JAUn kisat Keravalla 4.3. olivat siinä mielessä yllättävät, että Sili sai pitkästä aikaa hyllyn. Tosin Sili teki sen paljon järkevämmin kuin Ufo, joka otti omansa TR-radalla. Eli Keravalla oli samana päivänä sekä erillinen kakkosluokkien kisa että TR-kisa, ja näistä ensimmäisen tuomaroi Risse Koponen. Maksikakkosista 34 sai hyllyn ja niistä erittäin suuri osa samasta kohtaa kuin Sili, eli yksin emme ansaan menneet. Rata alkoi kolmella aidalla loivasti oikealle, ja meidän kohdallamme se ei ollut kovin kaunista katseltavaa kun Sili oli taas ballistisella radalla eikä meinannut edes huomata ensimmäistä estettä kun piti emännälle reuhkata. Vaan sitten päästiin vauhtiin ja edettiin puomille, jossa teimme vaihteeksi alastulokontaktin! Eteen muuri ja rengas meni nätisti, mutta ilmeisesti emäntä käänsi huonosti kun 180 asteen käännöksen jälkeen ollut aita tuli alas. Toinen aita ja tultiin ansaan ja mentiin kans. Eli aan alla oli putki, jonka pää oli metrin verran ennen aan alkua, mutta ei sinne pitänyt mennä vaan aalle. Silille ei kuitenkaan emännän vartalo-ohjaus riittänyt vaan putki kutsui että holahti. Noh, ei aina voi voittaa. Sen jälkeen jatkettiin oikein sille aalle, ja kun olisi pitänyt kääntyä sinne putkeen niin Sili kiipesi takaisin aalle eli saatiin jo toinen hylly samasta kohtaa. Käännyttiin siitä sitten rengas, kepit, vasemmalle keinu (joka tuli tosi kauniisti!), vasemmalle aita, putkenmutka, eteen pituus, 180 astetta aita, eteen aita ja kun emäntä koitti vaihtaa puolta koiran takana saatiin vielä pyörähdyskin tehtyä ennen kuin lopun kaksi aitaa jäivät taakse. Vauhti oli melko mukava, 51.03 tuli yhden ylimääräisen aan kanssa ja 50 oli ihanne. Eipä tuosta voi sen enempää sanoa, koira on vielä kunnolla kesken mutta askel kerrallaan!

Sama paikka ja aika, eri tuomari. Eli Keravalla 4.3. TR-kisat tuomaroi Jan Vesalehto. Maksikakkosista 27 meni ansaan, mutta Sili kuului niihin 25:een jotka pääsivät perille asti. Alussa olleet kolme aitaa Sili teki melkein huomaamattaan kun piti taas räyhätä emännälle. Ekalta aidalta Sili tuli sen verran pahasti jalkoihin, että emäntä joutui leikkaamaan väärälle puolelle saadakseen koiran yli, ja koska koira seurasi emännän liikerataa, rima tippui että kolisi. Kolmosen yli päästiin ja käännettiin suht siististi 90 astetta neloselle josta puomillekin mentiin aika nätisti. Puomilta sen sijaan tultiin hyvinkin rumasti, kun koira loikkasi alas alastulopinnan puolivälistä. Siitä oli kyllä hyvä jatkaa edessä olevan putken kauemmalle päällä, kun koira oli niin jaloissa että sen sai suurinpiirtein potkia perille. Joku kaunis päivä meistä kyllä jompikumpi katkoo niskansa jos ei tuota koiraa saada irti jaloista. No joo, putki tuli ja sen jälkeen aita ja kepit, jotka menivät jopa hieman reippaammin kuin päivän ekalla radalla eli noin 3.5 sekkaa niihin upposi. Vasempaan aita, 90 astetta vasempaan aita, 90 astetta vasempaan aita ja putkeen, joka onnistui Silillä paljon paremmin kuin kovin hyvin irtoavilla koirilla. Putken jälkeen koiran kannalta miedosti vasempaan aita, 90 astetta oikealle aita ja siinä kohtaa taas ohjaus petti sen verran että rima tippui. No, 180 astetta aita, eteen pituus, eteen A ja jälleen kerran jäi alastulokontakti unten satumaahan. Eteen aita, vasemmalle toinen ja oikealle kolmas ja olimme perillä. Aikaa meni 44.43 ja kun ihanneaika oli 46 niin sehän vaan riitti, eikä ollut edes hitaimmasta päästä. Kyllä tämä mopo tästä käyntiin saadaan; jos se menee noin lujaa kaiken tämän pyörimisen ja hyörimisen kanssa niin eihän sitä voita pirukaan (tai ehkä Ufo) kun saadaan se opetettua etenemään. Tällä radalla erityisen kivaa oli se, että Sili selviytyi useista miinoista joista mikä tahansa olisi voinut sen nielaista (ja Ufon nielikin).. Toivottavasti tuo kuulo säilyy vielä senkin jälkeen kun etenemisen periaate tulee tutuksi!

