Opettele oikea puhelimen käyttö
Puhelin on ihmisen vanhin keksintö, se keksittiin heti lennätemättömän langan, jälkeen 1800 alj.kpk. Kun puhelin keksittiin oli keksijöillä helppo homma kysellä toisiltaan
oletko jo keksinyt separaattorin, aiv-tornin tai aidsin, siinä ei tarvinnut patenttivirastoa.
Puhelin perustuu Dr. Mainhoffin keksimään sähköjohtoon joka sisältää kuparia , mangaania
ja oikeassa suhteessa hopeahöyryyn upotettua sinkkivaijeria, näin saadaan taatelintallaajien
tuntemaa 3+s sähkökaapelia. Sähköjohdolle tuli Dr. Mainhofille muutakin käyttöä, hän pääsi
itse kokeilemaan vapaaehtoisesti kuinka siitä saa kaulakiikun, hyvin onnistui, hautajaisiin tuli
peräti 50 henkilöä, ja häntä jäi kaipaamaan myöskin Osaluotto Oy (sähköjohdon rahoittaja). Puhelimesta vielä sen verran,
että sen keksimisestä saa kiittää herra Belliä, joka neljänruusun pullon loputtua piti tilata lisää,
mutta apupojalla oli vapaapäivä, hän päätti keksiä puhelimen ja samalla hän keksi postimyynnin.
Maksan paukahdettua Belli, muuten omaa sukua Telefon (Saksan Juutalaisia) haudattiin Synagoogaan
Saksworksiin, johon myöskin on pystytetty hänelle patsas, jossa hän soittaa itselleen George
Washigtonille ja valittaa suoraan lisäveroista hänelle. (televero keksittiin 1845 Alabamassa)
Äkkiä 1900 luvun alussa keksittiin, että puhelimella voi jossain vaiheessa ottaa yhteyden internettiin, mutta ei tajuttu, ettei internettiä vielä ole keksitty. 1905 myönnettiin ensimmäinen
patentti Internetin käyttämiseksi William Intenetille. Wille ei valitettavasti päässyt kokemaan internetin
huumaa, kun patentin varasti raukkamaisesti US-CIA-navjot international Ltd joka pian kehitti
nykyisen Internetin. Enempi käyttö oli internetissä vähäistä kunnes IBM kehitti tietokoneen 1945 jolloin
internetin voittokulku alkoi. Suomen ensimmäisen kotisivun teki Ystävyys ja Sloboworks Ltd.
Puhelimeen on nykyjään lisätty monta lisälaitetta, automaattivastaus, en ole kotona, ja naapurin
koputus. Puhelin aiheuttaa riippuvuutta, jos sen antaa olla isäntänä. Normaali ihminen vetää
töpselin seinästä kun rupee nukkumaan, maanikko ottaa sen sänkyyn ja nyt en sano mitä tuhmat
tytöt tekee luurikappaleella. Hyi. Onneksi hajupuhelinta ei ole keksitty, ei tietäisi koska yhteys on
kalakauppialle, koska tyttöystävälle. Puhelimesta on myös tehty kannettava malli, kun kannettava
puhelin 1967 keksittiin, ei tajuttu sitä, että 60 aH akku painaa 45 kiloa, ja apupojat ei saa kantaa
kuin 20 kilon kuormia kerralla, keksintö haudattiin. Nyt vastaava akku painaa 100 gr ja varkaiden
on helppo kantaa se mukaan, voi olisipa akun paino vielä 45 Kg, eipä varastettaisi.
Autopuhelin on pöydälläpidettävä autonmallinen puhelin ja puhelinauto Pelen keksimä rahastusmuoto.