Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 53 (ulos 30.11.91)

© Kari Rydman 1998

Mozart sairastuu vakavasti

Marraskuun viimeinen päivä vuonna 1791. Kaikki tähän ajatellut Wiener Zeitungin uutiset, myös se jossa jälleen kerran mainitaan Suomi, joudutaan nyt ohittamaan. Sillä Wienin ihailluin ja rakastetuin nuori säveltäjä, Hra Ritari, Hra jalosukuinen kapellimestari Wolfgang Mozart on yllättäen sairastunut vakavasti.

Jotain tämänsuuntaista on tietysti voinut odottaa sen vuoksi, että hovikamarimusiikinsäveltäjä on kesästä lähtien joutunut töittensä vuoksi tosi koville. Jo Prahan kruunajaisjuhlien yhteydessä julkinen sana huomasi, että Mozart ei ollut oikein kunnossa. Se ei ollut ihmekään, sillä säveltäjä joutui kirjoittamaan juhlaoopperan muutamassa viikossa. Sen jälkeen hänellä oli muita suuria ja kiireellisiä töitä, sekä tietysti vielä hänen sydäntään lähellä olleen Taikahuilu-oopperan ensi-ilta, sen saksankielisen oopperan, joka juuri nyt, yhäkin, menee Wiedenin esikaupunkiteatterissa täysille huoneille, ja jonka lauluja musiikkikauppiaat kilvan tarjoavat halukkaille käsinkirjoitettuina pikakopioina.

Toista viikkoa sitten esitettiin vapaamuurariloosin Zur neugekrönten Hoffnung uuden temppelin vihkiäisissä Mozartin uusin sävellys, iloa ja toivoa täynnä oleva kantaatti. "Uudelleen kruunattu toivo", loosin nimi, kuvasi myös hyvin hänen omaa tilannettaan. Hänen nimensä oli musiikkia rakastavien wieniläisten 'huulilla', kuten sanotaan, hänen oopperansa, sinfoniansa ja konserttonsa soivat kaikkialla sivistyneessä Euroopassa, ja hänen taloudellinen tilanteensa näytti hyvin valoisalta.

Mutta heti kantaatin juhlallisen esityksen jälkeen, kotiin palattuaan, Mozart tunsi itsensä hyvin huonovointiseksi. Hänelle nousi kuume, hänen nivelensä alkoivat turvota, ja niin liikkuminen kuin työntekokin alkoivat tuottaa tuskaa. Poikkeuksellisen paha talvenalku iski fyysisen kuntonsa rajoille itsensä ajaneen säveltäjän heikentyneeseen vastustuskykyyn. Reumaattisen kuumeen lisäksi häneen iski jonkinlainen pöpö, joka aikaansai iholla kutiavia näppylöitä. 'Rokkokuumeeksi' lääkärit tämän taudin pian tunnistivat. Tauti tai monet lääkkeet aikaansaivat rajuja oksennuskohtauksia, jotka yhäkin heikensivät potilaan kuntoa.

Synkät aavistukset alkoivat ajoittain täyttää muuten niin optimistisen säveltäjän mieltä, näin kertovat yhtäpitävästi monet Mozartin tuolloin tunteneet. Säveltäjän mielialaan saattoi myös vaikuttaa se, että työn alla oli murheellinen sävellyskin, sielunmessu eli Requiem.

Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos Mozart jonain tuskallisena hetkenä epäili läheisilleen kirjoittavansa omaa sielunmessuaan. Kaikkien odotettavissa olevien tapahtumien jälkeen tällaiset puheet saisivat järkyttävän suuren merkityksen: jos näet Mozart selviäisi taudistaan, kukaan ei muistelisi moisia joutavia lausahduksia. Sellaisia yksi ja toinen kuitenkin tulee silloin tällöin tokaisseeksi, milloin mistäkin syystä.

Mozartin mielialaa ei paljon parantanut edes juuri tullut tieto Unkarin aateliston päätöksestä maksaa hänelle tuhannen guldenin [eli noin 80,000 markan] suuruista vuotuista stipendiä, ilman mitään erityisiä velvoitteita. "Nyt voisin säveltää vain sellaisia kappaleita kuin haluan", Konstanze kertoi Mozartin sanoneen, ja lisänneen että "ikävä vain että minun pitää nyt kuolla."

