HÄMEEN RESERVILÄISSOITTOKUNTA
Tapahtumia
Hämeen Reserviläissoittokunta on mukana 14. Kesäyön marssi tapahtumassa Vantaalla 27.5.2011

Hämeen Reserviläissoittokunta on perustettu vuonna 2006 Riihimäellä ja se toimii Riihimäen Rautatieläisten soittokunnan hallinnoimana osastona ja harjoittelee RRS:n tiloissa Musiikkitalolla.
Hämeen Reserviläissoittokunnan toimintaa tukee huollollisesti sen
kummijoukko-osasto Viestirykmentti Riihimäellä.
Soittajisto koostuu entisistä aktiivisoittajista kuin myös musiikin
harrastajista.
Soittokunnan ison kokoonpanon vahvuus on n. 30 soittajaa. Seitsikolla
esiinnymme pienimuotoisemmissa tilaisuuksissa. Kapellimestarina toimii
kapteeni evp. Timo Tuunainen.
Esiinnymme
pääasiassa Hämeen maakunnan alueella maanpuolustukseen ja
reserviläistoimintaan liittyvissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa, veteraani,-
ja maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksissa sekä tarvittaessa Puolustusvoimien
sisäisissä tilaisuuksissa
Ohjelmistoon kuuluu niin marssimusiikki kuin myös konserttimusiikki, sekä
viihde-, ja tanssimusiikki. Soittokuntaa voi tiedustella alla olevista
yhteystiedoista.
Sivun yläosassa sekä etusivulla
olevan soittokunnan telinestandardin on suunnitellut soittokunnan vääpeli, res.
ylikersantti Kalevi Antila.
Standardissa on kuvattuna Viestirykmentin joukko-osastotunnus, Hämeen
vaakuna ristikkäin alla olevin fanfaaritorvin sekä Suomen lipun värit.

Hämeen Reserviläissoittokunta Riihimäen kirkossa veteraanipäivänä 2006
Yhteystietoja:
Kalevi Antila 040 5013413 tai 019 736122
Seppo Mäkelä 050 5608725 tai 019 739490
Timo Tuunainen 0400 791127