Seuraava kisamallinen harjoituksemme olikin oikein onnistunut! Päivä oli 10.3.2001, paikka FinnPa-halli, järjestävä seura HAU ja tuomarina jälleen Risse Koponen. Radan alussa oli onneksi oikein tilavaa, kun Silillä tuppaa nuo syheröiset alut menemään käpälään. Emäntä jätti Silin ihan sen verran että pääsi itse siirtymään sivuun esteen linjalta, mutta sekin oli liikaa kun sininen salamamme syöksyi kaikki kolme karvaa liehuen (se tiputti edeltävät kolme viikkoa karvaa niin että kotona oli väliaikaisesti kokolattiamatto) tukka suorana karkuun. Sili oli nähnyt aan, joka oli suoralla linjalla ekaan aitaan mutta eri linjassa kakkosena olleen muurin kanssa. Onneksi väli oli pitkä, emäntä ehti vääntää koiran muurille ennen kuin se ohitti muurin linjan joten kieltoa ei tullut. Aalle kiivettiin nätisti, alastulo oli hyvin ruma kun koira hiipi kontaktin yläosaan ja loikkasi ilman lupaa, mutta ainakin se kontakti tuli. Suoraan edessä oli aita joka tuli siististi, sitten 180 asteen käännös aidalle jonka rima tuli alas että kolisi. Alamme työstää tuota käännösongelmaa heti kun kentästä sulaa jäät ja siellä pääsee hyppäämään oikean korkuista aitaa. Tosin ennen tätä kisaa olimme treenaamassa edellisenä iltana klo 20 kuun valossa keppejä ja paria aitaa, mutta rimat oli matalalla kun ei tarkoitus ollut teloa koiria sen takia että emännällä pipossa viiraa. Vai onko se muka normaalia että viettää perjantai-iltaa valaisemattomalla kentällä hiomassa keinua ja keppejä? No joh, takasin rataan. Rimantiputuksen jälkeen oli vuorossa keinu, joka tuli melko nätisti, mutta jalkoihin Sili taas laskeutui. Keinulta mentiin renkaalle, jonka jälkeen Sili tuli taas jalkoihin josta se olikin helppoa viedä seuraavalle aidalle, mutta niin kiire sillä oli räyhätä että seuraava aita, jolle käännyttiin 90 astetta oikealle, tuli alas. Toinen 90 astetta oikealle ja aita meni nätisti, ja sitten siirryttiin puomille ja sekin onnistui. Puomin alastulokontakti oli erittäin hintsu, mutta tuli kuitenkin, kuten myös Sili, emännän jalkoihin. Siitä piti sitten taas töniä se tavalla tai toisella yli aidan ja putkeen, mutta sitten alkoi kulkea. Sili tuli putkesta tuulispäänä yli pituuden, meni odottamaan pujottelun alkuun että sai ohjauksen sisään, pujotteli hyvin sutjakkaasti ilman hauketta, ryntäsi edessä olevaan pussiin, hyppäsi edessä olleen aidan ja onnistui kääntymään 90 astetta oikealle sille samalle aidalle mikä tuli alas ekalla kertaa, mutta tällä kertaa se pysyi ylhäällä. Eteen aita, 90 astetta vasempaan aita ja olimme maalissa ajalla 52.83 eli 1.17 alle ihanneajan ja pisteillä 10. Tässä radassa kaikkein riemastuttavinta oli se, että joka ainoa kontaktieste oli radalla ja joka ikinen kontakti myös tuli tehtyä! Lisäksi putkesta eteenpäin rata todellakin sujui, alkuosa oli melkoista takkua. Ufokin sai kympin, joskin Ufon kymppi oli 15 sekuntia Silin kymppiä vauhdikkaampi.

