Kari Rydman:


Joseph Martin Kraus -


ylioppilasradikaalista hovisäveltäjäksi, osa 4.

© Kari Rydman 1998

[Mus.: Kraus: Olympie-alkusoitto]

Huhtikuu 1783. Kuningas Kustaa III:n nuori hovikapellimestari Joseph Martin Kraus on saapunut suuren Euroopan-matkansa tärkeimpään kohteeseen, Wieniin. Tähän mennessä hän on muistanut hyvin kuninkaan antaman tehtävän: tutkia eurooppalaisia teatterirakennuksia niin rakenteitten kuin toiminnankin osalta. Kraus on lähettänyt esimiehelleen, oopperanjohtaja Zibetille seikkaperäisiä selvityksiä, kirjeitä - sekä joukon "pieniä musikaalisia kappaleita, jotka jossain määrin ansaitsevat asiantuntijain huomion", kuten Kraus itse muotoilee.

Jos emme ota huomioon joulunviettoa perheen kanssa (jota Kraus ei ollut nähnyt viiteen vuoteen), oli matkan siihenastinen huippukohta ollut Regensburg, asuminen Ruotsin lähettilään Magnus Olof Björnstiernan vieraana, ja varsinkin keisarin (ja Krausin) nimipäivänä pidetyt juhlat. Kraus kertoo vanhemmilleen maaliskuun 23. päivänä:

Herra v. Björnstjerna tarjosi minulle heti asuinsijan ja kaikkea, ja Josephin päivänä (jolloin kaikkialla täällä on keisarin kunniaksi gaala) hän esitteli minut ruhtinaalle, joka oli tavattoman armollinen. Mikä ylitti kaikki odotukseni oli, että hovissa järjestettiin joka päivä minun kunniakseni konsertti, joiden yhteydessä en voinut kyllikseni ihailla orkesterin täydellisyyttä. Lähettiläämme tutustutti minut heti lukuisiin muihin lähettiläisiin, joista olen erityisesti ystävystynyt Saksin, Tanskan ja Böömin edustajiin. Herra von Dithmarin ja edellä mainitun lähettilään kodeissa olen viettänyt tämän viikon niin hyvin, että minulle tuottaa suurta tuskaa jättää näin viihtyisä paikkakunta. Eilen kävin tervehtimässä ruhtinasta, ja tänään matkustamme vesitse Wieniin, jossa saan tavata herra Gluckin.

Ruhtinas oli Thurn und Taxisin ruhtinas Carl Anselm, keisarin "Prinzipalkommissarius" eli hänen pysyvä edustajansa Regensburgin valtiopäivillä. Lähtö matkalle pitkin Tonavaa oli haikea, kuten Kraus sitten vanhemmilleen kertoo:

Varsinkin lähettilästämme ja hänen rakastettavaa vaimoaan tuli ikävä. Me sovimme toisillemme luonteen puolesta aivan ihmeellisesti. Näin epäitsekkäitä sieluja ei kerta kaikkiaan ole olemassa. Erotessamme lähettiläs itki, ja antoi minulle muistoksi sormuksen, joka minulla on nytkin sormessani; ja hänen vaimonsa - voi Luoja! miten voisimkaan kuvailla Teille kaiken. Sellainen ruotsalainen vastaa minulle kymmentä saksalaista! ... Regensburg!!! Amen...

Wieniin Kraus saapui huhtikuun 1. päivänä. Samana iltana oli Hoftheaterissa konsertti, kertoo lyhyeen loppunut päiväkirja:

Rosettin sinfonia D-duuri oli lähes kopio siitä Haydnin sinfoniasta, jonka kuulin Regensburgissa. Herra Umlauf johti klaverin äärestä. ... Salierin bravuuriaaria oli hyvin sävelletty ja hyvin laulettu. ... Teatterissa on neljä parvea.
2.4. pysyin kotona ja katselin ihmisiä.
3.4. söin päivällistä hovineuvos v. Schickin luona.
4.4. olin asiainhoitajamme v. Engeströmin luona, menin hänen kanssaan Prateriin ja Augarteniin. Söin hänen luonaan. Hain Zibetin kirjeen, joka oli päivätty 14. helmikuuta.
5.5. pysyin kotona koko päivän.

