Kari Rydman:

TRI CHARLES BURNEYN MATKA RANSKAAN JA ITALIAAN 1770

VI OSA. BURNEY TAPAA BOLOGNASSA PADRE MARTININ, FARINELLIN JA OPPINEEN TOHTORINNAN, TUTKII TAIDEAARTEITA, JA TÖRMÄÄ SATTUMALTA ISÄ JA POIKA MOZARTIIN.(21.8.-31.8.70)

Tiistai, elokuun 21. päivä 1770. Kohta auringon noustua saapuvat postivaunut Bolognaan. Vaunuissa istuu englantilainen tohtori Burney, joka katselee ihastellen kaupunkia ympäröivää kukkeaa maisemaa. Kaupunginportilla vaunut pysähtyvät, matkatavarat kannetaan tullikamariin. Burney on huolissaan kirjoistaan: hän on kuullut että kirjat on täällä tapana viedä inkvisition tarkastettaviksi. Mutta hän helpottuu: tullin tarkastus on nopea ja pintapuolinen, ja tullimaksukin peräti alhainen.

Majoituttuaan Burney lähtee kaupungille. Rahaton ja vippaileva Monsieur de St Croix pysyttelee hänen kintereillään, ja tohtoria harmittaa.

"Bologna näyttää melankoliselta, vaikka siellä on hyvin suurenmoisia ja kauniita kohtia. Pylväskäytävät talojen edessä ovat varsin sievät ja mukavat, parhaat joita olen Italiassa nähnyt. Kiveys on sileä ja hyvä kävellä kuin huoneessa. Joka kadulla on näitä portiikkeja. Katujen muut osat on kivetty pienillä nupukivillä ja niillä on tosi vaikea kävellä. Kaupunki on tulvillaan hedelmiä, eritoten meloneja jotka ovat niin makeita, mehukkaita ja halpoja, että olen oppinut syömään niitä. Englannin rahassa ne maksavat vain noin puolisen penniä kappale. Viikunoita, rypäleitä, omenoita ja päärynöitä on siinä kuin melonejakin. Täällä kaupankäynti näyttää pääasiassa tyydyttävän vatsan tarpeita. Ihmiset ovat hyvin köyhiä, mutta lihavia ja tyytyväisiä: Bolognaa mainitaan yhdeksi koko Italian halvimmista paikoista elää. Papisto on täällä ylen hyvinvoivaa, ja kirkot ylenmäärin rikkaita. Duomo eli S.Pietro on suunnattoman korkea. Se on moderni rakennus - 1600:n tienoilta - sen julkisivu on merkillepantava, ja sisältä se on tilava ja juhlallinen.

S.Petronio, Bolognan vanhin ja suurin rakennus, on goottilaista tyyliä. Täällä paavi Clemens VII kruunasi Kaarle V:n, ja tässä kirkossa on myös kuuluisa Cassinin rakentama meridiaani vuodelta 1655. Törmäsin siihen sattumalta juuri keskipäivän aikaan. Auringonvalo pääsee kirkkoon katossa olevasta reiästä, ja lankeaa lattiassa olevalle viivalle johon on merkitty eläinradan symbolit."

Tänäänkin Bologna on kuuluisa pylväskäytävistään eli portiikeistaan, jotka reunustavat keskustan katuja kaikkialla. Katukäytävä on ikäänkuin upotettu talojen sisään; julkisivuja kannattavat loputtomat pylväitten ja niitä yhdistävien pyörökaarien rivistöt. Portiikin korkeudella oli säädetty vähimmäismittansa, 7 Bolognan jalkaa eli noin 2,7 metriä, eli ratsastajan on täytynyt mahtua sen alle. Todellisuudessa portiikit ovat yleensä paljon korkeammat, keskimäärin ehkä 4 - 5 metriä, ja niitten arvon jalkamatkailija toteaa kesällä erityisen kiitollisena, aivan samasta syystä kuin muinainen roomalainen, jonka kuljettavaksi keisari Augustus sääti URBSin keskustaan samanlaiset käytävät. Tänään, miljoonien autojen täytettyä Italian kaupunkien kadut, matkailija on kaksin verroin kiitollinen: autoa on lähes mahdoton tunkea portiikin sisään, tuiki välttämättömien katukahviloitten sekaan...

