Silin ensimmäinen virallinen kisa oli sitten - ei enempää eikä vähempää - Open SM karsintarata. Ja uskokaatten tahi älkäätten, mutta oli tosi lähellä ettei jouduttu saman tien Open SM finaaliin. Neiti kun aloitti kilpailukirjansa puhtoisella nollalla. Aloitetaan kuitenkin perustiedoista, eli paikka oli Vääksy, aika oli 8.7.2000, tuomarina oli Markku Vuorinen ja keli oli lievästi epävakainen, eli emäntäkin jo sovitti sadehousuja jalkaan, mutta totesi sitten että niissä ei voi juosta eikä täällä edes sada. Radan aloitti suora, jonka muodostivat kolme aitaa ja puomi. Emäntä ohjasi suoran ulkolaidan puolelta, kun oli juuri joitakin päiviä aikaisemmin rupatellut Silin kummisedän Kinnulan Jounin kanssa siitä, kuinka koirat tykkää kaartaa radalle päin silloin kun ne ei osaa vielä mennä suoraan ja ohjaaja on radan puolella. Tämä strategia tuottikin tulosta, sillä koko suora mentiin suoraan ja reippaasti. Puomin jälkeen (jonka kontaktit oli kyllä nannaa) oli aita oikealle ja sen jälkeen toinen samanmoinen; emäntä onnistui jopa leikkaamaan Silin takana ilman että Silin suoritus olisi häiriintynyt tippaakaan. Kiivettiin Aalle ja tultiin tasasta tahtia alas perille asti, jatkettiin vasemmalle kaksi aitaa ja putki, ja jälleen kerran Sili syöksyi sukkana vieraaseen putkeen, joten voinemme toivoa että vieraat esteet eivät enää olisi ongelma. Sen jälkeen mentiin kepit, vähän liioitellunkin rauhallisesti kun tarkoitus oli vain saada tulos eikä voittaa koko kisaa. Siitä rengas, toinen putki - tällä kertaa sellaista lötkömpää mallia, mutta sekin meni nätisti - aita ja keinu, ja keinun kohdalla emäntä vaihtoi puolta Silin takana niin, että pääsi juoksemaan loppusuoran jälleen ulkopuolella. Sili ei korvaansa lotkauttanut emännän puolenvaihdosta, vaan pysyi keinulla niin kuin opetettu on. Loppusuoralla oli aita, muuri ja aita, ja nekin mentiin suoraan ja suht vauhdikkaasti. Ja kun maaliin päästiin, valkeni lopulta jopa emännällekin että nollahan sieltä tuli. Ei hullummin, Sili oli sentään ensimmäinen lähtijä että emme päässeet lunttaamaan muiden mokista. Ja kisan noin 60 koirakosta Sili sijoittui yhdeksänneksi, mikä on aika mahtava saavutus koiralta, mille ei ole vielä opetettu edes kaikkia perusjuttuja. Jos oltaisiin sijoituttu seitsemän parhaan joukkoon, olisi luvassa ollut Open SM finaali, mutta siellä meillä ei kyllä olisi ollut mitään asiaa, sillä rata vaati koiralta jo sellaista osaamista mitä Silillä ei vielä ole. Jotta jäimme paistattelemaan päivää ensimmäisen nollakumamme paisteessa; jos nyt jotain negatiivista niin ei saatu kumaruusuketta, sellainen olisi ollut kiva muisto ekasta kisasta. Ja jos nyt jotain muuta negatiivista, niin kuuluttaja säikäytti emännältä vellit housuun lukemalla seitsemän parhaan nimet ja tulokset ja lisäämällä siihen vielä kahdeksannen nimen (joka siis ei edelleenkään ollut Sili) ja tuloksen sanoen että kahdeksaskin sai vielä nollan, mutta aika ei ihan riittänyt. Emäntäparka luuli jo että olimme sittenkin saaneet jostain virheen tai peräti ylittäneet ajan yli viidellä sekunnilla, mutta kirmattuaan tulostaululle emäntä näki että Sili oli yhdeksäs tuloksella 0.71, joka ainakin meidän säännöissä nollaksi lasketaan, mutta ehkä kuuluttajalla ei sitten ollut ihan sama näkemys tästä aiheesta... Vaan kaikenkaikkiaan aika juhlava alku kilpailu-uralle, kun ensimmäinen kisa on yli 60:n koiran kisa, ja koira sijoittuu 10 parhaan joukkoon nollalla! Siellä oli muuten aika paljon Ufoja radalla, eli esitykset oli kyllä vauhdikkaita, mutta ei siitä ole juurikaan riemua kun koira menee vauhdilla minne itse haluaa. Koitamme pitää Silin vauhdin maissa vielä hyvän tovin, vaikkei tasaisella nollaradalla juuri aplodeja saakaan. Tässä välissä on kivempi saada tuloksia kuin aplodeja!

