Ufon agilitysaavutukset kolmosissa, osa 1

Ja jottei siirtymä kolmosluokkaan olisi ollut liian kivulias, aloitimme uramme siellä kakkosluokan radalla. Paikka oli Hollola, päivä 5.5.2001, järjestävä seura P-HAU, tuomarina Kati Wala ja vettä tuli kuin alkoholia ja happoa yhdistäessä (kai kaikki muistaa että alkoholi plus happo on yhtä kuin esteri ja vesi...), mutta onneksi sentään ohuena sumuna eikä kaataen. Ufo oli alunperin ilmoitettu kisaamaan oikeasti erilliseen kakkosluokan kisaan, mutta koska tälle nimenomaiselle kakkosluokan radalle sai osallistua turistina luokasta riippumatta, emme peruneet vaan menimme kuitenkin. Ja jos ei oltaisi oltu kolmosissa jo valmiiksi, niin tämän radan jälkeen ois voitu ollakin. Hylly tästä tuli, mutta ehkä emäntä olis ohjannut hieman tarkemmin jos oltaisiin oltu matkalla kolmosiin... Noh, se on taas näitä tädin munat -juttuja. Joka tapauksessa, rata alkoi suoralla jonka muodostivat kaksi aitaa ja puomi. Sinne syöksyttiin yhtä matkaa ja puomin päästä jatkettiin odottavan putken oikeasta päästä sisään. Vasemmasta ulos ja koiran kulkusuunnassa vasemmalle aita ja suoraan keinu, viistoon oikealle aita, jyrkkä oikea ja pari aitaa suoraan, kepit, suoraan rengas ja putkesta sisään vasemmasta päästä, ulos oikeasta ja koiran menosuunnassa oikealle muuri, eteen toisen putken vasemmasta päästä sisään ja oikeasta ulos ja *haaauuuu* onpas tylsää selostaa puhdasta rataa. Oli sitä sitten vissiin tylsää ohjatakin kun saatuaan Ufon takasin puomille ohi kutsuneen aidan emäntä totesi että rata on valmis, eikä enää jaksanut sitä kääntää vasemmalle vaan päästi sen suoraan etiäppäin yli alkuesteiden. Eli kolme aitaa olis vielä pitänyt mennä vasemmalle mutta mistäs koira sen olisi voinut arvata kun ei sille koskaan mitään kerrota. Mutta saatuaan pakollisen hyllyn suoritettua, emäntä rentoutui kivasti päivän varsinaista koitosta eli ihka ekaa kolmosluokan rataa varten. Tosin sitä ennen hää ehti vielä sössiä tämän saman radan Silin kanssa.

Päivä oli edelleen 5.5.2001, paikka Hollola ja maksikolmosten tuomarina Jan Vesalehto. Emäntä oli lievästi normaalia enemmän kipsissä kun kyseessä oli sentään eka päivä isojen lasten päiväkodissa. Mahtaisiko emäntä mahtua hiekkalaatikolle? Vai saisiko kurarukkasesta päähänsä? Radalle oli onneksi lähdössä vain 21 maksikolmoskoirakkoa, mikä ei ole kauhean paljon näissä etelä-Suomen riennoissa. Se lohdutti hieman emäntää, joka urheasti kiskoi töppöset jalkaan ja otti parhaan pehmolelunsa Ufon mukaan turvaksi. Ja Ufohan vaan turvasi. Ei ollut mitään hävettävää kun painallettiin menemään. Alussa oli melkoinen hässäkkä, joka meni suuripiirtein näin: aita, suoraan aita, 90 astetta oikealle aita, 90 astetta oikelle aita, 90 astetta vasemmalle aita ja kepit. Ufo kun on lähiaikoina mennyt kepeille ihan järjettömän hyvin, niin emäntä ei sitä sen kummemmin toppuutellut vaan antoi sen mennä suoraan aidalta kepeille, vaikka monet muut näkyivät ottavan koiraa ensin vähän taaksepäin. Ja Ufohan vaan meni, sukkana sisään ja haipakalla perille. Siitä matka jatkui miedosti oikealle yli kahden aidan ja putkea pitkin vasemmalle, suoraan yli kahden aidan ja 180 astetta toisen putken vasemmasta päästä sisään. Oikeasta ulos ja koiran suunnassa hieman oikealle puomille. Puomin jälkeen oli niitä aloituksen aitoja siinä sillai houkuttelevasti, ja kun Ufo on tupannut häippäämään horisonttiin kontakteilta niin emäntä sössi koiran alastulon murehtiessaan jatkoa. 180 astetta oikealle ja A, ja sen alastulokontakti saatiin tehtyä. Eteen aita, 180 astetta aita, pituus, rengas ja aita ja olimme perillä. Emäntä luuli että tulos oli vitonen, mutta kuuluttaja kertoi että radalta tuli 15. Tuomarin sihteerin lapun mukaan yksi aita tuli kanveesiin ennen puomia ja yksi sen jälkeen, mutta sen saa jokainen arpoa ihan ite että mitkä kaksi ne olivat, kun emäntä oli jättänyt kameran turvaan eteiseen eikä paikalla olleet vähäiset tutut osanneet sanoa. Aika oli 36.56 ja ihanneaika 40, ja emäntä totesi tyytyväisenä että ei Ufon ajassa ole mitään radikaalisti vialla; meille sopivalla radalla ollaan ihan kärjen tuntumassa ja se on hyvin se. Ainakin kun ottaa huomioon että Ufo on juuri siirtynyt kolmosiin ja emännän ohjaus nyt on mitä on. Jotta mukava maku jäi näistä kisoista ja uskaltauduttiin vielä seuraaviinkin! Silin rata tässä varsinaisessa kisassa sujui näin jos kiinnostaa.

