Sitten kiskottiinkin kunnon putki kisoja omassa kotikylässämme Helsingissä. Ekassa kiskottiin kaksikin putkea, jotka oli sidottu toisiinsa sylikkäin. Tuomarina 24.5. 2001 HSKH:n Herttoniemessä pitämissä kisoissa oli Risse Koponen, joka oli selvästi tyytyväinen keksimäänsä pikku jekkuun. Jaa kuin niin? No kun oli kuulemma tehnyt saman pahkeisen Ylöjärvellä aikaisemmin. Emäntä ei jaksanut jekusta kauheasti huolestua, kun oli siitä jo selvinnyt Ufon kanssa, joka sentään syö rakettipensaa. Vaan jotain räjähtävää oli Silinkin papanaan eksynyt, kun ei sen vertaa lähdössä odottanut että emäntä olisi ehtinyt katsoa missä mennään. Sillä sekunnilla kun panta irtosi kaulasta, ystävällisesti syöksyi hän yli ekan esteen ja jäi jäkättämään emännälle joka vyöryi perästä. Kakkosena rengas, jyrkkä vasen (antaa mennä vaan...), aita ja eteen keinu. Tähän asti siistiä. Keinun jälkeen oikealle aita ja kepit (juu, ei se vielä irtoa mutta ei mennyt ohikaan!), eteen aita ja toinen, joka sitten tulikin jostain ihmeen syystä kanveesiin. Ei selvinnyt videolta mitä kävi, mutta alas tul. Ja sitten oli edessä se kahden sylikkäisen putken asetelma. Ekalla kertaa mentiin taaempaa putkea vasemmalta oikealle, ja siitä koiran kulkusuunnassa oikealle aalle. Sili teki jopa aan alastulokontaktin, josta hyvästä emäntä jäi niin haavi auki tuijottamaan ettei ihan ehtinyt ohjaamaan jyrkästi vasemmalle ollutta kaksaria, josta Sili sitten suoritti ekan ja juoksi rinta rottingilla ohi tokan. Sitä korjaillessa paloi aikaa ja hermoja, mutta tuli se sieltä sitten lopulta. Sen jälkeen mentiin takimmaisen putken oikeasta päästä sisään, vasemmasta ulos, etummaisen putken vasemmasta päästä sisään ja oikeasta ulos, ja koiran kulkusuunnassa oikelle viistoon aidalle. Emäntä ohjasi turhan kireästi kun yritti pitää koiran pois aalta, ja siihen meni sitten jonkun verran aikaa kun luovittiin sen seuraavan aidan yli, mutta ei saatu kieltoa kun ei liike pysähtynyt eikä linjat ylittyneet. Siitä vasemmalle puomi, eteen aita ja vasemmalle aita. Ja sitten tuli kohta jota emäntä yhä edelleen niin maan kauhiast ihmettelee. Siinä oli tarkoitus hypätä kolmosena ollut aita toiseen suuntaan, kääntää jyrkkä oikea ja vetää kaksi aitaa maaliin. Jostain ihmeen syystä lähes kaikki maksiohjaajat käänsivät koiransa aidan jälkeen vasemmalle ja kierrättivät (tai yrittivät kiertää) aidan pidempää kautta. Syynä oli varmaan se, kun osa mineistä syöksyi sinne kakkosena olleelle renkaalle joka oli liikeradan suunnassa, sen sijaan että olisivat kääntyneet. No jaa, oli mikä oli mutta Sili kääntyi oikealle ja tuli kauniisti esteen ja renkaan välistä tokavikalle aidalle, josta vielä mentiin viistoon vasemmalle maaliin. Olihan se kiva että päästiin nyt edes siitä sitten henkseleitä paukuttamaan! Jotain hyötyähän siitä täytyy olla kun koira on kiinni jalassa. Jotta tulosta tuli kybä, mutta se pyöriminen tuplalla ja odottelu putken jälkeisellä aidalla söivät aikaa sen verran, että lopullinen tulos oli 19.06, ja sillä sijoittui näissä cembaloissa seitsemänneksitoista. Huonomminkin on mennyt. Ja paremmin.

