Kari Rydman:
MOZARTIN VIIMEINEN VUOSI 57 (ulos 28.12.91)

© Kari Rydman 1998

Lasten ja Constanzen tulevaisuus. Elämäkerrat. Köchel. Loppu.

Mozartin kuoleman jälkeen perheen lapsista huolehtivat ensin wieniläiset ystävät, hyvä paroni van Swieten etunenässä. Pian lapset kuitenkin vietiin Prahaan, jossa Dusekin perhe, säveltäjä Franz Xaver ja laulajatar Josepha, Mozartien läheiset ystävät, huolehtivat heistä. Franz Xaver Niemetschek, ensimmäisen Mozart-elämäkerran kirjoittaja, huolehti omalta osaltaan heidän kasvatuksestaan.

Pikkuinen Franz Xaver Mozart aloitti 5 vuotiaana pianonsoiton opiskelun juuri Niemetschekin kanssa, ja jatkoi musiikinopiskeluaan sitten muutaman vuoden kuluttua Wienissä, jossa häntä opettivat muun muassa säveltäjä ja kapellimestari Antonio Salieri, jo pikkupoikana Mozartin oppilaana ollut pianovirtuoosi ja säveltäjä Johann Nepomuk Hummel, säveltäjä ja abbé Vogler, jonka 'Hoosianna' hymni soi niin meillä kuin Ruotsissakin, sekä Georg Albrechtsberger, urkuri ja säveltäjä, joka seurasi Mozartia Wienin Tapaninkirkon varakapellimestarina ja sittemmin musiikin johtajana. Kaikki nämä kuuluisat ja ansiokkaat miehet olivat niitä, jotka (Mozartin muistoa kunnioittaakseen) katsoivat velvollisuudekseen tarjota hänen pojilleen parhaan mahdollisen koulutuksen.

Isoveli Carl lähti 19 vuotiaana Italiaan. Hän elätti itseään kaupallisella alalla, mutta opiskeli musiikkia siinä sivussa, ja suunnitteli jonkin aikaa karriääriä musiikkikauppiaana. Vuonna 1810 äiti lahjoitti hänelle Mozartin fortepianon. Carl eli pitkän elämän, ja kuoli 74 vuotiaana. Lapsia hänellä ei ollut, kuten ei pikkuveljelläkään. Tämä oli varhaiskypsä muusikko ja säveltäjä, jonka ensimmäinen pianokvartetto julkaistiin jo vuonna 1802, jolloin poika oli 11 vuotias.

Salieri kertoi muutamaa vuotta myöhemmin, että poika Franz Xaver (sittemmin "Wolfgang Amadé junior") oli harvinaislaatuinen musiikillinen lahjakkuus, ja arveli että hänen uransa tulisi olemaan kuuluisan isänsä luokkaa. Tämä ryhtyikin pianovirtuoosiksi; hänen kiinteä työpaikkansa oli Lembergissä eli nykyisessä Lvovissa, mutta kiertueet veivät häntä kaikkialle Eurooppaan. Hän tapasi matkoillaan Dresdenissä äidinpuoleisen serkkunsa, kuuluisan säveltäjän Carl Maria von Weberin, Milanossa isonveljensä, ja Salzburgissa tätinsä 'Nannerlin'. Hänet nimitettiin vuonna 1841 Salzburgin Mozarteumin kunniakapellimestariksi, jolle hän myöhemmin lahjoitti myös kaiken isäänsä liittyvän aineiston. Seuraavana vuonna hän oli isonveljensä kanssa Salzburgissa, jossa vihittiin isän muistomerkki. Vihkiäisiin kuuluneessa konsertissa poika soitti isän d molli-pianokonserton, sen konserton, joka erityisesti miellytti romanttista 1800-lukua.