Meidän toinen ihka oikea kolmosten rata löytyikin sitten vähän lähempää, Tuusulasta. Bouvierit järkkäsivät iltakisat, ja keskiviikkona 9.5. olivat vuorossa kolmosluokat. Tuomaroimassa oli Ritva Herrala ja meidän perhe teki pitkästä aikaa yliaikaa! Tarkalleen ottaen siinä kävi näin: alussa oli aita, oikealle toinen aita ja 90 astetta oikealle kolmas aita. Emäntä kun ei vaivautunut kääntämään koiraa, se meni kolmosaidan ohi räyhäämään toiselle puolelle. Sitä siinä kauliessa ja kääntäessä meni sitten ainakin ne 4.06 sekkaa mitkä meni överiksi, ja luultavasti vielä lisääkin. Ufon lennätys takaisin aidan toiselle puolelle ilman hyllyä kun ei ole niitä maailman yksinkertaisimpia liikesarjoja... Vaan saatuaan vitosen, emäntä rentoutui ja alkoi ohjata. Loppuradan mainittavimpia tapauksia olivat kepit, joille Ufo meni kyllä niin nätisti sisään ja lujaa eteenpäin ettei paremmasta väliä, eikä sitä kiinnostanut että emäntä oli seitsemän metriä kello kuudessa; aan jälkeinen paimenkaarros suoraan edessä olleille aidoille oli maininnan arvoinen siksi, että se päättyi ennen hyllyä ja vielä ennen tokavikaa aitaa otettiin valtaisa paimenkaarros kirsu väärää aitaa hioen, mutta sekin loppui onnellisesti. Jotta sijalle 18 päädyttiin, meidän taakse jäi monta kovaa koiraa ja kun kisaajia oli 50, niin kääräistiinpä vielä jokunen TR-pistekin! Eli ihan kivasti on kyllä alkanut tämä elo kolmosissa. Vaan jottei perheemme hyllykiintiö pääsisi jäämään vajaaksi, Sili otti hyllyn omalla vuorollaan perjantaina.