Seuraava yrittämä agilityradalla tapahtui 3.6.2001. Paikka oli Malminkartano, järjestävä seura HAU ja tuomarina Markku Vuorinen. Oikein nätti päivä olikin, poikkeuksellisen nätti kun ottaa huomioon että tämä alkukesä oli huonoimpia mitä emäntä on nähnyt. Emäntä oli hieman ylenpalttisen rennossa mielialassa agilityradalla, kun odottamassa olleet tokokisat söivät päivän jännityskiintiön. Ei sitä oikein jaksa laskea alleen yli sadannen agilitystarttinsa takia kun odottamassa on ensimmäinen virallinen tokokisa. Eikä emäntä kyllä jaksanut laskea alleen edes sen tokon takia, mutta se onkin sitten jo toinen tarina... Ihanneaika oli 45, siitä selviydyttiin aikaan 40.66 yhden kiellon kanssa eli joko aika oli mukavan leuto tai sitten koira oli hurja, tai ehkä vähän kumpaakin (näkyi tuloksissa olleen kolmanneksi nopein, että ehkä kuitenkin enempi tattista koiralle kuin tuomarille tällä erää). Alussa oli kaksi aitaa ja A. Emäntä sitä pohti pitkään kun reitti kaarsi vasemmalle mutta aan jälkeen oli tarkoitus tulla oikealle, ja lopulta sitten tehtiin niin että lähdettiin yhtä matkaa, emäntä koiran oikealla puolella. Kaksi ekaa rimaa pysyi ylhäällä mutta se aan alastulo ei nyt kyllä oikein maittanut, siitä käännyttiin jyrkkä oikea aidalle joka pysyi ylhäällä ja suoraan edessä olleen makkaranmallisen putken oikeasta päästä sisään. Putken jälkeen mentiin eteen aita ja sitten koiran kulkusuunnassa viistoon oikealle aidalle, ja koska emäntä oli edellisenä viikonloppuna kuullut Katiskon Janilta että radalla saa myös juosta, niin emäntähän vaan juoksi eli Silin tullessa ulos putkesta emäntä oli koiran oikealla puolella. Sieltä käsin oli kevyt viedä ne kaksi aitaa, mutta ennen seuraavaa aitaa tuli sitten partispyörähdys kun sinne mentiin 180 astetta edellisestä aidasta ja emäntä leikkasi koiran takana vasemmalle puolelle. Vaan aita onnistui, kuten myös sen jälkeinen aita joka oli 90 asteen kulmassa edelliseen. Siitä jatkettiin kepeille, ja kun emäntä oli vasemmalla puolella niin ne mentiin vasemmalta puolelta, ja ihan siististi mentiinkin. Ne jotka eivät ole opettaneet itseään pujottelemaan koiran vasemmalla puolella saivat taas pinkoa koko rahalla, että kyllä se kannattaa... Kiva olla sika! Eteen rengas, 90 astetta ja aita, 90 astetta ja puomi jonka alastulokontakti oli vähintäänkin sieltä mihin päivyt ei paistaos mutta ei siitä käsi heilahtanut joten kai siellä joku kynsi otti kiinni. Viistoon oikealle aita joka tuli kanveesiin kun koira kääntyi katsomaan missä emäntä on ja mihin se menee, samassa linjassa toinen aita (tämä siis oli sama aita mihin käännyttiin sen putken jälkeiseltä aidalta) ja sitten tiukka kurvi sen ja viereisen (siis putken jälkeisen) aidan välistä ja kohti keinua. Käännös melkein onnistui, mutta emäntä lepsuili haltuunotossa sen verran että koira kerkesi syöksyä kohti aata. Liikkuvan poliisin mittauksissa todettiin jarrutusjälkien syvyyden ja pituuden perusteella, että vauhti oli noin 96 km/h kun Sili iski liinat kiinni suurinpiirtein nenä aassa ja kääntyi keinulle. Tästä järkyttyneenä emäntä tuli kerrankin vaatineeksi keinun kontaktit oikein vimpan päälle, ja sitten olikin edessä enää pituus ja radan päättänyt okseri. Eli 15 pojoa virhettä joista yksi koulutusvirhe (A) ja kaksi ohjausvirhettä. Ei hullummin!