San Petronio ei tosin ole Bolognan vanhin rakennus; kuuluisat kaksoistornitkin ovat vanhempia, monista kirkoista puhumattakaan, mutta sen valtava goottilainen basilikahalli tekee paljoon tottuneeseen nykymatkailijaankin yhä mahtavan vaikutuksen. Meridiaanikin on paikoillaan. Se uusittiin kuusi vuotta tohtori Burneyn käynnin jälkeen, ja sen päässä, kesäkuun 22. päivän kohdalla jolloin aurinko on korkeimmillaan, lukee marmoriin hakattuna:

LINEA MERIDIANA
CONSTRUCTA ANNO MDCLVI
AMPLIORI FORMA RENOVATA
ANNO MDCCLXXVI

San Petronion akustiikka on tietyntyyppiselle juhlamusiikille erityisen komea. Sen kuoriin mahtuu leveään tilaan yli sadan muusikon esityskoneisto, ja kirkon kapellimestarien parhaimmisto on osannut käyttää 1600-luvun alussa perustettua cappella musicalea uljaalla ja vaikuttavalla tavalla. Giacomo Antonio Perti toimi tässä virassa peräti 60 vuotta. Hän kuoli 14 vuotta ennen Burneyn vierailua 95 vuoden kunnioitetussa iässä, ja il dottore kopioitutti itselleen Bolognassa erään Pertin kuuluisista messuista. Lokakuussa 1986 San Petroniossa esitettiin eräs Pertin 8-ääninen messu, 22-vuotiaana kirjoitettu nuoruudentyö vuodelta 1683, joka antaa erinomaisen kuvan bolognalaisesta juhlamusiikista barokin kulta-aikana:

[Mus.: G.A.PERTI: MESSA A OTTO VOCI (1683) (Edizioni Bongiovanni)]

Kukkulalla Bolognan kaupunginmuurien ulkopuolella on dominikaanien kirkko S.Michele in Bosco. Sinne Burney saapui ajoissa nähdäkseen prosession ja mitrapäisen piispan ja kuullakseen huonoa urkujensoittoa epävireisellä instrumentilla, mutta liian myöhään kuullakseen Antonio Mazzonin musiikkia.

Burney oli liian väsynyt mennäkseen teatteriin, ja monsieur de St Croix roikkui yhä hänen seurassaan. Hiukan tohtorin omaatuntoa kaiveli ettei hän kutsunut miestä illalliselle tai lainannut tälle paitaa - tämä kun oli lähettänyt kaikki kaksi paitaansa pestäväksi. Mutta parasta oli olla varuillaan kuten sanottu.

Keskiviikkoaamu 22. elokuuta kului Burneyltä hukkaan, sillä arkkitehti Barettin ystävät ja muut tavoitellut henkilöt olivat kaikki poissa kotoaan: säveltäjä-apotti Zanotti oli kaupungin ulkopuolella, kastraattilaulaja Guarducci (johon Burney oli tutustunut Lontoossa) oli Firenzessä, ja kastraateista kuuluisin, Farinelli, asui sen verran kaukana kaupungista että Burneyn olisi ollut otettava ajuri. Mutta illalla tohtori Burney tapasi koko matkansa ehkä keskeisen henkilön, isä Giambattista Martinin, säveltäjän, historioitsijan, opettajan ja suunnattoman oppineen miehen, jonka maine vielä tänäänkin on suuri ja lämpöistä arvostusta täynnä.

