Hirvikoira-asiatJÄRJESTÄMISOHJE SALPAUSSELÄN KENNELPIIRI RY:N HIRVENHAUKKUKOKEEN PIIRINMESTARUUSKOKEEN VALITSEMISSOHJEEKSI.
1) Osallistumisoikeus: Osallistujan on oltava SKL-FKK:n tai kennelpiirin jäsenyhdistyksen jäsen; osallistumisoikeus on jokaisella ilmoittautumishetkellä (viimeinen ilmoittautumispäivä) piirin alueella vakinaisesti asuvalla koiranohjaajalla/omistajalla riippumatta hänen edustamansa yhdistyksen kotipaikasta. Koiranohjaajaksi/omistajaksi katsotaan henkilö, jonka pääasiallisessa hallinnassa ja koulutuksessa koira on ollut. Useamman omistajan koira osallistuu sen omistajan kennelpiirin karsinta- ja mestaruuskokeeseen, jonne koira on pääasiallisesti sijoitettu. Koira voi osallistua vuosittain vain yhden kennelpiirin karsinta- ja mestaruuskokeeseen.
Pm-kokeeseen voivat osallistua vain HIRV-1 –tuloksen kuluvalta koekaudelta saavuttaneet hirvikoirat, joiden tulee täyttää ne säännöt, mitkä koskevat hirvikoirien kokeisiin osallistumisoikeutta. Hyväksytty näyttelytulos on oltava H.
2) Ilmoittautuminen: Koiranomistaja ilmoittaa pm-kokeen järjestävälle ottelutoimikunnalle vähintään viisi (5) päivää ennen koetta kirjallisesti kennelliiton lomakkeella: koiransa nimen, rekisterinumeron, syntymäajan, kilpailuun vaadittavat koe- ja näyttelytulokset sekä vastaa tietojen oikeellisuudesta, lisäksi oman nimensä, yhteystietonsa ja kotipaikkansa (kunta/kaupunki). Samalla hän ilmoittaa yhden kokeneen, hyvän kunnon omaavan, ryhmätuomarikelpoisen tuomarin nimen, jonka hän tuo mukanaan koepaikalle koetoimikunnan käyttöön.
Jälki-ilmoittautumisia ei hyväksytä.
3) Valinta pm-kokeeseen: Valinnan suorittaa ottelutoimikunta tehtyjen ilmoittautumisten perusteella ja valinnassa huomioidaan kyseisen kilpailuvuoden HIRV-1 tulokset paremmuusjärjestyksessä. ( Jos kuluvan kauden HIRV-1 tuloksilla ei kokeeseen löydy 11 koiraa, täydennetään määrää edellisen kauden HIRV-1 tuloksista (paremmuusjärjestyksessä.)
Edellisen vuoden piirinmestari on itseoikeutettu pm- kokeeseen ilman karsintoja. Jos piirinmestari ei ilmoittaudu kokeeseen, ottelutoimikunta täydentää määrää ym. säännön mukaan.
Ottelutoimikunta ilmoittaa valituiksi tulleet koirat koiranomistajille tekstiviestillä välittömästi valintatilaisuuden jälkeen.
4) Pm-koe; järjestäminen ja koeluvat: Koeluvat anoo järjestävä jäsenyhdistys Salpausselän kennelpiiriltä. Kokeen ottelutoimikunta hoitaa maastot ja kakkostuomarit.
Se on samalla karsintakoe eri rotujärjestöjen lohkon valintakokeisiin. Mikäli valituksi tulleiden koirien määrä ei ole riittävä, valitsijamies/varamies täydentää valintoja ensisijaisesti piirinkokeeseen ilmoittautuneista, mutta siitä karsiutuneista koirista. Vasta näiden jälkeen voidaan ottaa muita koiria rotujärjestöjen kilpailuihin.
Salpausselän kennelpiiri ry:n hallitus on hyväksynyt tämän säännön 3.9.2012, hyväksytty sääntö kumoaa aikaisemmat valintasäännöt.
-------------------------------------------------------------------------- HIRV-pitkän kokeen järjestäminen Salpausselän kennelpiirissä 2012
Kokeen järjestäjänä toimii Salpausselän kennelpiiri ry, joten koe on pidettävä Salpausselän kennelpiirin alueella.
Kokeen vastaanottavat ylituomarit: •Huttunen Pekka 0400 279014 •Koskenniemi Hannu 044 5554630 •Koskenniemi Mika 044 7173195 •Lehvonen Pirjo 040 7517207 •Patomäki Panu 041 4410646 •Pekonen Pauli 0400 713472 •Rantanen Teijo 040 7079972 •Suo Tero 0400 658399 •Tamminen Pertti 0400 773427
Kokeeseen ilmoittaudutaan viimeistään koepäivää edeltävänä iltana, jolloin ylituomari pitää koeryhmälle ylituomaripuhuttelun. Ylituomari tarkistaa koiran rekisteri-, rokotus- ja tunnistus-merkintätodistukset. Maastokortit saa ylituomarilta. Kokeen purkutilaisuus pidetään välittömästi, kuitenkin viikon kuluessa suorituksesta, samalle ylituomarille, jolle on ilmoittauduttu. Tulos on voimassa, kun ylituomari on vahvistanut sen. Osallistumismaksu 15 € , maksetaan ennen kokeen aloittamista tilille 561041-20053239 hirvenhaukut; IBAN FI46 5610 4120 0532 39 .
KRH ja HIRV-J Kokeen vastaanottavat ylituomarit samat kuin HIRV-avoimen luokan kokeessa.
Karhunhaukkutaipumuskokeen lupapäätös (pdf)
|