Saavutuksiani 

Nonii, nyt on jo kilpailtukin. Nina piti kentän kevätkauden päätteen kunniaksi skabat 28.6.1999. Luokkina oli kilpailevat (Ufo voitti kaikki neljä!), möllit ja möllimöllit, joista viimeksimainittuun luokkaan sitten osallistuin. Siellä olisis saanut olla remminkin kanssa, mutta emäntä päästi minut vapaaksi, jolloin - zing! - syöksyin isännän ja Ufon luo turvaan. No, sitten aloitettiin uudestaan, hyppäsin aidan ja menin - zing! - isännän ja Ufon luo turvaan. Kun emäntä aikansa houkutteli, menin sitten jatkamaan rataa: toinen aita, puomi, muuri ja putki menikin oikein nätisti, mutta viimeisellä eli kuudennella esteellä tuli taas niin kovin ikävä isäntää, että menin - zing! - isännän ja Ufon luo turvaan. Houkuttelu jatkui, emäntä sai minut yli viimeisen aidan, ja sen jälkeen olinkin jo niin innoissani että tikkasin tanakasti hihaan kiinni. Emäntä pyöritteli silmiään ja sanoi jotain tyyliin täst tulee viel hauskaa... Olin seitsemäs möllimölli, yksitoista meitä oli kaiken kaikkiaan. Että aika guru. Tosin ne kolme kieltoa olisivat kuulemma oikeissa kilpailuissa aiheuttaneet hyllyn, mutta nämä ei olleet ihan oikeat. Ja tämä siis kun olin treenannut seitsemän tuntia.

Agilityuraani jatkoin seuraavalla harjoituskilpailulla 13.9. Meitä oli yhdeksän mölliä, ja minä tulin kolmanneksi tuloksella 65! Tulos muodostui seuraavasti: 5 pistettä kun emäntä puski minut putken ohi, 10 pistettä kun emäntä laittoi minut pöydällä maahan makkaran avulla, ja 50 pistettä ajanylityksestä (Ufo oli nollakoirana ja hörhelsi radan aikaan 46 usean virheen läpi, joten ihanneajaksi tuli 50, ja minun aikani oli 100). Ai että miten kukaan voi saada 50 pistettä yliajasta? Helppoa, joka esteen jälkeen heitin pari kunniakierrosta emännän ympäri ennen kuin jatkoin seuraavalle. Ja että miksikö yleensä olin kilpailussa? No kun harjoituskilpailu järjestettiin meidän tunnin aikana, niin emäntä totesi että onhan se harjoitusta kilpailukin. Vaan sainpa palkinnoksi herkkuliuskoja, ja emäntä hehkui tyytyväisyyttään ja sanoi että menin tosi hienosti!

