Kari Rydman:


Joseph Martin Kraus -


ylioppilasradikaalista hovisäveltäjäksi, osa 3.

© Kari Rydman 1998

[Mus.: Kraus, Olympie-alkusoitosta]

Kahden pettymyksiä täynnä olleen odotteluvuoden jälkeen kesä 1780 oli täynnä toivoa Joseph Martin Krausille, 24-vuotiaalle saksalaisnuorukaiselle. Hän oli tullut Tukholmaan varmasti vakuuttuneena siitä, että kulttuurikuningas Kustaa III huomaisi hänen laajan sivistyneisyytensä ja suuren musiikillisen lahjakkuutensa. Perheystävä, postimestari Hallardt Wismarista, Ruotsin Pommerista, kirjoitti Krausin vanhemmille heinäkuussa:

Minulla on todellinen ilo kunnioittaen ilmoittaa, että Teidän Herra Poikanne voi hyvin ja terveenä Tukholmassa, ja on nyt saavuttanut päämääränsä kirjoittaa virallisesta toimeksiannosta oopperan. Oletettavasti haluaa Herra Kraus ensin antaa näytteitä lahjakkuudestaan, ja koska, kuten Tukholmassa käydessäni havaitsin, hän on tehnyt itsensä tunnetuksi ja rakastetuksi kaikenlaisilla sävellyksillä, ja sen ohella oppinut suurella ahkeruudella ja vaivalla ruotsinkielen, jota hän ymmärtää ja puhuu hyvin, niin on luonnollista, että hän ottaa vaarin tilaisuudesta, joka hänelle on maksanut niin paljon aikaa ja rahaa, että hän oopperan kautta koettaa tehdä itsensä vielä tunnetummaksi. Ehkä häntä auttaa tässä pyrkimyksessään, että hän on käyttäytynyt rauhallisesti ja hyvin, ja saanut todella paljon ystäviä; juuri kuulin, että hän on saanut itselleen suosijan Herra Kreivi Fersenistä, herrasta joka arvostaa lahjakkuuksia, ja joka voi olla Herra Krausille suureksi avuksi. Koska ooppera ei valmistu ennen kuin syksyllä, täytyy hänen oletettavasti talvehtia Tukholmassa; ehkä hän raivaa näin tiensä onneen, mitä sydämestäni hänelle toivon.

Syksyllä Kraus valittiin Musiikkiakatemian jäseneksi, kevättalvella -81 olivat jo oopperan harjoitukset käynnissä, ja huhtikuussa hänen juhlallisen nimityksensä yhteydessä hänestä jo puhuttiin 'hovikapellimestarina'. Mitä olivat ne sävellykset, jotka "olivat tehneet hänet tunnetuksi" tässä vaiheessa? Julkisista esityksistä emme tiedä, mutta yksityisissä ja hovin sisäisissä konserteissa on hyvinkin voitu esittää esimerkiksi jousikvartettoja: [Mus.: Jousikvartetto ]

Tai ehkäpä oli soitettu C-duurisinfoniaa, jossa oli sooloviuluobbligato:

[Mus.: Sinf. in C con violino obbl.]

Mahdollisesti esitettiin joku pianosonaatti:

[Mus.: Pianosonaatti ]

Tai lauluja, klaverin tai orkesterin säestyksellä. Emme varmasti tiedä. Mutta ainakin Kraus lienee osallistunut Kuninkaallisen oopperan harjoitustyöhön. Jos hän todella jo seuraavana juhannuksena johti Carl Heinrich Graunin 'Te Deumin', hänellä oli varmaankin kädet täynnä ammatillista tekemistä.

Hänen kirjeensä kotiin ovat lyhyitä, ja vain kerran hän - ilmeisesti vanhempien moitteitten takia - kirjoittaa pitempään. Ja silloin vuoden takaiset valitukset ja kotiinpaluutoiveet ovat jo unohtuneita: nyt Kraus jo uskaltaa julistaa Tukholman olevan hänen kohtalonsa ja tulevaisuutensa. Hän jopa näpäyttää huolestuneita ja isänmaasta ja perheestä muistuttavia vanhempiaan:

Tukholma ei ole ainoa paikka maailmassa, jossa voi opetella kärsivällisyyttä...

