Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 18 (ulos 30.3.91)

© Kari Rydman 1998

Suuren Cagliostron hirmuinen elämä ja kuolema

Maaliskuun 27. päivänä vuonna 1791 kokoontui Roomassa joukko inkvisition kardinaaleja pohtimaan, mitä pitäisi tehdä Castel St.Angelossa jo yli vuoden viruneelle kreivi Cagliostrolle. Asia kiinnosti ihmisiä suuresti kaikkialla Euroopassa, sillä Cagliostron maine oli huima, hirmuinen, kiihottava ja jopa taianomainen. Wiener Zeitungin ilmoituksissa hänen nimensä vilahti tuon tuostakin, kun yrittäjät asettivat näytteille taikapeilejä ja muuta maagisen tuntuista tavaraa; ja odotettavissa oleva tuomio innosti myös suuresti lehden Italian-kirjeenvaihtajaa. Huhtikuun 9. päivän lehdessä, kaksi viikkoa myöhemmin, hän kertoo kardinaalien kokouksesta, etteivät inkvisitiomiehet päässeet yksimielisyyteen tuomiosta, vaan siirsivät asian paaville.

Kaksi päivää ennen jutun ilmestymistä oli tuomio jo luettu. Paavin, inkvisitiotuomareitten ja kardinaalien eteen musta huppu päässään polvistunut Cagliostro sai yksimielisen kuolemantuomion, syynä kerettiläisyys, magia ja vapaamuurariloosin perustaminen. Paavi muutti tuomion kuitenkin elinkautiseksi, ja vanki siirrettiin San Leon linnoitukseen lähelle pittoreskia Urbinon kaupunkia.

Wieniläislehden uutinen Cagliostron tuomiosta ilmestyi jälleen kahden viikon viiveellä, ja siinä kerrottiin lisäksi, että "kapusiinimunkki, joka oli toiminut tämän sihteerinä, tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, mistä rikoksesta hänet oli tuomittu." Huhtikuun viimeisen päivän lehdessä kirjeenvaihtaja tarkensi asiaa, ja totesi diplomaattisesti, että:

"Kaikki mitä täällä kuulee niistä rikoksista, joiden vuoksi Kagliostro tuomittiin, osoittaa, ettei häntä todettu syylliseksi minkäänlaiseen valtionpetoksellisuuteen tai mihinkään suurisuuntaisiin vehkeilyihin, jollaisista hänen kohdallaan niin usein on höpisty, vaan että hänen - jos mahdollista vielä suuremmat - rikkomuksensa ovat oikeastaan olleet salaliitto tervettä ihmisjärkeä kohtaan, ja koostuneet teoista joiden yhteydessä hän salaisten taitojen ja yliluonnollisten kykyjen varjolla houkutteli uskomattoman määrän ihmisiä mitä järjettömimmän taikauskon valtaan, ja herätti heissä ansaitsemismielessä yhä suurempaa toivoa mahdottomien asioitten edessä. Sen vuoksi tuntuu suorastaan laupeudenteolta, palvelukselta aidon uskonnon ja valistuksen hyväksi, että roomalainen oikeuslaitos on ottanut tehtäväkseen lakeihin nojaten tutkia tämän hirviön tekoja, ja estää ainakin Kagliostron osalta tällaisten jatkumisen tulevaisuudessa."

Wienissä varmaan puhuttiin tapaus Cagliostrosta näinä päivinä paljon; tapahtuihan noina päivinä muutenkin paljon uutta ja ihmeellistä. Sähköopin avulla pystyttiin tekemään ällistyttäviä ja taianomaiselta tuntuvia temppuja, ja ihminen oli jo menestyksellä toteuttamassa ikuista unelmaansa nousta lintujen seuraksi korkeuksiin. Kaikesta edistyksestä huolimatta ei monien ilmiöitten syitä vielä oikein ymmärretty, eikä valistus tuolloin itse asiassa ollut edes imeytynyt kovin syvälle kansaan - eikä edes osittain varsin sivistymättömään aatelistoonkaan. Niinpä ihmeellisten silmänkääntö- tai hypnoositemppujen takana mieluusti nähtiin yliluonnollisia voimia, jotka - ah - niin ihanasti värisyttivät selkäpiitä.

