"Kagaali"

- sukulaisia passiivista vastarintaa tekemässä



Sata vuotta sitten, helmikuun 15. päivänä 1899 allekirjoitti keisari Nikolai II manifestin, jolla Suomi oli liitettävä läheisemmin keisarikuntaan. Yleisen venäläistämisen lisäksi manifestiin sisältyi "valtakunnallisiksi" määriteltyjen asioitten päätösvallan siirtäminen senaatilta Pietariin, sekä ennen kaikkea uusi asevelvollisuuslaki, joka yhdisti suomalaiset joukko-osastot venäläisen vallan alle. Tästä alkoi Suomen yhteiskuntaa ja puoluekenttää rajusti muuttaneen passiivisen vastarinnan kausi. Vastarinnan keskukseksi järjestäytyi salassa toiminut "kagaali", jonka piirissä toimi myös useita sukumme jäseniä.

Kagaalin nimestä kertoo järjestön historian perusteellisesti kartoittanut J.N.Reuter seuraavasti:

"Sana on hebrealaista alkuperää: qahal, joka tarkoittaa 'seurakuntaa', 'kokousta'. Venäjällä sana kirjoitettiin muodossa kagal, ja sillä tarkoitettiin halventavassa mielessä ensin juutalaisten yhdistyksiä, sittemmin ylipäänsä poliittisia liikkeitä jotka vastustivat itsevaltaisuutta ja byrokratiaa. Venäläisessä Suomen-vastaisessa taantumuslehdistössä sanaa käytettiin niinikään halveksuvasti suomalaisesta liikehdinnästä joka vastusti hallitusvallan hyökkäystä autonomian ja kansallisen olemassaolon kimppuun. Suomessa sana kävi yleiseksi, mutta täällä siitä tuli kunnianimitys jolla tarkoitettiin varsinkin syksyllä 1901 organisoitunutta systemaattisen passiivisen vastarinnan johtoa."

Sotaväenotot kuitenkin alkoivat uuden järjestelmän mukaisesti. Kuntien tuli valita kolme edustajaa vahvistettuun kutsuntalautakuntaan. Koska monet kunnat kieltäytyivät vaalista, senaatin talousosasto kehotti läänien kuvernöörejä langettamaan näille uhkasakon. Jotkut heistä hangoittelivat vastaan laillisuusyistä, mutta joutuivat alistumaan määräyksiin. Kunnat vetosivat oikeusistuimiin.

"...Sålunda utlystes i Helsingfors rådhusstämma till den 25 februari 1902 med anledning av att staden av guvernören ålagts 30,000 marks vite. Ingenjören E. Bergroth och handlanden V[ictor] Rydman föreslogo att intet val skulle förrättas, utan stämman besluta anföra klagomål hos Åbo hovrätt över guvernörens vitesbeslut. Referendariesekreteraren E. A. Forssell yrkade på omedelbart val. Vid omröstning blev Forssell ensam om sin åsikt. - Herrar Bergroth och Rydman instämdes för rätta, men rådstuvurätten förkastade åtalet såsom obefogat." J.N.Reuter: Kagalen I, s. 201

Vanhasuomalaiset pyrkivät hajoittamaan vastarintaliikettä lietsomalla sen keskuudessa kieliriitaa. Uusmaalaisen osakunnan talolla pidetyssä kokouksessa toukokuussa 1903 hyväksyttiin tämän vuoksi julkilausuma, jonka yhtenä allekirjoittajana oli 23-vuotias Heikki Rydman (1906 Ritavuori):

"Då under senaste tider frågor af djupt ingripande betydelse för hela vårt folk väentligen förändrat betingelserna för partigrupperingen i landet, hafva yngre akademiska medborgare af hvardera språkgruppen, hvilka i den stora politiska frågan ställa sig på konstitutionell grund, velat för sig klargöra den ställning språkfrågan i närvarande tid bör intaga. Ur det meningsutbyte, som på denna grund kommit till stånd, hafva såsom resultat framgått följande resolutioner. Fullt medvetna därom, att de i en del punkter icke äro uttömmande, hafva vi likväl, då de uttrycka det gemensamma i de uttalade åsikterna, velat framlägga dem i och för en allmännare pröfning."

