Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 13 (ulos 23.2.91)
© Kari Rydman 1998
Helmikuun kuumimmat uutiset
Aluksi lehdistökatsaus. Wiener Zeitung lauantaina 12.2.91:
- Hänen Keisarillis Kuninkaallinen Majesteettinsa Leopold II järjestää uudelleen valtakunnan eri osien hallintoa, ja nimittää koko joukon uusia korkeita virkamiehiä eri hallinnon aloille.
- Keskiviikkona 9. helmikuuta satoi lunta. Hänen Majesteettinsa Napolin kuningas lähti kahden aikaan iltapäivällä korkean aatelin seurassa rekiretkelle keisarillisesta linnasta Schönbrunnin huvilinnaan. Aterian jälkeen kello kuuden aikaan seurue palasi linnaan; hevosnihdit ja tallimestarit juhlistivat pimeää paluumatkaa pikisoihduin.
- Espanjan taloudellinen tilanne on huono. Valtiovarainministeriön päätös nostaa veroja ja maksuja on aiheuttanut suuttumusta Galician provinssissa. Armeijaosastojen tuominen seudulle on aiheuttanut yhä kasvavaa levottomuutta myös naapurimaakunnissa. Nyt on Orensen piispa lähettänyt kuninkaalle kirjelmän, jossa vedotaan voimakkaasti kansan puolesta kaikkea painostusta, kurjuutta ja sortoa vastaan.
- Marokon lähettiläs on rauhanteon merkeissä saapunut Ceutaan.
- Ruotsista on karkoitettu everstit Montgomery ja Lejonstedt Länsi-Intiaan, ja heidät on kuljetettu Göteborgiin odottamaan sinne lähtevää laivaa.
- Puolassa on ollut teatteriskandaali. Varsovan teatterissa esitetty uskallettu huvinäytelmä puhutti jopa maapäiviä, mutta mihinkään toimenpiteisiin ei sentään ryhdytty.
Otteita ilmoituksista:
- Maalaiskylässä lähellä Wieniä on otettu kiinni karannut hevonen, vaaleanruskea valakka jolla on valkoinen raita turvan yllä.
- Matkaseuraa halutaan Böömiin, Lontooseen ja
Unkariin.
- Herra Neumayr tarjoaa tanssiaisnaamioita ja asuja.
- Zierchin kirjakauppa Singerstrassella tarjoaa Maria Anna Wieserin
kirjoittamaa uutta Keittokirjaa, jonka ainutlaatuisen herkulliset reseptit on laadittu nykyisen wieniläisen maun mukaan.
- Säveltäjä Ferdinand Kauer tarjoaa ostettavaksi suuren määrän säveltämiään menuetteja, saksalaisia tansseja, kontratansseja ja unkarilaisia tansseja käsin kopioituina partituureja.
- Musiikin kustantaja Hoffmeister tarjoaa uudelleen Mozartin, Pohlin ja hänen itsensä säveltämiä tansseja, sekä suuren määrän Herra
Freystädtlerin kirjoittamia sävellyksiä.
- Artaria mainostaa Anton Gyrowetzin kvartettoja, Redoutensaal-tansseja, sekä Haydnin uusia
pianomuunnelmia.
Puutarhatarvikkeitten, taimien ja siementen kauppiaat alkavat
ilmoitella, ja Prahan vanhassakaupungissa on kaupan
hyvinvarustettu kirjapaino kuparilaattoineen. Paljon huoneistoja
ja taloja on kaupan ja vuokrattavana, osittain ehkä runsaitten
konkurssien johdosta.
Wiener Zeitung, keskiviikko 16. helmikuuta:
-
Keisari on seurueineen käynyt sunnuntaina Wiedenin teatterissa katsomassa Emanuel Schikanederin suosittua oopperaa 'Viisasten kivi'. Tämän jälkeen Heidän Korkeutensa osallistuivat Redouten-salin tanssiaisiin. Lumi on pysynyt Wienissä koko viikon; niinpä keisarillinen seurue teki aikaisemmin päivällä rekiajelun Prateriin, jossa syötiin päivällinen.
- Pariisissa on perustettu uudelleen monarkistinen klubi, joka on kuohuttanut mieliä kaikkialla. Keisari on lähettänyt latinankielisen kirjelmän Ranskan kuninkaalle; sen toimitti kansalliskokoukselle ulkoministeri kreivi Montmorin, joka toteaa monisanaisessa saatekirjelmässään, että ulkomaiset hovit haluavat ylläpitää hyviä suhteita Ranskan kanssa. Kuitenkin päätti kansalliskokous pyytää kuningasta lähettämään Reinille 30 jalkaväki- ja 20 ratsuväkirykmenttiä.
-
Itä-Intian purjehtija Houghton on saapunut Englantiin, ja
kertonut uutisia mm. kenraali Meadowsin menestyksellisistä taisteluista alkuasukkaita vastaan.
Sitten kulttuuriuutinen:
"Ruhtinas von Esterhazyn kapellimestari Herra Hayden, jonka Haymarketin oopperatalo on kutsunut Lontooseen, on saapunut sinne, ja häneen suhtaudutaan erityisellä kunnioituksella, kuten ainakin ensimmäisen luokan säveltaiteilijaan."
Ilmoituksista:
-
Jo toisen kerran pyydetään lainaksi 1000 floriinia, ja toisen
kerran tarjotaan lainattavaksi rahasummaa 500-50000 floriiniin.