"Kreivi" Cagliostro (eli Giuseppe Balsamo) oli tällainen mestaritaikuri, tai mieluumminkin mestarihuijari. Aivan nuorena kunniallisen sisilialaisen juutalaisperheen mustana lampaana hän jo seikkaili itämailla ja Egyptissä, ja pääsi sitten maagisiin itämaisiin rituaaleihin ja mystiikkaan inostuneen Maltan ritarikunnan suurmestari Pinton suosikiksi.

Pinton suosituskirjeet aukaisivat Cagliostrolle tien Italian ja jopa Vatikaanin ylhäisöpiireihin. Hän tuli Roomaan, nai siellä vuonna -70, 27:n ikäisenä, kuvankauniin kansannaisen; mutta tuli sitten vähän väärentäneeksi vekseleitä, ja joutui taas liikekannalle, ensin Etelä-Ranskaan ja Espanjaan, ja lopuksi vuonna -77 Lontooseen.

Tästä oikeastaan alkoi Cagliostron show-bisnes. Hän oli aluksi (ja syystä) vaiennut menneisyydestään, mutta nyt hän rakensi itselleen 'myyvämmän' sellaisen. Hänestä tuli 'maagisten voimien mestari', jonka liikkeitä yhä laajeneva osa Euroopan pintaporukasta alkoi seurata.

Vuonna -79 Cagliostro liikkui Kuurinmaalla Baltiassa, ja tähtäsi Venäjän keisarinnan Katariinan suosikiksi. Cagliostrosta ei ollut Rasputiniksi, hänen huijausyrityksensä olivat karkeita, ja niinpä hänen oli vuonna -80 paettava Pietarista. Kerrotaan että Katariina Suuri heti kirjoit(ut)ti kolme huijarimaagikosta varoittavaa komediaa. Pian tämän jälkeen muuan varsovalainen (oikea) kreivi tutki hänen temppunsa ja kirjoitti niistä pilkallisen satiirin.

Kuutta vuotta myöhemmin Cagliostro oli Pariisissa, saavutti riemuvoittoja spiritististen voimien ja ihmeparannusten mestarina, ja myi pitkästyneelle aatelistolle hyvällä voitolla ihmeitätekeviä eliksiirejä. Varomattomuuttaan hän sotkeutui kuningatar Marie Antoinetten mainetta pahasti lianneeseen 'kaulakoruskandaaliin', ja tutustui siksi muutaman kuukauden ajan Bastiljin vankilan maineikkaisiin olosuhteisiin. Siellä Cagliostro kirjoitti lennokkaan ja varsin mielikuvitusrikkaan puolustuskirjasensa, joka teki hänestä rahvaan, lehdistön ja lauluntekijäin lemmikin.

Ja sitten Cagliostro oli taas Roomassa. Hän matkusti tosin ensin suosijansa Trenton piispan hoiviin, mutta kun valistunut keisari Joseph sai tästä kuulla, Cagliostro jätti oitis keisarikunnan ja lähti Vatikaanivaltioon, mukanaan tukku suosituskirjeitä mahtaville kardinaaleille.

Cagliostrolla oli suuria suunnitelmia. Kun ihmeparantajan ura ei ottanut menestyäkseen, hän päätti päteä mystiikan ja taikurintaitojensa alalla. Hän aikoi perustaa salaperäisen vapaamuurarityyppisen looshin itse keksimänsä egyptiläissävyisen rituaalin mukaan, ja kutsui mukaan Rooman korkeinta noblessia, varsinkin naisia.

Cagliostron ensimmäisestä kokouksesta on olemassa silminnäkijän raportti. Abate Lucantonio Benedetti istui ilmeisesti sen verran kaukana ettei huijarimestarin suggestio tarttunut häneen, ja näin hän kykeni säilyttämään selväjärkisen tarkkailijan roolinsa.