"1) Språkfrågan får ej utgöra något hinder för samarbetet mellan de båda språkgrupperna, allra minst i landets stora politiska fråga. De konstitutionella böra därför arbeta på att utrota det misstroende och den avoghet, som på en del håll ännu råda mellan de olika språkgrupperna samt sålunda motvärka försöken att genom ockrande på de gamla partilidelserna undanskymma den fosterländska frågans afgörande betydelse för partigrupperingen i landet."

"2) Båda de inhemska språken betraktas som likaberättigade i angelägenheter, som gälla hela landet och tvåspråkiga trakter. Ännu rådande missförhållanden med afseende å språkens inbördes ställning i det offentliga lifvet böra genom respektive kommuners och embetsmäns åtgöranden på öfverenskommelsens väg regleras."

"3) Språkstriden bör gifva vika för fredlig täflan på det kulturella området, hvarvid hvartdera språket intager den plats, som dess inneboende lifskraft tillförsäkrar detsamma."

"4) De konstitutionella böra äfven på orter, där det andra inhemska språket är rådande, arbeta för bildningens höjande bland folket, samhörighetskänslans stärkande mellan samhällslagren och nationalandans utveckling. Redan för möjliggörandet af detta är det af största vikt att de konstitutionella lära sig båda de inhemska språken. Särskildt måste uppställas såsom en oeftergiflig fordran på hvarje bildad medborgare att han fullständigt skall behärska det folkelements språk, bland hvilket han har sin värksamhet."

"Helsingfors i maj 1903.

Rafael Erich
Herman Gummerus
Edw. Järnström
Lennart Lagerwall
Gust. A. Lundell
Uno W. Nyman
Einar Pontán
Einar Runeberg
Fredrik Saltzman
Wäinö Sjöman
Arne Törnudd
Rolf J. Witting
Karl Godenhjelm
Alarik Hellström
Antti Kaasalainen
Herman Lavonius
Arvid Mörne
Alvar Palmgren
Lauri Fr. Rosendal
Heikki Rydman
Eero W. Schroeder
Lauri Stenbäck
V. Vesterdahl
Frans Äimä."
J.N.Reuter: Kagalen I, s. 326

Kagaali järjesti opiskelevan nuorison avulla kampanjan kaikkialla maassa yhteiskuntakerrosten lähentämiseksi toisiinsa. Ennen kesälomien alkua 1902 ylioppilaat organisoituivat verkostoksi yli maan. Helsinkiin perustettiin kanslia, jonka esimiehenä toimi 21-vuotias ylioppilas Walter Rydman. Se vastaanotti raportteja maakuntiin hajaantuneilta opiskelijoilta, ja varusti heidät kansalle jaettavilla lentolehtisillä. Toiminnan pohjaksi oli Adolf von Bonsdorff laatinut seitsenkohtaisen promemorian, ja syksyllä ylioppilaat saivat täytettäväkseen painetun lomakkeen, jossa yksityiskohtaisesti kyseltiin kampanjan tuloksista. Koska tämä kampanja oli järjestetty tavattoman modernilla tavalla, suosittelen teksteihin tutustumista esim. teoksessa "Kagalen" (J. N. Reuter; Skrifter utgivna av Svenska Litteratursällskapet i Finland CXCIX, Helsingfors 1928).

Kagaalin toiminta päättyi käytännössä Bobrikoffin murhaan kesällä 1905. Päivää ennen tekoaan, keskiviikkona kesäkuun 15. Eugen Schaumanilla oli jäähyväisten aika. Seppo Zetterbergin mukaan

"Seuraavana aamuna Eugenin ystävä Walter Rydman oli Kaisaniemessä ulkoiluttamassa koiraansa, kun hän tapasi samoilla asioilla käyskennelleen Eugenin. Herrat tervehtivät toisiaan ja istahtivat penkille keskustelemaan sortopolitiikasta. Rydman oli närkästynyt siitä, että kansan mieliala oli niin lamaantunut, että se alistui vastarinnatta sortoon. Tuskin oli miestä, jolla olisi rohkeutta surmata Bobrikov."

"- Kyllä semmoisia miehiä on. Ole rauhallinen vaan, Rydman kertoo Eugenin vastanneen." Seppo Zetterberg: Viisi laukausta senaatissa. Otava 1986.

Kari Rydman

Bulletiini/Bulletin