(Eivät näköjään ole löytäneet toisiaan).
- Myydään kolme puhuvaa papukaijaa sekä kolme niinsanottua kapusiiniapinaa.
-
Siemenkauppiaitten varastot ovat erittäin runsaat ja monipuoliset, ja joukossa on myös suurien ja kauniitten amerikkalaisten melonien siemeniä.
Wiener Zeitung lauantai 19. helmikuuta 91:
-
Keisari on nimittänyt kreivi Franz Esterhazyn täysivaltaiseksi lähettilääkseen Szislowin rauhanneuvotteluihin.
- Kaikkialla valtakunnan provinsseissa ovat paikalliset neuvostot jälleen alkaneet toimintansa.
- Grazin lehden uutinen, jota Wiener Journal on siteerannut, jonka mukaan täkäläinen fransiskaaniluostari olisi lakkautettu, ilmoitetaan täydelliseksi uutisankaksi.
- Ranskan kansalliskokouksen presidentiksi on valittu uudestaan herra Mirabeau.
- Hollannin rannikolla on raivonnut pitkään ankara myrsky. Monet kaupungit ovat olleet suuressa vaarassa; eräät padot ovat murtuneet ja kokonaisia kyliä on huuhtoutunut tulvan alle. Amsterdamissa laivat ovat paiskautuneet kaduille ja taloja vasten, ja koko kaupungin tuhoutuminen on ollut vain muutamasta tuumasta kiinni.
-
Wienin kansallinen hoviteatteri esitti tiistaina ensi kertaa
koomillisen laulunäytelmän 'La Giardiniera innamorata', jonka
musiikin on kirjoittanut napolilainen kapellimestari Guglielmi.
- Kadonnut: koruneula, bankoseteleitä ja bolognalaiskoira.
- Määrissä on tuntematon mies myynyt ilmeisesti varastetun orivarsan, joka odottaa omistajaansa.
- Paikallinen porvari etsii 5- ja 6-vuotiaille pojilleen kotiopettajaa, jonka pitäisi muun ohella opettaa myös italiankieltä. Asunnon ja ruoan lisäksi maksetaan palkkaa 100 floriinia kuussa.
- Kustantaja Hoffmeister tarjoaa suuren määrän erilaisia tansseja Herra Ossowskylta.
- Wienin Musiikkikauppa Breunerstrassella ilmoittaa, että 15. huhtikuuta ilmestyy painosta kuolemattomien töittensä takia kaikkialla ylistetyn suuren Joseph Haydnin 6 uutta jousikvartettoa, ja esittelee laveasti näitä uusia mestariteoksia.
Wiener Zeitung keskiviikkona 23. helmikuuta 91:
Huomattava luonnontutkija, böömiläinen tohtori Hänke, joka Espanjan hovin kustannuksella on pitkällä matkalla kaukomailla, on täkäläiselle ystävälleen lähettänyt 5. heinäkuuta viime vuonna päivätyn pitkän ja yksityiskohtaisen raportin Etelä-Amerikasta Limasta. Kirjeen mielenkiintoisuudesta huolimatta emme nyt ehdi
käsitellä sitä tarkemmin.
- Espanjassa on raivonnut ankara myrsky, joka on repinyt kattoja ja rikkonut ikkunoita. Aranjuezista Madridiin matkalla ollut kuningaskin joutui sen kouriin, mutta selvisi vahingoitta.
- Myös Englannissa on myrskynnyt. Thamesin vesi on kohonnut ennätyslukemiin, ja monin paikoin Lontoota on ollut pakko liikkua veneellä.
- Liègessä on tuomittu keisaria vastaan kapinoineita kuolemaan ja teloitettu. Kapina on lopullisesti kukistettu, porvarikaartit on riisuttu aseista, ja keisarillisia joukkoja vahvistettu.
- Siemenkauppa vilkastuu. Kauppias Montano tarjoaa suuren määrän erilaisia koristekasvien siemeniä, muun muassa monenlaisia ja -värisiä koristeangervoja, vuokkoja, tulppaaneja ja erikoisempia kauliflorisia eli rungosta kukkivia kasveja.
- Fortepianoja myyvät edelleen monet soitinkauppiaat, samoin vaskipuhaltimia.
- Suuri
Haydn-ilmoitus julkaistaan uudelleen, samoin Hoffmeisterin monesti mainittu tanssi- ja kamarimusiikki-ilmoitus.
- Vieläkään ei Prahan kirjapainoa ole saatu myydyksi, ei myöskään monia taloja ja puutarhoja. Konkurssit lisääntyvät; turkkilaissodan taloudellinen lama tuntuu vielä.
Sitten lehdistön ulkopuolelta: Hovikamarimusiikinsäveltäjä Mozart on kirjoittanut helmikuun aikana koko joukon uusia menuetteja, saksalaisia ja kontratansseja Redoutensaalin tanssiaisiin. Koska palaamme näihin tämän kevään tansseihin vielä myöhemmin, annamme kuninkaallisten rekiretkien kunniaksi näytteen Mozartin viimeisimmästä saksalaisesta tanssista. - Kari Rydman, Wien.
[Mozart: Teutsche KV 605/3]
Takaisin alkuun / Back
Takaisin radiosivulle / Back to the radio page