Toisinaan kaikki on kohdallaan. Sää on mainio, tuomari (Anne Savioja) on mainio, järjestävä seura (meidän seura ATD) on mainio, kisapaikka (Sahaajankadun kenttä) on mainio ja päiväkin (7.6.2001) on mitä mainioin, koirasta (Sili) puhumattakaan. Tällaisina päivinä on riski että elo menee liian siirappiseksi. Sitä riskiä pienentämään on hyvä kasvattaa otsaansa erektio, se hoitaa kertaheitolla pois kaikenlaiset onnistumisen mahdollisuudet. Eli tuona kauniina torstai-iltana rouva Kariluodon otsassa törrötti valtaisa sarvi. Sen kulma ylitti mennen tullen sallitut 45 astetta, eikä se ollut muutenkaan kaunista katseltavaa. Mistä se tuli, kenpä tietäisi. Ehkä kyseessä oli työkiireet, ehkä lähestyvä syntymäpäivä palautti taas mieleen että kuolevaisia ollaan. Oli miten oli, juokseminen tasapainoisesti tuommoisen yli viisikiloisen potran jöpötyksen kanssa ei kertakaikkiaan onnistu. Piste. Jotta näin meidän sitten kävi: aloituksessa oli aita, 90 astetta aita, suoraan aita ja suoraan putki. Koska emännän niska ei jaksanut kääntää päätä jossa oli ylimääräinen uloke, jäi käännös alussa niin heikoksi että Sili dyykkasi kolmosaidan ohi jotta viuhe kuului. Siitä sitten takaisin ja päin aitaa niin että rima tippui, ja sössien putken oikeasta päästä sisään ja vasemmasta ulos, eteen rengas (emäntä oli tässä vaiheessa jo vasemmalla puolella) ja vasemmalle aita, muuri, aita ja aita. Nämä viimeksimainitut olivat kaikki 90 asteen kulmassa toisiinsa, mutta käytännössä muodostivat suoran linjan pitkin kentän halkaisijaa. Viimeisen jälkeen näkyi vain tyhjää, joten se tuli luonnollisesti kanveesiin, varsinkin kun emäntä oli jo kääntynyt oikealle puomille. Puomin ylösmeno jotenkin toimi, mutta alastulokontakti ei edelleenkään kutsunut. Tällä menolla Sili rikkoo Ufon 70 kisaa kakkosissa mennen tullen. No joo, puomilta mentiin oikealle rengas ja suoraan putken oikeasta päästä sisään ja vasemmasta ulos. Emäntä oli myöhässä, joten siitäkin tuli kummallisen näköistä, mutta ei sentään kieltoon asti. Siitä koiran kulkusuunnassa vasemmalle ohi putken alkupään aidalle, joka oli 180 asteen kulmassa putkeen nähden ja meidän jälkeen hyvin paljon lähempänä maata kuin taivasta, ja noin 90 astetta oikealle kepeille. Silin kepit oli kyllä mitä mainioimmat, ei siinä mitään. Eteen pituus, 180 astetta aita, ja sitten se A. Olisi kyllä niin mukavaa nähdä koiransa tassut sillä alastulopinnalla edes kerran... No joo. Eteen putki ensimmäisestä päästä sisään ja kauemmasta ulos, suoraan aita (se oli siis se kolmosaita) ja 90 astetta oikealle aita ja olimme maalissa. Tulos 30, ja taisivat peräti merkata sijoituksen vaikkei olis kyllä tarttenut, Sili tuli sijalle 20 eli oli viimeinen tuloksen saanut 36:sta startanneesta. Ja sitten emäntä jatkoi teurastamalla Ufon radan. Mitä tästä opimme? Kannattaisi kastroida emännän otsa ennen kisoja? Kannattaisi opettaa koiralleen kontaktipinnat? Pöytätennis on hauska harrastus? Varmaan ainakin sen että tuossa mielentilassa on ihan turha lähteä kisaamaan ja koiraansa kiusaamaan. Olis pitänyt lähteä vaikka leffaan. Kele. Jälkiviisaus on viisauden lajeistä yleisin ja sitä esiintyy villinä luonnossa.