Silin toinen virallinen rata päättyi sitten emännän ohjausvirheeseen neljännellä esteellä. Paikka oli edelleen Vääksy, tuomarina tällä kertaa Anders Virtanen ja päivä 9.7.2000. Keli oli edelleen ihan kiva, ei liian kuuma eikä liian kuiva. Ratakin oli ihan kiva, vähän ehkä venkuraisempi kuin edellisen päivän rata. Sen tarkemmin emme tiedä, kun se matkanteko tyssäsi alkuunsa. Eli läksimme yhtä matkaa ekan aidan yli, Sili syöksyi aalle ja jäi odottamaan emäntää, sieltä tultiin alas ja sitten hypättiin aita jonka jälkeen piti kääntyä 90 astetta seuraavalle aidalle, mutta emäntä ohjasi Ufoa eikä Siliä, jolloin käännös jäi liian löysäksi ja Sili meni aidan ohi, mutta aivan kuten emäntä viittilöi ja komensi, Sili tuli kyllä aidan yli sitten toiseen suuntaan. Noh, ei se niin vakavaa ollut kun se edellisen päivän nollakuma valaisi koko viikonlopun ja vielä seuraavan viikonkin. Ja tällä radalla rotutoverimme Greetta teki elämänsä ensimmäisessä virallisessa kisassa nollatuloksen ajalla miinus kaksi ja rapiat, ja sijoittui toiseksi! Enteet olivat hyvät aussien möllijoukkueen kisaa varten... 

Illalla 9.7. koitti sitten meidän tämän kesäisen kisakauden huippu, kun osallistuimme aussien möllijoukkueeseen Agirodussa. Tuomaroimassa oli samainen Markku Vuorinen, jolta nollakumankin saimme ja edelleen päivä oli kaunis. Kisakone oli rennossa mielentilassa, kun aamun ratojen jälkeen suunnistimme mökille Vääksyyn, missä pallertajat molskivat järvessä ja pitivät muutenkin hauskaa ja rentoutuivat. Emäntää hermostutti huomattavasti enemmän kuin yksilökisoissa, kun on eri asia mokata itsensä tai mokata joukkueensa. Onneksi tunnelma kisassa ei ollut kovin tiukkapipoinen, ja näimme suorituksia jotka tehtiin ihan oikeassa möllihengessä. Emäntä totesi että jos nuo uskaltaa, niin mikäs tässä on nollakumakoiran kanssa touheltaa. Meidän joukkue menikin kauttaaltaan hienosti, ja 21 kilpailevasta maksimöllijoukkueesta sijoituimme seitsemänneksi! Yhteisaikamme oli suurinpiirtein 3:02, mitä emäntä tuosta videolta katsoi, ja siihen sitten tuli pyöreät 25 virhettä kun yksi hylly lasketaan kahdeksi virheeksi. Ei vaan näy tuomaria koko aikaa, niin on hankala päätellä kuinka monta kieltoa hän on tulkinnut mistäkin pyörähtelyistä. Eli yhteistuloksemme lie ollut jossain viiden minuutin paikkeilla, mutta se täytyy vielä katso jahka ASB tulee. Voi olla lähempänä kymmentäkin! Silillä tuli kaksi kieltoa, joista toinen vei sekunttitolkulla aikaa korjata, mutta silti Silin aika oli noin 36 sekkaa, joten ei tarvinnut kaivaa kuoppaa ja haudata itseään sinne. Koira kulki kuin kiskoilla muuten, mutta emäntä puski ohi putkesta ja yhdestä loppusuoran esteestä. Joukkueemme muut kunniakkaat edustajat olivat Mira ja Peppu, Maarit ja Riga sekä Minna ja Greetta, tuossa järjestyksessä ja niin että Sili oli kolmantena. Tämän radan spesialiteettina oli rengas, joka oli sen verran sivussa linjalta että melkein kaikki koirat ottivat siitä ainakin yhden virheen. Meidänkin joukkueessa rengas yksinään oli vastuussa hyvinkin puolesta minuutista. Muuten tehdyt virheet olivat lähinnä kieltoja, rimoja ei tullut alas kuin pari kappaletta. Että kyllä aussiet hypätä osaa! Ja vaikka mitä muutakin; Peppu näytti ihan kisavalmiilta, Rigan radassa oli sellainen raivoisa tekemisen meininki ja Greetasta kulkee kuminauha Minnan etusormeen. Kyllä me oltiin hurrrjan hyvejä! Vieläkin hymyilyttää katsella videolta kuinka hyviä me tarkalleen otettuna oltiinkaan. Toivottavasti meidän pieni demo vakuutti taas pari agilityihmistä lisää tämän rodun erinomaisesta soveltuvuudesta kyseiseen touhuun.

