Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 49 (ulos 3.11.91)

© Kari Rydman 1998

Hirvittävä ennenaikainen talvi iskee Eurooppaan. Requiem työn alla.

Talvi on iskenyt Wienin kaupunkiin. Lokakuun puoleenväliin saakka päivälämpötila oli hyvinkin 15°, mutta sitten tuuli kääntyi pohjoiseen. Lämpötila romahti nopeasti, ja lokakuun 27. ja 28. päivän välillä mittari näytti jo nollaa. Monin paikoin satoi lunta tai räntää, ja sitä jatkui useita päiviä. Ensimmäinen pakkanen iski lokakuun viimeisenä päivänä. Marraskuun 1. päivänä tuuli voimistui, ja lunta tuli sellaiset määrät, että moista saatettiin nähdä korkeintaan joskus tammi-helmikuussa. Sitten kaupungin ylle laskeutui sakea sumu, josta kehkeytyi lopulta osan lumesta sulattanut sade. Monin paikoin oli viininkorjuu vielä käynnissä, mutta se loppui kyllä siihen paikkaan. Kaiken kummallisuuden lisäksi lumimyrskyjä säesti voimakas salamointi.

Wiener Zeitung rauhoittaa ihmisiä. Onhan tällaista nyt tapahtunut ennenkin. Vuonna 763 esimerkiksi vesi jäätyi jo lokakuussa; vuonna 821 talvi alkoi jo 22. syyskuuta ja loppui vasta huhtikuun 12.:na. Poikkeuksellisen ankara ja aikainen talvi raportoidaan myös vuosilta 874, 974, 984, 991 ja 994. Wiener Zeitung kertoo myös vuosien 1407, 1408, 1443, 1480 ja 1695 kauhuista; monen kerran talvi päättyi vasta toukokuussa. (Ottakaamme huomioon, että nyt puhutaan hyvin eteläisestä paikkakunnasta...)

Lehti kertoo uutisia myös Torinosta, Sardiniasta ja Piemontesta, jossa viikon jatkunut rankkasade aikaansai lokakuun lopulla tuhotulvia, ja hävitti teitä, siltoja, peltoja, puutarhoja ja taloja. Eri puolilta on kantautunut myös tietoja, että laivastot joutuivat päätä pahkaa etsimään turvaa satamista ja valmistautumaan talvehtimiseen.

Pakkasen tähän mennessä kovin isku tapahtuu marraskuun 6. ja 8. päivän välissä, jolloin miinusasteita Celsiuksen mukaan on jo lähemmäs 10! Wieniläiset palelevat ja vilustumis- ja reumaattiset taudit iskevät.

Wienin keskeisiin hovipiireihin kuuluva kreivi von Zinzendorf uskaltautuu juuri marraskuun 6. päivänä, huonosta säästä huolimatta, Wiedenin esikaupunkiteatteriin katsomaan suurta kuuluisuutta saavuttanutta uutta oopperaa:

Kello 6:30 Starhembergin teatterissa Wiedenin esikaupungissa Monsieur ja Madame Auerspergin aitiossa katsomassa Taikahuilun 24. esitystä. Musiikki ja dekoratsionit ovat sieviä, mutta kaikki muu on uskomatonta farssia. Monsieur de Seilern ja Monsieur de Kinsky olivat meidän aitiossamme..."
Itse oopperan säveltäjä istuu kotona Rauhensteingassella ja valmistelee uutta suurta tilaustyötä, Requiem-sielunmessua.

Introitus, 'Requiem aeternam dona eis Domine' ("Ikuinen rauha hänelle anna, Herra"), on valmis. Kyrie eleison ("Herra armahda") tulee olemaan fuuga vanhaan tyyliin; tämän tekniikan hän on oppinut jo poikana Bolognassa, ja lisännyt taitoaan jopa (kuului saa, mutta Wienissä oikeastaan vain asiantuntijoitten todella tuntemaa) vanhaa isä Bachia tutkimalla:
[esim.: Requiem, Kyrie alusta; häipyy seuraavan alle.]

