Kari Rydman:

TRI CHARLES BURNEYN MATKA RANSKAAN JA ITALIAAN 1770

VIII OSA, JOSSA TOHTORI BURNEY SAAPUU ROOMAAN. HÄN NAUTISKELEE MIELIN MÄÄRIN MAAILMAN PÄÄKAUPUNGISTA, MERKITSEE MUISTIIN NÄHTÄVYYKSIÄ JA TAIDEAARTEITA JA KUUNTELEE MUSIIKKIA, MYÖS VANHAA. ROOMAN KAHVILAT. (21.9. 1.10.70)

Postivaunuissa istuva tohtori Burney kuuntelee valittavaa vatsaansa. Viterbon jälkeen hän on ollut todella kipeä. Kun Ronciglionessa levättiin, siitä Burney ei muista paljonkaan. Aamulla viiden aikaan lähdettiin kohti Roomaa Monterosin, Bacca non ja Stortan kautta. Storta oli iljettävä kyläpahanen: mikään ei siellä viitannut siihen että oltiin lähestymässä maailman pääkaupunkia. Kaikki oli palanut karrelle, ruskeaksi ja lohduttomaksi. Ei kartanoita, ei palatseja, ei villoja. Via Cassia, tie joka pari tuhatta vuotta on johtanut luoteesta Roomaan, on huonossa kunnossa. On kuuma. Burney on tukaloitunut ja pahalla tuulella: mahan lisäksi vielä ihokin on ahdingossa.

Sitten Burney valpastuu: Pietarinkirkon kupoli häämöttää kuumuudesta väreilevässä ilmassa muutaman mailin päässä. Aqua Traianan akveduktin rauniot tien oikealla puolen - ja sitten tarunomaista Ponte Milviota pitkin yli Tiberin! Mitä siitä jos joki onkin sameanruskea ja mutainen. Ihmiskunnan monituhatvuotinen historia syttyy elämään Burneyn mielessä. Kunnioituksesta mykkänä oppinut matkailija tuijottaa jokaista ohikiitävää kiveä ja kokkaretta...

Niin saapui Roomaan, sivistyneen maailman pääkaupunkiin, torstaina syyskuun kahdentenakymmenentenä päivänä vuonna 1770, kello viisi iltapäivällä, tohtori Charles Burney Englannista. Hän tuli kaupunkiin Piazza del Popolon portin kautta kuten kaikki pohjoiset maantiematkailijat ennen tulivat. Portilla oli tulli - mutta Burney tuijotti silmänsä kipeiksi Michelangelon ja Berninin töitä ja itse pyöreää piazzaa, obeliskia sen keskellä, komeita kaksoiskirkkoja, ja kolmea piazzalta haarautuvaa katua. Oikeanpuolimmainen johti Ripettan kauniiseen satamaan ja Mars-kentän vanhaankaupunkiin, keskimmäinen oli itse pääkatu Corso, ja vasemmanpuolinen vei 'espanjalaisille portaille'. Siellä Piazza di Spagnan tienoilla olivat tuolloin ja paljon myöhemminkin Rooman tärkeimmät hotellit, ja sinne myös Burney majoittui.

Roomassa asui koko joukko oppineita englantilaisia, jotkut poliittisina pakolaisina, useimmat kuitenkin ammattinsa vuoksi. Burneyn perjantaipäivä kului maanmiesten etsintään, ettemme sanoisi ilmoittautumiseen - sillä esikuvallisen hyvin hänen matkansa oli toden totta suunniteltu. Arkkitehti ja arkeologi James Byers, historioitsija William Beckford ja muutamat muut maanmiehet olivat hyvissä ajoin saaneet Lontoosta ja Pariisista tietoja musiikintohtorin saapumisesta, ja olivat jo edeltä käsin ryhtyneet keräämään hänelle materiaalia. Muuan Mr. >B>Vyse oli muun muassa kerännyt kokoon ison joukon Leonardo Leon lauluja ja peräti erään Jommellin oopperapartituurin. Tuota pikaa Burney esiteltiin myös Dorsetin herttualle John Frederick Sackvillelle, jonka vieraanvaraisuudesta hän sittemmin sai paljon nauttia.