Jahash, ensimmäinen oikean epävirallinen mölliluokan kilpailu on takana. Kilpailu oli Kontulassa, Itä-Helsingin Agilityharrastajien kentällä 20.5.2000 ja tuomaroimassa oli Päivi Nummi. Se meni näin: hyppäsin ekan aidan niin korkealta, että jalat oli suorana alla. Suoriuduin suoraan puomille ja kipitin sen kauniisti alusta loppuun virheettömin kontaktein. Hyppäsin aidan ja pysähdyin katselemaan radan reunalla räyhäävää lajikolleegaa huolestuneen näköisenä. Pienen herättelyn jälkeen hyppäsin muurin ja pysähdyin katselemaan radan kulmaan. Pienen herättelyn jälkeen hyppäsin aidan ja menin kehänauhan yli katsomaan toimihenkilöä. Pienen herättelyn jälkeen hyppäsin toisen aidan ja ampaisin putkeen (em. huom. se ihan oikeesti irtos!). Tulin putkesta ulos ja poistuin oikealle nenä pystyssä katselemaan että meniskö tähän suuntaan. Pienen herättelyn jälkeen tulin takasin, jatkettiin kohti estettä jonka kiersin nenä korkeella takasin sinne oikeelle. Edelleen heräteltiin ihan vähän ja hyppäsin aidan, meinasin lähteä takasin sinne oikealle mutta meninkin emännän luo ja onnistuin viime tingassa hyppäämään aidan. Siitä syöksyin Aalle sellaista vauhtia että ylösmenokontakti jäi tekemättä, ja siitä hämmentyneenä pysähdyin Aan harjalle katselemaan että hei, tuolla on isäntä. Lopulta, pienoisen herättelyn jälkeen, tulin alas ja tein kyllä niin täydellisen alastulokontaktin että harvoin moista näkee. Sitten oli putki, joka oli sellaista lötkömpää mallia eli vanteiden välissä oleva kangas pääsee roikkumaan. Sitä piti jäädä hetkeksi ihmettelemään, mutta emännän suunnattomaksi hämmästykseksi syöksyin sinne kuitenkin ja suoritin sen jälkeen olevan aidan samaan laskuun; radan viimeistä aitaa piti vielä vähän ihmetellä ennen kuin hyppäsin taas jalat suorana alla. Tuohon voi sitten jokaisen herättelyn paikalle suomentaa että emäntä kimitti parhaalla paraatiäänellään että "hienotyttömahtavatuletännetuletännevoikukaosaa!" Oli kuulemma kova homma. Yhteenvetona sanoisin, että pari skaballista totuttelua siihen yksin kentällä oloon lie ihan paikallaan. Se kun oli aika outo tilanne! Menen vielä Mäntsälään epävirallisiin 15.6., että olisin vähän paremmassa vireessä kun menen ekoihin virallisiini Agirotuun. Emäntä sanoi että ei mitään hätää, alan olla jo ihan tajuton treeneissä. Jotta jos ei ekasta skabasta tulekaan avointa suomenmestaruutta, harjoitellaan kisaamista lisää. Kiire ei ole mihinkään. Ja emäntä pyysi vielä leuhkimaan, että minä en tiputa rimoja, puomin kontaktit ja A-esteen alastulo mulla on raaka valurautaa, pujottelun teoria on valmis (vauhtia vielä lisätään) ja olen niin kuumana koko hommaan että meinaan räjähtää ballistiselle radalle kun odotan vuoroani. Vielä kun saadaan A-esteen ylösmeno kuntoon (ei päästy paljoa harjoittelemaan talvella kun A ei ollut ulkona), pussi takuuvarmaksi ja keppeihin hyvä tahti, olen kuulemma vähintään yhtä hyvä kuin Ufo, ja luultavasti vielä parempi sillä minä en tee omia esteitä, vain niitä mitä emäntä käskee. Jos emäntä ei käske, minä paimennan. Että yleensä se käskee ihan suosiolla. Niin juu, meinasi unohtua, kun arvostelu oli mölleille sopeutettu en saanut ihan niin monta kieltoa kuin oikeasta skabasta olisi tullut, vaan sain 15 virhepistettä ja aikaa meni sellainen 78 sekuntia ja rapiat. Olin kahdeksas noin 15 möllistä. Tästä alkaa!

