, me tiedämme että se pidetään keskiviikkona. Taaskaan koe ei tule yllätyksenä, sillä koska perjantaina koe ei ole yllätys, se ei ole sitä myöskään torstaina, eikä näinmuodoin myöskään keskiviikkona. Ja koska..."

"Hyvä on", keskeytti opettaja, "ymmärrän yskän. Yllätyskoetta ei voi pitää myöskään maanantaina eikä tiistaina. Koe peruutetaan. Sitä paitsi olette jo suorittaneet sen, sillä aiheenahan oli looginen ajattelu."

Tätä paradoksia on kuulemma Amerikassa käsitelty oppineissa tutkimuksissa, eikä sitä täysin ole ratkaistu. Silti se on tavattoman käyttökelpoinen ajattelun kohde, kuten kaikki muutkin lukemattomat paradoksit joita on kehitelty pitkin historiaa jo tuhansia vuosia.

Tiedättehän:

Parantumaton VALEHTELIJA ei voi koskaan sanoa: "Minä valehtelen". Tuulennopea AKHILLEUS ei saa KILPIKONNAA kiinni. Älykäs ROSVO (joka sai valita teloitustapansa niin, että jos hän esitti toden väittämän, hänet hirtettiin, jos taas epätoden, hänet mestattiin) käveli oikeudesta vapaana miehenä ulos, jne. jne.

Mutta järjenvastaisia asioita esiintyy aivan tavallisessa ympäristössämme (enkä nyt tarkoita politiikkaa tms.).

Sellainen on esimerkiksi kuuluisa MÖBIUKSEN PINTA. Se tehdään näin:

Leikataan paperiarkista pitkittäin parin kolmen sentin levyinen liuska, käännetään toista päätä ympäri puoli kierrosta ja liimataan päät yhteen. Kun nyt piirretään piste keskelle liuskaa, ja ryhdytään piirtämään siitä eteenpäin (edelleen liuskan keskelle) viivaa, se tavoittaa pisteen vasta kierrettyään liuskan "molemmat" puolet. Paperirenkaassa on siis VAIN YKSI PUOLI, yksi pinta! Järjenvastaista mutta totta!

Mitä tapahtuu, jos nyt leikataan paperirengas halki pitkin tuota viivaa? Onko tulos edelleenkin "yksipintainen", vai syntyykö kaksi rengasta? Entä jos leikkaamista jatketaan?

Kuvitellaanpa että Möbiusmatkailija haluaisi kulkea pisteestä täsmälleen pinnan kauimpaan osaan. Matka viivaa myöten on hyvin pitkä - mutta ehkäpä matkailija löytää lyhemmän reitin. Se voisi kulkea paperin läpi, jolloin matka olisi vain paperin paksuuden mittainen.

Jospa meidänkin maailmassamme voisi olla "madonreikiä" joista näppärästi pääsisi vaikka Australiaan tai Betelgeuzeen. Tieteiskirjailijat ovat toistaiseksi ainoita, jotka näitä madonreikiä ovat käyttäneet...

Vieläkin "yliluonnollisempia" asioita voi matematiikan ja geometrian avulla kuvitella. Kerronpa jossain vaiheessa tarinoita LITTIÖITTEN kiehtovasta maailmasta.

Takaisin alkuun


LITTIÖITTEN MAASTA

Littiöt elävät maailmassa, jossa on vain kaksi ulottuvuutta ("eteen ja sivulle"), mutta ei kolmatta ("ylös") kuten meillä.

Sen vuoksi littiöt eivät voi kurkistaa minkään eteensä sattuvan esteen yli, kuten me. He elävät paljaalla pinnalla, jolla ei ole paksuutta, enempää kuin heillä itselläänkään.

Heidän talonsa huoneissa täytyy olla oviaukkoja kuten meidän talojemme pohjapiirustuksissa. Muuten he eivät pääse huoneista ulos.

Jos kolmiulotteinen ihminen sattuu astumaan littiömaan päälle, siihen ilmestyy vähäksi aikaa omituinen este, jonka ympäri littiöt kyllä voivat liikkua, ja kartoittaakin sitä. Ja kun ihmisjalka jälleen on irronnut maasta, littiöt voivat vain ihmeekseen todeta esteen kadonneen.

Littiöitten elämä on ihmeellistä, kuten oppilaat keksivät siinä (aika lailla matematiikkaan ja filosofiaan keskittyneessä) koulussa, jossa muinoin opetin.

Miten esimerkiksi vankilaan joutuneen viattoman littiön voisi pelastaa? Tai miten kaksi oikean käden käsinettä omistava littiö voisi lämmittää myös vasenta kättään?

Erään oppilaitten keksimän ratkaisun mukaan heillä pitäisi olla kolmiulotteinen ystävä, joka ratkaisisi helposti heidän pulmansa.