"LAUANTAI 22. syyskuuta. Mikä päivä! Söin aamiaista seuranani herrat Beckford ja Vyse. Mukana oli myös nuori maalari Füssli, joka juuri oli [...] saapunut Italiaan [ja jonka tapasin ohimennen jo Bolognassa]. Herrat tulivat ystävällisesti kanssani St.Angelon sillan yli Pietarinkirkkoon. On täysin mahdotonta kuvailla mitä näin tai mitä tunsin: kaikki suuretkin odotukseni ylittyivät. Julkisivu, eteishalli, pylväskäytävät, mosaiikit - olin tulla houruksi! Sieltä sitten katsomaan Belvederen Apolloa, Laokoonia, Antinoosta ja muita loistavia veistoksia, upeimpia koko universumissa!"

"Hyvin miellyttävä lounas Dorsetin herttuan luona. Sieltä Mr Beckfordin kanssa katsomaan Colosseumia, Pantheonia ja lukemattomia muita hienoja antiikin jäännöksiä. ... Ja lopuksi Mr Beckfordin konserttiin, jossa Eligio Celestini johti kahtatoista Rooman parhaipiin kuuluvaa soittajaa. Laulajia oli kolme: Signor Cristofero paavin kappelista, joka laulaa hyvin paljon Guarduccin tavoin ja on lähes yhtä hienostunut kuin tämä; Grassetto, poika joka ystäviensä neuvoa uhmaten oli kuohituttanut itsensä jotta hänen kaunis äänensä säilyisi, ja hän onkin kaikin puolin lupaava laulaja; sekä muuan buffotenori, hyvin hauska veikko. Läsnä oli paljon tuttuja, Dorsetin hert tua, Mr Layton, Abbé Grant, Mr Jenkins, Mr Vyse etc. etc." [Jenkins: Chledowski s.267,310 11,325]

Sunnuntaiaamuna 23.9. Burney katsastaa kirkkoja, ja löytää Gianicolon San Pietro in Montoriosta Rafaellon 'Kirkastuksen', joka hänestä on eräs maailman täydellisimmistä maalauksista. 27 vuotta myöhemmin ranskalaiset Roomaa raiskatessaan ryöstivät tämänkin maalauksen Pariisiin; se tosin sittemmin palautettiin ja sijaitsee nykyään Vatikaanin pinakoteekissa. Merkillistä muuten on ettei tohtori mainitse Bramanten kuuluisaa Tempiettoa, pikku pyörötemppeliä San Pietron pihalla, tuota renessanssin arkkitehtuurin kauneimpiin kuuluvaa helmeä. Ehkä hänen muuten niin laajoissa tiedoissaan oli sen kokoinen aukko tai sitten hän ei yksinkertaisesti huomannut pikku rakennusta.

Kotimatkallaan ennen ateriaa Burney katsastaa vielä Palazzo Colonnan gallerian kaupungin keskustassa. Se tekee häneen valtavan vaikutuksen tasollaan ja runsaudellaan. Tämän yhäkin yksityisomistuksessa olevan palatsin kokoelmien sisältö oli tuolloin luultavasti samankaltainen kuin nyt: maalauksia varhaisrenessanssista 1700 luvulle. Muusikkona Burney huomaa erityisesti Tintoretton maalauksen vanhasta miehestä joka soittaa cembaloa: koskettimiston värit ovat päinvastoin kuin hänen aikanaan, C-duurin silloin mustat koskettimet olivat valkoisia, kuten ne taas ovat meidän päivinämme.