Nuorin Mozart ei jäänyt historiaan suurena säveltäjänä. Kelvollinen hän oli, ja jotenkin yhdistettävissä nuoreen opettajaansa Hummeliin - tai sitten nerokkaaseen irlantilaiseen John Fieldiin, Chopinin vähän tunnettuun edeltäjään, joka myös toimi Euroopan itäisissä etäispäätteissä. Field kuoli kuopus Mozartin tavoin ennen aikojaan, vain vähän yli 50 vuotiaana; ehkäpä poika Mozartin kohdalla voisi epäillä samankaltaisia turhautumis-, ylirasitus- ja alkoholisävytteisiä kuolinsyitä.

Constanze jäi Wieniin, ja aloitti ponnekkaan toiminnan miehensä sävellysten julkaisemiseksi. Paroni van Swieten toimi omalta osaltaan avustajana ja konserttien järjestäjänä Wienissä. Niinpä Requiem esitettiin ensimmäistä kertaa tammikuussa -93 Hra Jahnin salissa aivan lähellä pariskunnan viimeistä asuntoa. Seuraavana talvena pidettiin suuri muistokonsertti Prahassa; Constanze ja Prahassa asuvat lapset olivat mukana tässä runsaita kyyneleitä kirvoittaneessa tilaisuudessa, jossa sopraanosolistina oli Josepha Duschek.

Sitten Constanze, joka oli muuttanut muutaman korttelin päähän, Krugerstrasselle lähellä Kärntner-porttia, samaan taloon jossa vanha Haydn kohta sävelsi Luomis-oratoriotaan, järjesti Titus-oopperan konserttiesityksen Kärtnerthor-teatterissa. Isosisko Aloysia lauloi siellä Sextuksen osan. Konsertti uusittiin seuraavana vuonna -95; siellä nuorimies Beethoven soitti väliaikamusiikkina Mozartin d mollikonserton, omatekemine kadensseineen, jotka sittemmin julkaistiinkin.

Samana ja seuraavana vuonna Constanze ja hänen siskonsa Aloysia järjestivät kiertueen, jossa esitettiin sekä Titus-oopperaa, Requiemia, Idomeneoa, Thamos-oopperaa, että soitinmusiikkia. Constanze itse oli solistina useissa yhteyksissä. Konsertit olivat menestyksekkäitä.

Marraskuussa -97 järjestettiin Prahan Kansallisteatterissa suuri tilaisuus, jossa Hra Witassek jälleen soitti Mozartin pianokonserton, Constanze sekä Hra ja Rva Campi lauloivat Mozartin aarioita ja tertsettejä, ja päätösnumerona oli kohtauksia Titus-oopperasta. 6 vuotias pikku-Mozart soitti ja lauloi erikoisnumerona Papagenon aarian 'Der Vogelfänger bin ich ja'.

Samaan aikaan Constanze oli avustajineen järjestellyt Mozartin jättämää valtavaa käsikirjoituspinkkaa, ja tehnyt sopimuksia saksalaisen sivistysalueen johtavien kustantajien kanssa. Häntä auttoi vuodesta 97 alkaen tanskalainen diplomaatti Georg Nikolaus von Nissen, joka aluksi kirjoittautui ihailemansa Mozartin lesken alivuokralaiseksi, ja nai tämän (pitkän tuttavuuden jälkeen) 12 vuotta myöhemmin, vuonna 1809. Nissen teki uutteraa työtä Mozartin jäämistön kanssa, ja uudelleen leskeytynyt Constanze julkaisi vuonna 1826 tanskalaisen kirjoittaman laajan Mozart elämäkerran.

Prahalaisen Niemetschekin ja tanskalaisen Nissenin Mozart elämäkerrat ovat tänäkin päivänä tutkimuksen peruslähteitä. Kolmanneksi tähän Mozart tutkijoitten perusjoukkoon liittyi sitten tri Ludwig Ritter von Köchel, joka vuonna 1862 vihdoin julkaisi suuren elämäntyönsä, "Kronologis temaattisen luettelon kaikista Wolfgang Amadé Mozartin sävellyksistä". Köchelin nimi on ikuisiksi ajoiksi liittynyt Mozartin sävellyksiin: vaikka uudempi tutkimus on rajusti lisännyt säveltäjän töitten tuntemusta, useimmat sävellykset tunnetaan nimenomaan tri Köchelin numeroimina.