Vanki vain yhtäkkiä katoaisi suljetusta suorakaiteestaan, ja ilmestyisi sitten toiseen paikkaan. Oikean käden käsine katoaisi, ja tulisi hetken kuluttua takaisin vasemman käden käsineeksi muuttuneena.

Tämä ratkaisu olisi tietysti hieno myös meidän maailmassamme - mutta ikävä kyllä sellaista ei käytännössä näytä tapahtuvan. Ehkäpä se ei olisi mahdollista littiöitten maailmassakaan.

Esitän kaksi pulmaa pohdittavaksi:

1. Miksi kolmannen ulottuvuuden käyttö littiöitten maailmassa ei ehkä onnistu?
2. Jos littiöillä olisi peili, voisivatko ne selvittää peilikuvan salaisuuden, ja esimerkiksi saada selville, minkä muotoisia ne itse ovat? Kaavakuvan piirtäminen ei ehkä ole aivan helppoa...

Takaisin alkuun


HUMALAINEN JOELLA

Humalainen soutaa jokea ylös. Veneen takatuhdolla on puoliksi juotu viskipullo. Rannalla puuhaileva mittaustieteen maisteri toteaa, että Humalainen soutaa rivakan puoleisesti, n. 0.5 metriä sekunnissa, vaikka joki virtaakin vuolaahkosti, n. 0.2 metriä sekunnissa.

Joen yli kulkee matala silta. Humalainen joutuu kumartamaan. Vene heilahtaa, ja pullo putoaa virran vietäväksi.

Tarkkailija toteaa, että Humalainen huomaa pullon pudonneeksi vasta 5 minuutin päästä (hän tosiaan oli humalassa!). Tällöin hän kääntyy ympäri ajamaan takaa kallista pulloansa. Humalassa kun on, hän jatkaa soutamista samaan hölmöntasaiseen tahtiin kuin ennenkin.

Kysymys kuuluu:

Kuinka kauan Humalaisen pitää soutaa, ennen kuin hän saa pullonsa kiinni?

Jos Humalainen on vastavirtaan soutanut 0.5 m/s, hän varmaankin kiitää myötävirtaan nopeammin. Tästä voidaan saada yhtälöitä ja hiukan ylempäänkin matematiikkaan kuuluvia käyriä. Jos laskuvirheitä ei tule, oikea vastaus löytyy kyllä.

Mutta voisiko tämän Humalaisen ongelman ratkaista paljon yksinkertaisemminkin?

Takaisin alkuun


KIINALAINEN JUTTU

Kiinan väestöräjähdyksen vuoksi maassa on yritetty ylläpitää yhden lapsen rajoitusta. Se ei kuitenkaan toimi kovin hyvin, kuten Pekingin naiskonferenssin yhteydessä kävi ilmi.

Koska maan perinteiseen kulttuuriin kuuluu se, että POIKA on kaikki, TYTTÖ ei mitään, systeemin seurauksena on ollut suuri tyttövauvojen ja -sikiöiden murhaaminen.

Minulla on pulmaan näppärä matemaattinen ratkaisu. Lukijoitten tehtäväksi jätän ratkaisun oikeellisuuden tarkistamisen, mutta jo nyt ilmoitan, että Nobelin ym. palkintoja vastaanotetaan Valkeakosken kaupungintalolla etukäteen sovittavina aikoina.

Ratkaisu on seuraava:

Jos kiinalainen pari saa pojan, lapsenteko loppuu siihen paikkaan, kuten nytkin.

Jos syntyy tyttö, pariskunta saa uuden mahdollisuuden.

Jos syntyy toinen tyttö, pariskunta saa jatkaa, muuten ei. Näin jatketaan, kunnes maassa on perheitä joilla on

      a) poika
      b) tyttö ja poika
      c) 2 tyttöä ja poika
      d) 3 tyttöä ja poika
      e) 4 tyttöä ja poika, jne.

Yleinen tyytyväisyys taataan. Tyytyväisiä ovat poikien haluajat, ja arvatenkin puolet tyttöjen haluajista, kuten myös suuri määrä monilapsisen perheen toivojista - yhteensä arviolta noin kolme neljäsosaa kansasta.

Kovat feministit ovat tyytyväisiä yllä esittämääni listaan, jossa esiintyy sana 'tyttö' monta kertaa enemmän kuin sana 'poika'. Biologit ovat tyytyväisiä, koska poikien ja tyttöjen lukumäärä edelleen on puolet ja puolet (kehoitan tarkistamaan!). Rooman klubin jäsenet ovat tyytyväisiä, koska Kiinan väkiluku alkaa hitaasti vähentyä (uuden systeemin mukaisesti perheissä on keskimäärin vajaat kaksi lasta; kehoitan jälleen tarkistamaan!).

Kiinan miesten potenssi olkoon mikä ikinä on, mutta sen yläpuolelle asettuvat KAHDEN POTENSSIT. Ja sarja, joka suppenee.