Tuossa mielentilassa olisi tieto Amsterdamissa kokoonkerätystä ehkäpä vieläkin suuremmasta vuotuisesta apurahasta saattanut kirvoittaa Mozartilta vieläkin katkerampia kommentteja - mutta tämä tieto saapui Wieniin aavistuksen verran liian myöhään. - Olisiko muuten Haydnilla ollut osansa hollantilaisten aktiivisuuteen? Hän nimittäin sekä Lontoosta käsin että myöhemmin sieltä palatessaan muutenkin toimi erittäin aktiivisesti nuoren ystävänsä ja tämän perheen hyväksi.

Sairaan säveltäjän luona lappaa väkeä. Perhelääkäri tri Closset käy useasti, ja keskustelee huolestuneena potilaansa tilasta kahden huomattavan spesialistin, tri Guldenerin ja tri Sallaban kanssa. Sukulaiset ja tuttavat käyvät huolestuneina kylässä, varsinkin Konstanzen pikkusisko Sophie. Sophie ja anoppi ryhtyvät käytännön huoltohommiin, ja kehittelevät hankalaan niveltenturpoamiseen sopivaa yöasua.

Muusikkoja Mozarteilla käy tietenkin edelleen. Schikanederin teatterin laulajia tulee, ja uuden sielunmessun stemmoja käydään läpi. Entinen oppilas säveltäjä Joseph Eybler käy usein, ja kertoo myöhemmin avustaneensa Mozartia tämän tuskallisen sairauden aikana, nostaneensa tätä vuoteesta käymälään ja takaisin jne. Mutta hän saattaa myös jo tässä vaiheessa osallistua partituurin täydentämiseen Mozartin ohjeitten mukaan. Süssmayer on usein paikalla, kuten Weberin sisarusten kertomuksista myöhemmin on käynyt ilmi.

Mozartin sairasvuode on siirretty makuuhuoneesta työhuoneeseen, jossa on kadulle avautuvat kolme suurta ikkunaa. Häkkilintu on siirretty sieltä pois - sen sirkutus käy sairaan hermoille. Kaikki asiat pyörivät nyt (säveltäjän ja hänen tautinsa ohella) keskeneräisen suurtyön ympärillä. Se on saatava valmiiksi; ei ainoastaan tilaajan ja hänen maksamiensa ennakkojen vuoksi, vaan myös säveltäjän itsensä takia. Juuri nyt asetelmasta on tullut dramaattinen ja pateettinen.

Mozart on kokenut kuoleman jo monta kertaa. Neljä hänen lapsistaan on kuollut. Hänen äitinsä kuoli Pariisissa majatalohuoneeseen, 22-vuotiaan pojan ollessa tämän kanssa kahdestaan pitkällä ulkomaanmatkalla. Isä kuoli runsaat neljä vuotta sitten.

Isä-Leopoldille poika kirjoitti paria kuukautta ennen tämän kuolemaa harvinaisen vakavan kirjeen, jonka sananvalinnoista kuultavat ehkä myös heidän yhteiset kokemuksensa vapaamuurareina:

... Nyt kuulenkin, että olette vakavasti sairaana! Kuinka kaipaankaan lohduttavaa uutista teiltä itseltänne, sitä minun ei kai tarvitse teille kertoa; ja sitä toivon myös todella - vaikka tapani on kyllä ollut kuvitella kaikista asioista sitä pahinta - koska kuolema on [tarkkaan ottaen] meidän elämämme todellinen päämäärä, niin olen jo parin viime vuoden ajan tullut niin tutuksi tämän ihmisen todellisimman ja parhaimman ystävän kanssa, että sen kuva ei enää pelkästään ole lakannut säikäyttämästä minua, vaan on oikeastaan muuttunut suuresti rauhoittavaksi ja lohduttavaksi! ja minä kiitän jumalaani siitä että hän on suonut minulle sen onnen että saan mahdollisuuden [tehän ymmärrätte] oppia tuntemaan se avaimena todelliseen autuuteemme. - en koskaan pane maata ajattelematta, etten [niin nuori kuin olenkin] ehkä ole huomenna olemassa - eikä varmasti yksikään minut tunteva ihminen voi väittää että olisin seurassa myrtynyt tai murheellinen - ja tästä autuudesta kiitän joka päivä Luojaani, ja toivon sydämestäni sitä myös kanssaihmisilleni.

[Musiikkia: Requiem, Confutatis: 'Voca me']


Takaisin radiosivulle   Takaisin kotisivulle