Abaten kertoman mukaan Cagliostro oli lyhyt, vanttera, leveäharteinen ja rintava isopäinen mies, jonka musta tukka oli lyhyt ja kihara, otsalta taakse kammattu. Hänen katseensa oli läpitunkeva, ja monet pelkäsivät sitä.

Kutsuvieraat saapuivat naisineen Cagliostron villaan lähellä Porta Pincianaa Rooman pohjoisosassa. Sali oli suuri ja hyvin valaistu. Sen seinille oli maalattu kolmioita, vaakoja ja muita symboleja, sekä egyptiläisiä, assyrialaisia ja kiinalaisia jumalkuvia. Eräällä seinällä luki latinaksi: "Sum, quidquid fuit, est et erit nemoque mortalium mihi adhuc velum detraxit", eli suomeksi: "Olen se joka oli, on ja tulee olemaan, eikä kukaan kuolevainen ole vetänyt verhoa edestäni".

Edessä oli mustan kankaan peittämä alttarimainen pöytä, jolla oli pääkalloja, balsamoituja apinoita, eläviä käärmeitä lasipulloissa, pöllöjä, vanhannäköisiä pergamentteja, alkemistien upokkaita, saviruukkuja, amuletteja, pulveriastioita ja muuta 'taikatavaraa'.

Kun sali oli täynnä, ilmestyi Cagliostro, lyhyt, tukeva mies, jonka katse oli "ilkeän vaaniva". Häntä seurasi hänen 'kreivittärensä', kaunis, miellyttävä, lempeäkatseinen nainen. Cagliostro seisoi kolmijalan ääressä, ja puhui. Hän puhui 'muinaisista muistoistaan' Memfiissä Egyptissä kuningas Thotmesin aikana, kertoi tavanneensa Kristuksen kun tämä muutti viinin vedeksi, sanoi olevansa kuolematon, ja tekevänsä ihmeitä tässäkin kokouksessa. Hän muutti kulhon vettä Orvieton viiniksi, maistatti herroilla ihme-eliksiirejään (jotka todella muuttivat herrojen kasvot punakoiksi), ja 'suurensi' Ranskan lähettilään kardinaali de Bernis'n sormuksenkiven. Kardinaali oli vakuuttunut ihmeestä, mutta muuttui pian tämän jälkeen Cagliostron veriviholliseksi. Selvittyään näet suggestiosta (jota tuolloin ei vielä osattu tunnistaa), hän huomasi pettymyksekseen jalokivensä taas pienentyneen ennalleen.

Temppuja ja mystiikkaa sai kyllä tuolloinkin kohtuullisesti esittää; mutta sitten Gagliostro teki virheen. Hänen nuori 'meediottarensa' kertoi Ranskan tulevasta vallankumouksesta hurjia asioita, kuten että Bastilji muka hävitettäisiin ja että kuningas muka teloitettaisiin... Istunnon jälkeen Cagliostro tiettävästi vielä viikkokausia jatkoi Ranskan vallankumouksen propagoimista - vallankumouksen kannattajien suureksi riemuksi niin Roomassa kuin Ranskassa.

Ja silloin iski inkvisitio.

Sekä 'kreiviä' että 'kreivitärtä' kidutettiin hirmuisesti, ja he tunnustivat kaikki mahdolliset rikokset, joita inkvisitio vain osasi keksiä. Kreivitär kuoli tämän jälkeen pian luostarissa Rooman Trasteveressä, kreivi kesti San Leon mielipuolisessa maanalaisessa loukossa viisi vuotta, kunnes hänet ilmeisesti kuristettiin kuoliaaksi vuonna 1795, 52-vuotiaana.

Vanha valta oli yksimielinen taikurimestarin tuhoamisesta. Mutta kun vallankumoukselliset ranskalaiset joukot pian sen jälkeen saapuivat Urbinoon asti, ne etsivät San Leossa innokkaina sankariaan Cagliostroa. Kun tämä oli jo kuollut, muut vangit komennettiin ulos, ja San Leon linnoitus räjäytettiin hajalle. Ja hajalla se on tänäänkin.

Oppikoon tästä kukin halukas mitä haluaa.

Takaisin alkuun
Takaisin radiosivulle