Ja sitten tehtiin taas harvinaisempaa tulosta, kun Sili sai hyllyn. Päivä oli 24.3.2001, paikka Pornaisissa (Mäntsälän ja Porvoon välimaastossa) sijaitseva maneesi, järjestävä seura PORSK ja tuomari Ritva Herrala. Silissä oli virtaa kuin pienessä pupussa. Se on keksinyt jossain välissä että hän ei ole hidas koira, ja toteuttaa nyt tätä uutta näkemystään semmoista tahtia ettei emäntä meinaa pysyä perässä. Aloituksessa oli kaksi aitaa suoraan ja niiden jälkeen edessä siinsi A, mutta matka jatkui vasemmalle aidalle. Luottaen siihen että aloitus menee jollain tavalla käpälään joka tapauksessa, emäntä ei liikoja siitä murehtinut. Ja niinhän se sitten menikin. Sili karkasi käsistä yli ensimmäisen aidan ja tuli emännän vasemmalle puolelle räkyttämään että mennään jo, jolloin se oli puskettava rumasti kakkosen yli ja sen laskeutumiskulma osoitti suoraan pois siltä aidalta, mihin matkan piti jatkua. Näin ollen sillä ei myöskään ollut aavistustakaan aan olemassaolosta, ja se oli melko helppo kiepauttaa ympäri oikeaan suuntaan. Aidan jälkeen tuli putki, johon neito suvaitsi jopa hieman irrota, ja sen jälkeen kepit, jotka nekin sujuivat vallan siististi. Sitten käytiin kääntymässä pitkähkö U-käännös viidellä aidalla, ja sen verran haipakkaa koira kulki että viidennen aidan jälkeen, ennen aata se kerkesi taas heittämään partispyörähdyksen etsiessään emäntää. Jotta tähän asti oli ollut rumaa mutta virheetöntä; se ensimmäinen virhe tuli sitten aan alastulosta täysin tyylipuhtaasti eli ensin ryömittiin aan laelta alaspäin ja sitten juuri ennen kontaktipintaa valtava loikka. Siitä matka jatkui kakkosaidalle, joka siis tehtiin toisinpäin ja edessä loisti aloitusaita. Sinne emme kuitenkaan menneet, vaan Sili kääntyi todella siististi puomille jonka alastulosta otettiinkin sitten seuraava täydellinen virhe, eli ensin hitaasti ja sitten vauhdilla yli pinnan. Ja emännän jalkoihin vasemmalle puolelle. Syvä huokaus. Jos nyt jotain positiivista, niin emäntä ei saanut sitten Siliä hyllytettyä tässä kohtaa (toisin kuin Ufon), kun joutui hilaamaan koiran edessä olleen aidan yli enempi vähempi kaoottiseen tyyliin oikealta ohi vetäen. Mutta aivan kuten Ufollakin, lopetti emäntä ohjaamisen myös Silin kanssa siihen putkeen ja totesi että perillä ollaan. Sääli vaan että rataa oli jäljellä vielä neljä estettä, ja Silille niitä tuli viisi kun se kävi kääntämässä ylimääräisen aidan tullessaan ulos putkesta. Olis varmaan pitänyt ohjatakin sinne renkaalle sen sijaan että luottaa käskytykseen. Vaan emännän kunniaksi lie todettava, että sillä oli pallo pahasti hukassa kun meni se edellinen ohjausliikkeistö ihan toisin kuin oli suunniteltu. Liian hidas radallepalautumisaika. Selittely on häviäjien hommaa, käteen meni että hulahti. Mutta se ei kyllä ollut koiran syy, ja jahka nuo kontaktit remontoidaan niin jos meno on tällaista, sopii varoa...