Maanantaina 10.7. oli sitten taas vuorossa HAU Open. Tuomaroimassa oli Mia Puruskainen, päivä oli kuuma ja paikalla oli vain 20 kilpailevaa maksikoirakkoa, ilmeisesti viikonloppu oli väsyttänyt muut. Rata oli kerrassaan pikantti, ilmeisesti vielä pikantimpi kuin tuomari oli alunperin ajatellut kun 20 koirakosta vain kolme sai tuloksen. Kyllä, yksi niistä tuloksista oli Silin. Radan aloitti kasa esteitä jotka muodostivat U-kirjaimen, ja joita ei todellakaan edetty suoraan. Eli jos käännät U:n ylösalaisin ja aloitat oikeanpuoleisesta sakarasta, ollaan oikeilla jäljillä. Kummassakin sakarassa oli kolme estettä ja päädyssä sitten poikittain yksi. Oikeassa sakarassa oli ensin kaksoiseste ja sitten pidempi väli, vasen oli tasaetäisyyksin. Aluksi mentiin oikean sakaran kaksoishyppy ja vasemman sakaran kolmas este. Sili ei kyllä tosiaan osaa vielä lähteä jätöstä; ykkösrima tulee aina alas ja niin tälläkin kertaa, jopa siinä määrin voimalla että este kaatui. Kyse ei ole siitä etteikö etäisyys ykkösrimaan riittäisi, tälläkin kertaa koira jäi lähes viiden metrin päähän odottamaan. Ilmeisesti sillä on vaan niin kiire emännän luo, että ei ehdi katsella kaiken maailman keppejä. No, pääsimme kolmosaidalle (mikä oli jo enemmän kuin moni muu voi sanoa tehneensä, se oikean sakaran kolmas aita kutsui kilpailijoita), siitä käännös U:n päätyaidan yli ja sen oikean sakaran kolmosaidan yli lähtösuuntaan ja sitten käännös vasemmalle missä odotteli seuraava aita. Sen emäntä ohjasi hyvinnii rumasti, kun oli taas suunnitellut radan väärin. Siitä huolimatta yli päästiin, ja käännyttiin taas vasemmalle puomille, jonka Sili suoritti tyylilleen uskollisena täydellisesti alusta loppuun. Tässä kohtaa oli jotain omituista; varmaankin yli puolet kilpailijoista kääntyi ja palasi takaisin puomille. Ilmeisesti syynä oli ohjaajien valssaaminen puomin päässä, joka selkeästi ohjasi koirat takaisin ylös. No, meidän perheessä ei valssailla joten meidän matkamme jatkui puomin suuntaisesti olevan esteen yli (tosin kovin rumasti; Sili ehti pyöriä ja hyöriä kun emännän ohjaus oli taas hukassa), sitten mentiin taas se U:n kärki ja jatkettiin kepeille, jotka tällä kertaa sujuivat melko sutjakkaasti kun vauhti kiihtyi loppua kohden. Siitä rengas, aita ja muuri loivassa kaaressa oikealle sujuivat kauniisti. Syöksy putkeen ja tarkoitus oli mennä yhden aidan yli radan päähän päin, ja tulla toisen yli alkuun päin, mutta emäntä muistelee että tässä kohtaa ohjaus petti taas ja saatiin peräti kielto siltä jälkimmäiseltä aidalta. Siitä sitten a-esteelle, joka tuli jälleen kerran suoritettua valurautaiseen malliin, vielä kerran se U:n kärkiaita ja sitten sitä vasenta (eli tästä kulmasta katsoen oikeaa) sakaraa pitkin loppuun, mutta sielläkin sitten ohjaus petti sen verran että saatiin vielä toinen kielto ennen kuin olimme perillä. Tulos 18.83, sijoitus 3., saatiin hieno keltainen rusetti mikä