Oppaan mukaan täällä työskentelee 100 sotilasta ympäri vuorokauden. Ainakin pizzatakseilla riitti ajoja ko. paikkaan
toistakymmentä sinä aikana kun me olimme siellä. Ympäristö oli epäsiisti, tyhjiä votka-lekoja oli joka puolella, ei kai
ne harrasta täällä työmaajuopottelua. Vai olisiko kyseessä vain sarviviinojen maistelu. Toivottavasti eivät kännipäissään
laukaise ohjuksia matkaan. Lisäksi kävimme suuren Isä Aurinkoisen haudalla, haudalle oli muuten valettu kunnon betonikakku,
ei varmasti pääse enään kummittelemaan.
Palasimme hotelliin
, joka oli olympialaisia varten rakennettu 1977.
Hotellissa on 23000 huonetta ja 3 ravintolaa, muttei saunaa eikä alkoholitarjoilua, viinakauppa oli. Kyllä sieltä kolmen viikon aikana
kannettiinkin kunnon lasteja.
Avajaisiin emme olleet urheiluhulluina ottaneet lippuja, vaan ajateltiin katsella ne telkkarista, Moskovan olympiakomitean
johtaja aloittaa puheensa (ylistyksensä)olympia-aatteelle. Tarjoilija tuo huoneeseemme voileipiä ja sanoo, että ukko on täysi
mulkku ja antaa jonkun venäläisen paperin, joka onneksi on kirjoitettu englanniksi. Lapussa luki:
Ohessa moskovan olympiakomitean johtajan syntymämökki Sloboworksin tien varrella
hän aina valittaa huonoista oloistaan lapsuudesta, mökissähän oli vain v. 1956 vain, 25m uima-allas. 10m² sauna, Misa kiukaalla, kaukolämpö, baarikaappi, kassakaappi ja
hänen vaatimaton 660 Mersunsa, varmaankaan ei tässä kannata mainita hänen käteisvarojaan
jotka vastasivat 2 Suomen vuosibudjettia 1956-57. Takapihan lentokenttä 3 km riitti DC11 lentokoneille. Elämänsä aikana hän on tehnyt tuhtaata enemmän kuin
kukaan muu, ja ottanut lahjuksia enemmän kuin jaksaa kantaa. Lisäksi hän on perverssi ja vaimoonsa sekaantuja.
Johan oli rajua tekstiä jätkästä, sitä emme ymmärtäneet, miksi lappusia jaettiin, oliko kyseessä mainos ?
Ensimmäinen kilpailupäivä valkenee, paxi poskeen ja kentälle. Kilpailulajeja on monta tänään, ja lataamme pitkätputket kameraan.
Aloitamme seuraamalla seiväshyppyä. Kaiken huippu oli Dergei Zawalev jolla oli kuminen hyppykeppi.
Keppi taipuu, taipuu, ja yhtä-äkkiä se singauttaa jätkän ylös, hyvä, että poika oli varovainen tuolle seipäällähän hyppää vaikka äkkiä katsomon puolelle,
jos ei alyä jarrutella kunnolla, olympia ennätys tuli kuitenkin heti. Loppukilpailussa hänet hylättiin kun hän singahti n. 30 m korkeuteen ja vesihautaan pää
edellä. Suurenna kuvat ruudulle, jotta näet kunnolla kuvat.
Keihäänheitostahan ei voi puhua mitään kun ovia availtiin aina kun oma poika heitti, Härkönen hävisi kultamitallin kun pidettiin ovet kiinni, hänen heittojen ajan.
Koska Moskovan piti näyttää muulle maailmalle , että olemme hyviä, ei kiroilta säästytty,, jopa Suomelle
lahjoitettiin jousiammunnassa ja purjehduksessa kultamitallit, ja jokainen oli tyytyväinen.
Mittamiehillä oli muuten tuplamitat, ja liukuva kenttä, valokuvissa näkyy selvästi kuinka mitat vaihtelee ja kenttä kasvaa/pienenee.
juttu jatkuu