Kari Rydman:

Tri Charles Burneyn matka Italiaan ja Ranskaan 1770

III OSA, JOSSA BURNEY ON TORINOSSA JA MILANOSSA. PUGNANI JA SAMMARTINI. 'MEIDÄN' BACHIMME SINFONIOITA. BYROKRATIAA KIRJASTOSSA. KREIVI FIRMIANIN PIDOT (11.7.-24.7.70)

Torstai 12. heinäkuuta 1770. Tohtori Charles Burney Lontoosta on runsaat kuusi viikkoa matkustettuaan saapunut Italiaan, Torinon kaupunkiin. On kuuma, ja itikat häiritsevät pahoin viileän pohjolan matkamiestä. Burney katsastaa pikimmiltään Sardinian kuninkaan palatsin, mutta ei löydä sen taideteosten joukosta etsimiään Rafaellon, Correggion, Domenichinon tai Tizianin töitä, vain Rubensia, Van Dyckia tai Claude Lorrainia.

Vain: 'barokki' oli vielä Burneyn aikaan vähättelevä ilmaisu - mikäli sitä ylipäänsä edes käytettiin. Barokin aika oli 1700-luvun klassisismin näkökulmasta katsoen pelkkää muodotonta ja liioittelevaa rappion kautta aivan kuten tavallaan (sen mielestä) 'pimeä' keskiaikakin. Burneyn 19 vuotta myöhemmin valmistunut musiikinhistoria tarkastelee myöhäiskeskiajan ja barokinkin musiikkia vielä jotenkin 'ymmärtämättömästi'. Mutta meillä ei ole pienintäkään syytä moittia tohtoriamme huonosta oivalluskyvystä. Päin vastoin: Burney edusti eurooppalaisen kulttuurin toistaiseksi viimeistä täysin itsetietoista ja itsekorosteista kautta, vieläpä tavalla jota tänäänkin voimme kunnioittaa poikkeuksellisen sivistyneenä ja ennakkoluulottomana. Hänen jälkeensä vasta ruvettiin vähitellen antamaan arvoa menneisyydelle yleensä, romanttisena käsitteenä, johon usein sanattomasti liittyy tärkeä joskin yleensä julkisesti lausumaton salainen rivienväli: 'ennen oli paremmin'.

Arkkitehti Amadeo Baretti oli Burneyn linkkimies Torinossa; hänen veljensä, tunnettu lehtimies ja kriitikko Giuseppe Baretti näet asui tuolloin Lontoossa ja oli lähettänyt Burneyn mukana suosituskirjeen. Arkkitehti Baretti puolestaan kirjoitti tohtorillemme joukon suosituskirjeitä Bolognaan, ja tutustutti tämän Padre Beccariaan, fyysikkoon ja innostavan uudenaikaisen sähköopin tutkijaan. Ihastuttavien ja henkevien keskustelujen päätteeksi tämä puolestaan kirjoitti suosituskirjeet Padre Boscovitchille Milanoon, seka Padre Martinille ja Dottoressa Laura Bassille Bolognaan. Nämä kirjeet olivat Burneylle myöhemmin kullan arvoiset.

[MUSIIKKIA: PUGNANI]

Torinon musiikkielämän suurin nimi oli 39-vuotias Gaetano Pugnani, violisti ja säveltäjä, jonka soittoa Burney kuuli kuninkaallisessa kappelissa. Aamupäivisin siellä oli näet tapana soittaa sinfonia, konsertto tai muuta orkesterimusiikkia, jonka aikana pappi hiljaisella äänellä, musiikkia häiritsemättä, suoritti palveluksen. Kuninkaallinen orkesteri oli jaettu tämän elegantin pyörökappelin kolmelle lehterille, ja vaikka soittajat olivat kaukana toisistaan, he taisivat työnsä niin hyvin, ettei tahdinlyöjää tarvittu.

[MUSIIKKI LOPPUU]

Torinossa Burney näki ensimmäisen kerran Po-joen, joka hänelle merkitsi tärkeätä osaa Italiasta: sen mukaanhan on nimetty se vuortenvälinen laakso, joka jäsentää koko Pohjois-Italiaa aina Torinosta ja Milanosta Veneziaan asti. Burney muistaa myos tämän joen antiikkisen nimen 'Eridanus'. - Tänään tunnemme 'Eridanus-virran' vain tähtikuviona eteläisellä taivaalla - mikä ei todellakaan vähennä amatööri-astronomi Burneyn klassisten assosiaatioitten värisyttävää arvoa.

