Matka- ja työkertomus, kultaavuolemaan lappiin
Menneenä vuotena saimme kavereiden kanssa oikein hyvän idean, eiköhän lähdetä Lappiin
kaivamaan kultaa. Kakella oli sukulaismies joka omisti Täsmäjoen varrelta 18 km molemmin
puolen rantaa. Epävirallisen luvan saatuamme, ostimme pari hakkua, lapion ja matkaeväät Alkosta.
Lähdimme Kaken farmari Ladalla Helsingistä kohti Lappia. Make korkkasi heti matkaeväspullon
kun päästiin Lahdetielle. Minä olen tehnyt raittiuslupauksen, etten autossa ota. Se piti Mäntsälään
saakka, Lahdessa jo oksensin kunnolla. Kake rupesi hermostumaan kun autoon otettiin pari pimua
ja piti välillä pysähtyä hoitelemaan asioita Kaakon Kievariin. Siinä meni paripäivää humputellessa.
Paikkakunnan pitkätukat varastivat Ladasta ration ja Kake häippäsi tekemään rikosilmoitusta, me
jatkoimemme tyttöjen kanssa juhlintaa, tästä osasta on vain vähäisiä muistoja nekin enimmäkseen
Kaken. Rahojen loputtua tytöt häipyi, emme vieläkään tiedä mihin, Kake väitti tyttöjen kyllästyneen
jatkuvaan ryyppäämiseen, Hah, hah, haa..
Kuinka kakea vituttikaan kun itse ei päässyt tyttöjen
kanssa peuhaamaan. Rahaa haimme lisää pankista, jotta voisimme ostaa autoomme lisää menovettä.
Matka jatkuu saavumme Jyväskylään, josta mieleenpainuvimmaksi muistoksi jäi ohitustie.
Viitasaaren Alkosta ostimme lisää evästä, ja vetäsimme auton leirintäalueelle ja kehuimme kaikille
minne ollaan menossa, kyllä tarjojia riitti, omat viinat säilyivät. Pahintahan on se jos juo pilaantunutta
viinaa, aamulla on pää pipinä. Aamulla lähtiessämme jatkamaan matkaa oli jokaisella kaverilla vähintään
1.5 ..% veressä viinaa, (tai toisinpäin) kukahan kuskiksi, siinä aamupalaa (pullosta) nauttiessamme saimme oikein hyvän idean,
varastetaan Viitasaaren Rätistä ja Lumpusta mallinukke ja jos poliisit pysäyttää, kuski pois ja mallinukke
tilalle, onpi ainakin silloin selvä kuski. Sanoista tekoihin, hiivimme kauppaan, ja make laitettiin ostamaan
muka vaimolleen rintsikoita, silläaikaa näyteikkunasta häipyi yksi mallinukke. Pääsimme n. 30 metrin
päähän kaupasta kun poliisit raukkamaisesti pysäyttivät ja veivät meidän uuden tyttöystävän vääryydellä
pois. Joka jannulle 350 mk sakkoa ja kaupan päälle meinattiin vielä saada pampusta. Sanonko ? ..
Jätimme sakot rohkeasti maksamatta ja kurvattiin kylmästi baanalle, make rattiin, hänellähän on todella
mahtava parta, parran sisään ujutettiin ohut kumiletku mikä meni suuhun, letku takapenkille ja kytkentä
täyteen jalkapalloon (toivottavasti jalkapallon täyttäjä ei ole ollut huurussa). Hieno keksintö meni täysin
hukkaan, kukaan ei pysäyttänyt meitä, päästiin Ouluun. Oulun rantaleirintäalueella otimme opiksi ja
vedettiin pitkäätikkua kuka on selvitäpäin huomenna, ettei tartis hyvää jalkapalloa puhkaista yksien
poliisien takia. Viina virtaa, huuli lentää, viinat loppuu, huuli ei lennä, aamu koittaa sekä kankkunen.
Vihdoin keksimme sen, palkataan kuski, joka kuljettaisi meidät kohteeseen, ja sehän onnistui, saimme
20 vuotiaan pitkätukka liimanhaistelijan kuskiksi. Ohjeeksi annoimme osoitteen ja Alkonkautta baanalle.
Laulu raikaa matka joutuu. Vihdoin perillä, liimanhaistelijalle annoimme palkan ja bussirahan, hänestä
ei ole senjälkeen kuultu mitään. Työkaluja tarkistaessamme huomaamme, ettei meillä ole ollenkaan
dynamiittia, joudumme hakemaan sitä yöllä Keretin kaivokselta muutaman satakiloa aluksi, +nallit.
Jo alkoi aamulla paukkumaan, kultaa vaan ei löydy, laitoimme oikein kunnon paukun, sillä seurauksella
että kaivaminen loppui siihen paikkaan ja jokainen meistä sai 3 kk ehdollista ja n. sadantuhannen
korvaukset. Kalat kuolivat jopa 2 km päästä. Meidän on pakko mennä uudestaan ensivuonna
ja ne kaikki jotka haluavat mukaan ilmoittautukaa sähköpostitse, panostaja ja pari punapäätä
puuttuu. Ps. Dynamiitilla kalastettu lohi on muuten nuotiolla paistettuna hyvää.
Takaisin etusivulle