Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 12 (ulos 16.2.91)

© Kari Rydman 1998

SCHIKANEDERIN TEATTERI

Keskiviikkona helmikuun 2. päivänä vuonna 1791 oli Wiener Zeitungissa seuraavanlainen ilmoitus:

"Koska laajalle on levinnyt huhu, jonka mukaan ruhtinaallisessa Starhembergin Freyhausissa Wiedenissä toimiva teatteri olisi pahasti velkaantunut, niin haluaa herra Emanuel Schikaneder, yhtenä tämän näytelmätalon yrittäjänä, ilmoittaa kunnianarvoiselle yleisölle kunniansa kautta, että tämä yleisesti levitetty huhu ei vähimmässäkään määrin koske enempää häntä kuin teatterin hallitustakaan, koska kaikki teatteria koskevat maksut on suoritettu viikoittain ja ilman lykkäyksiä, ja näinmuodoin enempää hänellä kuin teatterin hallituksellakaan ei ole minkäänlaisia velkoja. Herra Emanuel Schikaneder ottaa näin vapauden vakuuttaa kaikille Wiedenin teatterin suosijoille, että huolimatta tästä näyttämöä vahingoittavasta mutta perusteettomasta huhusta näyttämö toimii ja tulee edelleen toimimaan tunnetun tasokkaasti ja erityisen hyvin näytelmävalinnoin kunnioitettavan yleisön kaikinpuoliseksi tyydytykseksi. Wienissä ensimmäisenä Hornungia 1791."

Emanuel Schikanederin Theater auf der Wieden oli yksi Wienin monista esikaupunkiteattereista; sekä tuolloin että varsinkin jälkimaineeltaan se oli niistä myös merkittävin. Teatterisali oli rakennettu ruhtinas Starhembergin omistamaan valtaisaan asuinrakennuskompleksiin Wien-joen rannalla. Sen talot oli rakennettu kuuden suuren sisäpihan ympärille; porraskäytäviä oli 32 ja huoneistoja 225. Freyhaus (jonka nimi tuli talon verovapaudesta) oli kuin täydellinen ja omavarainen lähiö: sillä oli oma kirkko,siellä oli kaikenlaisia kauppapuoteja ja käsityöläispajoja, öljynpuristamo, apteekki, majatalo kapakoineen, sekä mylly jonka suurta pyörää käytti Wien-joesta johdettu vesi.

Suurella sisäpihalla oli puutarha lehtikujineen ja paviljonkeineen, ja sen pitkällä sivulla teatteri. Sen runsaalla koneistolla varustettu näyttämö oli 12 metriä syvä, ja itse sali oli mitoiltaan noin 30 x 15 metriä. Salissa oli kaksi riviä aitioita ja kaksi galleriaa, ja siihen mahtui peräti 1000 katsojaa. Teatterinjohtaja jasuurinosa seurueesta asui tässä huikeassa kompleksissa.

Emanuel Schikaneder oli tullut tämän teatterin johtoon pari vuotta sitten, ja tulee johtamaan sitä vielä kymmenen menestyksekästä vuotta, kunnes rakennuttaa itselleen oman näyttämön, TheateranderWienin. Se olikin sitten kaupungin suurin teatteri, paikkaluvultaan peräti 2200.

Emanuel Schikaneder oli Mozartien tuttava jo Salzburgin ajoilta; olipa perheellä kausivapaalippukin hänen teatteriinsa. Vaikka Schikaneder tulikin tunnetuksi mahtavista ulkoilmaesityksistä tai mielikuvituksellisesta teatteritekniikasta lentolaitteineen ja vesiputouksineen, hän oli myös juhlittu klassisen näyttämötaiteenesittäjänä. Hamlet oli hänen tähtiroolinsa; tämän suorituksen oli Mozartkin nähnyt Salzburgissa. Shakespeare oli muutenkin useasti esillä Schikanederin teattereissa; näyttelijänä hän oli esiintynyt esimerkiksi Macbethissa, Kuningas Learissa, Othellossa ja Rikhard III:ssa.

Schikanederin ja Mozartin tiet kohtasivat toisensa Wienissä useasti. Kun keisari Joseph oli 1784 antanut Schikanederille Kärtnertorin teatterin johdettavaksi, tämä järjesti ensi töikseen - ja menestyksellä - uusintaesityksen Mozartin oopperasta RyöstöSeraljista. Nyt Schikaneder johti siis Wiedenin teatteria, ja Mozart liikkui paljon tämän näyttämön vaiheilla. Olihan hän sidottu siihen jopa sukulaissuhtein: Constanzen sisko Josepha Hofer, koloratuurisopraano (ja Mozartin seurana Frankfurtin matkalla olleen hoviviulunsoittajan vaimo), oli tehnyt Schikanederin kanssa sopimuksen 980 guldenin vuosipalkalla.

