Takaisin / Back

Vanha sidos ruumissaarnoja

Leichenpredigten 1650-88

Kari Rydman



Rydman-suvun hallussa on säilynyt n. 300 vuotta vanha 1848-sivuinen sidos ruumis- ym. saarnoja ajalta 1650-88. Kirja on pientä vesivahinkoa lukuunottamatta säilynyt erittäin hyvin, ja sitä ei ilmeisesti sidonnan jälkeen ole kovin paljon käytetty. Sen sijaan erillisistä vihkoista monissa on alleviivauksia ja reunahuomautuksia, joista monet ovat tasoitusleikkauksen jälkeen osittain lukukelvottomia.

Sidoksen ensimmäinen omistaja on nimikirjoituksen perusteella ollut Halikon pastori ja rovasti Ericus Michaeli Stenbergius, jolta kokoelmassa on yksi saarna vuodelta 1685. Kirja on sidottu arvatenkin Turussa vuoden 1688 jälkeen mutta ei paljonkaan vuoden 1700 jälkeen. Venäläiset näet valtasivat Suomen 1713, ja vaikka Stenberg eli vielä 1709, hänen vaimonsa Margareta Flachsenius ilmoitettiin jo leskeksi, kun hän kolmine lapsineen sai avustusta Tukholman-pakolaisena 1714-20.

Vuonna 1691 Erik lähti Saksaan, luultavasti Stettiniin (OJA: Halikon historia); hän oli saavuttanut niin suuren saksankielentaidon, että piispa Gezelius ehti ajatella hänestä saksankielistä saarnaajaa. Tämä tieto saattaa olla merkittävä saarnakokoelman synnyn kannalta: tuorein kirjan stettiniläissaarnoista (ja siihen viimeiseksi sijoitettu) on ilmestynyt vain kolme vuotta ennen Erikin matkaa.

Pelkästään genealogiaa seuraamalla kirjan omistus on saattanut kulkea seuraavaa tietä:

Erik Stenberg & Margareta Flachsenius
=> serkku? Anna Jacobsd:r Flachsenius & Johan Johannis Vanaeus, Oriveden rovasti
=> Anders Salovius, Oriveden kirkkoherra († 1771)
=> Samuel Salovius, Oriveden kappalainen († 1806) [& Johan Vanaeuksen tyttärentytär Elisabeth Florin]
=> Jakob Johan Salovius, Oriveden kappalainen († 1853)
=> Jakobina Amalia Salovius & Petter August Rydman († 1881)
=> Victor Magnus Rydman († 1916)
=> Walter Rydman († 1950)
=> Niilo Rydman.



Kirjan sisäkannessa on kolmella eri tavalla ilmaistu että sidoksia on tehty ainakin kaksi kappaletta: merkinnät "2o", "Das II Buch" ja "Liber Secundus". Kirjan I säilymisestä meidän päiviimme minulla ei ole tietoa, ei myöskään siitä sidottiinko samalla useampia kokoelmia.

Puhtaana arvauksena oletan, että Turussa (?) tuli tarve sitoa kokoon sinne kertynyttä saarna-aineistoa, ja että "Das I Buch" on ollut samanlainen löyhä kokoelma kuin tämä säilynytkin.


Sisällys / Inhalt


Lähes kaikkiin ruumissaarnoihin liittyy (omistusten ja perheenjäsenten nimien lisäksi) seikkaperäinen genealoginen ja biografinen selvitys ("Christlicher Lebens=Lauff", "Memoria Piæ Defunctæ", "Personalia"). Lyhyt sisällysluettelo / Inhaltsverzeichnis:

No.Vainaja / Aihe
Leiche / Thema
Saarnaaja
Prediger
Painaja
Druck
Vuosi
Jahr
Siv.
Seiten
1Joachim Fabricius, 26 Christianus GentzkenStettin (S)167644
2Balthasar Bendelius, 43Joachim Fabricius sen. Stettin (R)167572
3David Herbst, 37Daniel KansdorffStettin (S)167648
4David Herbst (Abd.)F. FabriciusStettin (S)167616
5Daniel FaxellJakob LundTurku168532
6Daniel FaxellEricus Mich. StenbergTurku168526
7H(einrich) DennehlLudovicus JacobiStettin (H)167424
8Ludovicus Jacobi, 60L. Danielis KansdorffStettin (H)167776
9Ludovicus Jacobi (Abd.)M. RangonStettin (H)167720
10Ludovicus JacobiPetrus StammiusStettin (S)1677 8
11Nicolaus SchultzJoachim Fabricius sen.Stettin (S)167662
12Nicolaus Schultz (Abd.)Daniel SchultzStettin (S)167612
13Jacob FreybergM. RangonStettin (S)167972
14Doroth. Soph. Elard(in)
(& Samuel Höpfner)
Matthæus SporgusStettin (H?)167984
15Regina Schlegel(inn)
(& Simon von Rosenhand)
Jacobus Winnemerus
(Abd.) Ludwig Jacob
Stettin (R)166360
16Christina Elis. Röchlin
(& Georgius Kirstenius)
Daniel KansdorffStettin (S)168034
17Christina Elis. Röchlin (Abd.)F. FabriciusStettin (S)168012
18Christian Maaßen, 77Daniel KansdorffStettin (H)?46
19Neujahrs-Predigt 1670Balthasar BendeliusStettin (R)167032
20Joachim Kuno von QwstinMatthæus TabbertusGreifswald166982
21Georg SchönbergerDavid GladusCüstrin168436
22Georg Schönberger (Abd.)Martin ZückerCüstrin1684?12
23Johannes FabriciusFridericus CramerusStettin (G)165836
24Margareta von Brunschwiegen
(& Joachim Fabricius sen.)
Balthasar BendeliusStettin (G)166048
25Gustaff Ad. LeyonhufwudEr. Emp.??170
26Margareta Soph. Hagemeister
(& Johannes Georgius Albinus von Weissenfelß)
Joachim Fabricius sen.Stettin (G)165954
27Leonhard Axel von HeukingDaniel KansdorffStettin (H)167668
28Leonhard Axel von Heuking (Abd.)M. RangoneStettin (H)167632
29Christian von LabebachJoachim Fabricius sen.Stettin (S)167272
30Christian von Labebach (Abd.)B. BendeliusStettin (S?)1672? 6
31Claus Christoff LützouJohann Gerdes(sen)Ign. Meyrer1670106
32Joach. Frider. LiliusFrider. CramerusStettin (S)167648
33Joach. Frieder. Lilius (Abd.)Christian Bick(en)Stettin (S)16768
34Susanna Hanoteau(in)
(& Albrecht Arnold)
Jacob WinnemerStettin (H)167952
35FALSA PONTIFICIORUM JUSTITIA (auf deutsch)Johannes ArseniusStettin (R)165046
36Augustinus PuchnerChristophorus SpechtStettin (H)167548
37New-Jahres-PredigtBalthasar BendeliusStettin (R)?12
38Vom abgöttischen PabstthumMartinus SchimschalkLeipzig165716
39Neue-Jahrs-PredigtJoachim ErythræusStettin (H)167732
40Der Auffgeopferte IsaacJoachim ErythræusStettin (H)168732
41Der [...] verkauffte JosephJoachim ErythræusStettin (H)168842

Kirjanpainajat / Buchdrucker

(G) 1658-60: "Alten Stettin / Gedruckt bey Georg Götzken / des Königl. Pädagog. Buchdr."
(H) 1674-75: "Alten Stettin / druckts Michael Höpfner / Kön. und Raths-Buchdr".
(H) 1676-88: "Alten Stettin / Bey Seel. Michael Höpfners / Rath-Buchdr. nachgel. Wittwen"
(R) 1650: "Alten Stettin / Gedruckt bey Johann-Valentin Rheten"
(R) 1663: "Gedruckt bey Joh. Val. Rheten / Königl. Maytt. zu Schweden &c. im Herzogthum Pommern und des Gymnasii zu A. Stettin typogr."
(R) 1670: "Gedruckt bey Joh. Valent. Rheten / Königl. Typographo im Jahr CHristi 1670"
(R) 1675: "Alt-Stettin / gedruckt bey Joh. Valent. Rheten / Königl. Typographo und Buchhändler"
(S) 1672-80: "Alten Stettin / Gedruckt bey Daniel Starken / des Königl. Gymn. Carolini Buchdr."
Leipzig: "Gedruckt zu Leipzig / bey Quirino Banchen / Anno 1657."
Cüstrin: "Gedruckt bey Matthäus Müllern"
Greifswald: "Gedruckt von Matthæo Dotschern der Acad. Buchdrucker 1669"
Ignatius Meyrer: "Ignatius Meyrers Druck." Stockholm? 1670

(Abd.) = Abdanckungs-Rede
& = Aviomies / Gemahl