Burney näki Sardinian kuninkaan muutaman kerran. Paljon enemmän häntä kuitenkin sävähdytti hirmuinen teloitus: kapakassa kaverinsa kahdellakymmenellä puukoniskulla tappanutta surkimusta rääkättiin hehkuvilla raudoilla koko matkan kohti hirsipuuta kaupunginporttien ulkopuolella. Torinolaiset eivät toki mielestään käyttäneet kidutusta lainkaan, kuten ranskalaiset ja monet italialaiset kaupungit, joissa heidän tietääkseen harrasteltiin luitten murskaamista teilipyorään pujottamista varten.

Tutkittuaan yliopiston kirjaston käsikirjoitusvarastot päällisin puolin Burney lähti Torinosta kohti Milanoa lauantaina heinäkuun neljäntenätoista päivänä kello viisi iltapäivällä, vietettyään kaupungissa kaksi vuorokautta. Voimme vain ällistellä tohtorimme matkanjärjestelyn ja toiminnan tehokkuutta: pelkästään Torinosta auenneet suosituskontaktit tulisivat avaamaan Burneylle moniaita hyödyllisiä ovia Italian tärkeissä kaupungeissa.

Päivän ja kaksi yötä kestänyt matka oli vaarallinen, sillä seudulla piileksi 24 pahamaineista ja etsintäkuulutettua bandiittia; heistä ei kuitenkaan ihanien maisemien keskellä näkynyt jälkeäkään. Burney saapui Milanoon maanantaina heinäkuun 16. päivänä. Matkan rasituksistako johtunee, etteivät ensivaikutelmat olleet aivan odotusten mukaiset:

Hyvin suuri ja väkirikas vanha kaupunki tämä on, muttei ensikatsomalta mitenkään erityinen. Kadut ovat kapeat ja epäsäännölliset, ja vaikka suuren tuomiokirkon eli duomon rakentaminen alettiin jo 400 vuotta sitten, se ei vieläkään ole valmis. Sen koko ei vastannut odotuksiani: se vaikuttaa pienemmältä kuin monet meidän goottilaisista kirkoistamme. Pilarit ovat massiiviset, mutta elegantimmat knin Pariisin Notre Damessa. Mutta kirkon marmori on puhdistamattomana menettänyt kauneutensa; ellei minulle olisi sanottu, en ollenkaan olisi arvannut mistä kivestä se on tehty. Kirkko on runsaasti koristeltu patsain ja kuvin, ja siellä on kahdet urut, yksi kummankin puolen alttaria. Kuuluisa Ambrosiaaninen kirjasto tuotti minulle pettymyksen sekin: se näyttää pienemmältä kuin kuninkaallinen kirjasto Pariisissa, jopa pienemmältä kuin Torinon kirjasto - vain yksi huone eikä sekään kovin suuri.

Pahantuulinen tohtorimme oli aivan väärässä kirjaston koon ja sisällön suhteen. Tämä P.Ambrosiuksen nimiin 1600-luvun alussa perustettu kirjasto oli paljon suurempi ja rikkaampi. Ei ihme että Burney viimeisenä päivänään Milanossa oli sitten vähän pahoillaan; mutta oppipahan hän viimeistään nyt minkälaista byrokratiaa voimakkaasti hierarkkinen yhteiskunta joskus merkitsee.

Miehet käyttivät viuhkoja, Burney huomasi. Kuumalla ilmalla olivat maalaisten keveät kaksikolkkaiset ja tummiksi värjätyt olkihatut käytännöllisen tuntuiset; samoin spolverinat, tuhkanväriset pellavavaipat: ne suojasivat hyvin pölyä vastaan, joka Burneyn mielestä oli kymmenkertaisesti pahempi vitsaus täällä kuin Lontoossa.

