Virolaisen kultturin ystävät VIRKKU ry:n kotisivuja ei enää päivitetä.

Löydät meidät nyt Facebookista nimellä

Virolaisen kulttuurin ystävät VIRKKU ry.

 

 

Virolaisen kulttuurin ystävät

VIRKKU ry.

Liity jäseneksi: printattava lomake

Kuvakokoelma:  

Virkun toimintaa

Viron kuvia

Kesäkurssikuvia

Säännöt

Linkit

Mainio hakukone

Google   

Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ry. on syksyllä 1998 perustettu yhdistys, joka järjestää jäsenilleen mm. viron kieleen ja kulttuuriin liittyvää kerhotoimintaa, teatterikäyntejä, erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, kesäisin lomakursseja tai seminaareja Tallinnassa, mielenkiintoisia matkoja Viroon ja muuallekin Eurooppaan sekä muuta harrastustoimintaa jäsenten toivomusten mukaan.

Voit katsella vaatimatonta kuvakokoelmaamme, jota emme enää päivitä. Uudet kuvat löytyvät "naamakirjasta" eli facebookista.

Harjoitamme myös humanitaarista avustustoimintaa, johon Virossa on edelleen tarvetta. Erityisenä kohteenamme on Itä-Virumaalla Kohtla-Järven kaupungissa sijaitseva "Turvakodu Rudolf", yksityinen hoitokoti, jota olemme avustaneet jo vuosia ja johon teemme vuosittain 1-2 tutustumismatkaa.

Varoja keräämme mm. myyjäisillä. Toivotamme vapaaehtoiset virkkaajat, kutojat, ompelijat, leipojat, kokkaajat, askartelijat ja ihan vain muuten auttamishaluiset tervetulleiksi reippaaseen myyjäisporukkaamme.

Virkku ry. on Suomen Viro-yhdistysten liitto ry:n jäsen. Katso www.svyl.net

Jos haluat liittyä Virkku ry:n jäseneksi, löydät ilmoittautumislomakkeen tältä sivustolta.

Virkun jäsenmaksu on ollut vuosikausia 25 €. Jäsenetuihin kuuluu SVYL:n hyvätasoinen 4 kertaa vuodessa ilmestyvä kulttuurilehti viro.nyt.

Roskapostitulvan vuoksi joudumme poistamaan Virkun kotisivuilta sähköpostilinkit. Korvaa esitettyjen sähköpostiosoitteiden [at] sähköpostiosoitteista tutulla @-merkillä niin voit lähettää sähköpostia Virkulle, sen sihteerille tai rahastonhoitajalle.

Voit lähettää viestejä Virkulle osoitteeseen virkku.ry[at]gmail.com ja rahastonhoitajalle lisäksi myös osoitteeseen virkku.ry[at]nic.fi

                                              Kävijöitä tällä sivulla 15.5.2002 alkaen

Päivitetty  10.11.2011

 

       Takaisin alkuun   Säännöt   Liity jäseneksi   Virkun omat linkit

 

 

 

Virolaisen kulttuurin ystävät

VIRKKU ry

SÄÄNNÖT

1. § Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on  Virolaisen kulttuurin ystävät VIRKKU ry.  ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

2. § Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja edistää virolaisen kulttuurin tuntemusta, harrastusta viron kieltä ja kulttuuria kohtaan sekä lisätä Suomen ja Viron maiden ja kansojen kulttuuriyhteistyötä ja kanssakäymistä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

·     järjestää kokouksia, kulttuuritilaisuuksia, näyttelyitä, juhlia, esitelmä- ja muita valistustilaisuuksia

·     levittää Viroa esittelevää kirjallisuutta ja muuta aineistoa Suomessa sekä Suomea esittelevää aineistoa Virossa

·     harjoittaa tiedotustoimintaa

·     järjestää jäsenilleen tutustumis-, kulttuuri- ja opintomatkoja mm. Viroon sekä virolaisille Suomeen

·     toimii humanitaarisen avun keräämiseksi ja toimittamiseksi Virossa apua tarvitseville.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta, vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja, harjoittaa kahvila-, kioski- ja julkaisutoimintaa, järjestää asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä sekä järjestää maksullisia  koulutus-,  juhla- ja kulttuuritilaisuuksia.

3. § Jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen henkilö ja rekisteröity yhdistys, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.

Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

4. § Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa yhdistyksestä jäsenen, joka on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta  tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

5. § Liittymis- ja jäsenmaksu

Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää syyskokous.

6. § Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4-6 muuta varsinaista jäsentä.

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

7. § Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja yksin, sekä varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä. 

8. § Tilikausi ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta. Tilintarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

9. § Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.

Yhdistyksen kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää, tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta, tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenmaksunsa maksaneella henkilöjäsenellä yksi ääni. Yhdistysjäsenellä on yksi ääni kutakin alkavaa omaa 50 henkilöjäsentä kohden.

Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10. § Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen.

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään neljätoista (14) vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetulla kirjeellä.

11. § Varsinaiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1.   kokouksen avaus

2.   valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3.   todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4.   hyväksytään kokouksen esityslista

5.   esitetään edellisen kalenterivuoden tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto

6.   päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7.   käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1.   kokouksen avaus

2.   valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3.   todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4.   hyväksytään kokouksen esityslista

5.   vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle

6.   päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä

7.   valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet

8.   valitaan yksi tilintarkastaja ja hänelle varatilintarkastaja

9.   käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen  haluaa saada jonkin asian kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle kuukautta ennen kokousta, jotta asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12. § Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen  tultua lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

Päivitetty 24.02.2011

 

Takaisin alkuun       Säännöt        Liity jäseneksi  Virkun omat linkit

 

 

Virkun omat Viro-linkit

Suomen Viro-yhdistysten Liitto ry.

www.svyl.net

Viron Suomen suurlähetystö

www.estemb.fi

Suomen Viron suurlähetystö

www.finland.ee

Suomen Viron-instituutti

www.finst.ee

Viron Suomen-instituutti

www.viro-instituutti.fi

Tallinna - tapahtumat ajan tasalla ja Tallinna tutuksi

www.tallinn.ee

Tartto tutuksi

www.tartu.ee

Tuglas-seura

www.tuglas.fi

Viro-aiheisia hakukoneita ja portaaleita sekä muita hyödyllisiä linkkejä:

Viro-info - monipuolista Viro-tietoa suomeksi

www.viroinfo.com

Kustannus Pro Estonia Oy

www.viro.org

Suomalais-eestiläinen kauppayhdistys - koko Baltian aluetta koskevia tietoja erityisesti taloudesta ja liike-elämästä 

www.seky.fi

WWW-Wärav - viron-, englannin ja venäjänkielinen portaali, jossa "kaikki Virosta"

www.ee

Delfi - uutisia, tietoja eri aloilta viroksi, venäjäksi, lätiksi ja liettuaksi, mm. mainio kokoelma maksuttomia sähköisiä postikortteja 

www.delfi.ee

Neti - lisää monipuolista Viro-tietoa, mm. helppo tapa löytää vironkielistä radio-ohjelmaa tietokoneen kautta

www.neti.ee

Eesti ettevõtted - virolaisten yritysten nettihakemisto

www.ee.ee

Virolaiset sanoma- ja aikakauslehdet luettavaksi netistä

www.neti.ee/cgi-bin/teema/INFO_JA_MEEDIA/Ajalehed/

E-kaart - valtava kokoelma sähköisiä postikortteja

www.e-kaart.ee

Infopluss - puhelinnumerotiedot koko Virosta

www.infopluss.ee

 

Etsitkö netistä jotain muuta? Tässä on oivallinen hakukone, jolla voit löytää ihan  mitä tahansa mistä maailmankolkasta tahansa!

Google

Päivitetty 24.02.2011

 

Takaisin alkuun          Säännöt       Liity jäseneksi   Virkun omat linkit