Emäntä kun on koko ikänsä ollut melkoinen porsas, niin 9.6.2001 sitä odotti iloinen yllätys kun Laaksosta oli tullut Lätti. Siinä kuulkaa rapa lensi ja kirosanat soi kun huideltiin menemään, Sili neljä rataa ja Ufo kaksi. Silin ensimmäinen ponnistus tapahtui Herralan Ritvan tuomaroimalla radalla, ja vaikka tulos oli melko siedettävä kymppi, ei menossa ollut juuri järjen häivää. Ensin karkuun ykkösaidan yli, sitten ohi kakkosesta joka oli oikealla noin 120 asteen kulmassa. Se saatiin kaulittua ja käännettyä takasin, ja meno jatkui samassa linjassa putken oikeasta päästä sisään ja vasemmasta ulos ja sen kakkosaidan vierestä aalle. Edes kerran Sili teki sen ihmeen että suoritti aan alastulon eli paistaa se päivä sittenkin siihen risukasaankin, varsinkin jos se kasa sattuu olemaan tolppaan sidotun emännän alla... Jaa, tajunnanvirta vei taas emännän kuten rata vei Silin renkaan läpi, viistoon oikealle kahden aidan yli ja pöydälle makoilemaan. Siinä pöydällä nähtiin kuulkaa melkoista menoa kun koirat jotka aivan takuulla osaavat mennä käskystä maahan tekivät kaikensa etteivät joutuisi laskemaan massujaan siihen vellinkiin. Silillä oli onneksi sen verran karvaa päällä ettei sillä ollut ongelmia tuon kanssa, vaan maahanmeno tuli melko nopeasti ja pysyi kans. Siitä suksi notkee aidan yli ja puomille, jonka ylösmenokontakti oli paljon paree paikka pienelle koiralle kuin alastulokontakti, ainakin Silin mielestä. Kakkosaita toiseen suuntaan, jyrkkä oikee ja kepit, nou hätä. Eteen putki oikeasta päästä sisään ja vasemmasta ulos ja sitten kolmen aidan loppukiero, jonka kahden vikan hypyn väliin oli vielä hyvä laittaa partispyörähdys. Ja (olipa kerran kuningas jolla oli) sen pituinen se. Tulosta tuli sen kympin verran, ajallisesti sijoituttiin puoliväliin kun mentiin sentään 1.23 sekkaa alle ihanneajan sen kiellon jälkeenkin. Ja sit jatkettiin tokalle radalle.

Silin tokan radan Stadigamesissa sai kyseenalaisen kunnian tuomaroida Anne Savioja. Savea kyllä riitti, ojia olisi voinut olla enemmänkin. Kuin myös tuloksia, joita tuli vain 6, 19 startanneelle koirakolle. Tämän johdosta Silin 19 pojoa ja rapiat riitti jopa palkintopallille asti kun viisi ensimmäistä sai palkinnon... Vaan kuinka me teimme sen 19 ja risat? Näin. Ensin taas karkuun heti kun remmi irtosi kaulasta ja kakkosrima kanveesiin kun koiralla ei ollut mitään tajua menossaan ja emäntä käänsi koiran takana aivan liian aikaisin oikealle, nääs kun suoraan edessä oli A ja sinne ei pitänyt mennä vaan puomille. Jonne myös mentiin, ja sitten lennokkaasti alas laskevan pinnan puolivälistä. Kolmannella esteellä meillä oli siis jo 10 pojoa, että hallelujaa vaan, kisamotivaatio sen radan suhteen kuoli suht niillä main. Hautajaisiin ei kuitenkaan ollut aikaa, eteen piti mennä rengas ja mentiin kans. Siitä edessäolevan putken oikeasta päästä sisään, vasemmasta ulos ja takasin renkaan läpi, mutta se meinasi kyllä mennä vähän överiksi kun koira kääntyi renkaalle ihan viime tingassa. Mutta pääsi läpitte, siitä takasin puomille ja tällä kertaa tuli jopa kontaktit. Eteen aita, takasin 180 astetta kakkosaita ja aalle, ja kuin ihmeen kaupalla sielläkin syntyi semmoinen kynnenohut alastulokontakti. Loivasti vasemmalle aita ja vienosti oikealle neliöön eli alareuna aidan yli sisään, muurin läpi oikeasta reunasta ulos (kyllä, läpi; koira meni niin täysin rinnoin päin estettä että palikat lenteli kuin päiväkodin legojuhlissa), ulkokautta kierrätys yläreunan esteen yli takasin neliöön ja siitä samantien vasemman reunan aidan yli pois. Suoraan edessä olis ollut keinu, mutta kun emäntä oli jäljessä niin sinnehän ei voinut mennä ennen kuin oli suoritettuna täydellinen partispyörähdys. Keinulta käännös 90 astetta vasempaan kepeille, ja kun emännän piti päästä (jatkoa varten) keppien oikealle puolelle niin omituisen näköinen balettisarja siinäkin tehtiin mutta ilman virheitä. Oikealle 90 astetta ja yli kakkosaidan, oikealle 90 astetta ja aita ja vielä vasemmalle 90 astetta aita, ja olimme maalissa kuraisina mutta mutaisina. Ja raparalli jatkui seuraavana päivänä.

