Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 2 (ulos 8.12.90)

© Kari Rydman 1998

Raha-asioita. Lontoo houkuttelee Haydnia ja Mozartia.

Joulukuun alku 1790. Säveltäjä Wolfgang Mozart on kotona Wienissä, ja tekee töitä. Perheen taloudellinen tilanne on hetkeksi rauhoittunut, sillä Mozartin Frankfurtinmatkan aikana hänen vaimonsa Konstanze ei ainoastaan ole hoitanut perheen muuttoa Domgasselta Rauhensteingasselle, hiukan halvempaan mutta hyvin tilavaan huoneistoon kaupungin keskustassa, aivan lähellä keisarillista kirjastoa, vaan myösneuvotellut suuren 1000 guldenin (ehkä noin 80 000:n nykyisen markan) lainan wieniläisen kauppiaan Lackenbacherin kanssa; sen pantiksi puolisot kiinnittivät kotinsa koko kaluston.

Näin tuo jo lokakuun 1. päivälle kirjattu lainasopimus kuului:

"Minä allekirjoittanut Wolfgang A. Mozart, hovisäveltäjä tästä kaupungista, täten ilmoitan ja tunnustan, itseäni ja perillisiäni sitoen, täydessä oikeuskelpoisuudessa, että jalosyntyinen herra Heinrich Lackenbacher, etuoikeutettu kauppias tästä kaupungista, on anomuksestani ja silloiseen tarpeeseeni lainannut ja käteisellä maksanut minulle 1000 floriinia, sanoo tuhat guldenia käytössä olevana rahana, eli keisarillisina itävaltalaisina 20 kreutzerin hopearahoina. En ainoastaan täten vahvista saaneeni tämän lainan kokonaan käteisenä, vaan sitoudun itseni ja perillisteni puolesta maksamaan tämän pääoman yllämainitulle Herra Lainanantajalle, hänen perillisilleen tai asiainhoitajilleen tästä päivästä kahden vuoden kuluttua, ilman etukäteistä pyyntöä, yllämainitussa rahassa, asiaa mitenkään riidanalaistamatta, mutta viiden sadasosan korolla, ja maksamaan tämän koron täsmällisesti puolivuosittain tässä Wienin kaupungissa, ja, mikäli myöhästyn tämän pääoman takaisinmaksussa, hyväksymään että Herra Lainanantaja voi välittömästi vaatia koko pääoman korkoineen ja kuluineen heti takaisinmaksettavaksi. Pääoman ja sen korkojen vakuudeksi kiinnitän Herralle Lainanantajalle koko kalustoni.

Allekirjoittavat tähän: minä itse sekä pyydetyt kaksi todistajaa. Näin on tapahtunut, Wienissä 1. lokakuuta 1790

Mathias BrünnerAnton HeindlW.A.Mozart
todistajatodistaja

Oikeastaan Mozart oli ajatellut 2000 guldenin lainaa josta puolet olisi käytetty velkojen maksuun, ja mieluiten hän olisi sopinut asian yhden kustantajistaan, Hoffmeisterin kanssa - silloinhan hänen ei oikeastaan olisi tarvinnut maksaa lainaa takaisin rahana, pelkästään nuotteina. Mutta hyvä näinkin.

Vähän tuskastuttavia töitä Mozartille oli Wienissä ensi hätään tarjona; typerin kaikista oli ns. Müllerin vahakabinetin tilaus sävellyksestä kellokoneistolla toimiville mekaanisille uruntapaisille.

Herra Müller oli oikealta nimeltään kreivi Joseph Deym von Strzitez, jolla oli eräänlainen galleria Rotenturmstrassella. Siellä oli näytteillä kaikenlaista tavaraa keisari Josephin kuolinnaamiosta mekaanisiin kellolaitteisiin. Yksi niistä sijoitettiin kabinettiin installoituun syyskuussa kuolleen marsalkka Laudonin muistomonumenttiin, ja sille Mozartin tuli kappaleensa kirjoittaa. Mozartin kirjeestä Konstanzelle Frankfurtista 3.10. käy ilmi miten epämiellyttävä tehtävä hänelle oli. Hän kirjoitti ja kirjoitti, mutta valmista ei tahtonut tulla; olisipa laite edes ollut suuri, mutta nyt pillit olivat kaikki pieniä ja korkeaäänisiä, ja tekivät pelkästään lapsellisen vaikutuksen. Mutta, kirjoitti Mozart, pikku vaimolle täytyy voida antaa edes muutamia tukaatteja käteen, ja työ on siis tehtävä.

Mutta oli tapahtumassa muutakin, ja paljon mielenkiintoisempaa. Jo lokakuun 26. päivänä, eli päivänä jolloin Mozart seurueineen oli paluumatkalla Mannheimista kohti Müncheniä, päiväsi lontoolainen konserttienjärjestäjä Robert May O'Reilly seuraavan ranskankielisen kirjeen:

"Monsieur Mozartille, kuuluisalle säveltäjälle Wienissä.