Seuraava yritys parantaa meidän tulosten keskiarvoa tapahtui Vääksyssä 31.3.2001. Järjestävä seura oli Kanavan Koirakilta ja tuomarina Markku Vuorinen, kun suoritimme jälleen yhden päälle kahdenkympin radan. Meno oli lähinnä päätöntä, mutta ainakin saatiin tulos, toisin kuin 16 muuta koirakkoa, Ufo mukaan lukien. Alussa oli aita, rengas ja puomi, eli kun Sili jälleen kerran räjähti käsistä yli sen aidan ja tuli emännän jalkoihin, renkaalle olikin jo pakko leikata suunniteltu liikerata ettei menty ohi. Siitä puomille, jolla koira lähinnä hidasti karvan verran ennen kuin syöksyi alas puolivälistä laskevaa pintaa ja emännän väärälle puolelle. Ja sitten taas puskien pituudelle, jonne saavuttiin niin huonossa kulmassa että pari palaa kaatui. Takasinpäin keinulle, joka sujuikin kerrassaan mallikkaasti, ja siitä sitten aalle, jolta vauhdikas loikka yli kontaktipinnan ja jalkoihin karjumaan. Radan pahkeinen saatiin vältettyä niin, että emäntä oli viemässä Siliä kohti edessä odottavien keppien vasenta päätä, kun Sili ottikin ja irtosi kohti rengasta keppien vasemmalla puolella. Emäntä otti kaksi askelta taaksepäin, Sili pysähtyi juuri ennen loikkaa ja kääntyi kepeille, jotka sujuivat taas kerran nopeasti ja siististi. Siitä päästiin aitahässäkälle. Kahdeksikon muotoisessa muodostelmassa seitsemän aitaa, jotka suoritettiin kasin alareunasta alkaen näin: alareuna kasin sisään (rima tippui kun koira kääntyi katsomaan mitä emäntä tarkoittaa tänne-komennolla), vasen alasivu ulos kasista, ulkokautta vasen yläsivu sisälle, yläreunasta ulos, ulkokautta oikeasta yläreunasta sisään, puolivälin aita, vasen alareuna ulos, ulkokautta alareunasta sisään, oikeasta alareunasta ulos ja vielä oikealle muuri. Aikamoista kieputusta siis, kymppi Silille kun pääsi yli oikeiden rimojen oikeassa järjestyksessä. Muurin jälkeen mentiin vielä viistosti oikealle putki ja radan päätti okseri. Aikaa kului 52.14 sekkaa, ja kun ihanne oli 47 niin lopputulos oli 25.14, jolla pääsi toiseksi viimeiselle tulossijalle. Mutta kyllä tässä radassa oli sen verran haastetta että jo tuloksen saanti oli kovin iloinen asia. Ajan alle pääsi vain neljä tuloksen saaneista, että eipä tuosta jaksa stressata. Toisaalta sitten taas se rengaspahkeinen oli sen verran tappava, että suuri osa sikanopeista upposi siihen että hulahti, jotta tuloslista olisi voinut olla kovinkin erinäköinen jos pahkeinen olisi ollut lievempi. Jossittelu kunniaan!