Ja kun olimme kerran pääseet hyvään makuun, niin 10.6. 2001 jatkoimme rypemistä Laakson mujussa. Tilanne ei ollut ihan niin paha kuin edellisenä päivänä, mutta se ei meidän radoissa näkynyt. Päivän ensimmäisen kiemuran oli suunnitellut Ritva Herrala. Rata olikin varsin hauska, ei siinä mitään, mutta meillä meni taas tolkuttomaksi. Alussa oli kaksi aitaa viistosti vasemmalle ja niiden jälkeen edessä häämötti putki mutta matka jatkui oikealle puomille. Sili lähti kuin tykinsuusta ja suoritti ihan kauniin alun, ja loikkasi lennokkaasti yli alastulopinnan. Huoh. Eteen makkaramallinen putki, siitä ulos kepit ja ne olikin vallan kauniit ja vauhdikkaat. Eteen aita, kakkosaidan yli takasinpäin ja nyt se putki. Putkesta ulos tullessa edessä oli meidän Skylla ja Karybdis, A-este. Ja kuten lukemattomat kerrat ennenkin, niin myös tällä kertaa lensi koira kuin siivet saaneena yli kontaktin. Ja jäi siihen esteen eteen pyörimään sen verran että meni melkein poikittain yli seuraavan aidan, joka ihan sääntöjenmukaisesti tulikin kanveesiin. Siitä kierto oikealle ikäänkuin neliön ulkokautta seuraava aita, ja koira laskeutui semmoisessa kulmassa että sen rata vietti aalle. Emäntä kun ei jaksanut käskyttää tarpeeksi ajoissa ja pontevasti, saatiin vielä kielto seuraavalta aidalta (neliön vasen sivu alusta kattoen) kun koira pääsi kattomaan sitä aata niin pitkään että meni ohi. Se kun siitä viikkailtiin niin edessä oli enää aita, rengas ja aita, ja muutaman partispyörähdyksen saatelemana ne saatiinkiin tehtyä. Tulos 20, aikaa pari sekkaa alle ihanteen, sija 15 ja olimme viimeistä rataa vaille valmiita.

Ja lohduttaakseen emäntää jonka hermoille kaikki tämä ravanroiskutus alkoi jo käydä, Sili otti Jon Olsenin radalta salamahyllyn. Eli Stadigamesin vika rata Silin kohdalla meni näin: aita, aita, puomi ja pois. Kolmantena oli tarkoitus tehdä kepit, mutta emäntä varmisteli koiran niin tehokkaasti pois toisella puollella olleelta aalta ettei sille oikein jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin rynnätä puomille. Tämän jälkeen oli vielä Ufon rata mutta sitten alkoi tämänkertainen Stadigames olla meidän osalta ohi. Ja jo oli aikakin, oli se sen verran rankka keikka!