Aivan Mozartien naapurissa, samassa korttelissa itse asiassa, Kärtnerstrassen ja Himmelpfortgassen kulmassa, siellä missä koko vuoden ajan on näytetty ihmeellisiä 'Kircherin peilejä', siellä on nyt näytteillä harvinainen laite. Entisessä keisarillisessa Fysikaalisessa kabinetissa oli säilytetty Friedrich von Knaussin vuonna 1758 rakentamaa kirjoittavaa ihmekonetta. Nyt keisari on lahjoittanut tämän vanhan laitteen tekijävainajan tyttärelle. Tuo kone on pitkästä aikaa taas näytteillä, ja Wiener Zeitungin ilmoituksessa sitä kuvaillaan runsaan palstallisen verran. Meitä kiinnostaisi kovin, miten tämä hienomekaaninen laite toimi. Mutta mitä ihmettä? Tärkeämpää näyttääkin olevan laitteen ulkonäkö! Näin siitä kerrotaan:

Sen muodostaa pyramidi, jota reunustaa kaksi yhtä korkeaa palmunrunkoa, jotka kannattavat kruunattua kaksoiskotkaa; sen keskellä on niin kutsuttu hyveen temppeli, jossa nähdään 5 nuorta kotkaa, silloisia viittä arkkiherttuaa symboloivina, jotka on järjestetty riviin kaksinkertaisessa perspektiivissä kultaisen pylväikön keskelle. Temppelin yllä nähdään pilvimaisema, joka kätkee tuon kuuluisan hienon mekanismin, joka ohjaa sekä kirjoittavaa kättä että sitä joka ojensi mustepulloa, aivan automaattisesti. Jo ensimmäisellä silmäyksellä herättää huomiota laitteen harvinaislaatuinen ja kallisarvoinen hienonhieno kultaus..."
...ja niin edespäin. Selostuksesta käy ilmi (paitsi rivien välitse ihmetekniikan tietty vaatimattomuus) tuon ajan viehtymys klassissävyisiin allegorioihin ja kullanhohtoiseen komeuteen. Ne, jotka ovat nähneet esimerkiksi Mozartin oopperoitten lavastussuunnitelmia tai oopperalibrettojen kansikuvia, tuntevat äskeisen kuvauksen melkoisen tutuksi.

Mutta ei meillä ole syytä hymyilläkään ajan tekniselle ja tieteelliselle innostukselle. Tuosta se alkoi tämä meidän suuri tekninen ja tieteellinen sankaritarinamme, kaikkine enemmän tai vähemmän hyödyllisine keksintöineen. Ottakaamme tuore uutinen Tukholmasta:

Aluelääkäri ja apteekkari Örebrosta, von Aken nimeltään, on keksinyt jauheen, jonka avulla hän, sekoitettuaan sitä veteen, pystyy sammuttamaan suurimmankin ja sitkeimmänkin tulipalon mitä nopeimmin. Hän on jo tehnyt monia onnistuneita kokeita, ja tulee nyt myös kuninkaan läsnäollen jatkamaan niitä Drottningholmissa, jonne tätä tarkoitusta varten on jo pystytetty erilaisia rakennuksia.

Ihana edistys! Mitään rajoja ei suurella tulevaisuudella näytä olevan! Kaikilla aloilla, henkisillä ja materiaalisilla, saavutetaan yhä kiihtyvämmin uusia voittoja. Tällä tiellä valistunut ihmiskunta voi edetä vain kohti täydellistä ja ihmeellistä onnelaa...

Ja mikäli esimerkiksi kuuluisa ja ihailtu kapellimestari, Hra Mozart, luki nämä uutiset ja ajatteli vähän samaan suuntaan, hän epäilemättä lisäsi siihen oman henkilökohtaisen lisänsä:

"Hauska ja hyvä 'Hra von Mozart', jonka kanssa hänellä on ollut ilo pelata monta erää biljardia, voi katsoa tulevaisuuteen todella toiveikkaasti..."

Takaisin alkuun / Back
Takaisin radiosivulle / Back to the radio page