Sitten oltiinkin pari viikkoa kisaamatta agilitya, kun Sili kävi näyttelyissä hakemassa vikan sertinsä ja ekassa EV-tokossaan käärimässä voiton. Tämä siis sen jälkeen kun oli käynyt ilmi että sillä on kaihi; maailmankaikkeuteen voi aina luottaa näissä ajoitusasioissa. Nyt meillä sitten kisataan yhdellä selkävammaisella (Ufon spondyloosi voi olla tuossa lopun ikäänsä tai sitten aktivoitua uudelleen koska vaan) ja yhdellä joka saattaa sokeutua. Hmmm. Vaan kunnes toisin todistetaan, jatkamme kisailua kuten aina ennenkin. Varsinkin niin kauan kuin homma kulkee näinkin hyvin! Eli 24.5. helatorstaina menimme taas Sahaajankadun kentälle, jolla tällä kertaa isännöi HSKH. Kolmosille oli kaksi kisaa, joista ekan tuomaroi Risto Ojanperä. Maksikolmosia tuli paikalle sankoin joukoin eli 51 kappaletta, ja sitä vasten olikin sitten kaksinkerroin riemastuttavaa kun Ufo teki nopean vitosen ja tuli 14. sijalle! Rata meni jotakuinkin näin: kolme aitaa viistoon vasemmalle, jyrkkä vasen ja putkeen josta ulos oikealle ja aita (tähän asti siistiä); eteen pituus ja siitä sitten oltiinkin jo melkoisessa vauhdissa puomille, mutta jotenkin ne kontaktit sieltä vaan tuli. Ilmeisesti Ufoakin pidätteli vastatuuli, joka oli sitä luokkaa että emännän tuulitakin hihat lepatti kuin Titanicin nokassa. Siitä 90 astetta oikealle aita, 90 astetta oikealle aita, 90 astetta oikealle aita (juu, ei levy juuttunut!), 180 astetta vasemmalle aita ja 90 astetta oikealle putki. Tämä kieputus onnistui ihan järjettömän hyvin, varsinkin kun sen toisen aidan jälkeen koiralla oli suora näkymä ja linja aalle. Kaiken järjen mukaan meidän olisi pitänyt olla siellä aalla. Vaan putken jälkeen sinne sitten mentiin, ja otettiin kontaktit oikein nätisti. Eteen se sama äskeinen aita, 90 astetta oikealle muuri ja siinä kohtaa tuli meitin vitonen. Joku kanssakilpailijoista sitä myöhemmin järkeisti että kun kaikki aidat oli 55:ssä ja sitten tulee muuri joka on 65:ssä, niin se olisi yksi syy siihen miksi erittäin moni muukin sen muurin siitä keilasi. Mene ja tiedä, mutta palikka tippui. Jyrkähkö oikea ja aita, ja siitä kepeille jotka olivat suht saman suuntaisesti kuin edellinen aita mutta jokusen metrin oikealla. Tässä kohtaa nähtiin mitä jännimpiä selviytymismekanismeja joista suurin osa vei ainakin sekunnin ylimääräistä. Koska Ufolla on lähiaikoina nuo keppien sisäänmenot olleet niin kovin varmoja, emäntä ei taaskaan sitä kierrätellyt vaan veti sen sivuun oikealle ja päästi irti kepeille. Ja sinnehän tuo sujahti, vallan varman näköisesti oikein sisään. Se oli kivaa! Siitä sitten enää olikin loppusuora eli rengas ja kaksi aitaa ja oltiin maalissa. Jotta päästään pääsiäiseksi maalaamaan tädin munia, niin nollalla sijoitus olisi ollut viides ja hävisimme voittaneelle Justukselle karvan alle kaksi sekkaa. Emännän korviin sattuu vieläkin sen hymyilyn jäljiltä, ja tätä kirjuroidessa siitä on sentään jo tasan kaksi kuukautta... Silinkin rata meni ihan kivasti, jotta kivaa oli. Ja menihän Ufo vielä toisenkin radan sitä ennen!

Se helatorstain toinen rata olikin sitten Koposen Rissen käsialaa. Lie tuomarilla käsi tärissyt kun oli ratahenkilökunta raahannut samaan paikkaan kaksi putkea. Ilmeisesti naamanpelastussyistä ne oli sitten kuitenkin siihen jätetty ja köytetty yhteen vierekkäin. Oli miten oli, mutta siellä ne törröttivät, kaksi putkea sisäkkäin kuin lenkkimakkaran puolikkaat tiiviissä paketissa. Ufon ohjautuvuus kun on parhaimmillaankin hieman kyseenalaista, niin putkihässäkän nähtyään emäntä tanssi pienen jigin siitä hyvästä ettei tämä ylimääräinen kolmosten rata ollut TR-laskennassa mukana. Vaan ihan turhaan: 42sta maksikolmosesta Ufo sijoittui sijalle 16, eikä edes yrittänyt väärää putkea. Aina se vaan jaksaa yllättää! Kybä tuli tältä radalta ja yliajallekin mentiin 17 sadasosaa, mutta kun kaikkiaan 42:sta koirasta vain 8 pääsi ajan alle niin eipä tuo nyt niin huonosti ollut... No joo, rata alkoi perinteikkääseen tapaan eli koira lähti kuin ammus yli aidan ja läpi renkaan, emäntä pinkoi perässä minkä ehti. Yli ysikymppinen käännös vasemmalle aidalle hieman huoletti kun meidän rakettimoottori olisi voinut ottaa sen toiseltakin puolelta, vaan ei ottanut. Puomille mentiin viistoon oikealle ja alastulokontakti jätettiin muiden huoleksi. Alastulosta viistosti vasemmalle oli rinnakkain kaksi aitaa, joista oli tarkoitus suorittaa se taaempi ensin, ja sitten kiertää takaa se ensimmäinen. Ilmeisesti radan virtaus sitten oli oikeansuuntainen kun Ufo sen myös näin teki. Meilläpäin kun on ollut tapana tehdä aina kaikki mikä vaan on suoraan nenän edessä riippumatta siitä kuuluuko se rataan vaiko eikö. Ja sitten tultiin niille tuplaputkille joista tällä kertaa tehtiin sisempi vasemmalta oikealle, eikä siinä mitään sen kummempaa hämminkiä ollutkaan. Sieltä aalle, jonka alastulokontakti jätettiin muiden huoleksi (tuo kannattaisi varmaan copypasteta, sillä on aika paljon käyttöä meidän sivuilla). Jyrkkä käännös taakse vasemmalle ja tuplahyppy, pituus ja se taaempi putki oikealta vasemmalle. Yhä olimme radalla ja jäljellä oli enää se sisempi putki vasemmalta oikealle. Kun siitäkin oli selvitty, emäntä oli niin järkyttyneessä mielentilassa että juuri ja juuri muisti kääntää koiran pois aalta oikealle aidalle. Ja sitten loppui keskittyminen täysin, ja Ufoparka eksyi hetkeksi kun ei saannut mitään vihjeitä siitä että ollaan menossa oikealle kepeille eikä vasemmalle puomille. Lopulta emäntä havahtui, ja rauhallista hölkkää mentiin kepit, siitä eteen okserille, 90 astetta vasemmalle keinu, eteen aita, melkein 180 astetta taaksepäin aita (tämä oli semmoinen kohta missä se rangas houkutteli kisaajia, mutta Ufoa se ei tällä kertaa ehtinyt nielemään) ja vielä vasemmalle 90 astetta aita ja olimme perillä. Tässä kohtaa emännän pää, joka oli hieman kutistunut kolmosiin siirryttäessä, alkoi taas kasvaa entisiin mittoihinsa. Kun takana oli 4 kolmosten kisaa ja kaikista tulos, alkoi hissuksiin tuntua siltä että kohta me voitetaan koko hötäskä... Se on mielenkiintoinen ilmiö tuo suhteellisuudentaju ja sen täydellinen puute! Onneksi Ufolla on tuohon lääkkeet.