Tuusulan koirakerho sai kunnian isännöidä meidän hölmöilyjä seuraavaksi. Päivä oli 17.6.2001, paikka Nahkelan kenttä ja tuomaroimassa Soini Saarela. Menossa ei juuri ollut päätä tahi häntää, mutta taidettiin taas tehdä epävirallinen suomenennätys muun kuin partiksen suorittamassa partispyörähdysten määrässä. Radan alku on hävinnyt historian hämäriin, kun kuvaaja ei ollut ehtinyt ihan alkuun mukaan ja kirjuri kirjoittelee tätä puolisen vuotta myöhemmin. Ilmeisesti ensimmäiseltä aidalta käännyttiin 90 astetta oikealle aidalle, ja kun Sili varasti lähdön niin emäntä jäi sen verran että kakkosen käskytys tuli väärin ja toi tullessaan riman alas. Suoraan edessä oli kepit, jotka sujuivat vallan sukkelaan ja sitten putkesta sisään oikeasta päästä ja ulos vasemmasta takasin päin eli putki oli makkarana. Ylös a-esteelle, jonka alastulokontakti paloi kirkkaalla liekillä ja eteen kakkosaidan yli toiseen suuntaan. Siitä tiukka oikea puomille, jonka ylösmenopinnalla oli lasinsiruja ja piikkilankaa jotka vain Sili kykeni näkemään ja näin väistämään, mutta alastulopinnalle daamin ahteri valitettavasti osui kun hän ajoitti poistumisloikkansa niin aikaiseen että kumahti alas ihan puomin alareunaan. Ei siis kovin kaunista mutta eipä tullut vitosta. Siitä loivasti oikealle pöydälle ja nätisti istumaan ilman kummempia ämpyilyjä. Noin sadan vuoden odotuksen jälkeen matka jatkui edelleen viistosti oikealle renkaalle, ja siitä jyrkkä vasen pituudelle. Tässä kohtaa emäntä sai vähän etumatkaa ja kun koira syöksyi edessä odottaneeseen putkeen, emäntä ehti juosta ottamaan sen vastaan toiseen päähän putken oikealle puolelle. Tämä omituinen liikesarja tapahtui siksi että emäntä halusi kokeilla yhtä juttua pari estettä myöhemmin, joten puoli oli vaihdettava. Vaan sitten saatiin hupia, kun Sili tiputti edessä olleen riman ja otti virheen sekä keinun ylösmenosta että alastulosta peräkanaa. Se hupi tuli siitä kun on niin kovin rattoisaa katsella videolta kun tuomari vetää kuin Travoltan John silloin kun hänet tunnettiin enemmänkin valkoisesta diskopuvusta kuin jivesta. Oikee käsi - vasen käsi - oikee käsi ja olimme 15 pinnaa rikkaampia kun saavuimme muurille. Ilmeisesti tuomarin raivoisa liikunta oli liikaa sihteerille, koska lopputuloksemme oli "vain" 25 virhepistettä... Sääli kun sihteerinlappu on hukassa. No joo, muuri pysyi kasassa ja sitten tultiin siihen syyhyn, miksi emäntä vaihtoi puolta. Muurilta piti kääntyä melko jyrkästi vasemmalle aidalle, ja sen jälkeen olisi ollut hyvä olla oikealla puolella. Emäntä halusi kokeilla että jos juoksee muurin ohi oikealta, saisiko Silin puskettua vasemmalle aidalle. No ei tietenkään saanut. Omituisen valssin sai emäntä heittää kun puudeli liimaantui housunlahkeeseen, mutta ilman kieltoa siitä selvittiin yli, ja sitten vielä kerran se kakkosaita ja oikealle lopetusaidalle. Ihanneaika oli 46, Silin aika 46.24, lopullinen tulos 25.24 ja 17. sija, eli jälleen kerran voitimme koko kisan sieltä loppupäästä laskien. Yhdeksän hyllyä kuitenkin tuli että on siellä nyt edes joku nimi meidän jälkeenkin... Ufo sen sijaan piti yllä perheen perinteitä ja otti hyllyn.