Padre Martini oli 64:n ikäinen Burneyn tavatessaan. Hän oli syntyperäinen bolognalainen, muusikon poika, joka jo viidentoista ikäisenä päätti ryhtyä fransiskaanimunkiksi. Kuudentoista ikäisenä hän soitti urkuja Bolognan S.Francescossa, ja yhdeksäntoistiaana hänestä tuli tämän kirkon maestro di cappella. Isä Martini ei mielellään jättänyt kotikaupunkiaan, vaikka hänelle tarjottiinkin virkoja mm. Roomassa. Mutta hänen maineensa kantoi kauas; hänen luokseen tultiin oppia saamaan monista maista ja kaupungeista. Napolista tuli Jommelli, Ranskasta Grétry, Saksasta Johann Christian Bach ja nuorempi Mozart. Kaikki he kirjoittivat kuuliaisesti kontrapunktinsa, joka oli edellytys arvostetun filharmonisen akatemian jäsenyydelle. Padre Martinin kirjasto oli jättiläismäinen, ja Burneyn vierailun aikoihin hän oli päättänyt laajentaa sitä kokoelmalla merkittävien muusikoitten muotokuvia.

Tämän uskomattoman ahkeran ja ystävällisen miehen työtehosta on hyvä esimerkki hänen kirjeenvaihtonsa ajan kuuluisien muusikoitten ja kirjailijoitten, hallitsijoitten ja paavien kanssa: Bolognan konservatorion yhteydessä sijaitsevan kirjaston luettelossa on 5878 padre Martinin säilyttämää hänelle osoitettua kirjettä. Kirjeitten lisäksi hän kirjoitti ainakin 1500 sävellystä, joukossa oratorioita ja messuja, sekä kontrapunktisen harrastuksensa tuloksena noin 1000 kaanonia.

Tällainen oli siis se kuuluisa mies, jota tohtori Charles Burney tuli tapaamaan fransiskaanikirkon yhteydessä olevaan konventtiin, käsissään aina välttämätön suosituskirje, jonka apotti Zanotti oli arkkitehti Barettin pyynnöstä laatinut, sekä pariisilaisen apotti Roussierin lähettämä kirjalahja, tutkielma muinaiskreikkalaisesta musiikista.

"Hän luki Zanottin suosituksen, ja sen jälkeen liitteenä olevan Barettin kirjeen, ja sain kuulla että hänelle oli sekä Torinosta että Milanosta tiedotettu minun tulostani. Hän sanoi tutustuvansa suurella ilolla näin ansioituneeseen ja epätavallisen tiedonhaluiseen henkilöön. Meistä tuli heti ystäviä, ja ryhdyimme töihin. Näytin hänelle Suunnitelmaani, ja monin kohdin hän nyökkäsi ja hymyili: 'bravo!', 'polito!', hän sanoi. Sitten kysyin hänen historiakirjansa tilanteesta. Toinen osa, hän kertoi, edistyy hienosti ja julkaistaan parin kuukauden kuluttua. Mutta työ ei lopu siihen, sillä kirjaan on kaikkiaan tulossa viisi osaa. En kylläkään usko että hän enää elää tarpeeksi kauan päättääkseen työnsä, sillä hän on hyvin vanha ja heikko, hänellä on hirveä yskä ja hän näyttää kamalalta. Mutta jaloluontoinen ja arvokas ihminen hän on. 'Me purjehdimme samaa merta', hän sanoi. 'Kyllä, mutta meillä on eri kurssi', minä vastasin, 'ja minä vien tavaraamme toisille markkinoille'.

"Näytin hänelle sitten luetteloa kirjoistani, ja hän oli joistakin kovasti hämmästynyt. Ne ovat äärimmäisen harvinaisia, hän sanoi; kirjoittipa hän joittenkin nimet muistiin. Sitten hän näytti omaa kirjaluetteloaan, joka on todella suunnaton. Moni kirjakauppias on ihaillut minun kirjavarastoani, mutta nyt oli minun vuoroni ihmetellä. Hänen kirjojensa määrä nousee jonnekin 18.000 niteen tienoille, ja moni niistä on maksanut omaisuuksia. Eräästä paksusta foliosta joka oli kirjoitettu Espanjassa 1613 hän oli Napolissa maksanut sata tukaattia joka on noin 20 guineaa. Sen hän näytti minulle ja monia muita merkillisiä kirjojaan, joita hänellä on kaksi huonetta täynnä. Hän sanoi että olen tervetullut hänen luokseen niin usein kuin vain voin, ja että meidän täytyy heti ryhtyä kirjeenvaihtoon ja avustaa toisiamme tiedonannoilla aina kun pystymme."