Ja meidän massiivinen tulosputki se ei vaan suostunut katkeamaan. I-HAH järjesti Anne Saviojan tuomaroidessa joukkuekisat Kontulassa 29.5.2001 ja sinnehän piti päästä hinnalla millä hyvänsä. ATD:n riveistä löytyikin sitten muutama kaheli kun olivat valmiita lähtemään Ufon kanssa joukkueeseen, ja sinne sitten mentiin Oilin, Wäinön ja varakoirana startanneen Likan kera. Ufo lähti ankkurina, kun emäntä elätteli toivetta että kaikki muut joko tekisivät tuloksen tai saisivat hyllyn. Ihan niin ei kuitenkaan käynyt. Ensimmäisenä lähtenyt Wäinö kääräisi vitosen, ja hyvältä näytti. Toisena lähtenyt Oilikin kääräisi vitosen, mutta kun ei lähtölupaa ollut vielä tullut niin tulos oli hylly. Kolmantena matkaan lähtenyt Likka sai saldokseen 10.06. Eli kun emäntä ja Ufo pääsivät liikenteeseen, oltiin tässä ideaalitilanteessa missä koko joukkueen tulos riippui Ufon tuloksen teosta tai tekemättömyydestä. Se olikin ihan kiva harjoitus hermoille. Tai olisi ollut jolleivät kevään kisamäärät olisi tehneet emännästä täysin lahnaa mitä jännitykseen tulee. Jotta sinne me sitten lähdettiin molskimaan, sähköankerias Ufo ja lahnaemäntä. Temperamenttien erilaisuudet tuli ilmi jo lähdössä kun Ufo oli kovasti varastamassa starttia ja emäntä ei päästänyt. Eikä päästänyt. Eikä päästänyt. Ja päästi. Karkasihan se. Huokaus. No, aita, putki, rengas suht suoraan, vielä suoraan aita, 90 astetta oikealle aita, 90 astetta oikealle aita ja eteen A. Tuomari sittemmin totesi että kontaktit oli räkäsiä ja niinhän ne oli, semmosia puolen varpaan kontakteja läpi radan. Eteen aita ja suoraan putken oikeasta päästä sisään, vasemmasta ulos ja eteen aita (ei se sama mikä mentiin ennen putkea vaan viereinen). Vauhti oli melkoinen eikä kaarroksia syntynyt, joten kovin siistiä oli siihen asti kun tultiin seuraavalta esteeltä eli puomilta alas ja piti kääntyä 90 astetta vasemmalle kepeille. Emäntä oli taas kerran suunnitellut ihan eri jutun minkä toteutti, sillä seurauksella että Ufo meni kakkoslävestä sisään. Se korjattiin, ja matka jatkui etukäteen eniten emäntää huolettaneelle pätkälle eli kun koira tuli ulos kepeiltä, sen linja osoitti melko suoraan aidalle, mutta rata jatkui tuon aidan kanssa 90 asteen kulman muodostaneelle aidalle, joka siis oli jyrkemmin vasemmalle. Vaan turha oli huolehtia, Ufo kääntyi sille aidalle aivan kivutta. Sitten oli vuorossa seuraava hieman huolettava osio eli sen aidan jälkeen piti kääntää 180 astetta sen vasemmalla puolella olleelle aidalle, ja koiran edessä oli suoraan A. Vaan eipä tuossakaan tullut mitään ongelmia, emäntä jäi aitojen toiselle puolelle eikä saatellut Ufoa ansaan. Ja sit mentiin se kepeiltä kutsunut aita! Siitä vähän yli ysikympin kulmassa ollut aita, putki ja lähtöaidan vieressä odotellut maaliaita, ja oltiin perillä. Tulos oli 5 ja aikakin alle ihanneajan eli 36.70 kun ihanneaika oli 45. Yhteensä meidän joukkue siis kääri tuloksen 20.06 ja sillä päästi tokiksi! Joukkueita oli kisaamassa muistin mukaan yli kymmenen, mutta sen tarkempaa tietoa ei nyt enää löydy. Joka tapauksessa, saatiin ruusukkeet ja käsipyyhkeet, mikä olikin kivaa kun noitahan kuluu koiraperheessä! Ja emäntää jäi ilahduttamaan se kun saatiin se tulos, olisihan tuo voinut hermo pettää ihan täysinkin.