vähän paikkasi sitä että ensimmäisestä virallisesta kumasta jäi ruusukkeet saamatta. Noloa mennä palkintopallille tuollaisen tuloksen kanssa, mutta toisaalta se oli enemmän kuin mitä 17 muuta koirakkoa sai, että ruikutus sikseen. Tämän kisan spesialiteetti olivat hienot hyllyt; harvemmin sitä näkeekin noin monta tyylikästä tapaa kämmätä rata. Eniten sydäntä kirpaisi koira, joka oli vääntänyt nollaa (?) vikalle aidalle asti, mutta sitten päätyi ylittämään sen aloitusaidan lopetusaidan sijaan. Tuollainen syö ihmistä. Jotta HAUskaa oli, harmi vaan kun emännällä on noita heppahommia niin ei päästä enempiä nauttimaan HAU Openista tänä vuonna. Seuraava odotettavissa oleva kisa on Haminassa 6.8., jos ei Silin toinen juoksu tule ja pilaa suunnitelmia. Siihen mennessä voisi opetella jätön ja pari ohjausteknistä juttua lisää, kuten leikkauksen koiran takana... 

Ja sitten porhallettiin Haminaan hakemaan kaksi hyllyä yhdellä ajolla. Toisen väänsi Ufo ja toinen kuului Silille. Päivä oli 6.8.-00, erittäin kaunis aurinkoinen sunnuntaipäivä. Kisan järjesti Haminan Seudun Seurakoirakerho, ja tuomaroimassa oli Anne Savioja. Vika ei ollut radoissa, ne oli jälleen kerran sopivan rullaavia ja sopivan miinoitettuja. Vika oli enimmäkseen emännässä, kuten tavallista. Tosin Ufon hyllystä voitaneen kunniaa jakaa myös Ufolle itselleen... Vaan se Silin ratanen. Se alkoi jälleen kerran ykkösriman tiputuksella, vaikka lähdettiin yhtä matkaa ja ihan tarpeeksi kaukaa. Into oli pienellä niin piukeena, että siinä ei rimoja kateltu. Sen jälkeen tuli pituus ja rengas, jotka menikin tyylikkäästi, ja A-este. Tässähän on nyt paukuteltu henkseleitä jo useampaan otteeseen kuinka Sili tekee valurautaisia kontakteja alastuloissa, varsinkin aalla. Olis varmaan kannattanut paukutella vähän vähemmän, nimittäin tällä kertaa neiti syöksyi aan harjalta turkki hulmuten yli kontaktipinnan. Vauhtia oli sen verran, että emäntä jäi surkeasti jälkeen, jolloin neito ehti kiertää seuraavan aidan edellä ylimääräisen rundin ja sai kiellon. Seuraava aita mentiin ihmeen voimalla oikein, mutta sitä seuraavalla ei enää rahje riittänytkään, kun ei emäntä ollut vielä päässyt takaisin rytmiin. Jotta toinen kielto tuli että napsahti. Palasimme aalle, ja tällä kertaa se alastulo tuli just eikä melkein niinkuin piti. Kolmas kielto tuli sitten muutamaa estettä myöhemmin kepeiltä, kun ei Sili osaa vielä mennä omillaan sisään, ja vauhtia oli liikaa niin että se pääsi menemään ohi aloituksen. Kepit mentiin melko kivasti, ei Silin huippuvauhtia (pallon kanssa se menee varmaan lähemmäs neljään sekuntiin...), mutta ei ihan kävellenkään. Loppusuora oli tosi mahtava, koira eteni joka suuntaan kun se meni valtavan kokoisia loikkia vauhdilla edeten kolmen aidan yli. Oli niissä vähän turhan paljon ilmaa koiran ja riman välissä, mutta kyllä vauhti riitti silti. Radan ihanneaika oli 48 sekkaa, katsoimme videolta että kolmine kieltoineen Sili viihtyi radalla 53 sekuntia. Että vauhtia alkaa jo olla vähän liikaakin, mutta Silin kunniaksi täytyy sanoa että sillä on vielä ehdoton kontakti tallella, toisin kuin isosiskollaan. Koitamme saada menoa vähän rauhoittumaan, seuraavaksi tavattavissa Helsingin piirimestaruuskisoissa ja Hyvinkäällä snautserien skabassa. 