[Mus.: Proserpin-alkusoittoa, jatkuu tekstin alla kunnes seuraava Mus. alkaa]

Ja sitten tuli kesäkuun 1. päivä, yksinäytöksisen Proserpin-oopperan ensiesitys - tosin ei näyttämöllä, vaan konserttilavalla.

Vihdoinkin esitettiin minun työni kuninkaan huvilinnassa Ulriksdalissa, ja minä sain johtaa sen itse. Hovi oli kertakaikkiaan tyytyväinen, ja tapa jolla kuningas sen osoitti, ylitti kaikki odotukseni. Heti musiikin päätyttyä kuningas keskusteli neljännestunnin verran kanssani: lausui ensin tosi kauniita kohteliaisuuksia, kyseli minulta niitä ja näitä, ja mittaili minua suurilla silmillään päästä jalkoihin, ja minä otin vanhaan tapaani vapauden katsella suurta monarkkia takaisin - ja kuulin jälkeenpäin, että juuri se oli miellyttänyt häntä. Koska tekstiin on vielä tehtävä joitakin muutoksia, oopperaa ei voi esittää ennen syksyä, mutta sitten voinkin odottaa sievää palkkiota.

Kraus ilmoitti vanhemmilleen, ettei häntä enää lainkaan innostanut palata kotiin. Hänellä oli kädet täynnä töitä. Kesäkuun 13. päivänä hän otti vastaan kapellimestarin virkansa, sai 300 tukaatin palkan, ja sai kuninkaalta tehtävän lähteä seuraavana vuonna opintomatkalle Saksaan, Italiaan ja Ranskaan - ei, kuten kuningas nimenomaan sanoi, opiskelemaan musiikkia, vaan katsastamaan uusia teatterirakennuksia.

Uusi hovikapellimestari muutti ensimmäisen kerran omaan asuntoon, ja hänen sävellyksiään alkoi esiintyä julkisissakin konserteissa. Mutta Proserpinin korjauksesta ja esityksestä ei sitten tullutkaan mitään, ja se on saanut ensi-iltansa Drottningholmin hoviteatterissa vasta 200 vuotta Krausin saaman työmääräyksen jälkeen 1980. Voimme vain todeta, että tämäkin nuoruudenooppera vahvistaa kuvaamme Krausista erittäin varteenotettavana säveltäjänä.

[Mus.: Proserpin, aaria]

Syy, miksi Proserpin jäi korjaamatta ja esittämättä, oli se, että kuningas sai päähänsä luonnostella uuden oopperan, 'Aeneas Karthagossa'. Kellgren sai tehtäväkseen tämänkin tekstin, ja Kraus musiikin. 'Aeneaan' sävellystyö alkoi jo loppuvuodesta 1781, ja se oli tarkoitus esittää uuden oopperatalon vihkiäisissä syksyllä -82. Työ edistyi varsin hyvin, ja prologi, alkusoitto sekä kaksi ensimmäistä näytöstä olivat jo alkuvuodesta valmiit.

Mutta silloin puuttui pahantahtoinen kohtalo jälleen asioihin. Naispääosan Didon esittäjä, saksalainen rouva Caroline Müller pakeni miehineen äkkiä Tukholmasta, velkojien ahdistamana - ja 'Aeneas' joutui jäihin. Uusi oopperatalo oli "eräs Euroopan suurimmista, parhaista ja kalleimmista", kertoi Kraus, ja sen vihkiäisissä syyskuun viimeisenä -82 esitettiin sitten Naumannin jo valmis ooppera 'Cora ja Alonzo'. Naumann sai jo keväällä uuden tehtävän: säveltää uuteen taloon kuninkaan jälleen itsensä suunnittelema todellinen kansallisooppera, hänen maineikkaan esi-isänsä loistoa ylistävä "Gustaf Wasa". Kraus oli siis vielä kakkosena kapellimestari Uttinin jälkeen, ja säveltäjänä Naumannin jäljessä (tämä oli Tukholmassa sentään jo "vanha mestari").