Sattumalta on Josepha Hoferin työsopimus säilynyt jälkipolville. Siitä käy hyvin ilmi Schikanederin vakava huoli teatterinsa maineesta, se sama huoli joka huokuu Wiener Zeitungin ilmoituksesta helmikuun alussa.

Sopimuksen kolmannessa osassa Madame Hofer sitoutuu noudattamaan säädyllistä käytöstä yhteiskunnan normien mukaan, se tahtoo sanoa hyvää kotikäyttäytymistä, velkaantumisen varomista, samoin skandaalien, epäjärjestyksen, riitojen, juopottelun, tappelujen ja roolikateuden välttämistä, lyhyesti kaiken sellaisen käytöksen välttämistä, joka pienimmässäkin määrin voisi loukata yhteiskuntaa tai teatterin hallitusta.
Sopimuksen seitsemännessä osassa Madame Hofer tunnustaa ymmärtävänsä, että yksityisen teatteriseurueen luonteesta johtuen päänäyttelijöille ei aina voida taata heidän kykyjensä mukaisia päärooleja, ja sitoutuu tämän vuoksi tarpeen vaatiessa vastaanottamaan myös pieniä sivurooleja, ja luottamaan roolien jaossa täysin teatterin johtoon, joka pyrkii aina esittämään näyttelijät mahdollisimman edullisessa valossa.

TällaisennäyttämönjatällaisenteatterimiehenkanssaMozartoli tekemisissä nyt, helmikuussa 1791, ja yhä tiiviimmin kuukausi kuukaudelta, sitten kun paljon huomiota vievä tanssiaiskausi on päättynyt. Monet lähteet ovat antaneet ymmärtää, että Schikaneder olisi ollut säveltäjälle huonoa seuraa, että hänen tiensä yhä useammin olisi vienyt yön varjoon hämärille poluille, alkoholin, mässäilyn ja kevytkenkäisten naisten pariin.

Tällaisille huhuille on sikäli ollut hiukan aihetta, että Schikanederilla oli tiettävästi lemmensuhteita avioliiton ulkopuolella; yksi näistä ilmeisesti johti näyttelijätärvaimon mitan täyttymiseen ja Kärtnertor-teatterin seurueen hajoamiseen. Nyt pariskunta oli kuitenkin päässyt sopuun, ja toimi jälleen yhdessä. - On myös esiintynyt tietoja siitä, että Schikanederin jäsenyys hyvää mainettaan vaalivassa vapaamuurariloosissa olisi joksikin ajaksi jäädytetty. Syistä ei liene tarkempaa tietoa.

Saattaisi kuitenkin kohtuuden nimessä olla syytä huomauttaa, että juuri näihin aikoihin alkoi 'porvarillinen moraali' nostaa päätään (ehkäpä osittain yleisen yläluokkaisen kevytmielisyyden vastakohtana), ja meille asti legendana elänyt 'vapaa taiteilijaelämä' alkoi myös ottaa hapuilevia ensiaskeliaan. Monia juoruilevia jälkipuheita on saattanut aiheuttaa myös Mozartin kuolemanjälkeinen korottaminen jaloksi yli-ihmiseksi, jota kuvaa vastaan monet arkiset tosiasiat tuntuivat sotivan.

Puolitoista vuotta sitten Schikaneder avasi uuden teatterinsa koomisella oopperalla tai laulunäytelmällä Derdumme Gärtner aus dem Gebirge, oder Die zween Anton, josta tuli heti menestyskappale. Tekstin oli kirjoittanut teatterinjohtaja itse, ja musiikin olivat laatineet hänen ryhmänsä näyttelijä-laulajat Benedikt Schack ja Franz Xaver Gerl. (Schikanederin ryhmässä - kuten hyvissä teatteriseurueissa yleensäkin - jokaisen tuli osata vähän kaikkea.) Musiikin alkuperäisyysaste ei ehkä ollut kaikkein korkeinta tasoa, ja tuohon aikaan ajateltiinkin originaliteettiasioista vähän toisin kuin nyt. Mutta väliäkö tuosta, sillä "Tyhmän puutarhurin" lauluja vihellettiin vähän kaikkialla Wienissä, erityisesti sellaista jonka nimi oli Ein Weib ist das herrlichste DingaufderWelt. Siihen tulemme vielä sattuneesta syystä törmäämään piankin.

On tapahtunut muuten eräs toinenkin asia, johon vielä tulemme törmäämään, mutta paljon traagisemmassa mielessä. 14. helmikuuta kuolee Stuppachin linnassa kreivi Franz von Walseggin rakas nuori vaimo Anna von Flammberg, vasta kahdenkymmenen vuoden ikäisenä. Musertunut kreivi suunnittelee suloisen vaimonsa muistolle monenkinlaista monumenttia, ja yksi suunnitelmista tulee koskemaan Mozartia - mutta historian oikun ansiosta aika pahassa tilanteessa.

Esim: Requiem aivan alusta


Takaisin alkuun / Back
Takaisin radiosivulle / Back to the radio page