Seuraavana päivänä Burneyn ja Padre Martinin sydämellinen yhteistyö jatkui entistäkin tiiviimpänä. Burney on haltioissaan:

Hyvä isä Martini! Tämän nimen annan hänelle täydestä sydämestäni. Hän on kietonut minut ystävällisyydellä ja saattanut minut suunnattomaan kiitollisuudenvelkaan, sillä hän ei ole vain näyttänyt minulle harvinaisia käsikirjoituksiaan ja kirjojaan, vaan myös lahjoittanut minulle muutamia, ja ryhtynyt toimenpiteisiin jotta saisin niitä lisää ja että saisin hyvän vastaanoton Firenzessä ja Roomassa. Lyhyesti sanoen: koskaan en ole kunnioittanut ja rakastanut ketään näin paljon ja näin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Minun sydämeni on hänelle auki niinkuin olisimme tunteneet kaksikymmentä vuotta, ja hän puolestaan vastaa kaikkiin kysymyksiini epäröimättä ja täydellisen avoimesti ja suoraan..."

Mutta Burneyn autuus Bolognassa ei pääty tähän. Kaupungin toinen kuuluisuus, kastraattilaulaja Farinelli asui pari kilometriä kaupungin ulkopuolella; ja välttääkseen turhan matkan Burney oli aamulla lähettänyt viestinviejän kertomaan tälle, että hänellä oli englannintuomisinaan mr. Strangen kirje ja painotuotteita. Lähetti oli ollut matkalla tuskin tuntiakaan, kun isä Martinin kirjastoon fransiskaanikonventissa porhaltaa maailman kuuluisin laulaja, tervehtii Burneytä kaksin käsin - ja sitten puhkeaakin varsinainen molemminpuolisten ja sydämellisten kohteliaisuuksien kaskadi.

Lopulta päätetään, että vaunut hakevat Padren ja tohtorin lauantaina Farinellin huvilalle päivälliselle. Niinpä siis tohtorillemme jää aikaa tutustua Bolognan vanhaan ja kunnianarvoisaan kulttuuriin laajemmaltikin. Palazzo Zampierissä hän näkee elämänsä tähän asti laajimman vanhojen mestarien kokoelman: hän pidättää henkeään Rafaellon, Guido Renin, Albanin, Carraccin, Correggion, Spagnoletton, Rubensin, Van Dyckin, Domenichinon, Veronesen, Peruginon ja Tizianin töitten edessä.

Teatteriakin Burney ehti katsoa, oikeata italialaista tragediaa, ilman musiikkia. Jonkin verran hänellä oli aihetta pään pudisteluun:

"Amatsonien kuningatar Thomyris tuli lavalle hyvin ekivookissa asussa: jotta hän olisi mahdollisimman juhlavan näköinen, hänen hameensa ja mustat housunsa oli koottu ylös niin että polvet paistoivat kauas. Hänen pukunsa ja eleensä viittasivat lähinnä siihen että hän oli menossa [pissalle] - mutta yleisö se vain taputti raivokkaasti, niinkuin se aina teki kun lavalta näkyi jotain kamalaa. Näytelmässä puhuttiin paljon uskonnosta, eikä sellaisiakaan anakronismeja maltettu unohtaa, kuin Kristus, Kolminaisuus, tahdonvapaus ja predestinaatio-oppi. Ja kun Kyyros teki kuolemaa, viimeistä palvelua hänelle teki juutalainen pappi..."