Elokuun 12. päivä oli sitten vuorossa Helsingin piirimestaruuskisat Sahaajankadun kentällä. Tuomarina piti ensin olla Jorma Kerkkä, sitten Soini Saarela, sitten Ritva Herrala ja lopulta sitten Risse Koponen, joka tehtävän hoisikin. Samahan se Silin kannalta on kuka tuomaroi, kun ei se ole vielä niin valmis että sillä olisi joku tyyli mikä sitten sopisi toisten tuomareiden radoille paremmin kuin toisten. Toisin kuin Ufolla, jonka tyyli ei sovi ihan joka tuomarin baanalle... No joo, tämä ei ollut emännän suosikkipäiviä kun Silin kanssa tuli tehtyä pari hölmöä mokaa ja Ufo otti kolme hyllyä yhdeltä radalta. Ne Silin kanssa tehdyt mokat alkoivat aidalta numero yksi, josta saatiin kasaan kaksi virhettä ja viitisen sekuntia yliaikaa. Ensimmäinen aita oli aika lähellä kehänauhaa, ja Sili tykkää että kiitorata pitäisi olla mennen tullen. Emäntä huomio tilanteen, muttei tehnyt tarpeeksi töitä vaan päästi Silin radalle ohi ekan aidan. Korjatessa aitaa Sili joutui hyppäämään niin läheltä, että ykkösrima kumahti kanveesiin. Meidän kahdenkympin tuloksesta oli siis jo 15 kasassa ekalla esteellä, 10 pinnaa ja ne 5 sekkaa yliaikaa mitkä radalta tuli. Sitten jatkettiin ihan kauniisti aita, puomi ja niin edelleen kunnes tultiin aalle. Koska A oli jo edellisessä kisassa mennyt ahterilleen, emäntä oli erittäin huolellinen ipanan alastulon kanssa. Ja vitonen tuli. Se on kyllä hauskaa, koira pysähtyy aan harjalle eikä tule sieltä alas juuri millään, sitten se hirveällä houkuttelulla ryömii esteen yläosan ja juuri ennen kontaktipintaa tajuaa että aijaa, täs vois liikkuakin ja hyppää yli kontaktin semmosella valtavalla loikalla. Silleen saa maksimoitua esteellä tuherretun ajan ja silti revittyä ne viisi pistettä. Meidän perhe aloittaa ankaran kontaktikoulutuksen kummallekin koiralle tässä lähiaikoina. No joo, jos nuo mokat - jotka on siis täysin emännän ansiota kun ei ole opettanut koiraansa paremmin - jätetään pois laskuista, niin rata oli melko nätti. Yllättävänkin nätti koiralta joka ei oikeestaan osaa vielä juuri mitään. Sili kompensoi osaamisen puutteen hirveällä yrityshalulla!