Päivällisen jälkeen Mr. Beckford kuljetti Burneytä sightseeing-ajelulla ympäri kaupunkia, ja samalla vierailtiin useitten englantilaisten kotona. Tärkein näistä oli epäilemättä pankkiiri Thomas Jenkins, joka oli tullut Roomaan opiskellakseen taiteilijaksi, mutta josta sitten suuren taidehistoriallisen oppineisuutensa avulla tuli eräs johtavista vanhan taiteen tuntijoista ja kauppiaista. Hänestä tuli myös melkoinen antiikin taiteen auktoriteetti. Kerrotaan, että vaikutusvaltainen kardinaali Albani ja kaikkien aikojen nimekkäin antiikin taiteen historioitsija Johann Joachim Winckelmann mielellään kuulivat Jenkinsin mieltä, kun oli tulkittava jonkun antiikkisen reliefin sisältöä. 1798 valtasivat ranskalaiset Rooman, ja muun ryöstelyn ohessa takavarikoivat Jenkinsin omaisuuden; tämä pakeni takaisin Englantiin ja kuoli siellä samana vuonna.

Vierailujen välillä herrat Beckford ja Burney kävivät luonnollisesti Englantilaisessa kahvihuoneessa, jossa jälkimmäinen ilokseen tapasi monia maanmiehiään, sekä myös skottilaisia ja iiriläisiä taiteilijoita.

Rooman kahviloita

Caffé Inglese oli yksi Rooman älymystön suosimista kolmesta kahvilasta. Se sijaitsi Piazza di Spagnalla aina 1800-luvun alkupuolelle asti. Kuuluisinta kahvilassa olivat seinämaalaukset, jotka oli egyptiläiseen tyyliin maalannut Rooman suuri dokumentoija Giambattista Piranesi. Antikvaari Jenkins ja hänen ystä vänsä, skottilainen maalari Gavin Hamilton olivat kahvilassa usein nähtyjä vieraita, samoin monet taiteilijat jotka solmivat suhteita taulujensa ja antiikkiesineitten mahdollisiin varakkaisiin ostajiin.

Kahviloista vanhin lienee Caffé Greco Via Condottilla lähellä Piazza di Spagnaa. 1600-luvun loppupuolella se oli todella kreikkalainen kahvila, mutta 1700-luvulla sen asiakaskunta muuttui. Varsinkin siellä viihtyneitten saksalaisten runoilijain, taiteilijoitten ja kirjanoppineitten johdosta sitä joskus kutsuttiin nimellä Caffé Tedesco, mutta alkuperäisellä nimellä sen tuntevat useat tämänkin päivän roomankävijät. Vaikka kahvila ylpeänä laskee myös Felix Mendelssohnin kanta- asiakkaittensa joukkoon, tämä ei todellakaan viihtynyt siellä eikä sietänyt maalaavia maanmiehiään: "Menen sinne harvoin, koska he ja heidän lempikapakkansa kauhistuttavat minua. Huone on pieni ja pimeä, ehkä kahdeksan askelen levyinen, ja sen toisessa päässä saa tupakoida, toisessa ei. Siellä he istuvat pitkin penkkejä leveälierinen hattu päässään,... levittävät kauheaa katkua ja puhuvat karkeuksia; koirat heidän seassaan huolehtivat saastan levittämisestä...". Näin kirjoitti Mendelssohn 60 vuotta Burneyn matkan jälkeen.

Kolmas kahviloista oli roomalaisten suosima Caffé del Veneziano, jossa venetsialaiseen tapaan harrastettiin myös sanomalehdenlukua. Vaikka englantilaisten parhaimmisto oli tuohon aikaan epäilemättä tottunut suurempaan siisteyteen ja järjestykseen kuin roomalaiset, saattaa kuvaus tästä kahvilasta sopia myös englantilaiseen: Ikkunoissa ei ollut laseja vaan likaisenharmaat pellava verhot, tuoleissa oli olkiset istuimet, kahvi tarjoiltiin mukeista, ja talon ainoa sekoituslusikka kulki kädestä käteen.