Burney arveli kuitenkin, että puhenäytelmällä voisi olla Italiassa hyvä tulevaisuus. Puhetragedian tappoi italialaisten intohimo musiikkidraamaa kohtaan, hän ajatteli, mutta italialaisten kieli ja nerokkuus on toisaalta niin rikas ja hedelmällinen, että he piankin saattaisivat innostua puhenäytelmiin. Sillä sellaisia he ovat aina olleet, innostuneet suunnattomasti, mutta kyllästyneet nopeasti, syöksyneet tyylistä toiseen ja olleet valtavan uteliaita uutuuksista. Mutta yksi edellytys puhedraaman nousulle on, miettii Burney, että kansalliset tavat ja käyttäytyminen hienostuvat. Toisin kuin Lontoossa tai Pariisissa, joissa yleisö kannustaa näyttelijää olemalla hiljaa, Italiassa näyttelijät yrittävät saada itsensä kuulluiksi valtavissa saleissa joissa vallitsee jatkuva mekastus. Käytä siinä sitten ääntäsi nyanssoidusti; kaikki tunteet ja intohimot, hellimmistä lähtien, ovat yhtä meluisia.

Lauantai-aamuna Burney istui taas Padre Martinin kirjastossa. Tämäkään aamu ei mennyt hukkaan; musiikinhistoria englanninkielellä edistyi - mutta vihdoin, vihdoin tulivat Farinellin vaunut. Laulajan talo oli niin uusi etteivät kaikki yksityiskohdat vielä olleet valmiit. Mutta englantilaisen silmään osuivat heti italialaisen varmalla maulla rakennetut puutarhat. Ja näkymä alas kaupunkiin sitten! Sisällä Burney huomaa heti taulut: suuret mestarit, suuret mallit. Zimenez ja Murillo; sitäpaitsi bljardisalissa olivat kuvat seuraavista eminensseistä (tässä vain lukumäärät laadun mukaan): 2 keisaria, 1 keisarinna, 3 Espanjan kuningasta, 2 Asturian ruhtinasta, 1 Sardinian kuningas, 1 Savoijin ruhtinas, 1 Napolin kuningas, 1 Asturiasin ruhtinatar, 2 Espanjan kuningatarta sekä paavi Benedictus XIV. Tämän verran kruunupäitä yhden laulajan kotona - tuon listan valistunut empiristi Burney on takuulla tarinnut Lontoossa kaikille halukkaille, myös niille joitten anonyymisyyttä hän käytti sydämellisten kohteliaisuuksien latelemiseen ennen päivälliskutsua.

Tohtorin muistikirjaan tuli kosolti ensikäden tietoa Domenico Scarlattista. Farinelli tunsi suuren klaverisäveltäjän hyvin Espanjan hovista, niiden parinkymmenen vuoden ajalta jotka hän itse siellä diplomaattisissa tehtävissä vietti. Ääntään ikääntynyt laulaja ei enää käyttänyt, mutta soitti mielellään viola d'amorea ja lukuisia taiteilijoitten mukaan nimettyjä klavereitaan. Erityisesti Farinelli piti pianofortestaan vuodelta 1730; siinä luki kultaisin kirjaimin: "Rafaello d'Urbino".

Mus.: Scarlatti

Sunnuntaina Bolognassa oli riehakas kansanjuhla. Väkeä tulvi kadut mustanaan, mitä ihmeellisimpiä esityksiä nähtiin toreilla, pieniä porsaita juoksutettiin ympäriinsä, ja vallasväki jakeli parvekkeilta rahoja innokkaasti tungeksivalle rahvaalle.

"Monsieur Ranskalainen oli mukana juhlissa, ja sen jälkeen hän halusi lainata minulta pari sekiiniä kunnes saa rahaa ystäviltään. Ja minä kun luulin että muutamat aamiaiset ja näytöskappaleet olisivat riittäneet; mutta hän painaa päälle, enkä minä pidä siitä. En muista kuka varoitti minua ranskalaisista Italiassa, mutta oikeassa hän oli. Vieläkään en ole oppinut ääntämään kyllin napakasti tuota tärkeää tavua: 'NO'."