Edelleen Elokuun 12. päivä ja Sahaajankadun kenttä, Sili osallistui elämänsä ensimmäiseen joukkuekisaan! Olimme edustamassa ATD:tä maksien kakkosjoukkueessa, johon lisäksemme kuuluivat vehnikset Sara ja Hapsi sekä briard Risse. Emäntä oli kovin ylpeä pienestä sankarittaresta, joka edusti joukkuettaan melko kunnialla. Sijoitus nyt oli 9/11, mutta yrityshenkeä meillä kyllä oli lujasti! Silin tulos oli 15 virhepistettä ja 17 sekkaa yliaikaa, tuomarina oli Soini Saarela joten emme suhtautuneet yliaikaan kovin vakavasti (radan ihanneaika oli 42 sekkaa, mikä olikin aika paikallaan joukossa olleille kolmosluokan koirille). Kaikki joukkueemme koirat saivat tuloksen! Aika mahtava saavutus, kun ottaa huomioon että Risse taisi olla ainoa semmonen varmempi ratakone meidän joukossa. Nuo vehnikset kun on semmosia humoristeja jos sille päälle sattuu, ja Sili on ipana. Silin tulos muodostui puomin ylösmenokontaktista (alastulo sen sijaan oli nätti), kiellosta putken jälkeen olleella pituudellla (Sili tuli putkesta ulos kaartaen kohti emäntää, ja emäntä tuli perästä ja koitti puskea koiraa takasin radalle, sillä seurauksella että koira meni esteestä ohi mutta emäntä melkein suoritti sen...) sekä yhdestä tippuneesta rimasta, joka oli taas tällainen klassinen esimerkki siitä kuinka koira voi olla liian hyvä. Nääs kun koira hyppää kun käsi nousee, mutta emäntä huitoo koska sattuu, niin jäi se ponnistuskohta turhan kauas. Noh, kaikenkaikkiaan ihan mallikas rata, ja koira oli yhä edelleen niin kauniisti kuulolla kuin olla voi. Kun se on valmis, siitä tulee hurjan hyvä. Se on jo nyt aika mainio!

Ja sitten kävimme vielä kertaalleen kisaamassa ennenkuin jäämme vähäksi aikaa katsomaan josko iskisi juoksuaika. Voihan se olla ettei iskekään, mutta sitä on mahdoton sanoa kun koiralla on ollut vasta yksi juoksu. Joka tapauksessa 13.8.2000 matkustimme kaukaiseen Hyvinkään ihmemaahan, missä menikin sitten melko mukavasti. Silin agilityrata oli päivän vaatimattomin suoritus vaikka sekin oli mainio, päivän tapaukset olivat Ufon kakkosluokan voitto, Silin mätsäristä saama BIS ja vielä Ufon kolmosluokan nollakoirana tekemä vitonen! Mutta ei tässä Silin agilityradassakaan kauheasti moittimista ole. Tuomarina oli Mia Puruskainen ja rata oli rullaava. Ilmeisesti vähän liiankin rullaava, kun Sili kerkesi rullata keinulta karkuun. Omituinen tapaus, tähän asti sen keinut on olleet ihan raudanlujia. Ehkä se on nyt sitten päättänyt että kontaktipinnat on pentujen juttuja. Seuraavaksi varmaan häviää puomin alasmeno, ylösmenohan oli jo viime kisassa kateissa. Oli miten oli, sen sijaan että olisi jäänyt seisomaan keinun heilahtaessa alas ja sitten siirtynyt kontaktipinnan kautta pois, Sili meni kauheaa vauhtia yli puolivälin ja kun keinu heilahti alas, Sili poistui sivulta. Siitä tuli sitten kymppi, vitonen kontaktista ja vitonen siitä kun koira poistui ennen kuin lauta koski maahan. Kolmas vitonen saatiin loppusuoralta, joka oli sen verran kiero että Sili pääsi tulemaan emännän ja esteen välistä pois. Aina pitäisi muistaa ohjata ulkoreunaa jos vaan mahdollista, ainakin silloin kun rata kaartuu ulospäin. Vaan muuten koira kulki, kääntyi, kuunteli ja lensi yli esteiden. Kepit oli aika jäykät tällä kertaa, mutta ei se ole niin vakavaa vielä. Parhaimmillaan kepeillä voi säästää kolmisen sekuntia, ja se ei ole kyllä mitään verrattuna siihen mitä kontaktiesteiden kanssa sössiminen syö. Niin juu, tällä radalla saimme sentään aan tehtyä kun neiti suostui ryömimään kontaktin alkuun asti ennen kuin loikkasi maahan. Se on kehittynyt hurjaa tahtia, nyt on ihan hyvä pitää pieni kasvutauko tuli juoksua tai ei! Tauon jälkeen palaamme toivottavasti taas vähän viisaampina.