Tiistai heinäkuun seitsemästoista kului kirkkojen katsastamisessa ja kirjojen etsimisessä. Vieraan maan tuiki oudot tavat aiheuttivat jatkuvasti pulmia. Ei siinä kyllin, että jokainen pikkuvaltio ja ruhtinaskunta lyötti omat rahansa, joitten vaihtamisessa sai olla tarkkana. Ajanlaskukin oli outoa, ja muistutti enemmän taidetta kuin tiedettä. Se alettiin suurin piirtein auringonlaskusta. Kun Burney oli hämäräntuloon asti kirjastossa, hänen kellonsa oli 8 illalla, mutta milanolaisten 24! 'Auringonnoususta iltahämärään' on vieläkin yleinen italialainen päivänpituus, minkä moni myöhäisempikin matkailija on harmikseen pannut merkille.

[MUSIIKKIA: GASSMANN]

Samana iltana Burney kävi katsomassa Florian Gassmannin koomisen oopperan "L'Amore artigiano" eli "Käsityöläisrakkautta". Böömiläinen Gassmann oli 41:n ikäinen ja seitsemättä vuotta töissä oopperasäveltäjänä Wienissä Christoph Willibald Gluckin seuraajana. Maineensa hän oli jo tätä ennen luonut Veneziassa. "L'Amore artigiano" on Gassmanin suosituimpia oopperoita; suosituimman ensi-ilta oli kuitenkin vielä edessä päin. Puolentoista kuukauden kuluttua Itävallan keisari Joseph II tulee näet kohtaamaan Preussin Fredrik Suuren, ja tämän huippukokouksen juhlistamiseksi Gassmann on säveltänyt dramma giocoson "La contessina" ("Nuori kreivitär"). Gassmann oli melodisesti lahjakas säveltäjä, jonka myöhemmistä sinfonioista on löydetty peräti mozartmaisia piirteitä. Valitettavasti jumalat eivät aina suosi lahjakkaita: Gassmann kuoli neljän vooden kuluttua vain 45:n ikäisenä, ja on joutunut monen muun loistavan böömiläisen tavoin ansaitsemattomaan unohdukseen.

[MUSIIKKI LOPPUU]

Keskiviikko 18.7. Menin tänä aamuna Ambrosiuksen kirjastoon, joka kaikesta mainostuksesta huolimatta todella tuntuu pieneltä. Pariisin Bibliotheque du Roi on ainakin 10 kertaa isompi. Vain yksi keskimittainen huone, jonka lisäksi on kaksi kopperollista ranskalaista kirjallisuutta, yksi huone parhaitten roomalaisten ja firenzeläisten antiikkiveistosten kopioille, sekä kuvahuone jossa on todella hienoja maalauksia kaikkein parhailta mestareilta, joukossa monia Leonardo da Vincin töitä. Mielellään olisin elänyt niitten seassa 24 tuntia, mutta revin itseni ulos sieltä tutkiakseni käsikirjoitusten luetteloa ja löytääkseni sieltä jotain tehtävääni liittyvää.

Maksoin tätä ajatellen oppaalleni kaksinkertaisen korvauksen. Sen saatuaan hän siirsi minut toisen signoren asiakkaaksi! Tämä oli yksi kolmesta kirjastonhoitajasta - kolmesta! näin vähiä kirjoja varten! Virkailija ilmoitti etten voi katsoa luetteloa koska ei ollut tapana näyttää sitä. Olisin kyllä voinut katsella kirjaa, jos olisin osannut pyytää sellaista joka oli luettelossa - mutta taivas varjelkoon miten olisin voinut tietää mitä hyllyillä oli? - Minä luulen että he todellisuudessa ovat häpeissään kokoelmasta ja koko maan alastomuudesta. Milanosta he puhuvat isoin kirjaimin ja kovalla äänellä, etta kaikki täällä muka on spaventosa, terribile, maravigliosa, stupenda &c. &c. Minä aion kyllä mitata myös Duomon, jonka suurenmoisuudesta he niin touhottavat. Olen varma että se on vähäisempi kuin monet kirkot Ranskassa ja Englannissa - vaikka he kyllä väittävät sitä suuremmaksi kuin Pietarinkirkko Roomassa.

Käytyään tuomiokirkossa messua kuulemassa, ja nuuskittuaan kirjakauppiaitten pöydät Burney söi päivällisen matkakumppaninsa kauppias Moianan vanhempien luona. Moianan veli oli nuori älykäs abate, oppinut, joka oli huolehtinut Burneysta tämän aamun, ja tulisi edelleen olemaan hänen avustajansa koko Milanon-vierailun ajan. Burney tulee vielä pitkään olemaan tekemisissä Moianan perheen kanssa, syvästi inhimillisellä ja murheellisella tavalla.