Keskiviikko 27.6.2001 oli kerrassaan hyvä päivä agilityyn. Agilityhan on englanninkielen sana joka tarkoittaa ketteryyttä. Sitä Sili sitten demosikin oikein koko rahalla. Harvempi koira heittää täyden pyörähdyksen aan ylösmenopinnalla ja jatkaa siitä sujuvasti yli esteen! Mutta se oli vasta myöhemmin. Kerrotaan nyt ensin että järjestävä seura oli PORSK, tuomarina Mia Laamanen ja päivä kauniin kesäinen, päätellen siitä että emännällä oli sortsit ja sitä ei tapahdu ennen kuin asvaltilla voi paistaa kananmunan. Mikäs siinä oli radalle lähtiessä. Emäntä otti pannan irti, meni pari askelta sivuun ja sit ampu tuli! Yli ykkösaidan ja kakkosen, ylös puomille, jopa niin ylös että kontakti unohtui, alas puomilta, jopa niin pian että sekin kontakti unohtui ja suoraan eteen jyrkällä mutkalla olleeseen putkeen. Siitä suoraan eteen kentän halkaisijan suuntaisesti pituudelle ja koiran suunnassa oikealle hieman makkaralla olleeseen putkeen. Oikeasta eli lähimmästä päästä sisään, vasemmasta ulos ja sit emäntä pyöräytti Silin itsensä ympäri kepeille, jotka oli suht keskellä kenttää pituussuuntaisesti. Kaunis sisäänmeno ja raivoisa pujottelu, jopa kuuluttaja oikein totesi että siinä oli erittäin näyttävä pujottelu, saa taputtaa... No, kepeiltä viistoon vasemmalle aita, jyrkästi oikealle aita, miedosti oikealle aita ja A. Ja kuten todettua, kesken aan ylösmenon Siliä alkoi ahistaa kun ei emäntää näkynyt missään, ja se heitti täyden 360-asteisen pyörähdyksen ylösmenopinnalla ennen kuin jatkoi aan harjalle. En olis uskonut jos en olis nähnyt. Mutta sinne se sitten kapusi ja siitä eteenpäin putken ekasta päästä sisään ja tokasta ulos, ja siitä lähes 180 astetta aidalle koiran suunnassa vasemmalle, josta jatkettiin tasan 180 astetta koiran suunnassa oikealle toinen aita. Eteen sille ensiksi mennylle putkelle, josta ulos renkaalle, eli putken suusta koiralla oli näkymä pumoin ja renkaan puoliväliin, ja jonkunverran nähtiin kansaa puomilla tässä välissä. Sili kuitenkin tuli nätisti renkaalle, siitä eteen keinulle jonka kontaktit jopa onnistuivat ja omituisessa kulmassa vasemmalle aita. Sen jälkeen ei enää ollutkaan kuin tiukka oikea aidalle (kakkosaita), toinen tiukka oikea aidalle ja tiukka vasen muurille. Tulos 15 eli 10 puomilta ja sitten se keppien jälkeinen rima tuli kanveesiin kun emäntä käänsi liian tiukasti. Aina ei voi voittaa, mutta onneksi fiilis oli mukava! Sen takiahan tätä tehdään.

Kesäkuun 30. päivä vuonna 2001 jää historiaan Ufon toistaiseksi voitokkaimpana päivänä. Silikin teki osuutensa tokokentällä hakemalla alokasluokasta toisen ykkösensä, mutta agilitypuolella esitys oli hieman heikompi. Tarkalleen ottaen siis paikka oli Malminkartanon Tivolikenttä, tuomarina Anne Savioja ja näin se sujui tai siis ei: Aloitusaita kiljuen yli, kakkonen apinanraivolla ja kolmonen peffa edellä. Kolmonen myös tippui kun emäntä käänsi koiran liian nopeasti vasemmalle. Tähän asti oltiin tultu kentän halkaisijaa pitkin oikealle ja oltiin nyt kentän oikeassa reunassa. Nelosena olivat kepit, ja sen verran piti riekkua ja kiljua pitkin emännän jalkoja että ohi mentiin, siitä sitten palautus ja nätisti mutta huutaen kepakot. Eteen aita koira poikittain (pysyi ylhäällä kuin ihmeen kaupalla), eteen putki ja toisesta päästä kun tultiin ulos niin Sili luki emännän liikerataa eikä lukittunut käteen niinkuin olisi pitänyt että oltaisiin päästy puomille. Näin ollen Sili suoritti suoraan edessä olleen aidan ja olimme hyllyllä. Siitä jatkoimme puomille, mutta kun se loikkasi sieltä alas suurinpiirtein laskevan osuuden alusta, kohosi emännän otsaan semmoinen sarvi että oli pakko poistua kentältä ennen kuin olisi tullut turkisrukkasia. Agility on hauskaa. Heehee. Perkele. No, onneksi emäntä sai sen verran itseään koottua että hyppyytti Silillä pari vikaa aitaa niin päästiin palkitsemaan. Se on vaan niin kova toi kontrasti kun on ensin tehnyt Ufolla kaksi upeaa kumatulosta, ja sitten päätyy katselemaan tuommoista järjetöntä riekuntaa. Täytyisi oppia ohjaamaan koiraa...

Silin agilityura pähkinänkuoressa