Maanantaina 24.9. Burney seurasi suuria juhlallisuuksia Pyhien Apostolien kirkossa, ja siellä hän myös ensimmäisen kerran näki paavin. Hänen Pyhyytensä oli tehnyt sovinnon Portugalin kuninkaan kanssa, ja sitä nyt juhlittiin. Riita liittyi tuon ajan jesuiittavainoihin, joitten seurauksena mm. oratorion mestarin Giacomo Carissimin käsikirjoitukset ja muotokuvat tuhottiin. Väkeä oli paikalla valtavasti, kardinaaleja ja muita klerikaaleja samoin, ja kaksi suurta musiikkiryhmää esitti yhdessä Te Deumin, jonka oli säveltänyt muuan Signor Mori. Kastraatti Christofero lauloi muutamia sieviä aarioita, mutta kuoron osuudet olivat Burneyn mielestä varsin kehnoja.

Tämän juhlamessun jälkeen tohtori kävi ensimmäisen kerran tapaamassa Giambattista Piranesia, tätä meidänkin päivinämme kuuluisaa arkkitehtia ja graafikkoa, joka on tehnyt valtavat määrät kuvia antiikin raunioista, tallettanut meidän silmillemme tuonaikaisen Rooman näkymiä, ja antanut arkkitehdin mielikuvituksensa laukata hämmästyttävissä fantasiakuvissa. Piranesi tulee olemaan eräs Burneyn parhaista avustajista Roomassa; hän lahjoittaa vieraalleen paitsi kuvia Roomasta, myös piirroksia antiikin soittimista, joita hänellä on kotonaan pieni kokoelma.

Sitten Mr.Beckford vie tohtorin katsomaan mahtavaa San Paolon kirkkoa muurien ulkopuolella. Tämä antiikin ajan lopulla rakennettu huikea jättimonumentti tekee vierailijaan valtavan vaikutuksen. Hän laskee pylväät: niitä on 80, monista erivärisistä marmoreista, porfyyristä ja graniitista veistettyinä. On monia, joitten mielestä astuminen tähän mielikuvitukselliseen ja valtavaan pylväsmetsään on suurempi elämys kuin meno Pietarinkirkkoon. Valitettavasti emme enää voi nähdä S.Paolo fuori le mura -basilikaa sellaisena kuin Burney sen näki; Piranesin kuparipiirroksia nykyiseen kirkkoon verratessa huomaa selvästi, kuinka suuria muutoksia tämä (ennen Pietarinkirkon valmistumista kristikunnan suurin kirkko) sai kokea, kun se rakennettiin uudelleen vuoden 1823 katastrofaalisen tulipalon jälkeen.

Illalla paavin juhlat jatkuivat. Pietarinkirkko kupoleineen, kolonnadit sen edessä piazzalla, ja koko Vatikaanipalatsi oli valaistu värillisin lyhdyin. Palatsien parvekkeilla oli soittokuntia; suurin kaikista, yli sadan miehen kokoinen, oli Portugalin suurlähettilään palatsin luona. Ja kaikki soittivat yhtä mittaa läpi koko yön, niin että tohtori kyllästyi lopulta kuulemaan tätä meteliä ja juhlintaa, ja lähti mieluummin Dorsetin herttuan kotikonserttiin, hiukan rauhallisemman musiikin pariin.

"Tiistai 25. [syyskuuta]. Tänä aamuna minulla oli kunnia tulla Mr Jenkinsin kautta esitellyksi hänen ylhäisyydelleen kardinaali Alessandro Albanille, joka on Vatikaanin kirjaston johtaja ja paavin kappelin esimies. Hän otti minut suurenmoisesti vastaan; piti minua käsistä ja sanoi 'Figlio mio, saat kaiken mitä haluat mutta kirjoita siitä muistio'; kysyi olenko Englannista, ja sanoi suosittelevansa minua prelaatti Apamealle, Vatikaanin esimiehelle, joka tiesi näistä asioista enemmän kuin kukaan."
Kohta 79 vuotias kardinaali Alessandro Albani ei ollutkaan aivan vähäpätöinen mies. Hänen setänsä, puoli vuosisataa sitten kuollut paavi Klemens XI oli kuningatar Kristinan tavoin kiinnostunut kaivauksista ja antiikin piirtokirjoitusten säilyttämisestä; tämä harrastus tarttui veljenpoikaankin, jota on peräti nimitetty 1700-luvun Italian antiikinharrastajain kuninkaaksi. Lyhyen sotilas- ja diplomaattiuran jälkeen Alessandro Albani jäi Roomaan ja uhrasi valtavan omaisuutensa kaivauksiin ja antiikkiesineitten keräilyyn. 1758 valmistui hänen komea villansa entisen Porta Salarian ulkopuolelle, jonne hän sijoitti kokoelmiaan ja jossa hän järjesti loistavia juhlia kaupungin ylhäisölle. Winckelmann oli hänen läheinen ystävänsä, joka saattoi jo aamuvarhaisella tulla palatsiin Quattro Fontanella, istua vuoteen viereen ja keskustella uusista kaivaussuunnitelmista. Kardinaali Albani oli erittäin suosittu mies, rakastettava, älykäs ja tietorikas; hänen menestyksensä naismaailmassa oli yhtä suuri kuin menestys taideaarteitten parissa - ja tuli yhtä kalliiksi.