Kirjakauppiaitten luota Burney kirjasi seuraavat hiukan mielenkiintoisemmat löydöt: vain pari yli 200-vuotiasta kirjaa, sekä muutama moderni traktaatti ja tutkielma joista hän ei koskaan ole kuullutkaan.

Ne meistä, jotka olemme penkoneet suurten kirjakauppojen hyllyjä ympäri Eurooppaa, turhautuneina, sokaistuneina paljosta tarjonnasta, tehden löytöjä - anteeksi vain - lähinnä sattumalta, voimme ehkä jotenkin ymmärtää tämän Burneyn päiväkirjan virkkeen loppuosan kulttuurihistoriallisen merkityksen. Kaksisataa vuotta sitten tärkeitä kirjoja kaikilta aloilta oli todella vähän; niin vähän että tuonnoinen kirjanoppinut saattoi merkitä päiväkirjaansa hämmästyksen kohdatessaan tuntemattoman kirjan. Burneyn puolihuolimaton maininta yli 200-vuotisista kirjoista olisi järkyttävä, ellei nykyään olisi pienellä etsimisellä mahdollista löytää klassisten kirjojen halpoja faksimile-painoksia tai peräti käännöksiä tärkeimmille sivistyskielille halvoissa julkaisusarjoissa.

Etten unohtaisi: tapasin Giovanni Battista Sammartinin, joka vastaanotti minut ystävällisesti luettuaan Giardinin suosituskirjeen. Tapaan hänet vielä ja annan hänelle matkasuunnitelmani joka nyt on käännetty 'bon tossanoksi'.

[MUSIIKKIA: SAMMARTINI]

Ettemme unohtaisi: Giambattista Sammartini oli yksi niistä todella suurista säveltäjistä, jotka rakensivat siltaa 1700-luvun kahden meidän mielestämme tärkeimmän aikakauden valiin. Hän oli jo 50-vuotias kun Bach kuoli. Kun hän itse kuoli - yllättäen kuten kerrotaan - 75-vuotiaana, viisi vuotta Burneyn vierailun jalkeen, 32 vuotta nuorempi Haydn oli jo kirjoittanut monet suurenmoiset varhaissinfoniansa. Mutta myös Sammartini kirjoitti ihania sinfonioita ja konserttoja, täynnä tärppejä niille jotka metsästävät tuon ikäänkuin 'unohdetun välikauden' musiikillisia herkkupaloja.

[MUSIIKKI LOPPUU]

Torstai 19.7. Tänä aamuna kompuroin tuomiokirkon katolle kuin hullu katsomaan kaikkia maailman turhuuksia; siihen minua yllyttivät tri Righi ja abate Moiana. Olin vastahankainen ja sitäpaitsi minua vaivasi hirveä lonkkasärky. Luulin ensin sen johtuvan pitkästä istumisesta epämukavissa ja ahtaissa kieseissä, mutta nyt särky on jatkunut niin pitkään että pelkään sen olevan reumaattista. Kiipesin tuskaisesti melkein 600 askelmaa, enkä sitten nähnyt mitään sellaista jota en sieluni silmin voisi kuvitella kauniimmaksi. Vain punatiilisiä talojen kattoja ja hedelmällistä tasankoa vailla pienintäkään mäennyppylää, paitsi kaukaisuudessa siintävät Sveitsin vuoret. Muualla horisontti oli kuin tyynellä avomerellä. Tämän goottilaisen kirkon rakentaminen on ikuinen rahanreikä milanolaisille. Työ on aloitettu yli 400 vuotta sitten, eikä ole vieläkään valmis - valmistuneeko koskaan. He edistyvät niin hitaasti, etta vanhojen osien täytyy rapistua nopeammin knin uusia rakennetaan. Se on kuin kaataisi vettä siivilään. - Tässä rakennuksessa on hienoja osia, mutta kokonaisuus osoittaa huonoa makua, jopa goottilaiseksi rakennukseksi. - Minä laskin askelmitalla keskilaivan koon: 150 askelta kuoriin, 70 päähän asti ja leveys 97 askelta; minun askeleni on 3 jalkaa.