Tänä päivänä Kraus näet kirjoitti vanhemmilleen pitkän kirjeen. Siinä mainittu herra Schmidt on Krausin serkku, ja toimi virkamiehenä lähellä Wieniä. Colloredo taas oli Salzburgin ruhtinas-arkkipiispa, jonka jälkimaine yleisimmin tunnetaan isä ja poika Mozartin historiasta juuri näiltä ajoilta:

Maisemat Tonavan kummankin puolin ovat ihania, ja niissä on jotain sellaista majesteettisuutta, jota muista vuoristojokilaaksoista puuttuu. Toisella puolen viininpeittämiä kukkuloita, joiden etäisyyksiä silmä unohtuu katselemaan, toisella puolella ihana tasanko jolle Salzburgin vuorten varjot kuvastuvat; jossain on taivaankorkuisia jyrkkiä kallioita, joilla siellä täällä gemssit kiipeilevät; jossain taas kallioitten kainaloon unohtuneita puoliraunioituneita linnoja, jotka ovat valtavana vastakohtana uudempien luostareitten häikäisevälle loistolle, jonka kaltaista en ennen ole nähnyt.
Iltaisin rantaudutaan, ja silloin - armias Luoja! Vahinko etten ole teologi, sillä muuten todistaisin kategorisesti, että evankeliumin siat, joihin paholaisen riivaamat sielut säälimättä majoitettiin, ja jotka sitten tekivät matkan meren syvyyksiin, eivät hukkuneetkaan, vaan olivat mainioita sukeltajia, ja muuttivat sitten kimpsuineen kampsuineen Baijeriin, jossa alkoivat harrastaa elinkeinoelämää. Surkeampia parakkeja ei löydy mistään, eikä myöskään karkeampia ja taikauskoisempia ihmisiä. Koko yön patrulloi isäntä ruusukkoineen niiden puolimätien olkien seassa, joille meidät 60 oli sijoitettu, ja senkun paternosteeraili. Aamulla sama hartaudenharjoitus. Kaksi pannukakkua ja kolme nippua olkia maksoi 6 floriinia 36 kreutzeria - o Dio, miksi? Ei vastausta, sillä isäntä turvautui taas ruusukkoonsa, eikä välittänyt meidän mutinoistamme vähääkään.
Lopulta tulimme ensimmäiselle keisarilliselle tulliasemalle Engethalszelliin. Tarkastus oli hyvin ankara, mutta minulta ei löydetty mitään. Kuitenkin jouduimme odottelemaan puolitoista päivää, kunnes koko laiva oli tarkastettu. Kun olin käynyt tapaamassa Linzin pohjoismaisessa kollegiossa opiskelevia hyviä ruotsalaisia ystäviäni, ja juuri uudestaan päättänyt jatkaa matkamme toisenkin osan vesitse, nousikin taas kova tuuli. Silloin menetin malttini, ja taivuttelin matkatoverini jatkamaan maitse, ja jättämään matkatavarat tulemaan perässä vesitse. Lauantaina kolmen aikaan iltapäivällä lähdimme Linzistä, ja teimme mutkan Steiermarkin kautta, käydäksemme Schmidtin langon luona, joka on virkamiehenä Colloradon tiluksilla. Siellä sain osakseni paljon kunniaa. Sieltä jatkoimme ihanien maisemien halki Wieniin, jonne saavuimme huhtikuun ensimmäisenä aamupäivällä terveinä ja hyvässä kunnossa. Schmidt vaivautui heti kysymään minulle varatusta asunnosta. Taivahan talikynttilät, miten kallista! Kuusi tukaattia kuussa, ja aamiainen ilman viiniä guldenin. Kunhan tulen täällä tutummaksi, katson voinko saada laskuni vähän kristillisemmäksi. Tosin asunto on erittäin hyvä ja vastapäätä palatsia, siis parhaimmalla paikalla. Gluck on naapurini; häntä en ole vielä tavannut. Sen sijaan kyllä meidän asiainhoitajamme v. Engeströmin, joka on mainio mies. Heti tapasin myös tuttavani Göttingenistä, kamariherra von Bülowin. Meitä hyvä ruotsalaiseni kuskasi koko päivän ympäri Prateria, Augartenia jne, niin että opin ainakin tuntemaan Wienin suurimmat ihanuudet heti alkuunsa. Heti ensimmäisenä päivänä oli konsertti Burgtheaterissa, sillä paaston aikana ei ole näytöksiä. Musiikki ei vastannut odotuksiani. Sen sijaan minua ilahdutti johtajani Zibethin kirje, joka oli minua odottamassa. Ystävällisemmin ja kohteliaammin ei voi kirjoittaa.
- - - - - A propos: Schmidt haluaisi hankkia itselleen vaimon meidän naapurustostamme. Hän on kuullut jotain reinsakerilaisen nuorimman Mademoiselle Wiesen kauneudesta; hän asuu tällä hetkellä Zellessä. Tekisittekö minulle palveluksen, ja ottaisitte vähän selvää hänen asioistaan. Schmidt on pyytänyt minua oikein kovasti, ja minä pidän velvollisuutenani osoittaa hänelle tätä ystävyyttä. Osoitteeni on:

Kraus, maître de Chapelle au Service de la Cour de Suede à Vienne

asunto Kohlmarkt n:o 134 vastapäätä Mikaelinkirkkoa, kolmas kerros.

Kohlmarkt on tänäänkin Wienin kävelykeskustan hienoimpia katuja. Siellä sijaitsi 1700-luvun lopulla suuri määrä tärkeitä kirja- ja muita kauppoja, musiikinkustantaja Artaria eräänä tärkeimmistä. Ja, mikä kaikkein tärkeintä, nyttemmin revitty vanha Burgteatteri oli juuri siinä, muutaman askelen päässä.

Kuudentena huhtikuuta Kraus kuulee Ulbrichin säveltämän oratorion "Die Israeliten in der Wüste". Seuraavina päivinä hän käy muissa enemmän tai vähemmän yhdentekevissä konserteissa, tapaa ihmisiä, lukee kirjoja, - ja vilustuu. Sitten, 14. päivänä pamahtaa: Kraus tapaa idolinsa Gluckin. Koska hänen säilyneet kertomuksensa ovat keskenään vähän erilaisia, teen tähän yhdistelmän niistä.

Gluck oli hyvin ystävällinen, ja jumaloiva Kraus koki heti saaneensa myönteistä vastakaikua. Mutta 69-vuotias mestari oli huonossa kunnossa. Halvauksen jäljiltä hänellä oli vaikeuksia ilmaista itseään, ja hän joutui usein etsimään sanoja. Sitä paitsi hänen oikea kätensä ei enää toiminut kunnolla. Siitä huolimatta Kraus kiinnitti huomiota Gluckin tuliseen temperamenttiin, joka purskahti esille heti kun tuli kysymys tärkeistä asioista. Itse keisari oli usein kiirehtinyt mestaria kirjoittamaan oopperan Klopstockin "Hermannin taistelun" pohjalta, ja toinenkin ooppera "Danaide" oli ollut suunnitteilla. Ensin oli yritetty sitä, että Salieri auttoi Gluckia "Danaiden" kirjoituksessa. Mutta sekin rasitti suurta vanhusta niin, että lääkärit kielsivät työn uuden halvauksen pelossa. Nyt Gluckin harmina oli se, että Salieri oli hänen sijastaan kutsuttu Pariisiin tekemään tämän oopperan. Hän tiesi, että Salieri käyttäisi hyväkseen hänen ideoitaan, muttei kuitenkaan luottanut nuoreen mieheen niin paljon, että ooppera voitaisiin esittää Gluckin omalla nimellä.