Mozartin jälkimaine vain oli myrskynnyt sellaista vauhtia tutkijoitten ohi, että hänen nimissään toivorikkaasti julkaistiin monien muittenkin sävellyksiä. (Toisaalta taas Mozartinkin sävellyksiä julkaistiin mitä ihmeellisimmillä tekijännimillä; mm. suuret jousikvintetot julkaistiin "erään unkarilaisen amatöörin" teoksina).

Niinpä Köchelin luettelon liitteestä voi laskujeni mukaan luetella peräti 53 säveltäjää, joitten töitä on joko julkaistu Mozartin sävellyksinä, tai arveltu sellaisiksi. Näitten joukossa ovat tietysti isä ja kuopus Mozart, veljekset Michael ja Joseph Haydn, nuorin Bach, Johann Christian, Mozartin oppilaat Eberl, Eybler ja Süssmayer, sekä Albrechtsberger ja abbé Vogler. Monien sävellysten syntyaikaa on korjattu rajusti, ja tutkimus on yhäkin käymistilassa.

Mozartin varhainen kuolema on innostanut musikologeja uskaltamaan arvailla säveltäjän mahdollista jatkoa: kaikki kuitenkin pysähtyy siihen yksinkertaiseen ajatukseen, että mikäli Mozart olisi elänyt normaalit vähän yli 70 vuotta (eli kuollut vuoden 1828 paikkeilla kuten Beethoven ja Schubert), hänellä olisi ollut jäljellä ainakin kaksinkertaisesti luovia aikuisia vuosia tähänastisiin verraten. "Mozartin kypsyyskauden" 'viimeisistä' oopperoista, 'viimeisistä' sinfonioista, 'viimeisistä' konsertoista ja 'viimeisistä' kamarimusiikkisävellyksistä puhuttaisiin nyt hänen nuoruudentöinään. Niitä esitettäisiin arvatenkin melkein yhtä usein kuin nytkin, mutta painopiste olisi epäilemättä keski-iän ja alkavan vanhuuden suurtöissä.

Jos Mozart ei olisi kuollut (esimerkiksi jos hänelle olisi marraskuun lopulla annettu aivan tavallinen kuuri antibiootteja, tai jos hän olisi antanut periksi vanhemman ystävänsä Haydnin ja lukuisten brittiläisten konserttienjärjestäjien houkutuksille ja lähtenyt [perheineen] Englantiin), hän olisi vuorenvarmasti käyttänyt hyväkseen uskomatonta melodista ja dramaturgista taitoaan, ja antanut kotikaupunkinsa nuorelle nerolle Franz Schubertille vähän ajateltavaa...

Mozart olisi varmaan tunnistanut hyväksi musiikiksi kohta Wieniin muuttavan nuoren neron Beethovenin Kevätsonaatin, jos kohta varmaankaan ei hänen viimeisiä hurjia sävellyksiään. Hän olisi myös arvatenkin reagoinut vanhan ystävänsä ja esikuvansa Haydnin kehitykseen. Tämä vanha mies kirjoitti seitsemän vuotta myöhemmin toiseksi viimeisen oratorionsa 'Luomisen' alkuun aivan huikean kuvauksen Kaaoksesta, tilasta jossa kaikki olevainen (tosimuinaisen oivalluksen mukaan) oli olemassa, mutta vailla muotoa: maa oli silloisen raamatunkäännöksen mukaan "ohne Form und leer". Tämä Haydnin sävellys viittaa jopa kauemmaksi tulevaisuuteen kuin Beethoven hurjimmillaan; tekisi isosti mieli kysyä Mozartilta mitä hän moisesta tykkäsi...
[esim. Haydn, Luominen, alkusoittoa]

Takaisin alkuun / Back
Takaisin radiosivulle / Back to the radio page