Kuten huomataan, Burney on yhäkin huonolla tuulella. Mutta hänen nihkeä huomautuksensa goottilaisesta rakennustyylistä ei välttämättä johdu vain siitä. Tarvittiin vielä noin viisi vuosikymmentä, ennenkuin romantiikka muuta menneisyyttä etsiessään löysi gotiikankin. Klassisismin rakennustaiteen hengelle gotiikka oli vierasta, monisanaista ja tyylitöntä, aivan kuten barokkikin eräiltä osiltaan.

Etsittyään turhaan korkea-arvoisia suosijoita (saadakseen edes heidän avullaan luvan katsoa kirjaston käsikirjoitusluetteloa) Burney ja tri Righi lähtivät jesuiittakollegioon tapaamaan Padre Boscovichia, merkittävää dalmatialaissyntyistä matemaatikkoa ja tähtitieteilijää. Burneyllä oli hänelle kirje muun muassa kuuluisalta ranskalaiselta tähtitieteilijältä ja tähtisumuluettelon laatijalta Charles Messieriltä, selonteko uudesta komeetasta jonka tämä oli löytänyt kesäkuun yhdentenätoista. Isä Boscovich oli tutkinut samaa komeettaa, joka parhaimmillaan näkyi hyvin paljaalla silmälläkin toisen suuruusluokan tähtenä. Boscovichin mittauksissa komeetan liike oli jo valtavasti nopeampi kuin Messierin havainnoissa kuukautta aikaisemmin. Turkulainen Anders Lexell laski Pietarissa tämän hyvin läheltä Maata kulkeneen komeetan radan, ja totesi sen erittäin lyhytjaksoiseksi. Ikävä kyllä tätä hänen nimiinsä pantua ensimmäistä 'suomalaiskomeettaa' ei sen koommin ole nähty: kateellinen Jupiter sinkosi sen radan kauaksi taakseen.

Burney on varmasti katsellut tätä komeettaa itsekin matkansa aikana, vaikka hänen päiväkirjassaan sitä ei enää tämän jälkeen mainita. Mielenkiintoista kuitenkin on, etta Burney parikymmentä vuotta myöhemmin julkaisi salanimellä traktaatin joka käsitteli juuri komeettoja.

Illalla Burney ehti vielä käydä yksityisessä konsertissa eli accademiassa, jonka esiintyjät olivat kaikki harrastelijoita. Talon isäntä soitti ensiviulua, ja ohjelmassa oli muutamia varhaisia Johann Christian Bachin sinfonioita, 'meidän Bachimme', kuten Burney kehaisee. Talon emännän ääntä tohtori kiittelee kovin; hän lauloi Traettan aarioita. [MUSIIKKIA] Perjantaina 20.7. esitettiin musiikkia kolmessa kirkossa. Burney ehti kuulla kaksi messua, toinen Carlo Monzan (josta sittemmin tuli Duomon kapellimestari) ja toinen Sammartinin. Jälkimmäistä hän kovin kehuu, varsinkin soitinosuuksia joissa oli hurjuutta, yksityiskohtien runsautta ja vauhtia, ehkäpä liikaakin - ja soitinsäveltäjänähän nykyaikakin Sammartinia kunnioittaa. Illalla Burney ehti viela käydä suuressa accademiassa, jossa soitettiin Johann Christian Bachin ja Sammartinin uvertyyreja ja saksalaisen Raymondin kaksoisviulukonsertto. "Hyvin kirjoitettu", sanoi siitä tohtorimme.

Samana päivänä Burney joutui hyvästelemään matkatoverinsa ja ystävänsä tohtori Righin, jonka täytyi lähteä työnantajansa Parman herttuan luo. Jäljelle jäi kauppias Moiana, jonka oppinut veli, abate, edelleen toimi tohtorin innokkaana ja milanolaispatrioottisena oppaana. Niinpä seuraavana päivänä lauantaina käytiin kuulemassa ja kokeilemassa Palazzo Simonettan pihan kuuluisaa kaikua, ja tutustuttiin kaupungin vahvaan linnoitokseen. Illalla Burney tapasi Giovanni Battista Lampugnanin, oopperasäveltäjän, jonka tehtävänä oli johtaa oopperoita säveltäjien poissaollessa, sekä panna kokoon pasticcio-esityksiä tunnetuista lauluista ja ooppera-aarioista. [MUSIIKKIA?]