Gluckista oli kuninkaallinen maalari Duplessis tehnyt Pariisissa muotokuvan, joka tänäänkin on tunnetuin Gluckin kuva. Se riippui nyt mestarin seinällä Wienissä. Kraus ihaili sen syvää oivallusta ja näköisyyttä, ja Gluck lahjoitti hänelle sen pohjalta tehdyn kuparipiirroksen. Tämän kuvan Kraus sitten lähetti suosijalleen hallitusneuvos Zibetille Tukholmaan.

Hän toisti usein lausetta, että musiikkiteatterissa laulun täytyy välttämättä olla yksinkertaista. Hän oli ensimmäinen, joka teki kuorolaisista Pariisissa näyttelijöitä, kun he ennen olivat seisseet lavalla kuin patsaat. Kun hän käännätti Orfeuksen ranskaksi, hän ei ollut tyytyväinen suurimpiin runoniekkoihin, vaan valitsi lopulta erään keskinkertaisen, joka teki työn paremmin hänen tarkoituksensa mukaan.

Gluck ei kirjoittanut enää yhtään oopperaa, vaan kuoli neljä vuotta myöhemmin. Uuttera Salieri sai "Danaiden" nopeasti valmiiksi, ja se esitettiin tasan vuoden kuluttua Pariisissa, säveltäjän ollessa 34:n ikäinen. Ja aivan oikein: oopperaa luultiin pitkään Gluckin kirjoittamaksi, tai ainakin hänen vahvan vaikutuksensa alla tehdyksi, ja sitä on pidetty myös Salierin parhaana oopperana.

Krausilla oli aikomus matkustaa Unkarin puolelle Eszterházaan tapaamaan Josef Haydnia, mutta matka lykkääntyi jatkuvasti. Suurlähettiläs Engeström halusi näet tulla mukaan, mutta hänen kiireittensä vuoksi matkasta ei sitten ehtinyt tulla mitään, ennenkuin Haydn itse saapui kesälomalleen Wieniin. Kraus tapaili 51-vuotiasta mestaria ilmeisen usein, mutta kaiken kunnioituksen keskeltä löytyy hiukan kritiikkiäkin:

Haydnissa olen oppinut tuntemaan tosi hyvän sielun, yhtä asiaa lukuunottamatta - se on RAHA. Hän ei lainkaan käsittänyt, etten ollut matkan varrella kerännyt nuottivarastoa, jonka tilaisuuden tultua olisin kiikuttanut miekkoselle. Minä vastasin aivan kuivasti, että olen kertakaikkiaan turmeltunut kauppajuutalaisen tasolle - Satis! Sterkel on kirjoittanut hänelle, ja pyytänyt sisartaan varten erinäisiä aarioita, ja luvannut korvaukseksi lähettää saman verran aarioita omasta napolilaisesta oopperastaan. Haydn puisti päätään, sillä puhe ei ollut kilisevästä rahasta. Useimpien taiteilijoiden kohdalla olen huomannut merkillisen asian. Mitä lähempää heitä valaisee, sen enemmän heidän pyhimyskehänsä kalpenee, pyhimyskehä jota herrat harrastajat, arvostelijat ym. ym. heidän päittensä ylle maalailevat.

Krausin ensimmäinen elämäkerrankirjoittaja Silverstolpe kävi runsaat 13 vuotta myöhemmin tämän jäljillä myös Wienissä. Tällöin Haydn luonnehti hyvin muistamaansa nuorta säveltäjää "erääksi suurimmista neroista joita oli tavannut". Hänellä oli hallussaan vain Krausin hänelle kirjoittama ja antama sinfonia c-molli, mutta se oli hänen mielestään säilyttävä mestariteoksen arvon tulevinakin vuosisatoina, eikä sellaisen teoksen kirjoittamiseen pysty kuin harva, Haydn kehui Silverstolpelle.