Ei tarvinutkaan odottaa Mäntsälään asti, Olarista löytyi kolmen epävirallisen kisan sarja jonka ensimmäinen kisa käytiin 7.6. vesisateessa, kuten myös edellinen kisa johon emäntä kyseisellä kentällä osallistui (silloin minä olin vähän päälle seitenviikkoinen, ja katselin kisaa isännän takin sisältä). Tuomarina oli nyt, kuten silloinkin, Anne Savioja. Ja kuten silloinkin, niin nytkin emäntä pääsi palkintopallille. Tosin ei Ufon kanssa (Ufokin oli mukana verryttelemässä viikonlopun Stadigamesia varten ja sai hyllyn), vaan minun! Katotaans: rata alkoi suoralla, jonka muodostivat aita, pituus, aita ja putki. Emäntä jätti minut odottamaan ja käveli pituudelle kutsumaan. Minä puolestani istuin paikallani kuin tatti siihen asti että sain komennon, jolloin läksin kuin tykin suusta, hyppäsin aidan, hyppäsin pituuden ja toisen aidan ja menin putkesta ohi emännän puolelta kun emäntä oli sen verran jäänyt taakse (ei se osannut arvata että minä lähden sellaisella vauhdilla!), että se ei ehtinyt käskyttämään ajoissa. Korjasin putken, hyppäsin kaksi aitaa, kiipesin puomin (täydellinen suoritus sano emäntä: päistä hidas ja keskeltä vähän nopeampi), hyppäsin kaksi aitaa lisää ja kiipesin a-esteen (melkein täydellinen suoritus sano emäntä: ylösmeno oli turhan niukka, mutta alastulo oli aivan täydellinen maahan asti); siitä jatkoin kahden esteen yli oikealle kaartaen takasin puomille, jonka tein toiseen kertaan täydellisesti, ja sitten hypätiiin aita. Siinä kohtaa emäntä ratkesi liitoksistaan ja sanoi että hieno tyttö ja mahtavaa ja taputti minua, jolloin tuomariston joukosta kuului soraääni joka totesi että ei kosketa koiraan radalla; suht samalla hetkellä emäntä katsoi edessä olevaa estettä ja totesi että sen vieressä oli kyltti jossa luki maali... On se noloa että näin hienolla koiralla on tuollainen ohjaaja! Vaan sitten emäntä ohjasi minut vielä sen viimeisenkin esteen yli ja taputti lisää ja sain pussillisen juustonaksuja, nam! Tämän kaiken tein aikaan 49.98, joka oli sentään alle ihanneajan vaikka mukana oli yksi kielto ja yksi taputtelutauko! Illemmalla kun emäntä katseli suoritustani videolta, se totesi että joka ainoan esteen päällä ollessani liidossa käännän pääni emännän suuntaan hetkeksi, ja kun näen että käsi osoittaa esteelle, menen esteelle jossa toistan saman liikesarjan. Emäntä kihisi tyytyväisyyttään ja sanoi että tällä menolla meillä on agirodussa muutakin tekemistä ykkösten virallisilla radoilla kuin verryttely möllijoukkuekisaa varten! Nyt meidän telkkarin reunalla roikkuu sitten minun ensimmäinen agilityruusukkeeni, ja komea ruusuke onkin. Sen lisäksi sain papananäytepussukan ja turkispäällysteisen muovihylkeen, eli olen nyt ensimmäistä kertaa tienannut elantoani agilitysta. Näyttelyistähän olen näytepusseja hilannut kotiin jo aiemmin. Ja hylje on hieno! Tämän saaliin sain kolmannesta sijasta; kaksi ekaa pallia meni vitosen tehneille koirille. Jotta sateesta huolimatta hieno reissu!

Ja sitten tuli kennelyskä ja tuhosi meidän haaveet Olarin muista kisoista ja Mäntsälään menosta. Onneksi sitä ei kestänyt kuin vähän yli viikon, alkoi jo kurkkuun sattua kun sitä limaa vaan tuli ja tuli. Mutta se loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin, ja keskiviikkona 21.6. olisin mennyt Olariin, mutta kun meillä oli seuran sisäiset epäviralliset omalla kentällä niin emäntä totesi että sinne mennään. Tuomaroimassa oli Levannon Matti, joka kuulemma on suuri ratametsuriguru. Emäntä ilmoitti minut kilpailevien joukkoon, ja sanoi että tarvitsen harjoitusta kaikilla esteillä jos tarkoitus on mennä Agirotuviikonloppuna kahteen viralliseen kisaan. Tämä oli sinällään historiallinen kisa, että ensimmäistä kertaa eläissäni suoritin ns. vapaavalintaisen esteen. Kyllä, emännällä ihan ylpeydestä rinta pullistui ja kyynel kihosi silmäkulmaan kun haistatin kukkasen emännän putkikomennolle ja menin pöydälle! Nyt olen kuulemma iso tyttö, niinkuin Ufokin! Tosin ihan yhtä nopea en ole; Ufo otti oman hyllynsä samalta radalta jo kuudennen esteen jälkeen, minun hyllyni tuli noin 13.:nelta esteeltä. Mutta päivä oli kaunis, paikalla oli innokasta koiraväkeä, emännän kanssa ihasteltiin ihan huuli pyöreänä kuinka taitavia seuran möllit onkaan, ja isäntäkin tuli ihailemaan meidän menoa ja sanoi että on se kyllä hieno. Jotta kaikin puolin oli mukavaa! Tämä kisa kuului vielä sarjaan möllinä maailmalla, mutta emäntä sanoi että seuraavasta kisasta lähtien kuulun oikeasti kilpaileviin koiriin, ja sen mukaisesti suuren urani selostus muuttuu virallisemmalle äänensävylle. Ei näin pieni koira kuulemma osaa itse kertoa mitä tapahtui. Ja emäntä sanoi että sillä menee senat sakasin jos se joutuu sekä raportoimaan Ufon kisamenestystä että kertoilemaan minun kisaamisistani eri äänellä. Ei blondilta voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu...

Silin agilityura ykkösissä