Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 20 (ulos 13.4.91)

© Kari Rydman 1998

Mozart lainaa Puchbergilta. Adriana Gabrieli ("La Ferrarese") lähtee Da Ponten matkaan

Huhtikuun 13. päivänä Mozart kirjoittaa ystävälleen ja muurariveljelleen Michael Puchbergille lyhyen kirjeen:

"Arvostettu Ystävä ja Veli! Tämän kuun 20:ntenä eli siis seitsemän päivän kuluttua nostan palkkani neljänneksen. Tahtoisitteko ja voisitteko Te lainata minulle siihen asti kaksikymmentä guldenia tai enemmän, näin olisin - parahin ystävä - suuresti kiitollinen, ja Te saisitte tämän rahan suurin kiitoksin takaisin 20. päivänä, kun nostan rahani; Teidän ikuisesti kiitollinen ystävänne Mozart."
Kirjeen reunaan Puchberg merkitsi: 13.huhtikuuta lähettänyt 30 floriinia.

Rahasumma ei ollut suuren suuri, ehkä noin tuhat nykyistä Suomen markkaa. Wienin hintatason huomioonottaen Mozartin tasoinen säätyläinen olisi saanut sillä kuusi paria silkkisukkia tai yksinkertaisen puvun. Parempaan naisen pukuun ei olisi riittänyt edes 100 guldenia...

Michael Puchberg oli kuten sanottu Mozartin henkilökohtainen ystävä ja vapaamuurariveli, entinen naapuri, ja säveltäjän suuri tukija. Puchbergille Mozart kirjoitti ainakin pari klaveritrioa, mutta kuuluisampia ovat hänen lukuisat ja ahdistuneet lainanpyyntökirjeensä. Pääasiassa niihin perustuu yleinen ja romanttinen käsitys Mozartista köyhänä ja väärinymmärettynä nerona. Totta onkin, että Mozartin Puchbergilta saamat lainat ovat yhteissummaltaan jo siinä 1400 guldenia. Mutta on niitä maksettu takaisinkin, niin että tämän vuoden lopussa velkaa on jäljellä ehkä siinä 1000 guldenia.

Suurin osa veloista on peräisin parin kolmen vuoden takaa, jolloin Mozartille syntyi todellinen velkakierre, kun Turkin sota heikensi varsinkin aateliston kykyä toimia taidemesenaattina. Mutta nyt tilanne näyttää kuitenkin jo paljon valoisammalta. Suorastaan kirkkaaksi se on tulossa vuoden lopussa, kun Unkarin aatelisto on keräämässä säveltäjälle 1000 guldenin vuotuista apurahaa, ja Amsterdamin porvaristo vieläkin suurempaa.

Köyhyys on suhteellinen käsite. Mozartin kohdalla ei kuitenkaan ole syytä puhua köyhyydestä eikä edes väärinymmärryksestä; se on selvinnyt tutkijoille jo kauan sitten, ja se ehkä selviää laajemmallekin yleisölle sitä mukaa kuin romanttiset kuvitelmat alkavat haihtua asenteista ja realistinen käsitys menneistä ajoista yleistyy.

- - -

Lorenzo da Ponte on lähtenyt Wienistä. Mozart on varmaankin tiennyt hänen aikeistaan, sillä hänellä oli ollut paljon yhteistä tekemistä tämän merkillisen miehen kanssa, ja ilmeisen kiinnostavia tulevaisuudensuunnitelmiakin.

Lorenzo da Ponte oli juutalaisen kauppiaan poika nykyisestä Vittorio Veneton kaupungista lähellä Veneziaa. Kun perhe kääntyi katoliseen uskoon, Lorenzo pantiin paikalliseen pappisseminaariin. Pojasta tuli abate, ja hän oppi erinomaisesti hallitsemaan värssyntekoa kaikissa mahdollisissa tyylilajeissa.

Mutta Venezian nautinnonhaluinen elämänmuoto veti nuoren abaten vastustamattomasti mukaansa. Kaikenlaista riettautta siellä sallittiin jopa hengellisenkin säädyn edustajille; niinpä väitetään da Ponten jonkun aikaa asuneen bordellissakin ja viihdyttäneen asiakkaita viulunsoitolla, pappiskaapuun pukeutuneena. Mutta vapaamielisyydellä Veneziassa niinkuin moniaalla muuallakin oli kääntöpuolensa: politiikkaan ei pitänyt sekaantua. Ja senhän da Ponte tietysti sitten teki, joutui epäsuosioon ja karkoitettiin.

Niin da Ponte lähti Itävaltaan ja Saksaan, tutustui siellä teatteritaiteeseen, ja kohosi nopeasti, kolmessa vuodessa Wienin hoviteatterin librettistiksi. Tähän nousuun vaikutti varmaan osaltaan da Ponten syntyperä: italialainen kulttuurimafia piti Wienin hovissa tiukasti puoliaan ilmiselvästi kasvanutta saksankielistä painetta vastaan.