Samassa hallissa väänsimme vielä yhden radan ennen kuin Sili jäi kuukaudeksi mietiskelemään kontaktipinnan syvintä olemusta ihan ilman kisoja. Eli 31.3.2001, Vääksy, Kanavan Koirakilta ja tuomarina Martti Salonen. Tulos oli melkein 10 pinnaa vähemmän kuin aamulla, mutta sijoitus yhden huonompi, mikä varmaan kertonee jotain ratojen välisistä tulostasojen vaihteluista. Rata alkoi suoralla, jossa tällä kertaa olivat aita, pituus, rengas, pöytä ja putki. Sili lähti kuin nitrot olisi sytytetty ja suostui jopa etenemään yli pituuden, mutta sen jälkeen oli jo ihan pakko tulla taas emännän jalkoihin väärälle puolelle, jolloin renkaalle piti taas leikata että päästiin läpi. Pöytä onnistui mainiosti, ja miksei onnistuisi kun asento oli istu. Putkeen oli jo havaittavissa asteen verran irtoamista, ja putken jälkeinen aita tuli siististi. Nollilla siis lähestyttiin puomia ja vitosen kanssa poistuttiin, kun koira ei suostunut menemään lähellekään alastulopintaa. Aika on hyvä pienelle tehotreenille ja kisatauolle. Koska Sili ei tällä kertaa laskeutunut emännän väärälle puolelle, oli seuraava este melko siisti, samoin kuin siitä 90 astetta vasemmalle ollut sitä seuraava este. Sitä seuraava 90 asteen vääntö johti suoraan aalle, mutta kun matkan piti jatkua kepeille, emäntä väänsi melko lujaa. Liian lujaa, rima tippui kun koira kääntyi jo esteen päällä. Kepit tuli nätisti, samoin kuin niiden jälkeen odottanut aita. Pussi tuli ihan irroten ja sieltä käännös takaisinpäin aidalle ei tehnyt kipeää. Sen sijaan aalla alkoi jo hissuksiin sattua kun koira jälleen kerran hiipi sen alastulon yläreunan yläpuolelle ja otti siitä sitten giganttisen loikan yli pinnan. No, edessä ollut aita tuli nätisti, vasemmalla aita onnistui, aidan kierto ja toinen aita oikealle sekä lopetusaita tulivat nätisti. Saldona 15 pistettä ja 2.71 yliaikaa, eli yhteensä 17.71. Ilman kontaktivirheitä 7.71. Palaamme kehiin vappuna, jolloin toivottavasti Sili on jo saanut muistinsa takaisin noiden kontaktiesteiden kohdalta. Tosin yleensä mitä Ufolla on taukoja pidetty, se on tullut niiltä pois kaksi kertaa nopeampana, eli elelemme pienessä kauhutilassa siihen asti! Niin juu, Ufo tuli viidenneksi vitosella näissä kisoissa.

Ja sitten oltiin just siinä tilanteessa missä ei pitänyt olla. Päivä oli 1.5.2001, paikka Herttoniemen Sahaajankadun kenttä, järjestäjä Helsingin Kennelpiiri ja tuomarina Anne Savioja. Ja kilpailemassa oli emännän kanssa ykkösluokan bortsu joka oli naamioitunut kakkosluokan aussieksi. Eli tauko oli kuin olikin tehnyt muutoksen, vaan ei ihan toivottuun suuntaan. Vauhti oli noussut kolmanteen potenssiin, niin että Sili oli enää 1.7 sekkaa Ufoa hitaampi ja se on liian nopea se, kun koiralla ei ole perusjutut kondiksessa. Kuukauden jatkunut kontaktipintojen opettelu huuhtoutui muistista valon nopeudella kun sinimerle tättärämme syöksyi yli pintojen, mutta otti tukevasti kontaktin viiteen rimaan. Huoh. Alusta. Ensin