Ja sitten mentiin oman seuran iltakisoihin massiivisen asennevamman kanssa. Päivä oli 7.6.2001, paikka Sahaajankadun kenttä kun ATD:n kentällä oli menossa joku vesijohtojen parannustyöhön liittyvä parakkishow, tuomarina Anne Savioja ja torstai-illan keli kaunis ja aurinkoinen. Silin radan aikana oli jo käynyt ilmi että emännän yläpää oli vaihtanut paikkaa jonkun miespolon alapään kanssa. Ufon radalla selvisi, ettei emännälle riittänyt yksi tärvätty rata. Näin siinä sitten kävi: Alussa oli aita ja sen kanssa 90 asteen kulmassa toinen. Se toinen aita oli myös S-kiemuran ensimmäinen aita. Emäntä lähti Ufon kanssa yhtaikaa ja lähetti sen kakkosen yli, veti kolmosen yli takaisin, ohjasi täysin päin ahteria ohi nelosaidan ja työnsi koiran yli vitosena olleen muurin (edelleen siis ollaan ässällä). Ja pilli soi. Vasta tässä kohtaa se vanne emännän otsalla, joka piteli paikallaan sitä valtavaa jortikkaa, otti ja hellitti. Vaan onhan se parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Sitten mentiin hyllyllä rennoin rantein loppurata, ja melko kaunista jälkeä sen jälkeen tulikin. Koskakohan ihminen oppii että on ihan turha lähteä kiusaamaan itseään ja koiriaan tuossa mielialassa... No joo, pikkuinen Hugo-poika oli mukana katselemassa elämänsä ekaa kertaa agilitykisaa, ja kovin kiinnostuneeltahan tuo vaikutti. Ans kattoo koska saadaan poika kentälle, se on hieman hidasta tuo koulutustouhu kun koiran ja kouluttajan välissä on vajaa viissataa kilsaa.