Hmm, meidän suunniteltu tauko jäikin vähän ajateltua lyhyemmäksi kun Ufon selkä alkoi luutua yhteen kolmen viimeisen nikaman tienoilla. Ufo oli ilmoitettu useampaankin kisaan, mutta nopealla ajattelulla saimme Silin vaihdettua Ufon paikalle niistä kahteen. Sili kun ei sitten lupauksistaan huolimatta mitään juoksua tehnytkään, vaan vietettyään noin 8 viikkoa pää peffassa yhtäkkiä totesi että nyt riitti. Joten 9.9.-00 pikku Sili, jonka kanssa oli viimeksi treenattu noin kuukautta aiemmin, suunnisti emännän kera Ojankoon missä HSKH piti kisojaan. Tuomaroimassa oli Risto Ojanperä, päivä oli kaunis kuin morsian joskin melko tuulinen, ja tulos olisi ollut mitä mainioin jos ei olisi ollut hylly. Tällä kertaa vaakataso kutsui meitä kolmen kiellon muodossa. Ensimmäinen tuli heti lähdössä; tuomari oli sijoittanut radan alkuun kolme estettä 90 asteen kulmassa toisiinsa niin, että kolmas oli metrin verran sivussa linjasta. Emäntä jätti Silin ja lähti kävelemään kohti toista estettä siinä toivossa että ehtisi sen taakse puskemaan koiran kolmannelle, mutta alas! poor Yorick, näin ei käynyt. Siliä ei huvittanut nynnyillä paikallaan kun kentällä oli kerran esteitä, se saapui kuin ratsastavat valkyyriat yli ykkösen ja kakkosen ja kääntyi sitten emännän jalkoihin, ja koska emäntä oli radan sisäpuolella, Sili oli siis ohi kolmosesta. No, puskimma yli kolmosen ja matka jatkui puomia pitkin pohjoiseen. Puomin jälkeen oli takasinpäin kääntävä aita, jolta piti mennä puomin vieressä oleville kepeille. Emäntä oli suunnitellut sen niin että vetää Siliä itseensä päin ja ohjaa kepit vasemmalta puolen. Sili oli suunnitellut sen niin, että vetää kaarteen pitkäksi ja syöksyy tutustumaan A-esteeseen, ja näin myös tehtiin. Ei onneksi perille asti, hirvittävällä kiljunnalla emäntä sai kuin saikin koiransa takaisin kepeille, mutta toinen kielto oli jo tullut. Keppien jälkeen mentiin suoraan aita, kaartuva putki, takaisin toinen aita, A-este joka muuten tuli tehtyä loppuun asti ja sitten edessä odottavaan putkeen, josta saatiin kolmas kielto. Se oli kyllä ihan täysin emännän ansiota, emäntä lähetti Silin putkeen joka jatkui poispäin emännästä, ja lähti itse jo juoksemaan toiseen suuntaan seuraavalle esteelle. Suuri oli emännän hämmennys kun Silin pää putkahti ulos samasta päästä putkea mistä se meni sisään. Se ei ole koskaan tehnyt noin, että siitä armahdettakoon emäntää kun ei osannut arvata. No, kolmannen kiellon jälkeen mentiin vielä keinu, rengas ja muutama aita, ja ne tietenkin sujuivat nopeasti ja virheettä kun kerran oltiin jo hyllyllä. Eli kuten todettu, jos ei oltaisi saatu hyllyä, oltaisiin oltu tosihyviä!

Silin agilityura möllinä

Silin agilityura ykkösissä, osa 2