Sitten menin taas oopperaan, jossa yleisöllä oli totisesti syytä olla pettynyt. Ensimmäinen tenori, ainoa hyvä laulaja, oli sairas, ja kaikki hänen osuutensa oli jätetty pois. Barytonin, joka esitti ärjyvää vanhaa isää, piti ensimmäisessä kohtauksessa pauhata pojalleen. Kun poika ei ollut paikalla, hän paikkasi epäonnen tavalla joka huvitti yleisöä suuresti ja auttoi sitä paremmin sietämään harminsa. Isä näet alkoi rähjätä kuiskaajalle, joka täällä niinkuin Englannissakin kurkistelee pienestä aukosta lavalle. Yleisö oli niin ihastunut tästä hyökkäyksestä kuiskaajaa vastaan, että se pakotti uusimaan aarian.

Sunnuntaina Burney lähti Corsolle, pääkadulle, jonne kaikki kaupungin parempi väki oli kerääntynyt hienoimpia vaunujaan ja pukujaan näyttelemään, niin tyytyväisinä itseensä ja kaupunkiinsa, että Burneyta nauratti. Modenan herttua yhtä kukoistavana kuin aina, ja hänen tyttärensä yhtä typeränä ja mauttomana. - Maanantaina 23.7. tohtori kirjaa uusia havaintojaan kaupungin luonteesta:

Tämän kaupungin kadut ovat kapeat mutta liikkujia ajatellen silti hyvin järjestetyt. Katuojat ovat keskellä katua, ja niitten reunoilla on leveät ja tasaiset kivilaatat kävelijöitä ja kärrynpyöriä varten. Niitten vieressä on vielä samanlaiset kivet, noin puolen jaardin päässä toisistaan, jotka ovat talvella käytännölliset: niitten päällä jalankulkijat voivat harppoa. Muu osa kaduista on yleensä päällystetty pikkukivillä. Koko kaupungissa ei yöllä pala ainuttakaan lyhtyä. Vaunuilla täytyy olla soihdut ja jalankulkijoilla lyhdyt. Nämä lyhdyt ovat valkoisesta paperista ja hyvin suuria.

Tiistai 24.7. Viimeinen pävä Milanossa. Burney katsastaa kirkkoja, ja näkee juhlallisen kirkollisen kulkueen. Mutta tärkeämpää on, etta vaikutusvaltaisten suosijoitten toimesta Ambrosiuksen kirjasto vihdoin aukenee Burneylle. Aarteitten joukossa on Petrarcan ja Leonardo da Vincin omakätisiä käsikirjoituksia, muun muassa jälkimmäisen valtavan suuri Codice Atlantico, kuvanveistäjä Pompeo Leonin eri lähteistä yhteensitoma opus, jossa on 402 lehteä ja yli 1700 piirrosta erilaisista koneista, laitteista ja matemaattisista instrumenteista. Selitystekstit Leonardo on kirjoittanut peilikirjoituksella; Burneyn arvelun mukaan ohjeeksi kaivertajille joitten taito tuolloin oli lapsenkengissään.

Tämän lisäksi Burneylle näytettiin hyvin säilyneitä papyruksia, sekä roomalaista Missalea vuodelta 873. Sen neljän rivin kopioiminen maksoi hänelle 20 soldia, mutta käsikirjoitus oli erityisen mielenkiintoinen ja 200 vuotta vanhempi kuin vanhin jonka hänen lukemansa Walterin Dictionary mainitsee. Ja kaiken päätteeksi, kuin korvauksena aikaisemmista pettymyksistä, hänelle näytettiin aivan uusi huone, jossa oli enemmän kuin 15000 käsikirjoitusta.

Käytyään muutamien tuttavantuttaviensa luona Burney vihdoin tutustui Itävallan käskynhaltijaan, korkeasti sivistyneeseen kreivi Firmianiin tämän päivällisillä.