oli kaksoishyppy, jonka ensimmäisen osion Sili suostui ylittämään, mutta toinen rima lensi kuin leppäkeihäs. Siinähän olis hyvä kennelnimi jollekin, Leppäkeihään... Noh, niitä seurasi A, jolle mentiin apinan raivolla, ja jolta tultiin alas melkein harjalta. Ei pienintäkään kiinnostusta kontaktipintaan. Eteen aita (joka tuli kanveesiin) ja jyrkkä oikea pituus, eteen aita ja putken vasemmasta päästä sisään. Ulos putkesta ja aita kanveesiin, 180 astetta ja aita joka jopa pysyi paikallaan! Putken oikeasta päästä sisään (siinä oli vierekkäin kaksi putkea lenkkimakkara-asennossa), vasemmasta ulos ja koiran linjassa vasemmalle aidalle, joka tarttui kyytiin. Loivasti oikealle aidalle, joka lensi sekin. Jyrkästi oikealle kepeille jotka sentään suostuivat menemään nätisti. On se hyvä että koira osaa yhden esteen, sääli vaan kun radalla on 20. Loivasti oikealle kaksi aitaa pysyivät telineissään, jyrkkä vasen ja aita, rengas ja aita tulivat ihan nätisti, jyrkähkösti vasemmalle puomille ja jälleen täydellinen laskeutuminen eli kun emäntä jäi koiran taakse siinä luulossa että kuukauden jatkuneet kontaktitreenit olisivat jo kertoneet koiralle että kun emäntä hidastaa, koirakin hidastaa, niin koira totesi emännälle että mitäpeeveliäsäsiellälaahaat ja loikkasi melkein laskevan luiskan ylälaidasta alas emännän toiselle eli tässä tapauksessa vasemmalle puolelle. Ja yli muurin koira jaloissa pyörien. Isot pojat kertoo tuhmaa juttua siitä kun mies heräsi yhtenä aamuna ja hänestä tuntui tosi hyvälle, mutta hän näytti niin pahalle että muut pyörtyilivät hänet nähdessään. No tässä ei kyllä ollut kyse siitä. Tämä rata näytti kyllä ihan kauhelta, mutta lisäksi se myös tuntui siltä. Ilman Ufon tulosta emäntä olis varmaan vaihtanut pöytätennikseen. Videolta kateltuna vika on siinä, että Sili roikottaa takajalkojaan. Rimat oli näissä kisoissa laitettu kuuteenviiteen, ja Silillä ei ole koskaan treenattu niin korkeita hyppyjä. Niinpä se loikki kenguruhyppyjään takajalat alla roikkuen, ja näillä korkeuksilla se ei riittänyt. Jotta oiskohan taas kannattanut treenata ennen kuin lähtee koiralla kisaamaan... No joh, kukapa tuonkaan olisi aavistanut. Vaikuttaa jotenkin turhanpäiväiseltä koiran rasittamiselta treenata niin korkeilla, mutta ilmeisesti se on joko nostettava rimoja tai sitten alettava opettaa koiralleen tekniikkaa jollain muulla konstilla. Työtä. Plääh. Vaan seuraavat räjähdykset Lahdessa, Tuusulassa ja HSKH:n kisoissa.

Sitten koitti 5.5.2001, suht siistikelinen lauantai. Emännän pirssi oli pipi (kampuran stefa oli falskannut öljyjä pihalle), joten jouduimme anopin koppimopolla polkemaan kisamatkan, mutta eipä tuo näyttänyt koiriin vaikuttavan. P-HAU oli organiseerannut kisat Hollolassa, joka on oikein viehättävä pikkukaupunki ihan Lahdessa kiinni. Vähän niinkuin Nokia ja Tampere. Tai Espoo ja Helsinki, sillä erotuksella että Espoossa ei ole mitään pientä tai viehättävää... Ilkeily