"Sain kirjeen Moianan isältä joka jäi Veneziaan tämän luo. Moiana-parka on kuollut. Hän oli vain kolmenkymmenen kolmen, ja terve kuin pukki koko matkan - ja sitten kaik- ki on loppu yhdessä viikossa! Näin tässä rupeaa masentu- neena epäilemään omaakin pitkäikäisyyttään. Minä luulen että hän sai lämpöhalvauksen kuljeskelemalla Veneziassa keskellä päivää vuoden kuumimpana aikana. Silloin kaikki muut lepäävät sisätiloissa, ja vain koirat ja englanti- laiset ovat ulkona - näin täällä sanotaan."

Maanantaina Burney tutustui Bolognan kuuluisaan yliopistoon, maanosamme vanhimpaan. Taideteosten lisäksi hänen mieltään kiinnittivät tieteelliset kokoelmat. Synnytysopin ja anatomi- an saleissa oli suurenmoinen kokoelma väritettyjä vahamalleja synnytinelimistä, sekä kohdusta, istukasta ja sikiöstä raskauden eri vaiheissa, ja luonnonhistorian saleissa muun muassa egyptiläisiä muumioita ja antiikin aarteita. Sensijaan fysiikan osaston sähköopilliset kojeet olivat paljon vanhan- aikaisempia kuin Englannissa. Burney sai ihmeekseen kuulla, että professorien palkat olivat kovin alhaiset, eikä yliopis- tolla ollut minkäänlaista kirjeen- tai julkaisujenvaihtoa englantilaisten yliopistojen kanssa.

Merkillepantavin Burneyn yliopistossa tapaamista ihmisistä oli ehdottomasti Dottoressa Laura Bassi. Tämä lahjakas naisfyysikko oli laajalti tullut tunnetuksi sekä loistavista Newtonia käsittelevistä esitelmistään että muunmuassa sähköopillisista tutkimuksistaan. Laura Bassi oli lähes kuudenkymmenen ikäinen Burneyn tavatessaan, eikä oppineisuudestaan ja nerokkuudestaan huolimatta ollut tämän mielestä lainkaan 'miesmäinen' tai kopea. Tohtoria lämmittivät Dottoressan ylistävät sanat englantilaisista tiedemiehistä kuten Newtonista, Halleysta, Bradleysta ja Franklinista. Burney sai nähdä joukon tohtorinnan sähköopillisia kokeilulaitteita metalli- ja lasilevyineen, ja kuuli surkuhupaisan tarinan bolognalaisten, Italian arvostetuimman yliopistokaupungin asukkaitten taikauskoisuudesta.

Laura Bassin mies, tohtori Verati, fyysikko hänkin, oli tutustunut tri Benjamin Franklinin selvitykseen 'sähköisen tulen' ja salamain samankaltaisuudesta, sekä mahdollisuudesta turvata rakennuksia ukkosen tuhoilta, ja rakentanut yliopiston suojaksi joukon ukkosenjohdattimia. Kunnon bolognalaiset olivat kovin säikähtäneet näitä paholaisenvehkeitä, joiden he uskoivat päinvastoin houkuttelevan ukkosia kaupunkiin, ja niin tri Veratin oli purettava rakennelmansa. Mikään ei auttanut, ei edes valistuneen bolognalaisen paavi Benedictus neljännentoista kehoituskirje. Eikä Bolognassa nyt siis ollut ensimmäistäkään ukkosenjohdatinta.

Seuraavat päivät kuluivat kirjoittamiseen, kopioimiseen ja vierailuihin. Torstaina Burney lähti S.Giovanni in Monti -kirkkoon kuuntelemaan vuoden tärkeintä musiikkitapausta Bolognassa, Accademia Filarmonican konserttia. Tämän seuran jäseniksi pääsivät ankarien kokeitten perusteella vain kaikkein korkeimman luokan luovat tai esittävät muusikot. Kirkko oli väkeä täynnä, joukossa monia vanhoja tuttuja, sekä maalarit Keeble, Füssli ja Barry, joihin Burney oli samana päivänä sattumalta tutustunut.