Wienissä da Ponte kirjoitti oopperalibrettoja muunmuassa hovisäveltäjä Salierille, ja Vicente Martín y Solerille, joka oli juuri tuolloin Wienin juhlituimpia oopperasäveltäjiä. Itse hän muistelmiensa mukaan kuitenkin piti kolmea Mozartille kirjoittamaansa librettoa parhaina töinään, nimittäin Figaron häitä, Don Giovannia ja Così fan tuttea. Mozart oli muistelmien aikaan tosin jo kuollut ja noussut taiteilijoitten jälkimaineen seitsemänteen taivaaseen; mutta saattoi da Pontella olla aihettakin jälkiajattelulleen. Mozartillahan oli aivan omia käsityksiä oopperan rakentamisesta, ja ne varmasti vaikuttivat käsikirjoitustenkin muotoutumiseen.

Da Pontella oli suuria suunnitelmia vuodelle -91, jotka koskivat Mozartiakin, ja jotka liikkuivat kauas, aina Prahasta Pietariin. Mutta keisarin vaihtuminen kariutti hänen navigointinsa, ja kun uusi keisari Leopold suhtautui librettistiin vähintäänkin nuivasti, kirjailija lähetti hoviin ylpeän kirjeen. "Minun kohtaloni ei riipu Teistä", hän kirjoitti. "Mikään Teidän mahtinne ei voi kahlita minun sieluani." Mikäli tämä oli tarkoitettu vetoomukseksi, se epäonnistui. Lorenzo da Ponte lähti Wienistä, kassan kautta.

Mutta hän ei lähtenyt Wienistä yksin. Abate da Ponten mukana lähti myös Rooman Venezian konsulin pojan Luigi del Benen vaimo Adriana, omaa sukuaan Gabrieli. Paremmin hänet tunnettiin niin Wienissä kuin Veneziassa nimellä La Ferrarese, kotipaikkansa mukaan. Tällä nimellä hänet tunsi jo 21 vuotta aikaisemmin tohtori Charles Burney, joka suuren Italian matkansa Venezian vaiheessa ihastui tähän tyttökonservatorio Ospedaletton mahtavan taiturimaiseen 16 vuotiaaseen korkeaan sopraanoon.

Venezian hekumallinen henki tarttui myös nuoreen La Ferrareseen. Jopa kuuluisa tiedotusalan mies Casanovakin mainitsee hänen nimensä silloin tällöin juoruissaan. 29-vuotiaana laulajatar alkoi seurustella konsulinpoika del Benen kanssa, ja hän oli 33-vuotias tullessaan Wieniin vuonna -88. Hän ei ollut kovin kuuluisa kauneudestaan, ja käyttäytyi muutenkin oikukkaan diivamaisesti. Mozart piti häntä kovin keskinkertaisena; silti La Ferrarese esiintyi menestyksellä sekä Figaron Susannana että Così fan tutten Fiordiliginä.

Tämän La Ferraresen kanssa Lorenzo da Ponte siis lähti kohti Lontoota. Sopraano jätti kirjailijan jo Triestessä ja palasi Veneziaan. Hänen miehellään oli nimittäin tuolloin hyvät mahdollisuudet päästä isänsä jälkeen Venezian konsuliksi. Da Ponte taas oli kaupungissa edelleen persona non grata. Abate loukkaantui verisesti, ja saikin myöhemmin koston paikan. Da Ponte ja la Ferrarese tapasivat nimittäin uudelleen.

Lorenzo pistäytyi kerran Veneziassa saakka hankkimassa laulajia Lontoon oopperaseurueelle. "Tiedätkö Da Ponte, olet söpömpi kuin koskaan", La Ferrarese kujersi gondolimatkalla, hyvää kiinnitystä Lontoossa ajatellen - tai sitten pelkistä tunnesyistä. "Minä kostin hänelle", kertoo da Ponte muistelmisaan, "sanomalla että 'valitettavasti en voi sanoa samaa sinusta'. Hän nojautui taakse, vaikeni, punastui, ja luulenpa että hänen silmänsä kostuivat kyynelistä."

Näihin vastenmielisiin ja ilkeisiin sanoihin lopetan tämän esityksen. La Ferraresen kohtalosta en osaa kertoa muuta. Hänen rakastajansa lähti Lontooseen kuten Haydn ja monet muut. Mutta tuliko hänen miehestään Venezian konsulia, tai elivätkö La Ferrarese ja del Bene onnellisina elämänsä loppuun asti, sitä en tiedä. Mutta tuskinpa elivät.

Takaisin alkuun
Takaisin radiosivulle