Stadigames se on siitä hauska kansanjuhla että se onnistuu aina olemaan emännän syntymäpäivänä. Tai no, aina ja aina mutta kuitenkin. Emäntää etukäteen hieman harmitti kun kummankin päivän toinen startti oli KV eli vain yksirotuisille avoin kisa (tasoituslähtö, täytyyhän rotukoirillekin jotain jakoa antaa ;-)). Mutta kisapäivän eli lauantain 9.6.2001 koittaessa emäntää ei nyppinyt enää läheskään niin paljon. Nääs kun Laakson ratsastusstadionin pohja on semmoista pehmeää hiekkaa jolla on erinomainen hyppiä niin hepoisen kuin hauvaisenkin. Niin kauan kuin on kuivaa. Lauantaina 9.6.2001 kun emäntä klo 6.16 aamulla täytti lähestulkoon monta vuotta ei ollut kuivaa. Koko edellisen illan satoi, ja aamunsa alkajaisiksi kisahenkilökunta sai siirtää agilitykentät aiotusta paikasta pois, sillä aiotulla paikalla lillui järvi. Tästä seurasi hienoista myöhästelyä aikatauluihin, joka sai hienopeppuisemmat kisaajat repimään ns. pelihousujaan, mutta meillä oli lämmintä vaatetta ja evästä jotta mikäs siinä oli vuoroaan odotella. Tai ei Ufo joutunut siellä odottelemaan, isäntä toi sen paikalle vasta kun Silin osuus oli suoritettu ja emäntä jo kauttaaltaan ravassa. Tämä oli siis vasta meidän seitsemäs virallinen kolmosten kisa, ja kun tuomarina oli norjanihme Jon Olsen ja paikalla porukkaa kuin pipoa, niin emäntä lähinnä toivoi ettei tulisi mokattua ihan surkeasti. Eikä se nyt ihan surkeasti mennytkään. Ensimmäinen rima tuli kanveesiin kun emäntä jätti Ufon liian lähelle ekaa aitaa ja sitten leikkasi niin jyrkästi aidan takana että meinasi törmätä koiraansa. Siitä sujahdettiin vasemmalla olleeseen putkeen, josta ulos takasinpäin muurin yli suoraan kohti kehän pitkää sivua. Jyrkkä vasen ja puomi jolla tuomarin käsi heilahti perinteiseen tapaan, tosin tällä kertaa ylösmenopinnalla. Sitten tuli hauskaa. Edessä oli neliö, jossa oli kaksoishyppy. Ei suoraan kuin Suomessa, vaan kulmassa kuten kansainvälisissä kisoissa. Eli neliön sisään mentiin alareunasta (jossa tosin ei ollut hyppyä, eli kolmisivuinen neliö) ja ulos yläreunasta joka oli kaksarin eka hyppy, ja sitten kierrettiin takasin sisälle oikean sivun yli, joka siis oli kaksarin jälkimmäinen hyppy. Meillä tuo sujui ajateltua pehmeämmin, kun puomin jälkeen Ufo lähti pyrkimään vasemmalle sivulle, mutta suostui kuin suostuikin kääntymään oikealle esteelle ja sai siis käännöksen tehtyä suht taloudellisesti. Vielä ulos neliön vasemman sivun yli, ja olimme ulkona ja hengissä... Vaan ei siinä voinut lepäilemään jäädä, jyrkkä vasen aalle ja kun koira kiipesi alas, emäntä leikkasi sen edessä oikealle puolelle, mistä käsin oli helppo vetää koira edessä odottaneen putken oikeasta päästä sisään. Ääniefektiä tuli liioiteltua jonkun verran, mutta ainakin se onnistui! Vasemmasta päästä ulos ja emäntä valitsi jälleen vetämisen kun piti saada koira kääntymään pois aalta ja viereiselle keinulle. Ingen hämming i Borgå, sinne sujahti ja eteen aidan. Siitä sitten oikealle 90 astetta aita, takaisin neliöön takareunan yli ja ulos sen äskeisen vasemman sivun yli eli tässä kohtaa 90 astetta oikealle, takaisin sen keinunjälkeisen aidan yli eli edelleen 90 astetta oikealle, siitä 180 astetta vasemmalle aita ja kepit. Noh, kepithän oli siis melkoisen tuskallisessa paikassa kun edeltävältä aidalta katsoen ne sojottivat vasemmalle noin 135 asteen kulmassa. Paitsi jos ohjaa Ufoa, jolloin kepit eivät vaan ole tuskallisessa paikassa. Välillä käy kyllä mielessä että tuo koira on ihan liian hyvä ohjaajalleen... Välillä sitten taas ei. Lyhyesti ilmaisten, Ufo meni oikein sisälle ihan itsekseen sillaikaa kun emäntä jolkotteli perässä ja vaihtoi itsensä keppien oikealle puolelle jatkoa varten. Emäntää nauratti niin että hyvä kun jaksoi ohjata loppuun, sillä tässä kohtaa nähtiin mitä epätoivoisimpia suorituksia kun ihmiset koittivat keretä koiriensa luo viemään niitä kepeille. Jostain se on hullunkin hupinsa revittävä, ja vahingonilohan on perinteisesti riemuista raikkain. No joo, emäntä kasasi itsensä ja ohjasi koiran eteen yli pituuden, jyrkkä oikea aidalle, 180 astetta vasempaan seuraavalle, 90 astetta oikeaan sitä seuraavalle ja siihen ne sit tyssäskin. Justiin kun oltiin päästy vauhtiin. Tai ei se meidän vauhti nyt mikään päätähuimaava ollut, lopullinen tulos oli 11.48 eli melkein puolitoista sekkaa meni överiksi. Tulossaldon huomioon ottaen ei se nyt kuitenkaan niin huonosti ollut: 30 tulosta ja 16 hyllyä, ihanneaikaan pääsi 11 koiraa ja ainoa huomattava ajanalitus oli yhdellä bortsulla, joka kääri 4 sekkaa aliaikaa, muut pyörivät siinä sekunnin pinnassa. Jotta tilastollisesti pakko olla tyytyväinen tähän kahdeksanteentoista sijaan. Vaan ei raparalli ohi ollut.