"Ja kenetpä silmäni olisi muun yleisön joukosta tavoittanut, kuin Mozartin, kuuluisan pikku saksalaisen, joka [muutama vuosi sitten] hämmästytti kaikkia lontoolaisia varhaiskypsällä musikaalisuudellaan. Juttelin melkoisen tovin hänen isänsä kanssa ja sain kuulla että he asuvat ruhtinas Palavicinon luona. Pikku mies on melkoisesti kasvanut, mutta on silti vielä pieni. Milanolaiset ovat tilanneet häneltä oopperan. Hänen isänsä on ollut nämä 5-6 viikkoa täällä kovin kipeänä. Paavi on lyönyt tämän pikku ihmeen ritariksi."

Konsertin ohjelmassa oli vain yksi kappale jonka Burney mainitsee: bolognalaisen Abate Zanottin hurmaava sävellys, jolla kaiken lisäksi oli ihmeellinen lääketieteellinen vaikutus, se kun täydellisesti paransi tohtoria koko päivän vaivanneen päänsäryn.

Jäljellä oli enää vain jäähyväiskäynti Padre Martinin luona, jota Burney päiväkirjassaan kutsuu sanoilla "my Daddy, very good Padre". Padre oli kirjoittanut hänelle suosituskirjeitä Firenzeen, Roomaan ja Napoliin, ja antoi lähtiäisiksi kopiot muutamista kaanoneistaan, joita Burney yhdessä parin nuoren fransiskaanin kanssa oli innokkaana laulellut.

Mus.: Padre Martinin kaanonia studiosta

Burney ei tavannut tämän jälkeen isä Martinia; mutta tämä eli vielä 14 pitkää vuotta, ja ehti saada valmiiksi historiansa kolmannenkin osan. Padre oli pyytänyt lähtiäisiksi Burneytä kirjoittamaan usein. Tämä kirjoittikin Napolista kiitoskirjeen; mutta sitten seuraakin pitkä tauko. Tallella on viisi Burneyn kirjettä vuosilta 78-80, jolloin hänen musiikinhistoriansa ilmestyi. Näissä tohtori kyselee tarkennuksia muutamiin historian yksityiskohtiin, lupaa muotokuvan itsestään ja Johann Christian Bachista, ja valittelee sota-ajan estävän ulkomaisten kirjojen saannin. Yhteys Padreen käykin usein kuriirien ja välikäsien kautta, ja näissä Burney on aina hyvin arvostavassa sävyssä mainittu.

Niin lähtee tohtori Burney Bolognasta, vietettyään siellä 10 rikasta ja suurenmoista päivää. Mutta isä ja poika Mozart jäävät. Isä kärsii edelleen vammoista jotka sai kaksi kuukautta aikaisemmin postivaunujen kaaduttua Napolin ja Rooman välillä. Poika kirjoittaa suurta oopperaa 'Mithridate, Rè di Ponto', joka hänen johdollaan esitetään joulukuun lopulla Milanossa. Kuukauden kuluttua Burneyn lähdöstä Wolfgang aloittaa päivittäiset tunnit isä Martinin luona, kirjoittaa soitinmusiikkia ja valtavan määrän kontrapunktiharjoituksia. Burney on vielä Roomassa, kun 'pikku saksalainen' valitaan Bolognan Filharmonisen Akatemian jäseneksi ja saa asiaankuuluvan todistuksen hyvältä mutta ankaralta Padrelta.

Näistä ajoista lähtien Mozart on kiinnostunut kontrapunktista, ja tämä harrastus tulee 18 vuoden kuluttua tuottamaan niinkin ihmeellisen tuloksen kuin Jupiter-sinfonian finaalin. Mutta se D-duurisinfonia, jonka poika saa valmiiksi Bolognassa vähän ennen englantilaisen tohtorin tuloa, Köchelin luettelossa numero 84, kertoo nuorukaisen toiveista ja Italian kesästä enemmän kuin kaikki nämä sanat:

Mus.: Mozart: Sinfonia D-duuri KV 84, 1. osaa


Takaisin alkuun Takaisin radiosivulle