Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 17 (ulos 23.3.91)

© Kari Rydman 1991

UUSI OOPPERA ON TYÖN ALLA. VAPAAMUURARIT

Maaliskuun lopulla vuonna -91 Mozartilla on työn alla vähän kaikenlaista. Tanssimusiikkia ei sentään enää, kiitos vain, mutta pikkutilauksia kylläkin. Muutama viikko sitten hän sai valmiiksi jo toisen sävellyksen Müllerin vahakabinetin urkukoneistolle, mutta kabinetti tarvitsee vieläkin yhden kappaleen.

 

Wienin muotisoitin on tänä keväänä lasiharmonikka, ja useatkin tämän uuden ja erikoisen soittimen taitajat esiintyvät kaupungissa tänä keväänä. Eräälle sokealle soittajattarelle pitäisi tehdä sellainenkin kappale; siitä ei tosin heruisi rahaa kai juuri ollenkaan.

 

Mutta isommat työt kiinnostavat. Pitkin kevättä Mozart on valmistellut uutta jousikvintettoa Es-duurissa, ja tämä tilaustyö on jo loppusuoralla. Enää pari viikkoa, ja sävellyksen voi antaa esitettäväksi. Schikanederin teatteriväelle Mozart on jo tehnyt italiankielisen aarian bassolle, soolokontrabassolle ja orkesterille, sekä kepeän muunnelmateoksen pianolle, aiheena kaikille tuolloin tuttu laulelma Schikanederin menestysnäytelmästä 'Tyhmä puutarhuri'. Mutta kaikkein mielenkiintoisin työ Schikanederin kanssa on vasta alussa.

 

Se on siis - uusi ooppera! Kepeä, satuaiheinen, täynnä viittauksia ajankohtaisiin puheenaiheisiin, kuten kuumailmapallomatkailuun. Mutta sen tulisi sisältää muutakin, jotain jalompaa. Tämä ajankohtainen idea für Kenner und Liebhaber on tietysti myynnin kannalta mainio - jokaiselle jotakin - mutta se antaa myös tilaisuuden varsin monipuoliseen taiteelliseen keksimistyöhön. Ja ilmeisesti varsin nopeasti kehittyy Schikanederin ja Mozartin mielessä ajatus esittää oopperassa myös vapaamuurariuden ihanteita.

 

Tämä historian hämäriin ulottuva ja moninaisin muodoin ilmennyt toiminta koki Euroopassa 1700-luvun lopulla valtavan boomin. Valistuneet aateliset, oppineet, sittemmin myös taiteilijat ja porvariston edustajat liittyivät sankoin joukoin looseihin, joita vuonna 1785 oli pelkästään Wienissä kuusi. Jäseniä oli tuolloin parhaimmillaan jopa 800.

 

Yksi syy saattoi olla se yhteiskunnallinen vapautuminen, joka lähti liikkeelle, kun Maria Theresian poika Joseph II nousi Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan valtaistuimelle. Hän oli valistusaatteitten kannattaja, ja aloitti monia hyväätarkoittavia uudistustoimia. Tämä sopi monille vanhojen salaseura-aatteitten

kannattajille, sillä heidän ajattelussaan oli veljeyden ohella paljon muutakin edistyksellistä sävyä.

 

Hyvin suuri osa Wienin johtavasta älymystöstä ja aatelistosta kuului 1780-luvulla jonkinlaisiin looseihin. Muurariveljeys ulottui hyvin lähelle itse keisariakin; tosin keisarin osallistumisesta loositoimintaan ei ole riidatonta tietoa. Uutterat tutkijat ovat laskeneet, että kun esimerkiksi Mozart antoi maaliskuussa -84 kolme konserttia Trattnerhofin suuressa talossa Graben-torin varrella, maksaneista tilaajista lähes kolmannes oli jäsenenä jossain loosissa.

 

Mozartin kirjeistä käy selvästi ilmi, että hän oli jo varsin nuorena taipuvainen ihanteellisiin ajatuksiin ja eettiseen filosofointiin. Ei siis ole ihme, että hänestä tuli Zur Wohltätigkeit -loosin jäsen joulukuussa  -84. Wienin muusikkokunnan huipuista oli suuri osa jo silloin jäseninä. Joseph Haydn liittyi Zur wahren Eintracht -loosiin helmikuussa -85, ja Leopold Mozart liittyi samaan loosiin myöhemmin keväällä.

 

Monet kaikkein korkeimmista ruhtinaallisista ja korkea-aatelisista taiteen ja tieteen suosijoista kuuluivat vapaamuurarijärjestöön. Eräs huomattavimmista wieniläisistä muurarijohtajista oli Ignaz von Born, huomattava tiedemies, joka teki parhaansa johdattaakseen liikettä valistuksen, tiedon ja järjen suuntaan. Hän kirjoitti

satiirisia kirjoituksia munkkijärjestöjä vastaan, ja pystytti valistuksen levittämiseksi kirjaston ja tieteellisen kokoelman veljeskunnan käyttöön.