[Mus.: Sinfonia c-molli]

Elämäkerturi Silverstolpe haastatteli myöhemmin myös Krausin ystävää benediktiinimunkki ja amatöörisäveltäjä Roman Hoffstetteriä, joka kertoi:

Usein jouduimme musiikillisiin kiistoihin, kun hän kohotti rakkaan Gluckinsa tuolle puolen tähtien, ja minä puolestani kehuin minulle rakasta Haydnia. Onneksi hän lopulta päätyi siihen, että Gluck oli musiikkiteatterin kertakaikkinen suurin mestari, Haydn taas sitä kaikessa muussa.

Missä on Mozart? Hänen ensimmäinen todellinen mestarioopperansa "Figaron häät" esitettiin vasta kun Kraus kitui Pariisissa, "Don Giovanni" vähän sen jälkeen kun Kraus oli palannut Tukholmaan. Silverstolpen haastattelemat muistelijat eivät voineet tietää sitä, mitä mieltä Kraus viimeisten viiden vuoden aikana oli Mozartista. Tämä on minusta erittäin hyvä pitää mielessä: meidän kuvamme tuosta ajasta on jälkiviisauden sanelema. Mutta jälkiviisaus vaatii vielä pienen lisäyksen:

Kaksi viikkoa ennen Krausin saapumista Wieniin Mozart kirjoitti isälleen Salzburgiin vahvan mielipiteen saksalaisen oopperan puolesta, ja viikkoa ennen hän piti Wienissä konsertin, jossa oli läsnä itse keisari. Mutta jo heinäkuussa, ensimmäisen lapsen syntymän ja kuoleman jälkeen Mozartit lähtivät Salzburgiin muutamaksi kuukaudeksi. Eli: kosketuspinnat ikätoverien välillä jäivät käytännössä todella ohuiksi, ellei olemattomiksi.

Krausin Wienin-kuukausien muusikkotuttavuuksien joukossa ovat merkittävimpiä Johann Georg Albrechtsberger, ajan ehkä huomattavin kontrapunktikko, jolle Krausin hyväksi lähetti suosituskirjeen berliiniläinen kustantaja Hummel; sitten oli Johann Vanhal, sinfonikko ja sellisti, sekä ikätoveri Paul Wranitzky, jota Krausin sanotaan myös ohimennen opettaneen. Kaikki nämä ovat tänäänkin asiantuntijoiden tuntemia ja arvostamia. Mutta tärkein inhimillinen yhteys syntyi Johann Samuel Liedemanniin, amatöörimuusikkoon. Tämä ystävyys oli ajanhengen mukaisesti haaveellinen, läheinen ja syvä. Krausilla oli opiskeluaikanaan Göttingenissä samankaltainen ystävyyssuhde, jonka tuloksena oli haaveellinen runo "Skulda winkt", jonka Kraus antaa myös uudelle ystävälleen Wienistä lähtiessään.

Wienin kuukaudet ovat ehkä Krausin elämän onnellisimmat. Hän nauttii täysin rinnoin erään tuon ajan rikkaimman ja suurenmoisimman suurkaupungin monipuolisesta elämästä. Kraus tapaa ihmisiä, keskustelee, aistii, osallistuu, kerää vaikutteita, käy metsällä, ja kerran hän riemuissaan jopa kirjoittaa lennokkaan-levottoman kirjeen kotiin punaisella musteella siniselle paperille, matkallelähtönsä vuosipäivänä lokakuun seitsemäntenä -84 - ja joutuu sitten myöhemmin selittämään hurjaa temppuaan huolestuneelle kotiväelle.