Meidät ohjattiin saliin, jossa melkoinen joukko vieraita odotti hänen ylhäisyyttään. Oppaani tutustutti minut kahteen padreen, joista toinen oli suuri matemaatikko joka oli viettänyt pitkiä aikoja Ranskassa ja Englannissa, toinen oli Padre Venini Parmasta, hyvä säveltäjä ja teoreetikko. Keskustelin näitten kahden padren kanssa hyvin miellyttävästi, kunnes suuri isäntämme saapui. Vailla pienintäkään ivaa: hänessä on kaikki todellisen suuren miehen piirteet. Hänen lihavuuteen taipuvainen hahmonsa on täynnä arvokkuutta ja hänen käytöstapansa välittömän sulavat. Hän puhutteli minua ranskaksi hyvin armollisella ja miellyttävällä tavalla, kiitteli minua vaivasta tuoda hanelle Mr. Strangen suurenmoisia kuparipiirrosvedoksia, ja ylisti niitä ja Strangea sitten puolen tunnin ajan. Hän sanoi olevansa Strangen taiteen suuri ihailija, ja sanoi että hänelle oli kerrottu että Italiassa oli toinen suuri kaivertaja. "Kyllä", minä sanoin, "Bartolozzi on pystyvä kaivertaja, mutta Mr. Strangella on silti omat ihailijansa". "Ah, minä puolestani", sanoi kreivi Firmian, "minä olen tunnustautunut 'strangisti'."

Päivällinen tarjottiin suurenmoisessa hallissa, jossa oli hienoja kuvia ja elegantti sisustus. "Je me place entre votre nation", kreivi sanoi, ja sijoitti minut toiselle puolelleen ja toiselle nuoren englantilaisen upseerin nimeltään Mr. Fothergal. Kaikkea mitä pöydässä oli, tarjoilijat toivat lautasella jokaisen vieraan eteen, samoin kaikenlaisia viinejä, ja aterian jälkeen tuotiin hedelmiä ja kahvia samaan tapaan.

Pöydässä oli lähes 20 vierasta, kaikki miehiä, sillä kreivi ei ollut avioitunut. Keskustelu oli hyvin yleisluontoista ja miellyttävää. Rousseau ja hänen pikku oopperansa mainittiin. Kreivi kertoi saaneensa pariisilaiselta ystävältään kirjeen, jossa tämä sanoi ettei Rousseau ole lainkaan sellainen ihmisvihaaja jona ihmiset häntä pitävät, vaan päinvastoin pehmeä, kohtelias ja viehättävä tavoiltaan. Minulla oli kunnia kertoa hänen ylhäisyydelleen, etta Mr. David Hume oli sanonut minulle täsmälleen samaa - ennenkuin he riitautuivat... "Tuo miellyttää minua suuresti", kreivi sanoi, "olen iloinen kun noin hienoa ihmistä puolustetaan kateutta ja panettelua vastaan. Bon", kreivi jatkoi, "on aiheellista katsoa eteensä". "Epäilemättä", minä sanoin, "chacum a ses lunettes". "Näin on", vastasi kreivi, "ja pelkään ettemme me kukaan pysty näkemään ilman silmälaseja" - hän tarkoitti ennakkoluuloja...

Päivällisen jälkeen menimme toiseen huoneeseen huuhtomaan suumme - vesi tuotiin meille tarjottimilla. Sitten meidät kutsuttiin kolmanteen huoneeseen keskustelemaan; siellä ei tarjottu juotavaa. Hänen Ylhäisyytensä pyysi muuatta kanssamme aterioinutta herrasmiestä näyttämään minulle talon taideteoksia ja kirjoja; kävi ilmi että tällä oli erinomainen maku taiteen ja kirjallisnuden alalla, ja että hän ymmärsi englantia ja puhuikin sitä vähän. Loistavaa taidetta: Spagnoletto, Leonardo, Guido Reni, Correggio, Tizian, Paolo Veronese, Salvator Rosa, Guercini, Rubens, Van Dyck, Claude Lorraine etc etc. Kirjallisuus oli tarkoin valittua ja luokiteltu eri huoneisiin: teologiaa yhdessä huoneessa, lakitiedettä toisessa, historiaa kolmannessa, runoutta neljännessä, taidetta ja taidekritiikkiä viidennessä, runsain mitoin englantilaista kirjallisuntta kuudennessa etc.

Murheisin mielin Burneyn oli nyt hyvästeltävä kreivi Firmian ja muut ystävänsä - ja koko Milano, joka vasta viimeisenä päivänä oli todella näyttänyt hänelle koko loistonsa. Edessä oli kymmenen päivän matka kauppias Moianan seurassa Bergamon, Brescian, Veronan, Vicenzan ja Padovan kautta Veneziaan.

[LOPPUMUSIIKKI]


Takaisin radiosivulle