 

1700-luvun lopun muurarius jätti maailmaan monia pysyviä jälkiä: yhdet komeimmista voimme lukea Amerikan Yhdysvaltojen perusdokumenteista, joiden luojista ainakin George Washington ja Benjamin Franklin olivat vapaamuurareita.

 

Tässä tulemmekin sitten niihin syihin, jotka johtivat tuon ajan vapaamuuraritoiminnan tuhoon. Niiltä osin kuin looshitoiminta oli valistusaatteitten läpitunkema, sen vastapuoli helposti koki vallankumouksellisena, kirkon ja ruhtinaitten perinteisen vallan uhkana. Yksinvaltiashan ei periaatteessa voinut sietää salaseuroja; niissä toki saatettiin hioa veitsiä hänen päänsä menoksi! Paavi taas ei tietenkään voinut hyväksyä uskonnollissävyisiä liikkeitä oman johtonsa ulkopuolelta.

 

Kaikki veljeskunnat eivät olleet samanlaisia. Joukkoon mahtui monenlaista aatetta. Itsekasvatuksen, valaistumisen ja hyväntekeväisyyden ohella kukki monia muita historiallisia suuntauksia. Oli asiaatteja, illuminaatteja, ruusuristiläisiä ja keskiajan salaseurojen haamuja. Jotkut korostivat niinkutsuttua itäistä mystiikkaa, jotkut haaveilivat spiritualismista tai alkemiasta, jotkut olivat mukana uudistaakseen yhteiskuntaa (tai todellista poliittista ja aseellista salaliittoa muodostaakseen), jotkut

käyttivät boomia spekulaatiomielessä hyväkseen (kuten kreivi Cagliostro, josta vuonna -91 niin kohistiin), ja monet olivat mukana 'inhimillisistä syistä', kuten tänäänkin, saadakseen itselleen henkilökohtaista hyötyä.

 

Tuolloin ei välttämättä riidelty ainoastaan lähtökohdista, päämääristä tai opista, vaan jopa rituaalien yksityiskohdista syntyi kiistaa ja eriseuraisuutta. Vastakkain olivat myös kolmen asteen (oppipoika, kisälli ja mestari) kannattajat, joita wieniläiset seurat ja heidän suurloosinsa edustivat, ja useamman asteen (ehkäpä mystisemmät) soveltajat. Yksi väittelyn aihe oli naisten osallistuminen loosityöhön.

 

Keisari Josephin uudistuspolitiikalle muuraritoiminta sopi aluksi oikein hyvin. Provinssien virkamiehiksi ajatellut edistykselliset saivat joskus aivan tuttuun suomalaistapaan "jäsenkirjan" tuota pikaa. Kun normaali kohoaminen kolmannelle eli mestaritasolle kesti hyvinkin vuoden verran ellei enemmän, "jäsenkirja-virkamiehet" saivat sen kättelyssä, tuota pikaa.

 

Joulukuussa  -85 keisarin mitta täyttyi. Omista lähtökohdistaan käsin  (jotka todella olivat aivan toisensuuntaisia kuin esimerkiksi paavin) keisari antoi vapaamuurariasetuksen, jolla hän halusi saattaa salaseurat yhdenmukaiseen kuriin ja järjestykseen. Seurauksena oli kuuden väkirikkaan wieniläisloosin yhdistäminen

kahdeksi, ja ennen muuta joukkopako järjestöstä.

 

[esim.: Trauermusik, alle loppuun asti]

 

Zur neugekrönten Hoffnung -loosin jäseneksi jäi Wolfgang Mozart, ja teki sen vakaumuksen syvyyksistä. Hänen sävellysluettelonsa on tulvillaan muurariaatteen mitä kauneimpia kiteytymiä, ja monet seikat viittaavat siihen, että hänellä oli suurta harrastusta kehittää tuntemaansa muuraritoimintaa ihanteellis-käytännölliseen

suuntaan. Tiedetään jopa, että Mozart luonnosteli oman yksityiskohtaisen suunnitelman seuratoiminnaksi; tämä dokumentti on kuitenkin kadonnut.

 

Mozartin viimeisen vuoden suurtöistä monet kuuluvat tähän hänen ihanteellis-eettiseen ajatusmaailmaansa. Siinä on - kuten ennenkin - suoranaista muurarimusiikkia, mutta myös, ja ensimmäistä kertaa, julkinen vapaamuurariutta sivuava suuri näyttämöteos, se jota Mozart jo nyt maaliskuussa  -91 suunnittelee muurariveljensä

Schikanederin kanssa.

 

Kuluu vain muutama vuosi, ja eurooppalainen asetelma muuttuu. Salaseurat kielletään, poliisi takavarikoi dokumentit talteen (historiantutkijoitten riemuksi), ja seurauksena on muun muassa, että eräänkin säveltäjän henkisiä ja aatteellisia kytkentöjä aletaan kunnolla tutkia vasta aivan uusina ja parempina aikoina.