Kellgren sai kirjoitettavakseen tämänkin uuden 'Gustaf Wasa'-libreton. Yksityisesti hän huomautti eräälle ystävälleen:

Pelkään, että sen käy niinkuin edellistenkin. Minut on nähtävästi predestinoitu kirjoittamaan oopperoita, joita ei esitetä.

Sen oopperan teko ei sekään käynyt ihan vaivatta. Osaksi syynä olivat tekijöitten keskeiset esteettiset erimielisyydet, osaksi ulkopoliittiset aspektit. Tanskalaiset olivat näet historiallisesti roiston roolissa, mutta vallitseva tilanne pakotti ottamaan "monipuolisemman" kannan. 'Gustaf Wasa' esitettiin vasta tammikuussa -86, Krausin viipyessä yhä Pariisissa. Mutta valmistui sitten Krausin 'Aeneaskin'; tosin sen ensi-ilta siirtyi viidentoista vuoden päähän, eikä säveltäjä näin ollen päässyt itse kuulemaan tätä tärkeintä oopperaansa.

Jälkeenpäin ajatellen asetelmassa on hirmuista tragiikkaa. Nimenomaan oopperasäveltäjän uraa tavoitellut Kraus ei saanut eläessään näyttämölle yhtään valmista oopperaa. Vasta jälkipolvet ovat kunnioittaen todenneet niiden mestaruuden...

Mutta 'Aeneaan' keskeytyminen ei keskeyttänyt Krausin sävellystyötä. Hän teki konsertteja varten jatkuvasti uutta, orkesteriaarioita esimerkiksi, mutta ennen muuta kypsimmän sinfoniansa siihen mennessä: sinfonian cis-mollissa. Se alkaa Haydnin tapaan pitkällä johdannolla, jossa on tiettyjä arvokkaan-vanhanaikaisia barokkisia piirteitä:

[Mus.: Sinfonia in cis, johdantoa]
[Mus.: jatkoa sinfoniasta]
[Muss.: 1. osan Allegro, 2. osa, Menuettia, Finaali]

Lokakuun 7. päivänä, viikko oopperatalon vihkimisen (ja Naumannin oopperan) jälkeen Kraus lähtee matkalle kohti etelää. Hänellä on mukanaan uskollinen palvelija Stålberg, villakoira, matkakassana 464 riikintaaleria, sekä arvatenkin joukko noina aikoina niin välttämättömiä kirjeitä ja suosituksia (joista olemme saaneet niin kaunopuheisia todistuksia 12 vuotta aikaisemmin Euroopassa tutkimusmatkailleen englantilaisen musiikintohtori Charles Burneyn päiväkirjoista) - ja tietysti melkoinen määrä sävellyksiä, joita oli määrä näyttää kollegoille ja kustantajille "suuressa maailmassa".

Ensimmäisenä etappina on Ruotsin vielä hallitsema Pommeri. Ystadin ja Stralsundin kautta Kraus matkaa Wismariin yhdessä mitalikaivertaja Lars Grandelin kanssa. Tämä on matkalla opiskelemaan Pariisissa ja Roomassa, ja hänestä tulee myöhemmin Tukholman taideakatemian johtaja. Wismariin saavutaan marraskuun 3. päivänä, ja siellä Kraus viettää kolme viikkoa jo mainitun isällisen ystävänsä Hallardtin luona.

Wismarissa Kraus tapaaa ystävänsä juristiveljekset Gröning, joista Christoph Heinrich oli toiminut Tukholmassa kanslistina pari vuotta aikaisemmin. Tämän tekstiin Kraus nyt säveltää kantaatin Kustaa III:nnen syntymäpäivän kunniaksi:

[Mus.: Kantaatti kuninkaan syntymäpäivälle]

Asiaan kuuluu, että enempää monarkki kuin säveltäjäkään eivät tiettävästi koskaan kuulleet teosta.