sikseen, syy siihen että näinkin kauas jaksoimme oli se, että samalle päivälle oli laitettu kaksi starttia. Aamukisa oli Kati Walan tuomaroima kakkosluokan virallinen kisa, johon ykköset ja kolmoset sai mennä turistina, ja iltakisa kaikkien luokkien virallinen. Ufo meni turistina vallan mainiosti, ja Sili meni oikeana kakkosena vähän vähemmän mainiosti... No jaa, lukeehan tuossa kisakirjassa taas että hyvä. Mutta oli siinä kyllä taas vähän liikaa nitroa ja liian löysä ratti. Radan aloitti kaksi aitaa ja puomi, ja koska Siliä ei pidättele edes Assuanin pato, se syöksyi kuin Niilin tulvat yli ykkösen ja päin kakkosta. Olimme siis olleet radalla noin kolme sekkaa kun oli jo selvää että tällä radalla ei agilityn historiaan päästä. Puomin ylösmenopinta tuli, mutta alasmenopinta ei nyt tällä kertaa materialisoitunut tähän ulottuvuuteen. Siitä jatkettiin edessä odottavan putken oikeasta päästä sisään, ja kun vasemmasta tultiin ulos oli edessä muuri mutta matka jatkui koiran kulkusuunnassa vasemmalle aidalle. Se tehtiin ja sen jälkeinen keinu, ja siitä eteenpäin aidalle. Käännös oikealle aidalle meni hieman käteen ja rima romahti, edessä ollut aita tuli tehtyä ja pääsimme jopa ohi puomin jotenkin sössien, mikä on enemmän kuin mitä ihan kaikki voivat sanoa. Kepeille tultiin sellaista vauhtia että Sili ketteränä (eng. agile) tättäränä kerkesi ohi aloituksen räyhäämään, jolloin käärittiin taas kielto. Sen jälkeen kepit sujuilivat sukkelaan, jalka potki ja suksi notki läpi renkaan ja edes kerran emäntä huomasi ansan ja leikkasi Silin takana vasemmalle jolloin päästiin edessäolevaan putkeen vasemmasta päästä sisään. Oikeasta kun tultiin ulos oli koirasta katsoen vasemmalla muuri ja sen jälkeen toinen putki, josta rynnittiin vasemmasta päästä sisään. Sieltä kun tultiin ulos, oli suoraan edessä se sama aita mikä tehtiin jo kertaalleen ennen keinua mutta matka jatkui puomille. Tässäkin kohtaa useamman ohjaajan ja koiran tiet erkanivat, mutta Sili porskutti kerrassaan nätisti puomille, ja suostui tällä kertaa jopa ottamaan sen alastulokontaktin! Ei hullumpaa... No, puomin jälkeen edessä oli aloitusaidat, joille emäntä päästi Ufon mutta Silin kohdalla tajusi jo kääntää tarpeeksi vasemmalle, jolloin päästiin kolmen aidan kautta maaliin ihan siististi. Tai sitten niitä oli neljä; kamera unohtui kotiin ja emännän tätä kirjuroidessa on kulunut jo melkein kaksi viikkoa radasta. Oli miten oli, tulos oli 25.55 jossa siis oli vielä 5.55 yliaikaa; siitä suurin osa käärittiin siinä kepeillä pyöriessä ja puomin kontakteilla. Sijoitus virallisessa kisassa 14./15 tuloksen saanutta (12 hyllyä), epävirallisesti laskien 22./25 tuloksen saanutta (17 hyllyä). Kaiken kaikkiaan voitaneen sanoa että radassa oli valopilkkunsa, mutta enimmäkseen se oli jälleen aika tolkutonta menoa. Vaan mitäs väliä sillä nyt taas on, koiralla oli hauskaa eikä emäntä laittanut siitä rukkasia! Meillä on aikaa.