Burneyn päivä kului sitten muistion tekoon ja käynteihin monien vaikutusvaltaisten kirkonmiesten luona. Kaikkialla häneen suhtau duttiin ystävällisesti, niin että Burneyllä oli aihetta olettaa melkoisen kopioaarteiston odottavan häntä paluumatkalla Napolista.

"Kello seitsemän aikaan Mr Jenkins tuli hakemaan minua jälleen kardinaali Albanin luo. Meidät päästettiin heti läpi kolmatta kymmentä henkeä käsittäneen palvelija ar meijan. Hyvä kardinaali oli yömyssy päässä, seuranaan vain muuan kaniikki. Kun esittelin hänelle muistioni, hän kutsui heti sihteerinsä, antoi tälle ohjeet minne ja kelle muistio oli vietävä, ja samaan aikaan hän keskusteli vapautuneesti kanssamme Englannista ja sen asioista ja politiikasta. Sihteeri palasi tuota pikaa, muistio sinetein varustettuna ja Vatikaanin esimiehelle osoitettuna. Kun lähdimme, huomasin että Mr Jenkins suuteli kardinaalin kättä. Tämä ojensi sen minullekin, mutta kun olin aikeissa tehdä saman, hän ei antanut. Suurenmoisen hyväntahtoinen vanha mies tämä kardinaali." "Kardinaalin luota lähdimme katsomaan juhlavalaistusta ja kuulemaan musiikkia portugalilaisen kirkon luona. Koko Rooma on valaistu kuten eilen illallakin, ja galleriassa kadulla kirkonovea vastapäätä oli sadan miehen orkesteri joka soitti yhtä kovaa kuin muinoin Englannissa toiseksi viimeisen rauhan kunniaksi [Händelin] ilotulitusmusiikkia. Kävimme taas katselemassa Pietarinkirkon juhlavalaistusta; tulet oli sijoi tettu kirkon ja kupolin ympärille, sekä Vatikaanipalat siin ja kolonnadeille."
Keskiviikkona 26.9. Burney käveli kaupunginmuurien ulkopuolelle katsomaan Villa Rafaelea, jossa nyt asui englantilainen Mr. Wiseman, muusikko ja kopisti. Tämä järjesti jalosukuisille maanmiehilleen konsertteja tässä maineikkaassa villassa, samoin kuin häntä ennen Yorkin herttua tai Braunschweigin ruhtinas. Burneyn mieltä kiinnittivät villassa tietysti eniten Rafaellon jättämät jäljet. Paljon enemmän nähtävää oli kuitenkin Palazzo Farnesessa, jonka taideaarteista tohtori antaa hurmioituneen kuvauksen. Illalla oli jälleen kotikonsertteja: Marchese Gabrielen palatsissa Burney tapaa Ferdinando Mazzantin, säveltäjän ja teoreetikon, jonka viulua hän ihailee kovin: se oli paras hänen milloinkaan näkemistään Stainereista. Seuraava tilaisuus oli erään Monsignore Reggion, pätevän musiikinharrastajan kotona; ja musikaalisen illan lopetti konsertti Dorsetin herttuan luona.

