Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 19 (ulos 6.4.91)

© Kari Rydman 1998

Mirabeau ja kreivitär Dubarry. Müllerin vahakabinetti ja Mozartin uusi kvintetto.

Kansalainen Mirabeau on kuollut. Tämä Ranskan vallankumouksen suurmies, kansalliskokouksen puheenjohtaja ja kruunun salainen neuvonantaja työskenteli ja eli itsensä kuoliaaksi. Ei ollut asiaa, josta Mirabeau ei kansalliskokouksessa noussut sanomaan sanaansa, ja yrittänyt pitää sinne tänne tempoilevaa ja kiihkomielistä vallankumousta jonkinnäköisessä ojennuksessa. Eikä ollut juhlatilaisuutta, jossa hänen vaikuttava hahmonsa ei olisi herättänyt kunnioitusta, ei kansalliskaartin paraatia, jonka etunenässä hän ei olisi kulkenut. Ankara paine vaati rajut vastapainot yöllisten syöminkien, juominkien ja rakkauden ilojen merkeissä.

Huhtikuun kuudennen päivän Wiener Zeitung ei vielä osaa kertoa murhenäytelmästä. Se kertoo kahden viikon takaisesta kokouksesta, jossa Mirabeau vielä esittää rauhoittavan tiedonannon valtakunnan tilasta ja rajalevottomuuksista. Muutamaa päivää myöhemmin Mirabeau sairastuu vakavasti, ja kuolee lauantaina huhtikuun 2. päivänä. Kansalliskokous keskeyttää tyrmistyneenä työnsä, ja ryhtyy suunnittelemaan hautajaisia.

Saman päivän wieniläislehti muuten kertoo sensaatiouutisen Lontoosta: kreivitär Dubarryn kadonneet korut ovat löytyneet. Ludvig XV:n rakastajattaren koruja tarjottiin wieninjuutalaista syntyperää olevalle jalokivikauppiaalle Lyon Symonsille hyvin halvasta hinnasta. Kunnian miehenä tämä kuitenkin toimitutti varkaat rautoihin, ja kieltäytyi vieläpä mahtavasta 2000 punnan palkkiostakin. Summa olisi nykyrahassa siinä parinsadan tuhannen markan tienoilla.

Maanantaina 4. huhtikuuta olivat Mirabeaun hautajaiset Pariisissa. Koko kaupunki oli liikkeellä, mustiin pukeutuneena. Kansalliskaarti johti kulkuetta, kärjessään kenraali Lafayette miekka paljastettuna. Perässä kulkivat papisto, kansalliskokous, kaupunkineuvostot, ministerit, ammattikunnat ja kansa. Kun kansalliskaarti jysäytti kivääreillään yhteislaukauksen, lähitalojen ikkunat särkyivät. Siunauksen jälkeen, pimeällä, sama kulkue kiemurteli takaisin soihtujen valossa, suruharsoihin kiedottujen ja vaimennettujen rumpujen hiljaa kumistessa.

Tästä valtavasta spektaakkelista ei Wienissä - kuten sanottu - vielä tiedetty mitään keskiviikkona huhtikuun kuudentena, lehtiuutiset kun olivat yleensä pari viikkoa myöhässä. Tuon päivän ja edellisen lauantain lehdessä oli kuitenkin muutama ilmoitus, joka epäilemättä kiinnosti perhe Mozartia Rauhensteingassen varrella.

Müllerin vahakabinetti ilmoitteli laveasti uudesta mahtavasti valaistusta installaatiostaan marsalkka Laudonin muistolle, ja kertoi, että sen tiloissa aina tasatunnein soi varta vasten sävelletty surumusiikki, joka vaihtuu viikoittain. Tällä viikolla soi Herra Kapellimestari Mozartin sävellys.

Kapellimestari Mozartin viikko oli ilmoituksista päätellen kyllä ainakin kahden viikon pituinen. Mozartin musiikki oli ilmeisesti yksi spektaakkelimaisen näyttelyn vetonauloista. Tämä käy ilmi epäsuorasti myös myöhemmistä vahakabinetin ilmoituksista, niissä kun ei kertaakaan mainittu muita mahdollisia surumusiikin säveltäjiä. Tässä jälleen pieni muistutus niille Mozart-kirjoittajille jotka yhäkin hekumoivat säveltäjän kuvitellulla alamäellä.

Viikon lehdissä oli myös - alkavan kevään kunniaksi - kylpylöitten ilmoituksia, niin Wienin seuduilta kuin Unkarista saakka. Constanze oli jo muutamana vuonna hoidattanut itseään Baadenin kylpylässä Wienin ulkopuolella, tunnin tai parin vaunumatkan päässä kaupungista. Pian, kesän tultua, Constanzen saattaisi taas olla aika lähteä Carl-pojan kanssa Baadeniin; hän oli nyt jo kuudetta kuuta raskaana, ja vaikka pahimmat sairaudet tuntuivatkin jo olevan takana päin, kovin hyväkuntoinen hän ei vieläkään ole.

Ehkäpä pariskunta puhuikin asiasta ohimennen näinä päivinä. Mutta Wolfgangilla oli nyt kyllä kovin kiire. Ensi viikon tiistaina hän näet päivää sävellysluetteloonsa uuden jousikvinteton Es-duurissa:
[esim.: KV 614 alusta, häipyy sopivassa paikassa puheen alla.]

Tämä, kuten joulukuussa valmistunut D-duurikvintettokin, oli ilmeisesti Johann Tostin tilaustyö hänen kotikonserttejaan varten. Tämä herra Tost oli merkillinen tapaus. Alunperin hän oli Haydnin Eszterházan orkesterin toisen viulun äänenjohtaja, mutta nai sitten rikkaan tehtailijanlesken, muutti Wieniin porvariksi, alkoi käyttää nimeä von Tost, ja ryhtyi järjestämään kotikonsertteja.

Emme tiedä, paljonko herra Tost maksoi kvintetoista. Mozartilla ei ilmeisesti ollut kovin paljon tekemistä miehen kanssa, ja ainakaan Tost ei kuulunut hänen varsinaiseen ystäväpiiriinsä. Omituinen ja vaikeasti selitettävä fläkki tämän jälkimaineeseen tuli, sillä maineikas wieniläinen kustantaja Artaria julkaisi nämä kaksi kvintettoa muutaman vuoden kuluttua, merkiten teki jäksi "erään unkarilaisen amatöörin".

Ehkäpä nuotit löytyivät Tostin jäämistöstä kopiona, vailla säveltäjänimeä, ja Artaria arveli Tostia itseään tekijäksi. Mozartin maine oli jo tuolloin niin kova, ja hänen nimensä niin vahva myyntivaltti, että sitä alettiin käyttää aivan vieraankin musiikin yhteydessä. Jos siis olisi ollut pientäkin syytä arvella Mozartia tekijäksi, hänen nimensä olisi takuulla painettu nuotteihin.

Saattoihan olla, että Artaria huomasi musiikin arvokkaaksi, ja julkaisi sen anonyyminäkin. Mutta amatöörin tekemäksi tätä mainiota musiikkia taitavine kontrapunkteineen ja virtuosisine vastaliikejuoksutuksineen on todella vaikea mieltää:
[esim.:]

Takaisin alkuun / Back
Takaisin radiosivulle / Back to the radio page