Takaisin alkuun


Tengwar quenya, Tolkien

[Tämän pakinan julkaisemisen jälkeen kymmenisen nuorta otti yhteyden, osa tengwareilla kirjoittaen, ja puolet heistä totesi tekstissäni olleen virheitä. Huomasin virheet itsekin, mutta julkaisen pakinan silti alkuperäisenä muitten korjailtavaksi. KR]

Takaisin alkuun


TOLKIENIN NEROKAS MAAILMA

Julkaisin tällä palstalla salaisen tiedotteen salaisilla kirjaimilla. Se oli tarkoitettu niille, jotka eivät ainoastaan ole sisäistäneet salasanaa "Tolkien", vaan myös nähneet vaivaa sen takana olevan maailman tutkimiseksi.

Ulkopuolisille kerron sen verran, että kirjaimet olivat suurhaltioiden quenya-kielen tengwareita, mutta sisältö suomea.

J.R.R. Tolkien tuli tietämättään päästäneeksi valloilleen kokonaisen lumivyöryn, kun hän korkean kielitieteellisen oppineisuutensa avulla toteutti henkilökohtaista tarvettaan seikkailla, kertoa tarinoita ja luoda itselleen omia maailmoita.

Jo kaksi tai kolme sukupolvea on elänyt Tolkienin luomaa maailmaa. Sen ympärille on kasvanut kokonainen mytologia ja kaupallisia tuotantolaitoksia, joilla on merkittävämpi vaikutus nuorten sukupolvien parhaimmistoon kuin Disneyllä tai Asterixilla.

Tolkien on tietämättään saanut aikaan mm. eri ikäisten nuorten roolipeliboomin, joka on yhteiskunnallisesti jotain aivan uutta. Ensimmäisessä vaiheessaan nämä roolipelit pyörivät Tolkienin luomassa hyvin täydellisessä ja rikkaassa maailmassa. Toisessa vaiheessaan roolipelit laajenivat eräänlaiseen yleiseen "keskiaikaiseen" mytologiseen maailmaan, mistä oli (osallistujien vanhetessa) myös seurauksena tarkemmin historiallinen keskiaika-innostus. Kolmannessa vaiheessaan roolipelit saivat science-fiction-sävyjä kaikenlaisine totisine tai parodisine sisältöineen.

Kaiken Tolkien-vaikutteisen kirjallisuuden tulvan keskellä voi kaikessa rauhassa todeta, että itse J.R.R. Tolkienin kirjat ovat laatunsa ja sisäisen rikkautensa ansiosta jääneet tämän vuosisadan kirjallisuuden ytimeen. Jos minun pitäisi nimetä vuosisatamme 10 merkittävintä kirjailijaa, eräs heistä olisi ilman muuta Tolkien.

Kukin lukija löytää Tolkienin tuotannosta omat suosikkinsa. The Hobbit on monien mielestä suurenmoista kirjallisuutta. Toiset viehättyvät laajasta Sormus-tarinasta, ja kolmannet (asiantuntijat) uppoutuvat Silmarillion-taruihin.

Minua Sormus-eepoksessa ovat aina viehättäneet Rohanin ratsastajat. Nämä, kuten muutkin aiheet tarinassa kumpuavat itse asiassa Euroopan ja sen ulkopuolisten alueitten historiasta ja mytologiasta. Lukemattomat nuoret ovat aikanaan saaneet melkoisen ahaa-elämyksen todetessaan Tolkienin maailman-kartan sisältöineen vastaavan yllättävän paljon todellista.

Romaanien ulkopuolelta minua on erityisesti viehättänyt Tolkienin uljas fantasia Keski-Maan eri kielistä. Haltiakielien ja niiden seuraajien muunnelmat (joitten konstruoinnissa Tolkien käytti hyväkseen, paitsi Pohjois-Euroopan muinaiskieliä keltistä germaanin kautta suomeen, myös hebreaa ym.) ovat kielten ja kielihistorian harrastajan mielestä täyttä mansikkaa.

Tolkien onnistui paremmin kuin useimmat hänen taiteilijakollegoistaan kautta aikojen luomaan oman maailman, joka itsessään on sekä täydellinen että elävä. En kaihda vertaamasta häntä Shakespeareen tai Danteen, jotka hekin käyttivät täydellisesti hyväkseen kerrottua ja kirjallista menneisyyttä.

Tolkienin nerokkuuden tärkeä osa on, kaiken taiteellisen mielikuvituksen ja luovuuden ohella, hänen laaja tieteellinen pätevyytensä, jota voisi verrata tällä vuosisadalla kirjoittaneista ehkä vain Arthur C. Clarkeen ja tähtitieteilijä Fred Hoyleen, mutta kummankin tappioksi.

Takaisin alkuun


Takaisin alkusivulle