Tivoli

Torstai-aamuna ennen auringonnousua Burney lähti kreivi Hagenin ja kolmen muun herrasmiehen seurassa retkelle Tivoliin. Kun päivä nousi, matkalaiset olivat Bagni di Tivolin rikkilähteillä. Vesi oli mutaista ja väriltään valkoista - ja niinhän tämän antiikkisen kylpyläpaikan nimi alunperin olikin Aque Albule. Itse keisari Augustus etsi täältä parannusta reumatismiinsa. Hetken päästä muinainen Via Tiburtina ylitti Aniene-joen antiikkista Ponte Lucano -siltaa myöten. Ponte Lucanossa matkalaiset näkivät Plautius-suvun kauniin pyörömausoleumin. Eräs tämän suvun jäsen johti Britannian valloitusta ja perusti Lontoon. Tätä Burney ei erikseen mainitse; ilmeisesti asia oli klassisen sivistyksen saaneelle englantilaiselle itsestään selvä - kuvitelkaamme siis jälleen ne historian siipien havinat jotka tällä paikalla ympä röivät klassisismin hartaan pyhiinvaeltajan.

Kohta oltiin yhdessä kreikkalais-roomalaisen sivistyksen ihmeellisimmistä paikoista, Villa Adrianassa, tuossa jättiläismäisessä palatsikaupungissa jonka Rooman sivistyskeisareista suurin ja kiehtovin, Publius Aelius Hadrianus rakennutti itselleen ja seuraajilleen. Hadrianus oli taiteen, arkkitehtuurin ja hellenismin suuri tuntija, jonka osuutta esimerkiksi Rooman Pantheonin tai Venuksen ja Roman kaksoistemppelin suunnittelussa on pidetty ratkaisevana. Tämä merkillinen mies matkusteli halki suunnattoman valtakuntansa, jätti jälkensä lukemattomiin kaupunkeihin, ja sovellutti vaikutelmiaan Tiburin palatsiinsa. On aivan varmaa, että tuo rakennuskompleksi on ollut antiikin suurenmoisimpia: se on ulkonaisesti kokoelma noiden aikojen arkkitehtuurin suursaavutuksista, ja se on sisältänyt mahtavimman kokoelman antiikin taidetta ja muuta sivistystä, mitä missään on milloinkaan yhteen kerätty.

Mutta Burneylle Hadrianuksen Villa tuotti pettymyksen. Kaikki mitä oli näkyvissä oli pahasti tuhoutunutta ja vuosisatojen tyhjäksi ryöstämää. Mutta niin suuret ovat Villan rikkaudet olleet, että niistä on riittänyt vielä meidänkin päivillemme ihmeellistä löydettävää, suurenmoinen Canopus-allas kolonnadeineen, veistoksineen ja nymfeumeineen esimerkiksi. Pitää muistaa, että vielä 1770 luvulla arkeologia muistutti enemmän aarteen etsintää kuin tiedettä, ja että monia korvaamattomia aarteita on särjetty, jotta päästäisiin käsiksi niiden takana oleviin vielä suurempiin aarteisiin.

Matkalaisten ohjelmaan kuului nykyisten kollegojen tavoin myös Villa d'Este suurenmoisine suihkulähdepuistoineen, sekä yläkaupungin kaunis pyörötemppeli, josta oli näkymä sekä kaupunkiin, maaseudulle, että Aniene-joen maalauksellisille putouksille. Mutta kaikkea tätä varjosti seudun inhimillinen nykyisyys:

"Ihmiset näyttävät täällä vallan nälkiintyneiltä, surkeilta ja toivottomilta. He muistuttavat enemmän maantierosvoja kuin sivistysvaltion kaupunkilaisia. Ilma on sietämättömän kuuma. En eläissäni ole ollut näin läkähtynyt ja työkyvytön - mutta ehkäpä tämä jossain määrin selittää miksi Tivolin tienoitten ihmiset ovat niin laiskoja. Luonto tekee heidän puolestaan työt; maa antaisi kolmekin satoa vuodessa, mutta he saavat tuskin yhden. Maaseutu on nyt aivan alaston, karrelle kuivunut ja autio, yhtä pahan näköinen kuin toisellakin puolella Roomaa. Kaikki on palanutta; mailitolkulla ei näy ihmistä, ei taloa, ei eläintä tien varressa, joitakin sisiliskoja lukuunottamatta."
[Maanviljelyksestä Kirkkovaltiossa Chledowski s.269]
* MUSIIKKIA: PALESTRINAA *

Toisen viikkonsa Roomassa Burney aloitti työskentelemällä Vatikaanin kirjastossa. Hän tutustui Sikstuksen kappelin prelaattiin ja sopraanolaulajaan Giuseppe Santarelliin; Padre Martinin kirje Bolognasta teki heistä heti hyvät ystävät. Santarelli oli kirkkolaulun asiantuntija, ja hän oli kirjoittanut aiheesta kirjankin. Burney ihastui miehen syvällisiin tietoihin, ja herrat keskustelivat kahden tunnin ajan. Palestrinan musiikki oli tietysti keskeistä täällä Vatikaanin sydämessä; Santarelli lupasikin käydä Sikstuksen kappelin arkistot läpi, ja tehdä Burneylle luettelon tuon kappelin kuuluisimman säveltäjän ja 200 vuoden takaisen kirkkomusiikin suurmestarin töistä.

* MUSIIKKI LOPPUU SEURAAVAN KAPPALEEN ALLE *

Kapteeni Forbesin kanssa Burney sitten kiipesi Capitoliumille, muinaisen maailmanvallan hallinnolliseen keskukseen, joka on hänen silmilleen näyttänyt hyvin samankaltaiselta kuin me sen tänään näemme. Michelangelon suunnittelema Konservaattoripalatsi, Senaattoripalatsi, Marcus Aureliuksen ratsastajapatsas aukiolla, portaat ja niitten yläpäässä kaksoset Castor ja Pollux, kaikki on nyt kuten silloinkin. Mutta ympäristö on muuttunut kovin: Vittorio Emanueln jättiläismonumentin ja Piazza Venezian tieltä on purettu palatseja ja muita vanhoja rakennuksia, katuja on puhkaistu ja levennetty, ja maalla ja rakennuksilla täyttynyt Forum Romanum on kaivettu esiin.

Myös Konservaattoripalatsin sisältö, patsaat, reliefit, mosaiikit, maalaukset, vaasit ja piirtokirjoitukset, on olennaiselta osaltaan sama kuin nyt, päätellen tohtorin hätäisistä muistiinpanoista. Hänelle - kuten meillekin - ne olivat pyörryttävän vahva osoitus menneen kulttuurin voimasta ja taidosta.

Capitoliumilla ja Konservaattoripalatsissa käynnin jälkeen oli taas aika käydä kotikonserteissa. Crispillä Burney tapasi jälleen markiisi Gabrielen, jonka sävellyksiä esitettiin enemmältikin; ne olivat kuitenkin varsin heikkoja tohtorin mielestä.

"Sieltä lähdin Dorsetin herttuan luo, joka oli jär jestänyt konsertin MINUN VUOKSENI. Hän halusi minun kuulevan erään tytön laulua, jota Roomassa kovin ihaillaan ja pidetään lupaavana. Jonkun yhteensattuman vuoksi tyttö ei voinutkaan tulla esiintymään. Siellä oli kuitenkin paljon englantilaista seuraa ja konserttikin oli hyvin miellyttävä: Grassetto ja Corri lauloivat erityisen hyvin."
"Lauantai 29.9. oli pyhäpäivä, niin että Vatikaaniin ei päässyt. Sen vuoksi vastasin vierailukutsuihin. Melkein kaikki täkäläiset englantilaiset ovat kunnioittaneet minua kutsuillaan, kuten muiden muassa Mr.Beckford, Pastori Vyse, Kunnianarvoisa Mr.Hamden, Sir Thomas Hesketh, Mr.Leighton, Mr.Gorden, Mr.Scott, Kapteeni Forbes, Abbé Grant, sekä herrat Jenkins, Rutherford, Morrison, Byers &c. &c."
"Mr.Wisemanin kanssa lähdin etsimään vanhaa musiikkia, ja onnistuinkin hankkimaan erään Stradellan oratorion viime vuosisadan keskivaiheilta. Se on aivan erinomaista musiikkia, ja siihen liittyy hyvin erikoinen tarina."
Stradellan hurja elämä