Sunnuntai 10.6.2001 oli vähintään yhtä mielenkiintoinen päivä noin säämielessä kuin edellinenkin päivä. Laakson kentällä kuului vaan massahtavia ääniä kun gummisaappaat upposivat liejuun. Välillä näytti siltä että sataa, välillä siltä että paistaa ja loppujen lopuksi päivä ei ollut hullumpi. Ufon sunnuntain ratakaan ei ollut hullumpi, vaikkakin siinä kävi niin että emäntä tutustui ensin Silin rataan, sitten Ufon rataan, sitten vei Silin ja siitä suoraan Ufon. Tällä kertaa maksikolmosten huvituksesta vastasi Anne Savioja, ja hyvin vastasikin. Hupi alkoi heti alusta, kun lähtösuoran muodostivat kentän poikki vienosti poikittain linjatut aita, toinen samanmoinen (keskimmäinen kolmesta), a-este ja rengas jolta piti kääntyä takaisinpäin keinulle. Homman vitsi oli siinä että jos lähti viemään koiraa oikealta, oli vaarassa vetää sen putkeen jonka pää kutsui aan alla oikealla puolella. Jos puolestaan lähti vasemmalta, joutui kiertämään samaisen putken loppupään eikä päässyt koiransa vierelle alastulopinnalle, jonka lisäksi siinä oli se riski että saa koiran vedettyä pois siltä renkaalta. Pikantti paikka siis. Legenda ei enää muista kertoa miten emäntä oli sen ajatellut tehdä, mutta videolta katellen se näytti tältä: Ufo valitsi lähtöhetkeksi sen sekunnin kun emäntä oli päässyt metrin verran sivuun. Eka ja toka aita suoritettiin kunnialla, ja aallekin kavuttiin turkki liehuen. Alastulo tapahtui kontaktipinnan kautta kuin ihmeen kaupalla, ja eteenpäin renkaallekin päästiin nätisti. Siitä sitten jyrkästi takasinpäin keinulle, jonka laskevassa päässä odottelikin jo emäntä, joka ei periaatteellisena urheilunvastustajana jaksanut juosta koko matkaa koiran kanssa. Siitä putkeenkin päästiin, vaikka aakin olisi ollut tarjolla ja sitten yli sen kakkosaidan toiseen suuntaan. Takaisin 180 astetta koirasta katsoen oikealle, ja tämän käännöksen emäntä pilasi kun käänsi koiran niin ajoissa että edellinen rima oli vielä suorittamatta ja saapuikin siis ihan aikataulussaan kanveesiin ("Tervetuloa kanveesiin. Kapteeni Kariluoto miehistöineen kiittää teitä matkasta ja toivottaa teidät jatkossakin tervetulleiksi Kariluoto Airwaysin lennoille.") Miksikö se niin teki? No kun sen aidan jälkeen oli taas hieman ajatusta vaativa käännös kepeille ja emäntä ei jaksanut uskoa koiransa ilmiömäiseen kykyyn selviytyä siitä. Tarkalleen sanottuna kepit olivat koiran liikeradan kanssa samansuuntaisesti mutta viitisen metriä vasemmalla, joten isoloikkaisen koiran kanssa oli pakko vähän puskea kun se oli jo melkein ykkösvälin korkeudella laskeutuessaan aidalta. Jotta käpälään meni, mutta kepit tuli kyllä oikein nätisti. Siitä etiäppäin häämötti putki, joka oli vaihteeksi ihan suorana eli sen loppupäähän mennessä persjalkainen emäntä oli jäänyt jo noin peninkulman paarpuuriin. No, onneksi koira kuuli emännän railakkaasta kajetosta mistä päin emäntä löytyy, ja kääntyi heti putkesta tultuaan oikealle, missä odottikin seuraava aita. Sitten oli taas hieman nihkeämpi paikka kun koiran liikerata vei muurin (vasen) ja aidan (oikea) väliin ja se piti saada sisäistämään se oikealla oleva aita. Onneksi Ufo arpoi oikein, emännällä ei ollut juuri tekemistä asian kanssa. 180 vasemmalle ja muuri ja sen taannoisen aidan edestä 180 ja muurin toisella puolen ollut aita. Vähän tuli velttoja paimenkaarroksia kun oli ratissa löysää, mutta oikein mentiin. Sitten vähän viistoon oikealle aita, vielä oikeammalle puomi ja sen jälkimmäisen kontaktin kohdalla niin pitkä loikka että harvemmin sitä näkee koiran tuommoista tekevänkään. Eteen aita, takasinpäin aita (kakkosaita), toiseen suuntaan aita ja eteen aita ja olimme maalissa kympillä. 31 tulosta, 12 hyllyä ja meidän sijoitus 19. Ufo teki muuten sadasosalleen saman ajan kuin viidenneksi tullut vesikoira, jotta hyvä kun tehtiin niitä mokia niin ei joutunut sentään uusimaan viidennestä sijasta... No joo, hauskaa oli mutta mutaista. Oli sentään helpotus päästä kotiin kun viikonloppu oli ohi. Ja kai ne emännän synttärikahvitkin tuli siinä jossain välissä horittua, että niin ne vaan vuodet vierii.

