Perjantaina
maaliskuun 11. päivänä vuonna 1791, pidettiin Lontoossa impressaario Johann Peter Salomonin tämän kauden ensimmäinen
konsertti. Tämän vuoden konserttisarjasta tuli kuuluisa, sillä sen päätähtenä oli
ensimmäistä kertaa itse Joseph Haydn,
jo kypsään ikään ehtinyt maailmankuulu mestari, jonka Salomon itse kävi joulun alla
hakemassa Wienistä.
Mozartin kanssa syödyn murheellisen
jäähyväispäivällisen jälkeen alkanut matka Lontooseen kesti 17 päivää. Sen täytyi
olla mieliinpainuva reissu niin Salomonille kuin Haydnillekin, jonka sammumaton
mielenkiinto kaikkia mahdollisia asioita kohtaan tuotti runsaita merkintöjä tämän
matkapäiväkirjaan. Joulupäivänä matkalaiset saapuivat Bonniin, Salomonin kotikaupunkiin.
Ruhtinas-arkkipiispa järjesti linnankappelissaan Haydnin kunniaksi konsertin, jossa
kuultiin eräs tämän messuista. Urkurina tässä konsertissa toimi muuten hovitenori
Johann van Beethovenin lahjakas 20 vuotias
poika Ludwig.
Uudenvuodenpäivänä
matkalaiset purjehtivat Kanaalin yli. Haydn kehaisee eräässä kirjeessään, että vaikka
myrsky sai useimmat matkustajat pahoinvoimaan, hänellä ei ollut pahempia vaikeuksia.
Ja
niin Haydn saapui Lontooseen. Hän oli siellä jo valmiiksi kuuluisa, ja monet monituiset
juhlatilaisuudet (ei vähiten Walesin prinssin, tulevan kuningas Yrjö IV:n järjestämät) tekivät hänestä koko
Englannin sankarin.
Ja
nyt siis, 11. maaliskuuta, häntä juhlittiin ensimmäisessä noista maineikkaista konserteista,
jotka lopullisesti istuttivat hänet musiikinhistorian parnassolle suurimpien joukkoon.
________
Samoihin
aikoihin oli Wienissä päättymässä kevään pitkä tanssiaiskausi, joka oli kohtuullisesti
työllistänyt myös nuorta hovisäveltäjä Mozartia. Niinpä hänellä oli nyt aikaa suunnitella
uusia asioita myös lempiharrastuksensa musiikkiteatterin alalla. Hän oli monin tavoin
lähellä vanhan tuttavansa Emanuel Schikanederin
johtamaa Wiedenin teatteria, ei vähiten sen vuoksi että hänen kälynsä Josepha Hofer oli tämän menestyksekkään
teatterin juhlittu sopraano.
Wiedenin
esikaupunkiteatterissa oli jo parin vuoden ajan pyörinyt erityisen suosittuja musiikkinäytelmiä,
jotka yleensä olivat Schikanederin ja hänen tiiminsä yhteistuotantoa. Avajaisohjelmana
teatterissa oli laulufarssi "Der dumme Gärtner aus dem Gebirge, oder
die zween Anton" , jonka lauluja vihelleltiin kaduilla ja torinkulmilla.
Ehkäpä suosituin näistä 'Tyhmän puutarhurin' lauluista oli nimeltään "Ein Weib ist das herrlichste Ding auf der
Welt". Tämä näyttelijä-laulajien Schackin
ja Gerlin kirjoittama teatteri iskelmä
meni jotenkin tähän tapaan:
[esim.]
Koska
pianolle kirjoitetut muunnelmat tutuista lauluista olivat tuohon aikaan tavattoman
suosittuja varsinkin harrastajapianistien parissa, ja sellaisia mainostettiin lehdessäkin
tämän tästä, ei ole ihme, että myös Mozart tarttui tähän ystäviensä menestyssävelmään.
[esim.]
Schikaneder
tilasi Mozartilta myös konserttiaarian "Per
questa bella mano". Sen laulaisi teatterin maineikas basso Franz Gerl;
ja koska sen mainioon orkesteriin kuului myös vallan taitava kontrabasisti Friedrich Pischlberger, sävellykseen liittyi
erikoisuutena virtuosimainen obbligato-osa
myös tälle harvinaiselle soolosoittimelle. [esim.]
Mutta
oli Schikanederillä ja Mozartilla tärkeämpääkin tekemistä. Nyt olisi aika kypsä
uudelle Mozart-oopperalle. Satuaiheinen siitä tulisi, sillä taianomaiset ja mystiset
aiheet menivät kansaan kuin häkä. Ja erityisen hyvä olisi saada mukaan jotain ajankohtaista
spektaakkeliakin - siitähän Schikaneder oli niin kuuluisa. Juuri nyt innosti wieniläisiä
suuresti monsieur Blanchardin, kuuluisan
ilmapurjehtijan yritys nousta Praterista kevättaivaalle kuumailmapallolla.
Ilmapallo oopperaankin oli saatava, ilman muuta! Mutta jotain vakavaa ja jaloakin oopperan tuli
sisältää; ja mikäpä siihen paremmin sopisi kuin valistuneen väen suursuosiossa tuolloin
ollut vapaamuurarimystiikka.
Jokaiselle
jotakin, ja hyvin monella eri tasolla. Siinä oli nuorelle säveltäjälle melkoinen
haaste, eikä välttämättä ollenkaan vastenmielinen...