[IMAGE][IMAGE]Banner


Ja alussa oli Ufo

Ja emäntä näki että Ufo oli hyvä, ja sanoi: haluan toisen koiran. Ja isäntä sanoi: mutta elämä kahden koiran kanssa on yhtä infernoa. Ja kuunneltuaan emännän manguntaa, vonguntaa ja parkumista noin puolitoista vuotta, ja saatuaan niskoilleen erinäisiä erouhkauksia, isäntä yllättäen huomasi ettei keksinyt yhtään järjellistä syytä millä perustella kantaansa ja sanoi: NO HYVÄ ON!!! Tai itse asiassa isäntä ei sanonut niin, mutta emäntä kuuli sen niin, sillä emäntä oli toivossaan vakaa, ja oli väkevästi päättänyt saada toisen koiran. Ja emäntä kertoi kaikille kavereilleen, sukulaisilleen ja koirapuiston väelle että isäntä oli nähnyt valon. Ja emäntä lähetti sähköpostiviestin Pia Hjerpelle että onnea vaan Amandan valionarvon johdosta, ja mielellään pennun varaisimme jos vaan katsot meidät kelvollisiksi pennunostajiksi. Tämä tapahtui maaliskuussa, ammoisna vuonna 1998. Ja sitten isäntäväki odotti innosta täristen että koska Amanda suostuu aloittamaan juoksun! Odottavan aika on muuten pitkä.

Edellinen - Seuraava


Takaisin Silin Salaiseen Piilopaikkaan

Päivitetty 2.1.1999

Kommentit isäntäväelle!