Kesäkuun 17. päivä herran vuonna 2001 hilasimme enemmän ja vähemmän karvaiset ahterimme pitkästä aikaa Tuusulaan, missä Soini Saarela oli miinoittanut radan kaikille luokille. Rata olikin sangen mielenkiintoinen, pituutta tuntui olevan kuin nälkävuodessa ja keskellä baanaa jörrötti kaksi putkea, jotka olivat toisissaan kiinni vierekkäin. Mutta sitä ennen tehtiin muutama este. Tarkalleen ottaen rata alkoi kahdella aidalla, jotka osoittivat suoraan aalle, mutta kolmas este olikin puomi joka sijaitsi aan vasemmalla puolella. Jollain ihmeen ilveellä Ufo, joka siis tietenkin karkasi lähdössä, onnistui kuin onnistuikin suunnistamaan puomille, mutta jätti emännän sen verran pahasti että alastulokontaktia ei päässyt saattelemaan eikä sitä myöskään siis tullut. Ja sitten oli se putkihässäkkä. Putket olivat alkupäästään suorassa, mutta lopussa haarautuivat eri suuntiin. Koska ansa oli melkoinen, siinä oli annettu sen verran armoa että sai tehdä kumman putken tahansa, mutta tietenkin kun rata jatkui oikealle niin se vasemmanpuoleinen putki vei aivan liikaa aikaa, ja tietenkin Ufo sen myös valitsi vaikka emäntäkin oli oikealla puolella. Huoh. No, hän saapui sieltä ulos hieman hölmistyneenä että missäs se emäntä luuhaa, mutta löysikin emännän takaansa pussilta ja jatkoi sinne ihan siististi. Pussin jälkeen oli jyrkkä kaarros takaisin vasemmalle, rengas ja okseri, ja ilmeisesti emäntä ei antanut koiralle käskyä tarpeeksi ajoissa kun jälkimmäinen rima kanveesintui. Siitä aalle ja alas jopa peräti kerrassaan kontaktipinnan kautta! Eteen kakkosaita ja takasin puomille, jonka alastulo ei edelleenkään maistunut ja tällä kertaa sitten se putkihässäkän vasen puoli olikin se hyvä valinta. Sieltä ulos muurille, tiukka vasen aidalle, loivasti oikealle kepit ja ihan kaunista jälkeä tässä kohden. Kolmen aidan kautta kaarros vasemmalle sinne aalle taas, ja sitten videolta kuuluu kun emäntä huutaa täällätäällätäälläTTTTÄÄÄÄÄÄLLLLÄÄÄÄÄ!!!!!! ja näkyy kuinka koira suorittaa edessä olleen okserin väärinpäin sen sijaan että kääntyisi oikealle, missä odotti kaksi kaksoishyppyä peräkkäin ennen maaliviivaa. Radalla siis oli 20 estettä ja pituutta noin maratonin verran, ja kaksi estettä ennen loppua olimme taas lisänneet yhden TR-hyllyn listaan. Mitenköhän tehdään koira, joka irtoaa eteen mutta ei lähde käsistä? Vastaukset toimitukseen nimimerkille Epätoivoinen. Kun Silikin oli tehnyt taas yhden yli kahdenkympin tuloksen, voi näin jälkikäteen vaan ihmetellä kuinka emäntä ei ole vieläkään vaihtanut siihen pöytätennikseen tai ryijynkudontaan.

Ufon agilityura ykkösissä

Ufon agilityura kakkosissa, osa 1

Ufon agilityura kakkosissa, osa 2

Ufon agilityura kakkosissa, osa 3

Ufon agilityura kakkosissa, osa 4

Ufon agilityura kakkosissa, osa 5

Ufon agilityura kakkosissa, osa 6

Ufon agilityura kakkosissa, osa 7

Ufon agilityura kakkosissa, osa 8