Sitten tulee Krausin pitkään Wienin-oleskeluun vähän hermostuneelta kuninkaalta tiukka käsky: on heti tultava Italiaan. Kuningas - eli Hagan kreivi, kuten hänen salanimensä kuului - on lähdössä kuuluisalle matkalleen Italiaan ja Ranskaan, ja palvelija tulee pian tapaamaan herransa Veneziassa. Kutsu tuli osuvaan aikaan, sillä Krausin aika oli alkanut huolestuttavasti kulua metsästykseen, huvitteluun ja yleiseen bailailuun:

Täällä on viininkorjuu menossa, ja missä ei vielä ole, siellä se alkaa aivan kohta. Tässä maassa ja varsinkin Unkarissa tehdään aivan erinomaisen hyvää paloviinaa nimeltä Slipowitz. Olen eilen ja tänään jo maistellut heurigenia ja antanut sille arvosanan probatum. On tämä päivä ollut muutenkin merkillinen, sillä maassa oli ensimmäisen kerran huurretta; mutta minä en pahus vieköön jaksanut nousta sängystä ennen kuin aurinko oli nuollut sen pois. Mutta minun Stålbergini on nähnyt sen omilla ruumiillisilla silmillään, ja huomannut että täällä Saksan maalla on yhtä valkoista kuin Ruotsissa - mistä paljastuu kyllä erinomaisen terävä havaintokyky. Ystävämme Schmidt on raporteerannut minulle alamaisesti, että hän on viime viikolla (luultavasti keskiviikkona aamupäivällä kello 9 ja ½) räiskäyttänyt metsällä kettua oikein kunnolla; kysymyksessä oleva kettu on kuitenkin lyhyen hartaushetken jälkeen noussut jaloilleen ja marssinut paikalta, mikä menettelytapa Schmidtin lausunnon mukaan ei täällä ollenkaan ole muodissa. Olen lukenut lehdistä, että Universitas partice à Maience on kärsinyt tavattomasta sairaudesta jota kutsutaan ahmimiskuumeeksi, minkä johdosta 600 nidosta väitöskirjoja jenalaisen kuolemattoman pandekti-orhin Hallfeldin jäämistöstä jo on nielaistu. Patrioottisena ja ruoansulatusvaivoja kaihtavana kansalaisena otan itselleni vapauden erityisesti suositella hallelaista katkeraa mahaesanssia, joka niin kristittyjen kuin pakanoiden, korkean ja alemman aatelin sekä aatelittomien parissa on korkealle arvostettu ja edistää verrattomasti ruoansulatusta.
P:S: Minulla on tällä hetkellä 4 hyväkuntoista piipunpesää omistuksessani, samoinkuin koiranpentu tai oikeammin nuori narttu, joka korvaa sen mustan puudelini jonka muuan ystävä suvaitsi minulta kujalla varastaa.

Ennen lähtöään Italiaan Kraus käy Eszterházassa jättämässä jäähyväiset mestari Haydnille.

Ruhtinas suhtautui minuun hyvin myötämielisesti, ja jotain olisi epäilemättä voitu tehdä taloudellisen tilanteeni parantamiseksi, jos minulla vain olisi ollut aikaa - ja jos olisin paremmin sietänyt unkarilaista elämäntapaa. Jotta saisitte käsityksen Unkarista, kerron vain lyhyesti, että siellä on kaikkialla tavattoman likaista ja epäsiistiä, ja että kansakunnan henki on sietämättömän ylpeä. Kaikenlaista viiniä siellä kyllä on runsain mitoin, ja missä vain kuljinkaan, oltiin valmiita täyttämään moniaita tuoppeja - tyhjennettyjä vastaan. Niin siunattu on Unkarin tämänvuotinen viinisato. Teatteri täällä on rakennettu uskomattoman loisteliaaksi, mutta muuten huonolla maulla ja vielä huonommalla järjellä. Orkesteri on sellainen kuin voi Haydnin johtaman orkesterin kuvitella olevankin - eräs parhaimmista. Tosin se ei ole sen suurempi kuin 24 miestä, mutta soi hyvin. Molemmat ensimmäiset violistit ja sellisti ovat italialaisia, muut melkein kaikki Böömistä.

Sitten Kraus jätti Wienin. Hän saapui Grazin ja Triesten kautta Veneziaan marraskuussa 1783. Näin alkoi Krausin matkan toinen jakso, josta ei tullut aivan yhtä onnistunut kuin edellisestä.

[Mus.: ]


Takaisin radiosivulle