Burney viittaa tässä kertomuksiin Alessandro Stradellan erikoislaatuisesta elämästä, että nimittäin säveltäjä olisi naisjuttujensa vuoksi joutunut Roomassa murhauhkauksien kohteeksi, mutta että murhaajat olisivat hänen oratorionsa kuultuaan olleet musiikin kauneudesta niin otettuja, että luopuivat tehtävästään.

Tämä tarina, jonka Burney kertoo musiikin historiassaan, on kuitenkin pahasti väljähtynyt. Stradellan elämä oli ilmeisesti paljon hurjempi. Hän oli ilmeisesti aatelista sukua, ja tottunut elämään niinkuin huvitti. 25-vuotiaana hän erään apotin ja erään viulunsoittajan kanssa kavalsi kirkon rahoja. Korkea-aatelinen apotti vangittiin ja Stradella karkoitettiin Roomasta. Hän palasi takaisin, mutta karkoitettiin uudestaan 33-vuotiaana. Stradella sai Veneziasta paikan aatelismies Contarinin nuoren rakastajattaren musiikinopettajana. Pariskunta karkasi tuota pikaa kaupungista Torinoon; venetsialaiset tulivat 40 miehen joukolla perässä. Murhayritys epäonnistui, mutta Stradella siirtyi Genovaan lähes välittömästi - yksin. Pari vuotta kului, ja piintynyt naistenmies joutui Genovassa uuteen konfliktiin, joka sitten vuonna 1682, miehen oltua vasta 37:n ikäinen, koituikin hänen kuolemakseen eräällä kaupungin torilla. Merkillisen paljon tämä playboy kerkisi kaiken muun puuhan ohessa säveltää, ja merkillisen paljon hän vaikutti myöhempään musiikkiin. Corelli oli nuorenamiehenä mukana Stradellan musiikin esityksissä, ja englantilaiset olivat hänen musiikkinsa lumoissa pitkään. Eipä ihme, että Stradellan elämä on sittemmin ollut monen oopperan ja kirjan aiheena.

* MUSIIKKIA *

Illalla Burney kävi tapaamassa säveltäjä Mazzantia, jonka hän oli tavannut kolme päivää aikaisemmin markiisi Gabrielen luona. Tohtorin kannalta tärkeintä tässä vierailussa olivat Mazzantin kokoelmat Palestrinan sävellyksistä; Mazzanti lupasi kopioittaa Burneylle kaikki nuotit joista hän oli kiinnostunut. Säveltäjänä Mazzanti on kutakuinkin totaalisesti kuollut. Pari vuotta Burneyn vierailun jälkeen hän siirtyi Stuttgartin hovin palvelukseen, ja kirjoitti oopperoita, motetteja ja kamarimusiikkia. Burney kertoo hänestä hupaisan yksityiskohdan: Mazzanti osasi laulaa jotain Torquato Tasson runoelmaa Venezian gondolierien sävelmällä, ja säesti itseään Stainer-viulullaan...

Sunnuntai aamuna Burney meni messuun Pietarinkirkkoon. Jätämme hänet nyt mietiskelemään kristikunnan päätemppelin holvistoihin, mielessään eilinen kiipeäminen Marcus Aureliuksen pylvään nok kaan, ja koko kulunut runsas viikko Roomassa. Tänään alkaisi hänen varsinainen tutkimustyönsä maailman sivistyksen pääkaupun gissa, kokemusten ja materiaalin keruu, jolle kuluneet kymmenen päivää ovat olleet pelkkää alkusoittoa.