LSK Rento 2034

-kohtalon lehmä

Rydman-bulletiini 9 (1/2000)


    Bulletiinissa on julkaistu katkelmia Toivo Madekiven muistelmista, joissa hän kertoo harjoitteluajastaan Tyrvään Murtolassa, Selim Rydmanin mallitilalla. Madekiveä oli nimenomaisesti varoitettu ryhtymästä flirttiin talon tyttärien kanssa, sillä jo kaksi heistä oli lähtenyt harjoittelijoiden matkaan.

    Jälkimmäinen näistä tyttäristä oli Helmi Rydman (1906- ), joka avioitui 1931 Karl-Gustav Suvenvuon (ent. Söderström, 1905- ) kanssa. Vuonna 1984 K-G Suvenvuo kirjoitti muistelun seurustelunsa alkuajoista, jonka hänen tyttärensä Kaarina Lindberg on sisarustensa myötävaikutuksella antanut Bulletiinin käyttöön.

    Kaarina Lindberg kertoo isänsä muistelman taustoista näin:
    "Isä oli aina, jo aivan pienestä pojasta lähtien, ollut hyvin kiinnostunut lehmistä. Niinpä, kun perhe vietti kesiä Karkussa, hän lähti mukaan viemään lehmiä Tampereen yleiseen maatalousnäyttelyyn v. 1922. Siellä hän ihastui lehmään LSK Rento 2034, omistaja Selim Rydman Tyrväältä. Tämä ihastuminen johti siihen, että hän halusi vastoin vanhempiensa tahtoa ruveta opiskelemaan Maatalous-Metsätieteellisessä tiedekunnassa ja ehdottomasti harjoittelemaan Svännille. Sattuipa sitten niin, että isän äitipuoli Tyyne Söderström, o.s. Söderman, sanoi, että mennään käymään siellä Svännillä, kun Selim Rydman on hänelle hiukan sukuakin.
Naapurista lainattiin hevonen ja niin mentiin ja sovittiin, että isä aikanaan voi tulla Svännille suorittamaan vaadittavan maatalousharjoittelun."
    "Edellä mainitusta Rento-lehmästä vielä sen verran, että se arvioitiin kyseisessä näyttelyssä rotunsa parhaaksi, ja Jussi Mäntynen teki siitä reliefin, uniikkiteoksen, jonka Lea Rydman lapsineen lahjoitti isälle 75-vuotislahjaksi, ja jonka nykyään omistaa sisareni Kirsti Suvenvuo. Siis varsinainen "kohtalon lehmä", kuten vanhemmillani oli tapana sanoa. - Vielä lisää sen verran, että isän muistelmissa mainittu Valo-hevonen oli elossa vielä 1942, jolloin vietin kesää Murtolassa ja sain sitä ajaa, kun kävin Muffan kanssa Vammalassa asioilla."