Lontoo, 26. lokakuuta 1790

"Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa Walesin prinssin palveluksessa olevalta henkilöltä olen saanut tiedon, että olette aikeissa tehdä matkan Englantiin, ja koska haluan mielelläni henkilökohtaisesti tutustua lahjakkaisiin henkilöihin, ja koska minulla on nyt mahdollisuus toimia heidän hyväkseen, tarjoan teille, Monsieur, säveltäjän paikkaa... [kirjeessä on tällä kohtaa aukko] ...heillä on ollut Englannissa. Jos teillä olisi mahdollisuus olla Lontoossa tulevan joulukuun 1790 lopusta aina kesäkuun 1791 loppuun asti, ja tänä aikana kirjoittaa vähintään kaksi oopperaa, vakavaa tai koomillista, Johtokunnan valinnan mukaan, tarjoan teille 300 puntaa sterling, sekä vapauden kirjoittaa musiikkia tälle tai muille konserttisaleille, lukuunottamatta muita teattereita. Jos tämä tarjous tyydyttää teitä ja aiotte hyväksyä sen, suokaa minulle hyväntahtoisesti pikainen vastaus, ja toimikoon silloin tämä kirje sopimuksena.

Teitä tervehtii kunnioittaen, Monsieur, teidän nöyrin palvelijanne

Robert May O'Reilly

Olkaa ystävällinen ja osoittakaa vastauksenne Panthéoniin Lontooseen."

O'Reilly oli Lontoossa toimivan italialaisen oopperaseurueen manageri; Pantheon taas oli konserttisali Oxford Streetin varrella, jonne seurue oli siirtänyt esityksensä Kuninkaallisen Teatterin palon jälkeen. O'Reillyllä oli sikäli oikeaa tietoa Mozartin aikeista, että tämä jo jokunen vuosi sitten oli englantilaisten muusikkoystäviensä innoittamana vakavasti harkinnut Lontoon-matkaa, ja aloittanut jopa englanninkielen opiskelunkin.

Me emme tiedä, vastasiko Mozart tähän kirjeeseen, ja jos vastasi, miten. Mutta Lontoo jatkoi painostustaan, sillä joulukuussa Wieniin saapui Johann Peter Salomon samoissa asioissa, ja esitti suurin piirtein saman tarjouksen kuin O'Reilly.

Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin teki tohtori Charles Burney Napolissa kuuluisalle oopperasäveltäjä Piccinnille samansuuntaisen tarjouksen: kahdeksan kuukautta, 400 puntaa, ja kolme oopperaa ynnä pienempiä töitä. Se tahtoo sanoa, että yhtä oopperaa kohti olisi noin pari kuukautta aikaa, noin 100 puntaa eli pyöreästi 1000 guldenia tai 65000 nykymarkkaa kappale. Mozart olisi saanut suurin piirtein samanlaisen summan, joka suuruusluokaltaan on vain vähän isompi kuin Cosìfantuttesta Wienissä vajaa vuosi sitten maksettu.

Piccinni ei ollut ollenkaan kiinnostunut tarjouksesta. Hän saisi saman rahan helpommin Italiassa, ja sitäpaitsi matka olisi pitkä ja rasittava, ja veisi riittävällä mukavuustasolla suuren osan tarjotusta summasta. Ehkäpä Mozart ajatteli samoin? Hänen taloudellinen tilanteensa oli selvästi paranemassa. Vaikka emme tiedäkään mitään Frankfurtin-matkalla käydyistä neuvotteluista, kustantajat olivat jo varsin kiinnostuneita Mozartin musiikista, ja vaurastuneen ja konserttitilaisuuksia järjestävän porvariston parissa hänen maineensa oli varsin suuri. Matka Lontooseen olisi vienyt pari kolme viikkoa, perhe oli juuri muuttanut uuteen asuntoon, sosiaaliset kontaktit olivat vilkkaita, takana oli hiukan turhauttava ja pitkä matka Saksaan - tarjous oli vaivannäköön nähden sittenkin liian pieni.

Toisin oli Mozartin vanhemman ystävän Joseph Haydnin tilanne. Hän oli vihdoin päässyt eroon Eszterházan yksinäisestä 'erämaasta',niinkuin hän kerran sanoi, sillä musikaalisen ruhtinas Nikolaus Eszterházyn kuoltua hänen palveluksiaan ei enää tarvittu, ja sitä paitsi hänelle maksettiin pientä eläkettäkin vuosikymmenten työstä uuden musiikin puskutraktorina. Nyt Haydn oli asunut jo useita viikkoja Wienissä. Hän oli eurooppalainen kuuluisuus, jonka sävellykset jo kauan olivat levinneet ympäri mannerta lukemattomien, ei vähiten länsirannikon kustantajien toimesta.

Napolin kuningas Ferdinand oli parhaillaan Wienissä, sillä uuden keisarin ympärillä oli nyt melkoista säpinää. Ferdinand tunsi myös Haydnin maineen, ja teki parhaansa saadakseen hänet Napolin hoviin. Mozart oli soittanut kuninkaalle Münchenissä, ja saattaa olla että tämä oli esittänyt myös hänelle tämäntapaisia tarjouksia. Mutta Haydn oli nyt ilmeisesti vähäksi aikaa saanut tarpeeksi ruhtinaista. 58-vuotias mestari nautti suuresti suurkaupungin elämästä ja aivan uudesta vapaudestaan.

Ja sitten siis, eräänä joulukuun päivänä, tuli Haydnin ovelle matkalainen, joka puhtaalla saksankielellä sanoi:

"Olen Salomon Lontoosta, ja olen tullut hakemaan teitä. Huomenna teemme sopimuksen."
Loppujen lopuksi Haydnin oli helpompi tehdä myönteinen päätös kuin häntä 14 vuotta nuoremman Mozartin. Mutta molempien päätöksillä oli yhtä suuri vaikutus musiikin historiaan.

Takaisin alkuun / Back
Takaisin radiosivulle / Back to the radio page