Joulukuun 1. päivänä Kraus saapui Berliiniin, jossa hän viipyi viikon. Saksan kansallisteatteri siellä oli Krausin mielestä surkeasti rakennettu, ja esiintyjät olivat samaa tasoa. Kuninkaan antama tehtävä oli vielä selvänä miehen mielessä, ja hän lähetti ministeri Ehrensvärdin kautta ystävälleen ja esimiehelleen hovineuvos Zibetille asiasta seikkaperäisen kirjeen - joka nyttemmin on kadonnut.

Tärkeä tuttavuus oli musiikinkustantaja J.J.Hummel, joka lupasi kustantaa Krausin jousikvartetot, kunhan oli saanut maagisen kuusiluvun täyttävän viimeisen kvarteton haltuunsa. Vajaat kaksi vuotta myöhem-min Hummel julkaisikin tämän kokoelman. Tällä hetkellä tunnemme vielä neljä muuta Krausin kvartettoa, mutta ei tiedetä, onko jokin näistä kymmenestä peräisin jo säveltäjän Göttingenin ajoilta. Me palaamme näihin kvartettoihin ohjelmasarjamme lopussa.

Berliinistä Kraus jatkoi Dresdenin, Leipzigin ja Jenan kautta Taunus-vuorten Königsteiniin, jossa hänen vanhempansa tuolloin asuivat. Hän saapui kotiin jouluaattona, vietti joulun perheen parissa, ja jatkoi matkaansa loppiaista seuraavana päivänä. Parin viikon kuluttua vanhemmat muuttivat takaisin kotiseudulleen Odenwaldiin, jossa isä kaikista vääristä syytöksistä vapautuneena sai korkean paikallisen valtionviran.

Poika jatkoi matkaansa Frankfurtiin, opiskeluseuduilleen Mainziin ja Mannheimiin, sekä sieltä Würzburgin, Münchenin, Regensburgin ja Linzin kautta koko matkansa tärkeimmäksi osoittautuneeseen kaupunkiin Wieniin, jonne hän saapui kolmen kuukauden kuluttua vanhemmistaan erottuaan, huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1783.

Wien! Jälkiviisaasti ajatellen juuri tämä muinaisen Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan vanha pääkaupunki olikin juuri noina vuosikymmeninä valistuskeisari Joseph II:n johdolla kasvamassa eurooppalaisen musiikin verrattomaksi pääkaupungiksi. Siellä kävivät ajan suurimmat säveltäjät, kuten Gluck ja Haydn, Krausin ihanteet, jotka hän perusteellisesti tapasikin. Ja sinne oli vähän aikaa sitten asettunut asumaan myös Krausin ikätoveri Mozart. Tätä Kraus ei ehkä tavannut; ainakaan hän ei mainitse Mozartin nimeä kertaakaan. Ehkäpä asiaan vaikutti sekin, että Krausin musiikillinen estetiikka oli kovin kaukana italialaiseksi mielletystä Mozartista. Mutta vasta näinä vuosinahan Mozart itsekin löysi ainutlaatuisen tyylinsä - ja Mozart-jumalointi jämähti sitten täyteen käyntiin vasta tämän kuoleman jälkeen 1790-luvun alussa.

On tosin ihmeellistä, jos Kraus ei olisi kuullut nerokkaan ikätoverinsa nimeä, tai mahdollisesti sattumalta jopa kuullut tämän sävellyksiä - olihan Kraus Wienissä sentään puoli vuotta ja liikkui samoissa piireissä, kuten tulemme huomaamaan. Mutta runsaat kahdeksan vuotta tämän vierailun jälkeen hän kuitenkin tulee, mahdollisesti ystävänsä Bellmanin ansiosta, säveltämään laulun "Mozarts död", tämän yhtä lailla nerokkaan runoilijan tekstiin.

Wien oli myös eräitten Krausin merkittävimpien sävellysten kirjoituspaikka. Jonkinlaiseksi johdannoksi jatkoon kuunnelkaamme lopuksi hänen huilukvintettoaan D-duuri:

[Mus.: Kraus: Huilukvintettoa]


Takaisin radiosivulle