Maatalousharjoittelu Tyrvään Svännillä

- kirjoittanut K-G Suvenvuo

    Ensimmäisen, varsin siististi viettämäni ylioppilasvapun (1924) jälkeen lähdin vapunpäivän iltana yöjunalla Helsingistä aloittaakseni sopimuksen mukaisesti vuosiharjoitteluni Tyrvään Svännillä. Enpä aavistanut silloin, kuinka kohtalokkaaksi tuo vuosi muodostuisi, mutta pian sen näin, vaikka kohtalon täyttymisessä oli vielä monta mutkaa matkassa. Onnellisesti se kuitenkin päättyi.
    Selim-setä oli junalla vastassa, ja Helmikin, jonka piti mennä samalla junalla Kiikkaan, katseli aseman rappusilla uteliaana, minkälainen harjuri heille nyt oli tulossa. Oli kertomansa mukaan kiinnittänyt huomiotaan kohteliaaseen kumarrukseen vastaan- ottajalleni.
    Ja sitten se tapahtui. Olimme kaikki, talon isäntäväki ja neljä harjoittelijaa, kokoontuneet päivällispöydän ympärille, kun kello 12:10 Hän astui sisään, ja minut esiteltiin Hänelle. Minun on tunnustettava, että silloin jokin sisälläni sanoi klik! Näin edessäni unelmieni tytön, joka hetkessä himmensi kaikki muut. Voin vieläkin loihtia verkkokalvoilleni selkeän kuvan tuosta ensi tapaamisesta.
    Harjoitteluhan ei kuitenkaan ollut tarkoitettu romanssin rakentamiseksi talon tyttären kanssa, ja siitä lisäksi pidätti isännän harjoittelijoille lausumat sanat: "Talon tyttäret eivät ole renkejä varten". Se satutti ja pidätti.
    Minun on auliisti tunnustettava, että harjoittelu ei ollut minulle helppoa. Eihän minulla oikeastaan ollut minkäänlaista kokemusta käytännön maataloustöistä. En osannut edes valjastaa hevosta luokkivaljaisiin. Pantuani aisat ruomiin ja vedettyäni rinnustimen kiinni yritin epätoivon vimmalla saada luokin paikalleen. Tietenkään se ei onnistunut eikä liene vielä syntynyt sitä miestä, joka siihen pystyisi. Katseltuaan vähän virnistäen yritystäni joku muonamiehistä kuitenkin armahti minua näyttäen, kuinka helppoa se on, kunhan vain kaikki tehdään oikeassa järjestyksessä. Ensimmäiset puunkaatoyritykseni päättyivät liian korkeisiin kantoihin, kunnes eräs miehistä kysyi, oliko tarkoitus jättää puulusikka-aineet. Yleensä muonamiehet suhtautuivat hyväntahtoisen suopeasti yrityksiini heidän tietäessään, että minulta täysin puuttuivat kaikki kokemukset. Hevosten ajo sentään sujui keväisillä kylvöpelloilla, ja traktorin pukille minua ei koskaan pantu. Monta kertaa minut pulmista pelasti tallimies, Niemisen Ville, ja palkka oli tavallisesti tupakkiaski, Armiro 2. En tullut laskeneeksi, montako laatikkoa hän minulta sai, mutta kyllä niitä oli kymmeniä.
    Varoituksista huolimatta yritin kaiken aikaa ylläpitää pientä vispilänkauppaa Helmin kanssa. Mieleen on jäänyt hänen niskansa ajo parranajokoneella ja niskapusu, joka ei kylläkään aiheuttanut minkäänlaista näkyvää reaktiota, mutta jälkeenpäin sitä on yhdessä useasti muisteltu. Sitten minä, joka en milloinkaan ollut vapaaehtoisesti mennyt minkään- laiseen konserttiin, osoitin suurta innostusta Ilmari Hannikaisen pianokonserttia kohtaan mennen sinne yhdessä Helmin kanssa. Musiikkiharrastustani osoitin myös kuuntelemalla Helmin kaunisäänistä yksinlaulua. Lempikappaleitani olivat "Tusen rosor röda" ja "Där björkarna susa". Ei liene väärin sanoa, että näillä ja monilla muilla lauluillaan Helmi lauloi itsensä sydämeeni. Elävästi on muistissa sekin tapaus, jolloin Helmi tuli käsitöineen, hienot pikkupöksyt, läheiselle kivelle istumaan ollessani siemenperunoita lajittelemassa, "valvomaan harjurin työtä", ja siinä naljaillessamme heitin kuraisen perunan keskelle housuja, mistä Helmi sitten seuraavana päivänä sai moitteet om- pelukurssin pitäjältä, Sylvi-serkultaan. Oli kait tämäkin tapaus orastavaa "hattentittiä".
    Luontoni joutui kovalle koetukselle, kun parisen viikkoa tyhjensin Svännin oman ja lukuisten vammalalaisten makit. Jälkeenpäin on tullut mieleen, olisiko se ollut jonkinlainen koe, jolla pyrittiin saamaan minut keskeyttämään harjoitteluni ja vaihtamaan opintoja. Olisivatkohan isä ja Selim-setä sopineet asiasta, sillä isän oli ilmeisesti vieläkin vaikeata sulattaa alan valintaani.
    Heinäntekoaikana, kun jäin yöksi Murtoon haravakonetta ajamaan, sattui sellainen vahinko, että toinen pyörä hajosi, ja ajo oli keskeytettävä. Ajoin selkähevosella kotiin ja seuraavat kaksi päivää sain olla pajalla sepän apuna pyörää korjattaessa. Sillä aikaa paloi Svännin navetta ja sen mukana vasikka, joitakin sikoja ja kanoja.
    Jälkeenpäin Helmi on tunnustanut, että hän oli varautunut tuomaan minulle kahvia Murtoon, mutta suunnitelma meni nyt myttyyn. Olisiko sekin ollut orastavaa "hattentittiä". Mene tiedä.
    Navetan palo aiheutti luonnollisesti paljon lisätyötä, ja minäkin jouduin kuljettamaan rautatieaseman varastosuojasta erinäisiä tynnyreitä sementtiä. Niiden paino oli sata kiloa, joten siinä oli poika lujilla, mutta kesti.
    Navettaharjoittelu syksyllä sujui kommelluksitta, mutta hyvää lypsäjää minusta ei kehittynyt, ja talvella jouduinkin taas ulkotöihin, metsäajoon sekä viemään lautakuormia Murtoon ja tuomaan juurikasveja paluukuormassa. Sitä hommaa riitti, ja siihen tavallaan liittyy muistorikas rekiajelu Rautajokeen. Isäntäväki oli lähtenyt sinne kutsuihin, mutta Helmi jäänyt kotiin. Lopetettuani päivän työt hän kuitenkin vaati minua lähtemään kyytipojaksi, mihin ei ollut paljonkaan haluja. Taivuin kuitenkin, ja niin valjastettiin Valo pulkkareen eteen, joka on yhden istuttava, ajaja pukilla takana. Niin mentiin eikä meinattu. Perilläolo oli minulle tuskallista, väsynyt ja uninen kun olin. Mutta kotimatka oli taas niitä onnellisia hetkiä, jolloin nautin Helmin läheisyydestä. Valo oli tietysti menopäällä, ja olisimme helposti ohittaneet muut, mutta oli kuulemma sopimatonta ajaa pappilalaisten ohi. Sitten tuli auto vastaan, ja eräs rouva edellä olevassa reessä pelästyi loikaten ojaan ja nyrjäytti pahasti nilkkansa. Lopulta hänet saatiin takaisin rekeen ja päästiin jatkamaan matkaa. Silloin käytin tilaisuutta hyväkseni ja annoin mennä kaikkien muiden ohi, ja meillä oli jo hevonen tallissa muiden vasta tullessa. Tästä matkasta olin kirjoittanut niin elävän ja romanttisen selostuksen ystävälleni Erik Gaddille, että hän oli heti aavistanut minun olleen "myydyn miehen". Ja olihan hän tavallaan oikeassa.

Copyright Kaarina Lindberg, c/o Rydman sukuyhdistys ry.


Takaisin Bulletiini-sivulle
Takaisin Rydman-sivulle