Lahden iltapäiväkisaa kirjuroidessa onkin aikaa sitten vilahtanut jo viitisen viikkoa. Tämä tulee nyt suoraan hatusta kisapäivänä piirretyn ratapiirroksen ja tuomarin sihteerin lapun perusteella, mutta liekö tuo niin vaarallista. Paikka oli joka tapauksessa Hollola, järjestävä seura edelleen P-HAU ja iltapäivän radan tuomaroi Jan Vesalehto. Silin tulos (15) muodostui tällä erää näin: lähdettiin yhtä matkaa suoralle, jossa sijaitsivat aita, rengas, pituus ja aita. Siitä piti kääntämän 180 astetta vähän edempänä olevalle aidalle, mutta kun emäntä kiireissään käänsi liian vahvasti, Sili tuli emännän ja aidan välistä ja siinä sitten taas kaulittiin ja käännettiin että päästiin yli. Sen jälkeen oli suoraan edessä A, jonka alastulokontakti oli ilmeisesti ilmiliekeissä vaikkei emäntä lieskoja nähnytkään. Suoraan aita, 180 astetta aita ja puomi, jonka alastulokontaktille oli joku sika kaatanut gallonatolkulla höyryävää rikkihappoa. Vasemmasta päästä edelläolevaan putkeen ja oikeasta ulos, ja koira 180 astetta aidalle eikä suoraan kepeille. Eteen aita, putki, eteen kaksi aitaa ja toinen putki (juu-u, kolme kertaa putkeen, kaksi putkea radalla). Ulos putkesta ja tällä kertaa kepeille, ja eteen kolmen aidan loppusuora. Rata oli helppo ja mukava, sääli vaan kun ei emäntä ole kouluttanut koiraansa kontakteille... Noh, aina ei voi voittaa ja jonkunhan se on sijoituttava viidenneksitoistakin. Mutta alun töhellyksen jälkeen rata rullasi meillä mitä mukavimmin, joten ihan kiva maku tästäkin jäi. Varsinkin kun sitten vielä Ufon ihkaeka kolmosten kisakin sujui sutjakkaasti.

Ja sitten vaelsimme kaukaiseen Tuusulan ihmemaahan (noin vartin ajon päähän meiltä) ihmettelemään mitä Ritva Herrala oli virittänyt 11.5. perjantaina pidettyihin Bouvierien iltakisoihin. Ja kivaltahan tuo näytti mitä radalla oli, sääli vaan että me ei päästy loppuun asti testaamaan kivuusastetta. Nahkelan kenttä on siitä kiva, että siinä on harjoitusesteet sivussa, joten kävimme vääntämässä sekä puomin että aan kontakteja siinä vuoroa odotellessa. Muutama hyppykin väännettiin, ja tiedä johtuiko tästä vai mistä mutta me suoritettiin nätti lähtö! Sili kulki emännän kanssa eteenpäin yli esteiden, sen sijaan että olisi kulkenut emännän yli eteen päin esteitä kuten meidän aluissa joskus käy. Tai aika usein jos nyt rehellisiä ollaan. Kolme aitaa suoraan, jyrkkä oikea putkeen ja kauniisti meni! Putken jälkeen odotteli puomi ja siltä saatiin jopa erittäin kaunis alastulo. Emäntää ihan vieläkin vapatuttaa alaleuasta... Puomin jälkeen odotteli toinen putki, jonka kauimmaisesta päästä piti sisääntyä joten näin myös tehtiin, tosin pienellä pykimisellä. Putkesta ulos eteen aita, jyrkkä oikea aita ja tämä aita tuli sitten alas. Se oli tämmöinen aita minkä takana ei näkynyt mitään suoraa suuntaa, ja jostain syystä nuot ovatten tulleet meitiltä nii maa kauhiast kanveesiin kummallakin koiralla. Tars varmaan tehrä jotain. No joo, emäntä sai sössittyä koiran yli seuraavan aidan joka siis oli 180 asteen kulmassa edelliseen ja sitten oli kepit. Sili kerkesi karata kepeille joten sitä sisäänmenoa etsiessä saatiin vitonen, mutta sitten neito saapui pujottelemaan, emäntä keppien vasemmalla puolella. Sili on opetettu alusta alkaen kummallekin puolelle, mutta emännän vahvempi puoli olisi se toinen. Niinpä kun emäntä päästi Silin ulos kepeiltä tokavikassa välissä, ei hää enää osannut korjata koiraansa oikeaan paikkaan kun ei kertakaikkiaan motoriikka riittänyt. Sili lähti reippaana tyttösenä pujottelemaan takaisinpäin ja ennen kuin emäntä sai sen sieltä ulos, oli pilli jo soinut. Jotta semmottis tällä erää, tämä oli Silin seitsemäs virallinen hylly joten prosentti on edelleen hyvä kun startteja oli tässä kohden takana 30.

Silin agilityura möllinä

Silin agilityura ykkösissä, osa 1

Silin agilityura ykkösissä, osa 2

Silin agilityura kakkosissa, osa 1